1000-luvulla Firenzeen asettunut Gasparin suku koki kauan odotetun ihmeen uudenvuoden päivänä vuonna 1331, kun Gastone ja Diletta Gaspari saivat suvun ensimmäisen tyttövauvan yli neljäänsataan vuoteen. Tytön syntymästä suvun keskuudessa teki unohtumattoman myös sinä päivänä satanut sakea mutta kaunis lumisade, joka oli harvinainen näky muuten niin leudossa ilmaston ympäröimässä Firenzessä. Gasparin suvun vanhimmat jaloveriset uskoivat, että tytön syntyminen ja odottamaton lumisade toimisivat yhdessä hyvän onnen ja menestyksen tuojina niin tyttövauvalle itselleen kuin koko suvulle, jota oli siihen asti siunattu ainoastaan poikalapsilla. Jo vastasyntyneenä Idalia sai suuret odotukset kannettavakseen.

Menestyksekkäästä urasta silkkikaupan parissa 1200-luvun alkupuolella palkittu ja vauraaksi rikastunut Gastone Gaspari kasvatti tytärtään kuin kukkaa kämmenellä tämän neljän isoveljen rinnalla, jotka olivat jo heti Idalian syntymästä vannotettu kohtelemaan ja suojelemaan sisartaan kuin kalleinta aarretta maan päällä. Varsinkin silloin, kun Gastone seilasi Välimerellä kiertäen kaupungista toiseen hurmaten silkkikankaillaan lähestulkoon jokaisen, joka uskaltautui koskettamaan puhtaista väreistä kiiltävää kangasta. Sillä välin, kun aviomies oli merillä tienaamassa ja mahdollistamassa perheensä tasokkaat elinolot, Diletta pyöritti yhdessä palvelijoiden kanssa Gasparien kartanoa kasvattaen samalla lapsistaan kunnollisia yliluonnollisen maailman kansalaisia. Kuolevaisten opetettiin olevan ravintoa, mitä ei kuitenkaan tullut pitää itsestään selvyytenä. Ketä vain ei voinut kaapata mukaansa ja aina piti olla varuillaan, etteivät he kiinnittäisi normaalista poikkeavaa huomiota ihmisten keskuudessa. Toisin sanoen saattoi siis Diletta oli enimmäkseen vastuussa lasten päivittäisestä kasvatuksesta ja opetuksista. Gastone oli kuitenkin se vanhempi, jonka sana oli ehdoton laki – aina kun isä oli kotona. Gasparien perhe-elämä oli suurimmalta osin sanattoman kunnioituksen ja rakkauden sävyttämiä, mikä takasi jokaiselle lapselle turvallisen kasvualustan kohti loisteliaista tulevaisuutta.

Asema perheensä ainoana tyttärenä takasi Idalian ehdottoman rakkauden kauniita mekkoja ja koruja kohtaan, upeita aikakausien mukaisia kampauksia unohtamatta. Isänsä hemmottelemana Idalia sai pukeutua prinsessaleikeissään suvun perintökoruihin ja toisen toista kauniimpiin silkkimekkoihin – joihin nuori Idalia pukeutui toki muissakin tilanteissa. Veljet joutuivat pikkusiskonsa leikkeihin mukaan joko uljaiden prinssien tai pahojen lohikäärmeiden rooleihin. Vasta kun leikin aikakausi oli jäänyt tyystin taakse historiaan, saivat isoveljet vetää syvään henkeä ja keskittyä omiin tehtäviinsä, joita Gastone pojillensa asetti.

Vaikka ruskeasilmäinen vampyyrittaren alku paistatteli isänsä rakkaudentäyteisessä suosiossa, ei häntä kasvatettu silkin valmistuksen ja tilikirjojen keskellä niin kuin kaksi vanhinta veljeään. Jo heti Idalian syntymän jälkeen pidettiin itsestäänselvyytenä, ettei hartaasti toivottu tyttö tulisi koskaan osallistumaan isänsä työhön millään muulla tavalla kuin kantaen Gasparien silkkiä yllään. Aikansa normien mukaisesti naiset pidettiin kaukana työnteosta eikä Diletta tai Idalia ollut poikkeus kyseistä aatteesta. Siinä missä veljet kasvatettiin kovan mutta tuotteliaan kurin alla, Idalia istutettiin alas opettelemaan neulomista ja erilaisten soittimien soittamista. Nuoren neidon suosikkisoittimiksi valikoituivat harppu ja urut, joista jälkimmäistä Idalia ei valitettavasti kyennyt kotona soittamaan aina halutessaan. Kädentaitojen opettelu ja musikaalisuuden vahvistaminen eivät suinkaan olleet ainoita keinoja saada Idaliasta seurapiirien sulhasehdokkaiden ehdoton katseidenkääntäjä, minkä vuoksi Idalia joutui opettelemaan latinan, ranskan ja kreikan kielet. Idalian vanhemmat kasvattivat siis tyttärestään keskiajan arvoja noudattaen soveliaan ja kunniallisen hienon ladyn, joka tulisi aikanaan vanhempiensa toiveiden – odotusten, mukaisesti purjehtimaan arvoonsa soveltuvaan avioliittoon, joka takaisi niin tyttären kuin koko Gasparin perheen onnen ja maineen seurapiirien ytimessä. Kuka vain ei kuitenkaan tulisi selviytymään Gastone Gasparin sulhoseulasta, jonka tarkoituksena oli taata parhain mahdollinen puoliso ainoalle tyttärelle. Siinä missä Gastone valikoi kriteerejä seulaansa, Idalia puolestaan kyseenalaisti yhteiskunnan odotuksia, joiden mukaan naisten tuli ainoastaan löytää parhain mahdollinen aviomies ja asettua aloilleen avioliiton varjolla. Vaikka Idalia oli prinsessaleikkien lomassa päätynyt usein siihen ratkaisuun, ettei hän mennyt naimisiin kuningaskuntia perivien prinssien kanssa, tiesi hän sen, ettei voisi välttyä avioliitolta, joka oli hänen ainoa velvollisuutensa perhettä – ja seurapiirejä kohtaan.


Ensimmäisen vuosisadan aikana huomattiin, ettei Idalia omannut muiden Gasparien tavoin minkäänlaisia erityiskykyjä jaloverisyydestään huolimatta. Uskaliaimmat yönkulkijat uskalsivat esittää ääneen epäilyksiä, joiden mukaan Idalian kyvyn puute johtui sukupuolesta, josta Gasparit olivat aikoinaan olleet niin kovin riemuissaan. Gastone sulki kuitenkin nopeasti epäilijöiden suut julistamalla, kuinka Idalia oli jo omana itsenään erityinen, minkä vuoksi tämä ei tarvitsisi ainuttakaan erityiskykyä todistamaan erityisyyttään. Nuoruusvuosina kyvyn puute ja muusta perheestä erottuminen ei häirinnyt Idaliaa, mutta sekin hetki koitti tummaverikön elämässä, kun hän koki muita kohtaan kateutta ja itsesyytöksiä siitä, kuinka hänessä oli oltava jotain vialla, kun hänelle ei ollut suotu kykyä, joka olisi erottanut hänet tavallisten vampyyrien keskuudesta. Mutta siinä missä muutkin lajitoverit, myös Idalia omaa vampyyreille luontaiset fyysiset ominaisuudet.

Kun 1400-luvun loppupuolella vanhemmat uskalsivat vihdoin päästää Idalian Firenzen yöhön yhdessä veljiensä kanssa metsästysretkille, saivat kaikki huomata, ettei prinsessana pidetty Idalia omannut yhtä suloisia ja viattomia käytöstapoja antaessaan visusti piilosilla olleen saalistajan terävöittää aistinsa. Aina niin leppoisana ja säyseänä pidetty Idalia ei tuntenut minkäänlaista empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka valikoituivat saalistettaviksi. Monesti Idalia oli vaarassa menettää itsehillintänsä, mikä sai Idalian veljet puuttumaan sisarensa ateriointiin lukuisia kertoja. Tuoreen veren aikaansaama huuma oli joka kerta viedä Idalian mennessään, minkä vuoksi koko perhe tuli siihen tulokseen, että Idalian olisi hyvä pysytellä kartanossa ja saada ravintonsa jotakin muuta kautta kuin suoraan suonesta. Päätös pitää Idalia poissa metsästysretkiltä johti siihen, ettei tummaverikköä nähty juurikaan muualla kuin seurapiiritapahtumissa, joissa juhlijat koostuivat lähinnä toisista vampyyreista. Muutoin Idalia pysytteli visusti kotinsa lähiympäristössä toivoen välttyvänsä tilanteilta, joissa hän menettäisi itsehillintänsä eikä kukaan hänen perheestään olisi paikalla estämässä kauhukuvien toteen käymistä.

Mielikuvissaan Idalia oli ennättänyt jo viettämään monta rajoitettua vuosisataa kotinsa ja seurapiiritapahtumien välillä perheenjäsentensä riesana, kunnes nuoren vampyyrittaren arki sai yllättävää täytettä kahden nuorimmaisen veljen tuodessa maailmanmatkoiltaan mukanaan muukalaisen, jolle nämä olivat luvanneet väliaikaisen majoituksen Gasparien kartanosta. Uudenlainen – ennenkokematon kiinnostus heräili tummaverikön sisällä, eikä Idalia kyennyt pysyttelemään etäällä ventovieraasta, jonka tarinoinnit seikkailuistaan tummaverikölle tuntemattomissa maissa olivat Idalian mielestä vertaansa vailla jännittävine käänteineen. Mitä enemmän Idalia vietti aikaansa Raphaelin seurassa, sitä enemmän Gasparin suvun ylpeydenaihe ennätti mieltyä mieheen. Mieltymys kasvoi molemminpuoliseksi, eikä kummallakaan osapuolella ollut enää kiire päästä toisistansa eroon. Viaton kiinnostus muuttui muutaman vuoden saatossa vakavammaksi – ensirakkaudestakin jotkut olisivat voineet jo puhua. Ihastuksen aikaansaama kepeä olo, perhosten lepattelu vatsanpohjassa hullaannutti kokemattoman Idalian täydellisesti ja heittäytymään tunteidensa vietäväksi. Onni paistatteli nuoren neidon kasvoilla päivittäin, mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Eikä varsinkaan Gastonelta, joka ei erityisemmin pitänyt tyttärensä kehittyvästä suhteesta miehen kanssa, joka oli kaukana siitä mahdollisesta puolisosta, jollaista Gastone oli mielessään kaavaillut tyttärelleen. Gastone olikin vakaasti sitä mieltä, ettei vähäpätöinen Raphael kykenisi tarjoamaan sitä, mitä isin tyttö ansaitsisi.

Gasparien elämä heitti ikävän kärrynpyörän 1450-luvulla, kun musta surma iski Firenzeen ja pyyhki mennessään niin kolmanneksen kaupungin väestöstä kuin Gastone Gasparin elämäntyön silkin parissa. Tämä oli kuitenkin oiva tilaisuus päästä lopullisesti eroon Raphaelista, joka tuntui olevan jo osa Gasparin perhettä muiden silmissä. Vaadittiin muutama ovela juoni ja pari sydäntä särkevää kirjettä erottamaan kyyhkyläiset toisistaan, minkä myötä Raphael tipahti pois laskuista. Ilman sen suurempia hyvästejä perheenpäänä Gastone pakkasi sekä perheensä että taloudellisen vaurautensa vaunuihin lähtien viemään koko elämäänsä kohti Venetsiaa, josta Gastone oli kuullut kehuttavan hyvänä kaupunkina aloitella uudestaan uraa silkin parissa ja lapsilla olisi kuultujen tietojen mukaan paremmat mahdollisuudet löytää kunnolliset puolisot. Vaikka Gasparien vauraus oli hyvällä mallilla, ei Gastone halunnut missään nimessä jäädä toimettomaksi uudessa kaupungissa, jonka seurapiireihin piti tehdä vaikutus, jotta perhe saavuttaisi arvonsa mukaisen aseman muiden vampyyrisukujen keskuudessa. Runsaan kokemuksensa ansiosta Gastone onnistui vakiinnuttamaan asemansa Venetsian kauppiaiden kärkisijoilla, ja sen myötä tiet seurapiirien ytimeen olivat avoinna. Siinä missä Gastone varmisti perheensä taloudellisen vakauden, Diletta hurmasi yhdessä ensirakkautensa menettäneen Idalian kanssa Venetsian vampyyriyhteisöjä.


Äidin ja tyttären aktiivinen näkyminen vampyyrien seurapiireissä 1480-luvulla sai Venetsiassa valtaa pitävän Acardon suvun huomion puoleensa, ja täysin tahattomasti Idalia onnistui kiinnittämään puhdasverisen, Dante Acardon huomion. Olihan tummapiirteinen kaunotar herättänyt kotikulmillaan lukuisten miesten – niin vampyyrien kuin ihmisten kiinnostuksen, mutta Dante oli ensimmäinen, jonka kiinnostukselle Idalia osoitti vastakaikua Raphaelin jälkeen. Vaikka miehen huomionosoitukset olivat erittäin hillittyjä ja jopa hallittuja, tunsi Idalia aivan toisenlaisia – uusia tunteita puhdasverisen seurassa. Hän piti siitä, kuinka heidän välillänsä kaikki sujui niin vaivattomasti. Myös Gastone oli tyytyväinen Danten ja Idalian orastavaan suhteeseen, jonka kehittymistä isä jäi seuraamaan sivusta. Seurapiirit yrittivät olla osana heidän elämäänsä ja vaikuttaa suhteeseen viemällä sitä eteenpäin aina siihen pisteeseen asti, jossa Dante olisi asettunut toisen polvensa varaan ja kosinut uutta vampyyritulokasta, joka oli vielä jokunen vuosi sitten ollut Venetsian seurapiireille täysi tuntemattomuus. Kieltämättä mitä lähemmäs vuodet vierivät vuosituhannen vaihtumista, sitä enemmän Idalia odotteli, että Dante olisi ottanut seurapiirien kuiskailuista kopin, ja kosinut häntä mitä romanttisimmalla ja unohtumattomimmalla tavalla. Haluamatta painostaa Dantea taipumaan seurapiirien ja hänen omien odotustensa alla, Idalia jäi vastalauseita esittämättä Venetsiaan odottelemaan Dantea, joka lähti syitä kertomatta maailmalle. Dante Acardon suoma huomio Idaliaa kohtaan ennätti kuitenkin vakiinnuttamaan Gasparien asemaa aateliston keskuudessa, josta eritoten Diletta Gaspari nautti täysin rinnoin.

Danten ollessa maailmanmatkoillaan 1500-luvun vaihtuessa, Idalian vakaalta ja rauhalliselta elämältä alkoi yllättäen murentua perustukset, kun Danten isoveli Vincentio Acardo palasi kotikaupunkiinsa vuosikymmeniä kestäneeltä matkaltaan. Idalia esiteltiin vanhemmalle velipojalle Danten leidinä, mitä maailmanmatkaajaksi kutsuttu Vincentio ei kovin kauaa jaksanut kunnioittaa. Miten pikkuveli oli voinut lähteä pois kotoa ja jättää Idalian kaltaisen kaunottaren yksinään ilman suojelusta?


Siinä missä Dante oli hienotunteisesti lähestynyt Idaliaa suloisilla eleillään, Vincentio oli lähestynyt tummaverikköä itsevarmuutta huokuen eleillä, jotka saivat vakaan ja rauhallisen Idalian pään pyörälle. Miehen jopa röyhkeäksi luokiteltava itsevarmuus tehosi Idaliaan, joka ei ollut tottunut niin suoriin huomionosoituksiin ja tekoihin, joista hienotunteisuus oli ollut kaukana. Danten tarjotessa turvaa ja varmuutta, Vincentio tarjosi jännitystä ja kiihkoa.

Nuoremman Acardon palattua maailmanmatkalta, Idalia oli ennättänyt jo ajautumaan veljesten väliin. Hänellä oli tunteita molempia kohtaan, mikä oli kaikkea muuta kuin soveliasta. Vaikkei mitään virallista ollut ennättänyt tapahtumaan, tuntui Idaliasta siitä huolimatta siltä kuin kaikki hänen ympärillänsä odottivat jännittyneinä – kenties jopa hermostuneina, hänen tekevän lopullisen päätöksen. Vincention jatkaessa Idalian hurmaamista, Idalia ymmärsi toivovansa salaa Danten ryhdistäytyvän ja esittävän kosinnan, jota hän oli ehtinyt jo vuosien ajan odottamaan. Idalia sai kuitenkin pian huomata, että Dante antoi isoveljelleen kaiken tilan lähtemällä toistamiseen Venetsiasta taaksensa katsomatta. Haluamatta joutua huonoon valoon perheensä, seurapiirien ja muiden Acardojen silmissä, Idalia nieli pettymyksensä ja yritti parhaansa mukaan keskittyä tulevaisuuteensa Vincention vierellä.

Tulevaisuus sai kaikkia miellyttävän yllätyksen, kun vuonna 1545 Vincentio kosi Gasparien tytärtä, joka ehkä jopa haikein mielin esitti myöntävän vastauksen. Edelleen osa tummaveriköstä tuntui haikailevan Danten perään, jolle Idalia oli kirjoitellut lukuisia kirjeitä ja odottanut kuin kuuta nousevaa saadakseen vastauksia kirjeisiinsä, joita oli tullut lopulta valitettavan vähän. Haluamatta kuitenkaan suoda enempää ajatuksiaan pois lähteneelle Dantelle, Idalia keskittyi seurapiirien supinoihin, jotka uskoivat häistä tulevan koko vuosisadan suurin spektaakkeli.

Vuonna 1552 häiden suunnittelu oli jo hyvällä mallilla, kunnes kenenkään tietämättä, Gastone Gaspari oli onnistunut suututtamaan tärkeän henkilön, joka laittoi toimeenpanolle salaisia reittejä pitkin Gasparin perheen murhauttamisen. Idalian ollessa Acardojen seurassa kuuntelemassa suosikkisäveltäjänsä sonetteja, muu perhe murhattiin kylmäverisesti kotona saman illan aikana. Idalian henkiin jättäminen herätti monenlaisia supinoita vampyyrien keskuudessa, mutta pahimmat supinat Idalia kävi itsensä kanssa. Perheen menetys rikkoi Idalian kuin maahan särkyvän posliinin. Puheet häistä unohtuivat ja Acardoilta saamastaan tuesta huolimatta, Idalia karkasi Venetsiasta. Kun perhe ei ollut enää suojelemassa heikosta itsehillinnästä verenhimon saralla tunnettua Idaliaa, ajoi se naisen kuvainnollisesti jyrkänteeltä alas eikä tummaverikkö kyennyt estämään itseään sortumasta sokeaan verenhimoon. Idalia ennätti vajaan vuosikymmenen kiertää Euroopassa verenkiilto silmissään jälkensä peittäen ennen kuin Vincentio löysi kihlattunsa verekseltään viimeisimmässä uhrissaan kiinni Venetsian lähellä olleesta pikkukylästä. Vielä silloinkin Idalia oli mielensä syvissä sopukoissa toivonut, että Dante olisi ollut, joka olisi löytänyt hänet hädän keskeltä. Koska Dante ei ollut salaisista toiveista huolimatta ilmestynyt hänen luoksensa urhoollisen prinssin tavoin, Idalia päätti päästää mahdottomista toiveistaan irti. Vincentio sai Idalian palaamaan takaisin Venetsiaan auttaen rautaisella kärsivällisyydellään Idalian takaisin kultaiselle keskitielle, jossa taakse jätetty verenhimo kummitteli ainoastaan kaukaisena, ei-toivottuna kummituksena. Kukaan ei onnistunut saamaan Idaliaa puhumaan kyseisen vuosikymmenen tapahtumista. Kaiken paluu ennalleen vaati aikaa reilut viisikymmentävuotta, jonka jälkeen Vincentio ja Idalia sanoivat toisilleen ’tahdon’ 1600-luvun loppupuolella juhlavin menoin.

Häistä seuranneet vuodet olivat rauhallisia ja onnellisten hetkien sävyttämiä – tai niin ainakin näytettiin ulkopuolisille. Tarve saada perillinen oli suuri, mistä muodostuikin tahattomasti tehtävä, jonka suorittamisesta tuli Idalialle lähes pakkomielle. Tilannetta ei suinkaan helpottanut Acardon suvun ja seurapiirien odotukset. Erityisesti seurapiirit odottivat ja ihmettelivät, että mikä niinkin yksinkertaisen tehtävän kuin raskaaksi tulemisen ja terveen lapsen synnyttämisessä kesti. Kuinka suuri onni ennättikään puhjeta 1700-luvun loppupuolella, kun lukuisten yritysten jälkeen Idalia tuli vihdoin raskaaksi. Onni oli kuitenkin valitettavan lyhytkestoinen, sillä Idalia koki kivuliaan keskenmenon kolmannella kuulla, eikä hän tullut enää toistamiseen raskaaksi yrityksistä huolimatta. Idalia koki tuottaneensa pettymyksen kaikille – olihan vika automaattisesti hänessä. Edes Vincention rauhansäyseät vakuuttelut eivät tepsineet Idaliaan, joka oli saanut kuulla seurapiirien rouvilta epäonnistuneensa ja tuottaneensa pettymyksen puhdasveriselle suvulle, joka varmasti katui jaloverisen liittämistä perheeseensä.

Epäonnea seurasi toinen, kun 1800-luvulla alkoivat Neuvoston aloittamat puhdasveristen vainot, jotka kantautuivat myös Italiaan asti. Acardot hajaantuivat eri teille ja kuinka monet kerrat Idalia pyysikään Vincentiota karkaamaan kanssaan jonnekin, minne vainot eivät ylettyneet. Pyynnöt tuntuivat kuitenkin kaikuneen kuuroille korville, sillä yhtenä iltana ennen kuin vainot ennättivät kärjistyä Venetsiassa, Vincentio vietti romanttisen illan vaimonsa kanssa ennen kuin johdatteli Idalian maagin luokse, jonka sukua Acardot olivat aikoinaan suojelleet noitavainoilta. Puheet suojelemisesta, rakkaudesta ja yhteen paluusta muutaman vuoden kuluttua menettivät merkityksensä, kun Idalia ymmärsi mitä Vincentio oli ajanut kaiken aikaa takaa. Aneluista tai vihan sävyttämistä sanoista ei ollut hyötyä, kun maagi toteutti Vincention kanssa laatimansa suunnitelman vaivuttaen Idalian syvään uneen.

Vincention lupaamat muutama vuosikymmen ennätti kuitenkin muuttua muutamaksi vuosisadaksi, kun joukko noitia onnistui löytämään Idalian arkun Venetsiassa olleesta, Imperia Acardon järjestämästä pienestä mausoleumista vuoden 2011 vaihteessa. Luonnollisesti noitien kiinnostus oli suuri, ja nämä onnistuivat lukuisten kokeilujen jälkeen herättämään Idalian, joka ennen nukahtamistaan oli toivonut herätessään näkevänsä ensimmäiseksi Vincention, jolle hänen oli ollut tarkoitus antaa vuosisadan saarna vaimonsa hylkäämisestä hädän keskellä. Palopuheen pitämisen sijasta Idalia joutui kauhunsekaisten tunteiden valtaan tajuttuaan, ettei Vincentio ollutkaan pitänyt lupaustaan olla hänen luonaan heräämisen aikaan. Tummaverikön tunnemyrräkkää pahensi entisestään tietoisuus siitä, että vuosikymmenen vaihtumisen sijasta koko vuosituhat oli ennättänyt vaihtumaan hänen ollessa syvässä unessa, täysin tietämättömänä ajankulusta.



Lempeä ja kohtelias, lähimmäisiään rakastava Idalia on lähes aina nauttinut saamastaan huomiosta, mutta myöskään huomion jakaminen ei ole koskaan tuottanut tummaverikölle vaikeuksia. Hän on tiennyt, milloin tila on pitänyt ottaa haltuun hurmaavalla karismallaan ja milloin on ollut viisainta astua syrjään. On ollut hetkiä, jolloin Idalia olisi halunnut vetäytyä omiin oloihinsa ja seurata tapahtumia sivusta, mutta saamansa kasvatuksen mukaisesti omat tunteet ja mielihalut työnnettiin syrjään suuremman edun nimissä. Myös omat mielipiteet pidettiin seurapiireiltä salassa aikakauden normien mukaisesti. Eihän naisilla tullut olla mielipiteitä eikä missään nimessä pitänyt näyttää negatiivisena pidettyjä tunteita. Siinä missä omat tunteet pidettiin kurissa, oppi Idalia tulkitsemaan toisten kehonkieltä, eleitä ja katseita, jotka useimmiten paljastivat vastaavia tuntemuksia, joita tummaverikkö yritti piilotella toisilta.

Säädyllisen seurapiirineitosen vaikutelma peitti tarkoituksellisesti alleen itsevarman naisen, joka ei ole koskaan suostunut jäämään kenenkään kynnysmatoksi. Vaikka veljet oli vannotettu kohtelemaan pikkusiskoaan kalleimpana aarteenaan, huomasi Idaliasta, kuinka hän oli kasvanut neljän isoveljen rinnalla. Vähäinen sanailu ei riitä nujertamaan Idaliaa, joka prinsessaleikeistä huolimatta joutui pitämään puoliaan aina kun isä oli työmatkoilla. Kukaan ei saanut kiusata ärsyttävää pikkusiskoa ja mahdollisten tilanteiden – joihin veljet eivät ennättäisi puuttumaan, vuoksi Idalia opetettiin puolustamaan itseään värikkäillä ilmaisuilla – hienolle naiselle sopimattomilla sanankäänteillä. Vuosisatojen varrella karttuneen sanavalmiutensa ja piikittelevät sanansa Idalia on oppinut käärimään kaunisteltujen ilmaisujen alle, ja vain harvat ovat osanneet löytää terävät piikit ääneen lausuttujen rivien välistä. Vampyyrittaren mahdolliset piikikkäitä sanoja voi toki kutsua myös sarkasmiksi, mutta Idalia ei pidä itseään sarkastisena. Koppavaksi tai itsekeskeiseksi Idaliaa ei kuitenkaan ole koskaan kuvailtu, eivät edes ne seurapiirien vampyyrittaret, jotka olisivat halunneet päästä hänen tilallensa Vincentio Acardon rinnalle.

Tummaverikön seurassa vaivaannuttavat keskustelut ovat harvinaisia, ja naista onkin kuvailtu jo Venetsian seurapiireissä mielekkääksi ja hauskaksi juttuseuraksi, jonka kanssa pystyi keskustelemaan huumorisävytteisesti myös vakavista ja ajankohtaisista asioista. Mikäli tilanne vaati, osasi Idalia suhtautua asioihin hyvin piilotetulla, luontaisella hölmöydellään, jota Idalia ei ole nykyhetkessä osannut peitellä opetellessaan jatkuvasti uusia asioita ja yrittäessään sopeutua muuttuneeseen maailmaan. Kenties luonnikkuus keskustella asiasta kuin asiasta niin tuntemattomien kuin tuttujen kanssa, ja suloiseksi piirteeksi luokiteltava hölmöys antavat muille mahdollisuuden lähestyä astetta helpommin Idaliaa, joka sosiaalisen luonteensa ansiosta on aina valmis uusille tuttavuuksille.

Vaaditaan täysi luottamus, jotta Idalia pystyy olemaan oma itsensä kaikkine tunnekirjoineen. Vaikka Idalia päästää helposti lähellensä ja osoittaa höyhenen kevyitä luottamuksen merkkejä, tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä, että Idalia päästää toisen osapuolen oikeasti lähellensä. Idalia ei missään ojenna luottamustaan kultaisella tarjottimella, vaan se pitää joko ansaita tai antaa ajan muovata oikeanlainen luottamus, joka kestää kaikki myrskyt. Luottaessaan toiseen henkilöön, vain taivas on luottamuksen rajana, minkä ylläpidossa Idalia vaatii niin itseltään kuin toiselta osapuolelta paljon. Varsinkin kumppaniltaan Idalia odottaa saavansa järkähtämättömän tuen ja turvan, jota Idalia vastavuoroisesti tarjoaa takaisin. Jaetut salaisuudet pysyvät salaisuuksia, eikä Idaliaa saa helpolla juoruilemaan kenestäkään, ei edes omista asioista. Luottamuksen kokiessa kolauksen, saattaa Idalia ottaa varautuneena pari askelta taaksepäin nähdäkseen, kuinka suuri vaurio on; kannattaako sitä korjata vaiko ei. Naisen ajatusmaailmaa voikin kuvailla sillä ajatuksella, kuinka luottamus on kuin paperia: kerran rypistynyttä paperia ei saa suoristettua enää takaisin sileäksi.

Romantikko. Voiko rakkautta rakastaa liikaa? Vaikka Idalian rakkauselämä ei ole vuosisatojen varrella mennyt täydellisten rakkaustarinoiden mukaisesti ennen nykyhetkeä, ei Idalia ole missään vaiheessa luopunut romanttisesta puolestaan. Halu tulla rakastetuksi ja rakastaa, on varmaan yksi niistä harvoista asioista, joita Idalia on ikuisuudessaan todella halunnut. Arkea ei voi liikaa värittää romanttisilla eleillä – olivat ne sitten suuria tai pieniä. Mielitylleen Idalia on täysin menetetty tapaus, joka ei näe tai kuule ketään muuta ympärillään. Idalia rakastaa täysillä alusta loppuun asti valmiina tekemään kaikkensa onnensa eteen. Vanhempiensa asettama – ainoa tehtävä oli löytää avioliitto, josta Idalia saattoi tehdä täydellisen, minkä vuoksi Idalia on pitkälti valmis tekemään mitä vain rakkautensa eteen – kunhan se ei polje häntä itseään alas. Kasvatuksensa myötä Idaliasta löytyy miellyttämisen haluinen puoli; tuleehan mahdollisella puolisolla olla kaikki hyvin. Vastavuoroisesti Idalia toivoo saavansa kumppaniltaan tasavertaista kohtelua, vaikkei se välttämätöntä olekaan.

Suuttumuksensa Idalia pyrkii pitämään sisällään niin kauan kuin on mahdollista. Jo lapsena Diletta opetti tyttärelleen, miten naisten ei ollut soveliasta näyttää suuttumusta julkisesti. Surun saattoi näyttää vain, jos perheenjäsen tai puoliso oli menehtynyt. Menetystä ei suinkaan puitu sanoilla ja tunteita osoittamalla vaan mustiin vaatteisiin pukeutuneena, mikä kuulemma riitti kertomaan naisen kokeneen sydäntä viiltäneen menetyksen. Kotona saatiin siis opit siitä, miten tärkeää oli ylläpitää virheetöntä kulissia seurapiireissä, joille ei missään nimessä saanut antaa aihetta juoruille. Eikä saanut näyttää tunteita, jotka saatettiin tulkita heikkoudeksi toimia soveliaana vaimona ja kotiäitinä. Mikäli seurapiireissä tapahtui jotain, joka sai tunnemittarin kohoamaan nollasta sataan, piti tunteet pysyä piilosilla ja vasta kotona turvallisen neljän seinän sisällä saattoi päästää tunteet valloillensa. Mielen pahoittumiset ja harmitukset saattavat purkautua mököttämisenä, kun taas kunnon tuohtuminen näkyy voimakkaana tunnepurkauksena, jolloin tavarat voivat lennellä ja pahansuopeat sanat sinkoilla ympäriinsä. Pahimman kiukun vallassa Idaliaa voikin kuvailla varsin äänekkääksi riitelijäksi, jonka tunnepitoiset purkaukset vaativat kunnolla tilaa toiselta osapuolelta kykyä pysyä rauhallisena ja sovittelevana.

Varsin voimakkaat tunnepurkaukset voivat ajaa Idalian myös niin sanotusti jyrkänteeltä alas, jossa tummaverikköä odottelee pohjaton verenhimo. Kenties ylisuojelevat vanhemmat, jotka halusivat pitää niin tyttärensä kuin Firenzen väen turvassa, ovat osasyyllisiä siihen, miksei Idalia ole oppinut hallitsemaan verenhimoaan. Normaalissa arjessa Idalialla ei kuitenkaan ole vaikeuksia tyydyttää luontaista nälkäänsä – mihin on kuitenkin hyvä olla tiukat säännöt ja säännöllinen rytmi. Negatiivisten tunteiden piilottelu ja välttely ovat puolestaan saaneet aikaan sen, että Idalialla on puutteita käsitellä surua tai vihaa sisältäviä tunteitaan. Kyvyttömyys käsitellä ikäviltä tuntuvia tunteita rauhassa ja ajatuksella voivat pahimmassa tapauksessa ohjata tummaverikön helposti päästämään irti löyhistä ohjaksista, joilla Idalia on pitänyt kiinni onnettomasta itsehillinnästään. Pohjalle ajauduttuaan, Idalia tarvitsee läheisiltään kaiken tuen ja turvan, jotta valloilleen päässyt peto saadaan takaisin lukkojen taakse.

Annettuaan periksi verenhimollensa, Idaliasta kuoriutuu varsin häikäilemätön ja välinpitämätön vampyyritar. Omatunto painuu unholaan eikä tekojen seurauksilla ole merkitystä. Ihmiset ovat vain verisäkkejä, joista ei ole muuta iloa Idalialle itselleen tai ylipäätään koko maailmalle. Säädyllisestä ja hillitystä tummaveriköstä ei ole tietoakaan, kun Idalia siirtyy uhrista seuraavaan. Tyydytettyään nälkänsä, Idalia leikittelee ihmisillä oikeastaan pelkän huvin vuoksi; verestä tahriintunut tummaverikkö ei olekaan vieras näky niille, jotka ovat saaneet todistaa tämän puolen Idaliasta. Välinpitämättömyys tekee Idaliasta tietyllä tapaa rohkeamman ja vapautuneemman, mikä näkyy avoimena viekoittelulla ja korostuneena seksuaalisuutena; mikään ei ole liian häveliästä. Kun järjetön verenhimo on saatu takaisin kuriin ja pois mielenpäältä, Idalia kokee suunnatonta häpeää teoistaan eikä hän halua puhua niistä kenenkään kanssa. Mielen syöksemät itsesyytökset riittävät tummaverikölle mainiosti moitteiksi.



Suuret, mantelinmuotoiset, tummaakin tummemmat suklaasilmät pitkine ja tuuheine ripsineen ovat aikakaudesta riippumatta ensitöikseen varastaneet vastaantulijan huomion osakseen. Sirot – mutta sopusuhtaiset kasvot pyöreine poskipäineen kapean nenän kera, täyteläisiä huulia – suudelmiin houkuttelevaa amorinkaarta unohtamatta, ovat aina antaneet Idaliasta samanaikaisesti sekä viattoman naapurintytön että muilta tavoittelemattomissa olevan mysteerisen neidon vaikutelman. Klassisen italialaisneidon piirteitä korostavat kahvinruskeat, lapaluiden alapuolelle ylettyvät hiukset, joita aseteltiin orjallisesti eri aikakausien hiustyylien mukaisesti. Oman pienen twistinsä kampauksiin Idalia toi asettelemalla kukkia – useimmiten ruusuja, kiharoidensa sekaan, mistä muodostui aikanaan Idalialle eräänlainen tavaramerkki Venetsian seurapiireissä. Herättyään parin vuosisadan takaisilta uniltaan, Idalia on hitaasti mutta varmasti oppinut 2010-luvun hiusmuotiin, joka on tarjonnut mahdollisuuden antaa tummien kutrien hulmuta vapaasti niin kodin seinien sisä- kuin ulkopuolella. Nykyajan kosmetiikka puolestaan vei tummaverikön nopeasti mukanaan, ja opittuaan meikkaamisen jalon taidon, onkin Idalia nykyisin harvinainen näky ilman meikkiä, jota Idalia ei kuitenkaan käytä liian huomiota herättävästi. Hän suosiikin muutoin neutraaleja sävyjä, mutta huulia usein sävyttää punaisen eri sävyt.

168 cm:n pituuden saavuttanut jaloverinen vampyyritar on aina omannut siron ja naisellisen vartalon, josta Idalia on pitänyt huolen säädylliselle naiselle sopivilla liikuntamuodoilla, jotka eivät olleet päivittäisiä kävelyretkiä raskaampia. Ehkä sen vuoksi Idalia ei ole nykyajassa erityisen kiinnostunut rajattomista liikuntamuodoista, joilla voisi pitää suklaan tuomat kalorit kurissa. Vartalostaan varsin ylpeä oleva Idalia on kautta vuosisatojen tuonut naiselliset muotonsa esiin eri aikakausien muodin mukaisesti, paljastamatta kuitenkaan liikaa paljasta ihoa mahdollisille uteliaille silmäpareille.

Avioliitto Acardon kanssa ajoi Idalian asemaan, jossa hänen tuli olla kuolevaisten kuningattarien tavoin aina yhden askeleen verran edellä muodin saralla; häntä seurattiin, ihailtiin ja arvosteltiin tilaisuuden koittaessa. Jatkuvan suurennuslasin alla oleminen tekikin Idaliasta erittäin tarkan pukeutujan, mikä kulkee tänäkin päivänä tummaverikön alitajunnassa mukana vaatteita valittaessa. Missään nimessä Idalia ei halunnut joutua arvostelun kohteeksi vääristä asuvalinnoista, mikä myös vaikuttaa tänä päivänä Idalian päivittäisiin vaatevalintoihin. Seurapiirien ytimessä pyörinyt tummaverikkö nähtiinkin useimmiten pyörähtämässä tanssilattialla tummiin ja näyttäviin sävyihin pukeutuneena, kuten viininpunaiseen ja yönsiniseen. Mekkoja aina rakastanut Idalia ei ole vielä nykyajassa tiimeltäessään löytänyt housujen iloa ja hyötyjä, minkä vuoksi Idalia ei pukeudu sellaisiin ei ole täysin välttämätön pakko. 2010-luvun korkeilla koroilla varustetut kengät eivät myöskään ole tummaverikön suosiossa, mutta sitkeästi Idalia pukee sellaiset jalkaansa mikäli tilanne hänen mielestään sen vaatii. Idalian värimaailma on uudenlaiseen maailmaan heräämisen myötä laajentunut tummista väreistä pastellin sävyihin; pääasiahan on, että vaatteet sopivat moitteettomasti kantajalleen.

Siinä missä tuttujen ja turvallisten aikakausien silkkimekot kuin nykyajan sifonkiunelmat, myös korut ovat olleet Idalialle tärkeässä asemassa pukeutumisessa. Gasparin suvun perintökorut koristivat tummaverikön heleää ihoa jo niin lapsuudenaikaisissa prinsessaleikeissä kuin myös Venetsian seurapiirien pyörteessä. Olikin harvinainen näky, mikäli joku sattui näkemään Idalian ilman koruja. Vincentio Acardo puolestaan tutustutti Idalian timantteihin, joista nousi varteenotettava kilpailija perintökorujen rinnalle. Tainnutettuaan Idalian untenmaille maagin avulla, laittoi Vincentio tummaverikön kaulaan timanttikorun sijasta kaulaketjun, jossa koreili Gasparin suvun vaakuna.


Extrat
- Nykyhetkessä Idalian pahimman paheen voi sanoa olevan suklaa kaikissa mahdollisissa muodoissa
- Tummaverikön lempiväri on punainen eri sävyineen – johtunee verenhimosta?
- Television ihmeellinen maailma on vienyt Idalian mukanaan, lähimpänä tummaverikön sydäntä ovat romanttiset sarjat ja elokuvat sekä dokumenttisarjat, jotka ovat auttaneet Idaliaa kirimään menetettyä aikaa
- Siinä missä Idalia on mieltynyt ruudun tuijottamiseen, ei hän ole kuitenkaan löytänyt samanlaista intoa nykyajan musiikkia kohtaan. Tummaverikön suuressa suosiossa pysyttelevät yhä sonetit ja oopperat
- Kännykkä ja sen kamera ovat mitä ihmeellisimmät keksinnöt, kuinka monta kuvaa Idalia onkaan lähettänyt läheisilleen – kyseisen taidon opittuaan!
- Juo mielellään lasillisen tai pari viiniä, mutta nykyajan koristeelliset drinkit ovat vastustamattomia – ja varsin petollisia!
- Ei ole päivääkään tehnyt töitä elämänsä aikana, eikä Idalia osaa edelleenkään nähdä itseään työskentelemässään missään tai kenellekään, myöskään intoa opiskeluun ei tummaveriköltä löydy
- Idalia taitaa ranskan, kreikan ja latinan kielen. Nykyajassa opetellut englannin kielen, mutta suosii silti äidinkieltään, italiaa