NOMEN EST OMEN

liibalaabat tähän.

MAINE & NYKYISYYS

Siellä missä Dantea on 1700-luvun jälkeen tunnettu, ei häntä sukunsa historian takia ole lähtökohtaisesti tunnettu omalla nimellään. Sen sijaan "Mori" on kaivertunut New Yorkin historiaan nimikkeenä lähes mystiselle hahmolle, joka tähän päivään asti nousee esiin historiankirjoituksessa. Sen kantaja on kuitenkin kaikkien viitteiden perusteella kadotettu menneisyyden huminaan. Usein nimellä on viitattu ja viitataan paikoittain edelleen suureen monopolistiseen kartelliin ja verkostoon, jonka mies 1800-luvulla New Yorkiin rakensi ja jonka johtohahmona hän toimi aina 1900-luvun puoliväliin asti. Sen maineikkaimmat jäänteet ovat kaupungin italianamerikkalaisissa mafiaperheissä, vaikka todellisuudessa verkosto haaraantui syvälle Yhdysvaltain yhteiskuntaan myös laillisena säilyneen liiketoiminnan ja politiikan kautta.

Vampyyripiireissä Dante Acardo astui avoimesti takaisin julkisuuteen vasta 2010-luvulla. Kaukaisissa historian käänteissä kehittynyt ystävyys Ricardo McAveryn kanssa johti aikanaan kihlaukseen ystävän sisareen, Briseis McAveryyn. 1800-luvun lopussa solmittu kihlaus raukesi jo ennen Ricardon ennenaikaista kuolemaa, mutta ystävyys ja liittolaisuus toiseen puhdasveriseen säilyi. Entisestä kihlatusta tuli elinikäinen ystävä, joka lopulta oli myös syy Danten paluulle Euroopan vampyyriyhteiskuntaan.

Ennen saapumista Yorkiin vuoden 2013 lopulla, oli Dante osittain palannut eurooppalaisten vampyyripiirien tietoisuuteen huhutun kihlauksen kautta. Aiempien vuosisatojen aikana Acardojen läheisimpiin liittolaisiin kuuluneen Desjardinsien suvun tyttären kanssa solmittu liitto, joka sinetöitiin 1900-luvun toisella puoliskolla, oli pohja hiljattaiselle paluulle. Achille Acardon nimi nousi seurapiireissä monien huulille. Kuka oli tämä unohdettu puhdasveristen jälkeläinen, joka oli sormuksen Pearl Desjardinsin käteen asettanut? Vasta 2010-luvun käänteessä selvisi julkisesti, ettei Achille ollut vain liberaalin sukuhaaran jälkeläinen, vaan yksi suvun ainuista jäljelle jääneistä puhdasverisistä.

Kohtalokkaan vuoden 2013 päättyessä Dante on jälleen Briseisin rinnalla. Yliluonnolliseen maailmaan rytinällä iskeneen muutoksen aika on saattanut miehen mukaan neuvotteluihin Vampyyrien Neuvoston kanssa, kaukaista menneisyyttä heijastelevaan liittoumaan, jossa puhdasveriset suvut seisovat Neuvoston rinnalla – pitkästä aikaan omilla ehdoillaan. Entisten nimikkeihen jäädessä historiaan, on Dante Acardo sukunsa ensimmäisiä jäseniä, joiden tiedetään palanneen Euroopan yliluonnollisiin piireihin omalla nimellään ja omilla kasvoillaan.


VERKOSTOT & LIIKETOIMET

Dante otti etäisyyttä New Yorkiin 1900-luvun puoliväliin mennessä, mutta vaalii edelleen muutamia yhteyksiä aikanaan rakentamaansa imperiumiin. Yhdysvaltain itärannikolle menneisyyden raunioiden päälle on rakentunut myös uusia yhtiöitä, jotka miehen kaukaisten kumppanuuksien ansiosta kansainvälistyivät nopeasti globalisoituvassa maailmassa.

Ihmismaailmassa Dante esiintyykin ensisijaisesti liikemiehenä ja sijoittajana. Perustamiaan hankkeita mies hallinnoi kulisseista, kuten on aina ennenkin tehnyt, vaikka onkin paikoittain esiintynyt erilaisilla nimikkeillä niiden edustajana. Pääosin irtaannuttuaan 1800-luvun New Yorkissa johtamistaan, paikoittain myös vahvasti rikollisuuteen liitännäisistä liiketoimista, mies on keskittynyt pääomasijoittamiseen. Nykyään suurin osa panoksistaan on erinäisissä teknologia- ja alustayhtiöissä, joissa mies edellisen vuosisadan loppupuolella näki tuottoisan tulevaisuuden.

Dante ei omaisuudellaan kerskaile, mutta mies on enemmän kuin vauras – ja omaisuus osin piilotettu eri identiteettien kautta niin, ettei se ihmismaailmassa huomiota mieheen kiinnitä. Vuosisatojen varrella kerrytettyjä varoja on sijoitettu myös inhimilliseen pääomaan ympäri maailmaa hyväntekeväisyyden ja monien kestävää kehitystä tukevien hankkeiden kautta.

Vaikka Acardojen nimi ei kanna enää samaa vallanmakua kuin italialaisten kaupunkivaltioiden kulta-aikana, on Dante ylläpitänyt suhteita myös moniin valtiollisiin tahoihin. Nuoruudessaan diplomatian ja kaupankäynnin kautta rakentuneet suhteet maapallon eri kolkkiin ovat muuttaneet muotoaan, mutta miehellä on ystäviä ja liittolaisia kaikilla mantereilla. Italiassa, jossa sukunsa kauan oli vaikuttanut, on Dantella myös suhteita erityisesti maan arvokkaaseen kulttuuriperimään niin taiteen kuin kiinteistöjenkin kautta. Omistuksessaan on myös muun muassa viinitiloja, jotka mies osti itselleen aikanaan New Yorkista käsin solmittujen maahantuontisuhteiden seurauksena.

Paikoittain mies on edellisten vuosisatojen aikana asioinut myös Vampyyrien Neuvoston edustajien kanssa, vaikkei oma identiteettinsä saati taustansa ole heille näyttäytynyt. Myöhäisen keskiajan ja uuden ajan alun vuosisadoilta on hajanaisia linkkejä säilynyt myös muun muassa erinäisiin noitayhteisöihin.

ACARDOT

Myöhemmin Acardo-nimen omaksunut puhdasverinen suku on elänyt Euroopan, Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueilla niin kauan kuin historia on osannut heitä muistaa. Varhaisella keskiajalla suvun ydinedustajat asettuivat nykyisen Italian alueelle. Poikkeuksellisesti suvun jäsenet ovat jo varhain historiassa suhtautuneet varsin myönteisesti ihmisiin ja aikanaan rakentaneet omaa valta-asemaansa tiiviisti ihmisyhteiskuntien kehityskulkuja mukaillen.

Sopuisa rinnakkaiselo ja yhteistyö ulottui alusta asti myös ihmisyhteisöissä ja niiden reunoilla eläviin noitiin, ja myöhemminkin historiassa Acardoilla on ollut myönteinen maine maagien keskuudessa siellä, missä nimi on taianomaisten olentojen korviin eksynyt. 1600-luvulta alkaen noitiin kohdistuvien vainojen aikana Acardot paikoittain auttoivat noitayhteisöjä selviytymään ja vastapalveluksista tukivat heitä myös ihmisyhteiskuntiin takaisin soluttautumisessa. Puhdasverisiin vampyyreihin 1800-luvulla kohdistuneiden vainojen aikana aikaisempi kiitollisuus näyttäytyi myös noitien suojeluksena suvun jäseniä kohtaan.

Acardojen olemassaolo yhtenä maailman merkittävistä puhdasverisistä sukuhaaroista on edelleen itsestäänselvyys, mutta Neuvoston veristen vainojen takia suvun elossa olevien jäsenten määrää ei enää tiedetä. 1800-luvun alkupuolella Acardot hajaantuivat ympäri maailmaa. Moni on tiedettävästi murhattu. Osittain myös maageilta saadun avun takia on mahdollista, että suvun puhdasverisiä jäseniä on edelleen olemassa Danten ja sisarensa Imperia Acardon lisäksi. Suvun varhain ihmisläheiseksi taipuneen luonteen takia maailmassa on edelleen useita suvun jaloverisiä jälkeläisiä sekä suvun puhdasveristen muunnettuja, joita Neuvosto ei koskaan vainonnut samalla innolla kuin sen ydinjäseniä.

Dantella tiedettävästi elossa olevia muunnettuja on ainakin kolme: nykyään Neuvoston rinnalla työskentelevä Corinne Rothschild, toisena kätenään kauan toiminut Jayceon Kowalski, sekä omia teitään kulkenut Verona Arrivabene. Mies on sittemmin ottanut suojelukseensa myös veljensä aikanaan muuntaman Caroline Olderburgin sekä 2010-luvulla yllättäen ilmaantuneen sisarensa luoman Yvonne Farellin.

---

---

one is the Ocean, which would talk with Claudius, 

another the North, with its unreeling temper, 

savage both at sunrise and at sunset; 

the third is Death, that other name we give 

to passing time, which wears us all away. 

The secular burden of those yesterdays 

from history which happened or was dreamed, 

oppress me as personally as guilt. 

– Jorge Luis Borges 

Dante Achille Acardo
— syntynyt 1. elokuuta 1459
— puhdasverinen vampyyri

nomen est omen

Dante muokkaantui ajan kanssa alkuperäisestä nimestä Durante, latinasta durare, ’kestää’. Achille on romanisoitu versio Achilleus-nimestä, jota kantoi kreikkalaisessa mytologiassa Troijan sodan mahtavin taistelija, joka kuitenkin kukistui ainoaan heikkoon kohtaansa – kantapäähän – iskeytyneeseen nuoleen. Nimi pohjautuu luultavasti joko antiikin kreikan sanaan achos, ’kipu’, ’kärsimys’, tai Akheloos-jokeen. Etunimien merkitykseksi muodostuu siis ’kärsimyksen kestäjä’, mikä kenties kuvastaakin miehen sitkeää luonnetta.

New Yorkissa vietettyjen vuosikymmenten kuluessa muokkaantui Achillesta myös kutsumanimi Kelly. Alun perin se syntyi vitsinä, sillä nimi viittaa voimakkaasti Irlantiin, huolimatta siitä, että Dante oli amerikanitalialaisen yhteisön keskiössä. Leikkisä lempinimi jäi kuitenkin elämään tietyissä piireissä.

Vaikka Danten oma halu on aina paljastaa kasvonsa oikeaan nimeensä liitettynä, häpeämättömänä ja ylpeänä, on historia jossain vaiheessa myös pakottanut Acardot mielikuvituksellisempaan toimitapaan. Vaikka moni tunteekin miehen oikealta nimeltä (turhaan hän muuten keneltäkään luottamusta odottaisi), on hänet tunnettu myös aliaksella. Suvun sisällä kehkeytyi aikoinaan kaava sellaisen valitsemiseen perheenjäsenten henkilökohtaisten kykyjen perusteella, ja sitä myötä Dante on tullut tunnetuksi nimellä Mori. Alias pohjautuu latinankieliseen memento mori -lausahdukseen: muista kuolevaisuutesi! Lause, jonka kerrotaan alistetun orjan kuiskanneen voittoaan juhlistavan sotapäällikön korvaan Rooman valtakunnan aikaan, viittaa miehen mahdottomuuteen mitään unohtaa, ja samalla on lähes pilkallisen ironinen – eihän kuolevaisuus omalla kohdalla mitään merkitse. Siitä lyhennetty alias on myös aina toiminut tehokkaana varoituksena sen kuulioille: latinan mori, ’kuolema’, ’kuolevaisuus’, ’kuolen’, ei ole kaukana muiden protoindoeurooppalaisten kielten samaa merkitystä kantavista sanoista, ja harvan kielen taitajalta jää sen sanoma ymmärtämättä. Ja olihan alkuperäisen lauseen muistutus aina ollut muille, ei itselle, suunnattu.


Voimat:

Muistatko, milloin ensimmäistä kertaa pelkäsit kuollaksesi? Tai ensimmäisen hetken, jossa tiesit jotakuta rakastavasi? Dante muistaa. Suinkaan hän ei jokaista muistoasi omista, mutta hänellä on kyky kaivautua niihin haluamattasi, muokata niihin liittyviä yksityiskohtia ja tunnetiloja sekä syöttää mieleen tapahtumia, joita todellisuudessa et koskaan ole kokenut. Kuten kaikkien muistojen kohdalla, hiipuvat yksityiskohdat ja painoarvo myös muokatuista tai syötetyistä kuvista ajan kanssa, niiden palatessa joko alkuperäiseen muotoonsa – jonka omistajan mieli varmasti on jo tarpeeksi todellisuudesta turmellut – tai kadotessa olemattomiin. Myös varastamansa, muiden mieliltä kieltämänsä muistot palaavat aina hiljalleen omiin hämäriin nurkkiinsa, mikäli alitajunta niitä tarpeeksi jää kaipaamaan. Vaikka kyky on vuosisatojen aikana hioutunut, on sillä tietenkin omat rajoituksensa: muistoihin mies saattaa tunkeutua yksityiskohtaisesti lähinnä heikkomielisempien päissä, kun taas voimakkaampaa psyykkistä vastusta antavien kohdalla aistii mies lähinnä tunteet, jotka muistoihin liittyvät, niiden pohjalta tulkiten ja muokaten esimerkiksi henkilön suhtautumista toisiin, itseensä, tai ympäristöönsä. Kaikista voimakasmielisimpien, yleensä tasoisiensa tai itseään vanhempien vampyyrien kohdalla, psyykkinen kyky vaikuttaa lähinnä härnäävänä aistimuksena jossain tietoisuuden laidoilla, vaikka tietyissä tapauksissa mies osaakin raapia ja vääristää myös kirkkainta mieltä. Itseään huomattavasti heikompien kohdalla, varsinkin ihmisten, voi empatiaan perustuvaa muistojenhallintaa hyödyntää myös lähimuistoon kohdistuvasti, jolloin sen kautta voidaan aiheuttaa voimakkaita harhaluuloja myös nykyhetkessä.

Kenties kyvystään johtuen, jotteivat itse kokemansa hetket sotkeutuisi muiden mielistä nousseisiin, on miehen oma muisti myös huomattavan terävä: pieninkään yksityiskohta ei hajoa unholaan sen jälkeen kun se on kerran tietoisuuteen rekisteröity, ja tapahtumat, tunteet, päivämäärät ja nimet koko pitkän elämänsä varrelta palaavat leikiten mieleen. Muiden muistoihin kajoaminen tekee miehestä myös äärimmäisen myötätuntoisen lähes kaikkia vastaantulevia kohtaan. Samasta syystä myös kaikki vuosisatojen aikana opittu on aina helposti aivoista esiin vedettävissä, selittäen miehen monet taidot myös niin sanotusti inhimillisissä lajeissa: hän on äärimmäisen strateginen shakinpelaaja, usein turhauttavan haastava vastus korttipeleissä, ja käsittelee käsiaseita kuin olisi sellainen kädessään syntynyt.

– J.L.B.

Menneisyys:

Dante Achille Acardo syntyi 1400-luvulla Venetsiassa. Veden pintaan rakennettu kaupunki oli puhjennut kauppatasavallaksi, jossa perhe asetti panoksia ja intressejä myös ihmisten maailmaan. Dante katseli kasvaessaan kulttuurin ja taiteen kukoistusta ympärillään, oman perheen rahoittaessa monia kuolevaisiakin taitajia. Kansainvälisen kaupankäynnin ja eurooppalaisen talouden keskuksena oli kaupungin väestö kirjavaa, ja jo ensimmäisen vuosisatansa aikana loi Dante vahvoja suhteita eripuolille Afrikkaa, nykyistä Lähi-Itää, ja Aasiaa. Maallisten valtojen kamppailut keskenään värittivät myös omaa elämäänsä, vaikkei niillä ollutkaan sen suurempaa vaikutusta perheeseen. Kaupungin vaikutusvalta hiipui hiljalleen, mutta sinne asettuneet Acardot ylläpitivät omaa mainettaan sukuna, jonka myös ihmiset tunsivat paikan kulttuurisen perinnön suojelijana.

Ajan kanssa koitui suvulle kuitenkin myös henkilökohtaista riesaa vampyyrien entistä voimakkaammin järjestäytyvän ja hierarkisoituvan yhteiskunnan myötä. Varsinkin muiden puhdasveristen sukujen rinnalla Acardot olivat aina olleet ihmiskuntaan merkittävän liberaalisti suhtautuvia, ja suhteet Neuvoston kanssa tahrasivat perheen historiaa kipeillä kohdilla. Vaikka suku ei suinkaan täysin eristäytynyt muusta maailmasta, alkoi se vuosien varrella irtaantua entisestään vampyyriyhteisön toimista. Vuosisatojen vieriessä ovat Acardot pysytelleet läsnä monen eri kulissin takana, mutta perhe on omaksunut osakseen sitoutumattoman, diplomaattisen lähestymistavan vampyyrimaailmaan. Pinnallisesti suvun jäsenten asema on täysin puolueeton, vaikka vuosien varrella jokaiselle liene muodostunut omat mielipiteensä suunnasta, johon kaltaisensa maailmaa johdattelevat.

Osin kyseisestä eristäytymisestä johtuen, ja toisaalta ympärillään heränneen uteliaisuuden myötä, lähti Dante 1800-luvun käänteessä New Yorkiin. Suuri maahanmuuttajien vyöry oli vasta saapumassa alueelle, ja myös vampyyrien läsnäolo oli niukkaa: jalosukuisia oli vähän, puhdasverisiä ei yhtään. Jokseenkin mystinen puhdasverinen, Mori, kasvatti ripeästi ympärilleen yhteisön, jonka puoleen monet vampyyrit kääntyivät. Kaupungin kasvaessa, herätessä henkiin ympärillään, kasvoi myös nimen merkitys sinne muodostuvassa yhteiskunnassa. Dante ei koskaan ollut perheensä vahvin persoona: hän antoi pitkään vanhempien veljien hoitaa perheen asioita, ja oli alusta asti jokseenkin hiljaisena sieluna seurannut vierestä ajan liikkeitä. Hän ei janonnut kunniaa, eikä minkäänlaista valta-asemaa. Mutta New Yorkissa ympärilleen syntyi haarautuva verkosto, jonka läsnäoloa ei kukaan voinut kieltää. Lähellä oli tiivis, luotettu sisäpiiri, ja sillä moneen yhteiskunnan osa-alueeseen ylettyviä haaroja. Vuosien myötä, joutui Dante hyväksymään asemansa uudella mantereella. Vuosisadat, jotka oli kulutettu sivusta niin vaikutusvaltaisten vampyyrien kuin ihmistenkin toimia seuraten, sekä moniin Italian paikallisiin vaikuttajiin ja Venetsiassa kohdattuihin vieraisiin voimiin tutustuessa, siirtyivät taakseen, ja yhtäkkiä hän oli keskiössä. Eikä mieheltä puuttunut älykkyyttä, ylväyttä, saati taktista ajattelukykyä. Hän ei nähnyt itseään aktiivisena johtajana, mutta muiden silmät seurasivat jokaista liikettään.

Paikoilleen Dante ei kuitenkaan jäänyt, vaan jatkoi matkustamista ympäri maailmaa, perheeseen niinkään yhteyttä pitämättä mutta suvulleen kannattavia suhteita silti punoen. Mutta kaiken sen keskellä, vaikka uusien suhteiden hyödyt peittelivätkin vastoinkäymisiä, oli New Yorkiin rakentamansa verkosto lohkeilemassa tiettyjen jalojen vampyyrisukujen, sekä muutaman pataan eksyneen ihmissuvun toimesta. Vaikutusvalta, joka väistämättä kietoutui ihmismaailmaan, oli syövyttävää, humalluttavaa, ja sen hyödyntämisen mahdollisuudet loputtomat. Verkosto juurtui liian syvälle, liian moneen kolkkaan, liikaa ihmisten päätöksentekoon, elämään, heidän yhteiskuntaansa. Palatessaan eräältä matkaltaan, aukesi uusi todellisuus silmiensä edessä, muutaman luotetun paljastaessa viimeisimmät kehitykset. Todellisuus oli oksettava: niin kaukana siitä, mikä yhteisön luomisen tarkoitus oli aikoinaan ollut. Hienovaraisesti, mutta päättäväisesti, alkoi Dante purkaa luomaansa yhdistystä. Rikkoi sen ketjut, karkotti sen saastaisimmat osat, erotteli sen eri haarat ytimestä, josta valta kumpusi. Vihalta hän ei säästynyt, mutta harva – ainakaan ensimmäisten yrittäneiden jälkeen – uskalsi muutoksia vastustaa.

1900-luvun puoliväliin mennessä oli koitos pääosin ohitse. Sen jäljet näkyivät, olivat muokkaantuneet vastakkainasetteluiksi, alueellistumiseksi, sukujen riidoiksi, mutta mies ei enää jaksanut, tai halunnut, tai voinut, tilanteelle mitään tehdä. Nimensä kantaisi aina tietyn painon kaupungin kaduilla, mutta aliaksesta huolimatta myös suvun nimeä oli jälleen satutettu sen kamppailuissa: eikä vähiten siksi, että se oli jälleen niin kietoutunut ihmisyhteiskuntaan. Vaikka Dante yritti siirtää tapahtumat menneisyyteensä, ohimenneeksi kappaleeksi pitkässä elämässään, eivät kaikki olleet tyytyväisiä. Vetäytyminen pois maailmankulun tieltä oli vaikeaa vihamielisyyden seuratessa suvun jäseniä, ja yllättäen perheen puolelta kimposi pintaan halu hyvittää kolhu, jonka sen kunnia oli jälleen kärsinyt – olihan tilanne jo valmiiksi tulenarka. Tarvittiin uusia liittoja, parannusta haavoille. Vaikka Acardot olivat pysytelleet pääosin irrallaan vampyyrimaailman valtakamppailuista, nousi esiin klassinen, yksinkertainen tapa yrittää sovitella perheen maine jälleen kokoon: avioliitto. Eräs järjestetty tapaus oli lähellä toteutua, lähinnä siksi, että sitä oli edesauttanut eräs oma ystävänsä. Ricardo McAveryn juonima tapaaminen Danten ja sisarensa välillä miltei johti virallistamiseen, ja vaikka he tulivatkin mainiosti toimeen keskenään, kumpusi molemmista vastustus muiden ehdoilla laadittuun sopimukseen. Kahden suvun epäonnistuneesta ajatuksesta jäi kuitenkin jälkeen elinikäinen ystävyys, joka sittemmin toi Danten myös Willington Academyyn. Suvun halu uusiin suhteisiin ei kuitenkaan hiipunut, ja sittemmin Danten eteen asetettiin jälleen uuden liiton mahdollisuus: nainen, jonka hän oli tavannut vain ohimennen Euroopan matkoillaan, jolle hän ei henkilökohtaisesti tuntenut voivansa mitään antaa, ja joka ei suinkaan ollut hänelle mitään velkaa. Mutta kytkökset Desjardinsien ja Acardojen välillä juontivat juurensa kaukaa historiasta, ja liitto nähtiin molemmin puolin sukujen asemaa vakaannuttavaksi. Vaikka Dante ei niinkään ollut järjestettyjen kihlauksien puolustaja, oli hän perheelleen jotain velkaa, ja koska edellinenkin juonittu liitonalku oli vain ajan kanssa purettu, ansaitsi tämäkin hetkellisen olemassaolonsa.

– Ocean Vuong

Luonne:

Dante on monelle ristiriitainen. Koska pinta on hillitty, karismaattinen, käytöstavoiltaan kunnioitettava, mutta äärimmäisen vaikeasti luettavissa, luonnehtivat jotkut tyyneydestä provosoituvat miestä kovin mitäänsanomattomaksi. Todellisuudessa moni usein häiriintyy juuri siitä tyynestä voimasta ja kiistattomasta älykkyydestä, joka niin vaivattomasti huokuu miehen koko olemuksesta, jokaisesta lankeavasta katseesta, lauseesta, liikkeestä. Maltillisena ja rauhallisena näyttäytyminen tulee yhtä luonnostaan kuin voi vuosisatojen harjaantumisen jälkeen kuvitella: hymy tuntuu aina aidolta, vaikkei kenties aina lämpimältä, ja kulmien kohotessa yllätys tai kiinnostus juuri niin vilpittömältä kuin mies sen haluaa antaa ilmi. Vaikka seesteinen olemus nykii joidenkin vastaantulevien hermoja, on monen silti vaikea esittää sille avointa kritiikkiä – aivan kuin tyhmäkin saattaisi aistia, ettei tyyninkään vedenpinta koskaan kokonaan lasiksi muutu.

Oikeudenmukaisuus on kauan sitten luonteen perustaksi juurtunut piirre, jota ikuinen elämä ei vieläkään ole turmellut. Teoriana siitä on väitelty vuosisatoja, sen eri sävyjä nakerreltu kipuun asti, hyväksytty ja hylätty. Ja toki miehellä on oma tulkintansa siitä, mitä se merkitsee; vankkumaton eettinen arvopohja, jonka rikkojat saavat kyllä ansaitsemansa. Lähtökohtaisesti Dante uskoo mielellään muiden hyvyyteen, niin ihmisten kuin kaltaistensakin, ja antaa kaikille mahdollisuuden osoittaa olevansa miehen kunnioituksen arvoinen. Muita, varsinkin itseään heikompia, autetaan mikäli se tarpeelliseksi nähdään, eikä miestä tunneta tyhjistä lupauksista. Vastalahjaksi hän harvoin lähtee mitään vaatimaan, mutta jokaisen palveluksen jälkeen on varmuus kiitollisuudesta ja uskollisuudesta yleensä itsestäänselvyys. Apua erikseen anelevat tietävät kyllä hinnan, millä puhdasverinen heidän murheensa sydämelleen ottaa.

Samaan arvomaailmaan pohjautuu myös rehellisyyden jano. Mies itse kertoo aina ennemmin totuuden kuin kaunistelee asioita, eikä laista muodostamasta ääneen kiisteltäviäkään mielipiteitä, mikäli ne oikeutetuiksi näkee. Muilta Dante odottaa enemmän tai vähemmän samaa, vaikkei suinkaan kuvittele kaikkien rehellisyyteen pystyvän – ja niin hän onkin oppinut vaivattomasti aistimaan valheet niiden valahdellessa muiden suupieliltä. Tietenkin omat erikoiskykynsä myös edesauttavat muiden tulkitsemista, vaikka kerran vuosisadassa vastaan saattaakin tulla myös niin loistavia huijareita, että muutama valhe lipsahtaa ohi. On kuitenkin myös tilanteita, joissa vampyyri itsekään ei syystä tai toisesta halua totuuksia paljastaa, jolloin nousee esiin diplomaattinen tapa vastata kysymyksiin, joita häneltä ei ole kysytty, sulavasti utelijalle vaihtoehtoisia totuuksia syöttäen. Tietenkin monelle totuuden kiertäminen on yhtä valheen kanssa, mutta mies on kerta toisensa jälkeen todennut sen olevan myös yksi armon keino. Ja armoton hän ei ole: hän antaa kaikille anteeksi, kerran. Mutta kerran toisen mahdollisuuden suotuaan ei sitä uudelleen kannata odottaa.

Moni mieheen tutustunut luonnehtisi häntä viisaaksi, eikä kuvaus täysin pohjaton ole. Neuvonantajana ja jonkinlaisena moraalisena kompassina Dante on nerokas, sillä hän ei koskaan johdattelisi ketään suuntaan, jonka ei itse usko olevan järkevä – ainakaan mikäli toinen hänen rehellisen apunsa ansaitsee. Metodisen mielen ja rauhallisen olemuksen myötä on hän myös toiminut sovittelijana erilaisissa kiistoissa, niin pintapuolisissa kitkatilanteissa kuin vakavammissakin konflikteissa. (Valitettavasti omaan sukuun kohdistuvat sotkut ovat pitkälti jääneet selvittämättä, mutta toisaalta kuolemattomien kesken tappeleminen tuskin koskaan uusilta käänteiltä välttyisikään.) Muita ohjeistaessaan, koetaan kuolemattoman palaute harvoin moralisoivana, sillä tarvittaessa hän osaa myös kannustaa muita luottamaan juuri omiin vaistoihinsa. Hän ei kaihda vaikeita keskusteluja asioiden ratkomiseksi, ja osaa kyseenalaistaa niin omia kuin muidenkin maailmankatsomuksia, huolimatta siitä, että moni saattaa luulla miehen ajatusmaailman juurtuneen paikoilleen. Todellisuudessa mielenmaisemat ovat pysyneet notkeina juuri ikuisen muistin ja syvän tarkkaavaisuuden myötä. Harvat yksityiskohdat, niin puheen sävyistä, muiden ilmeistä ja aistimuksista kuin ympäröivästä todellisuudestakaan koskaan onnistuvat kiitämään ohitseen, eikä yksikään karise mielestään – sulkeutuu vain ajan kanssa omaan lokeroonsa, josta sen löytäminen jälkikäteen on yksinkertaista. Tästäkin syystä on Dante myös arvokas ystävä mikäli sellaisen luottamuksen ehtii kanssaan muodostaa: hän ei koskaan unohda, miksi on toiseen luottanut, uskonut, miksi tuohon tykästynyt, ja välittämättä ajan kulusta ja muutoksista, ei hän kyseenalaista sitä, etteikö pohjalla olisi jotain arvokasta.

Kaikessa määrätietoisuudessaan on Dantella kaikki kunnioitettavan johtajan piirteet, vaikka hän hakeutuukin siihen asemaan vain sen tarpeelliseksi nähdessään. Sanaansa on vaikea kyseenalaistaa, käskynsä helppo nielaista, ja tekonsa niin autuaan reiluiksi kuviteltavissa, että moni vastaanottaa jopa rangaistuksensa kuin lahjan. Koska tyyneyden rinnalla pulppuaa selittämätön karisma ja kerta toisensa jälkeen mies on osoittanut kyvyn olla kärsivällisen myötämielinen myös uhmakkaimpia väärintekijöitä kohtaan, on häneen helppo luottaa lähes sinisilmäisesti. Avosylisen luottamuksen syyksi muodostuu myös miehen tarkkaavaisuus, mainio kyky tulkita muiden ajatuksia ja aikeita, jonka kautta hän osaa myös sulavasti peittää omiaan. Lipevä kieli ja ovelat ratkaisut viettelevät helposti turvallisuuden tuntuun, kuin kaiken kaaoksen keskellä yhteen saattaisi aina luottaa pelastajana tilanteessa kuin tilanteessa. Kenties siksi mies on sulautunut opettajankin virkaan kuin olisi sitä koko elämänsä harjoittanut.

Mutta onko kukaan näin koskematon? Vaikka Dante on satojen vuosien ajan kiillottanut itselleen kunnioitettavan maineen, on kunnioitus kertynyt muistakin syistä kuin silkasta vilpittömästä rehellisyydestä tai voimakkaasta määrätietoisuudesta. Tarvittaessa mies on kylmäverinen, ja laskelmoiva aina. Missä nopeaa toimintaa vaaditaan, ei hän jää epäröimään, eikä usein tekojaan katumaan vaikka ne eivät täysin omaan eettiseen muottiin mahtuisikaan. Äkkipikainen, häikäilemätön päätöksenteko on säikäyttänyt niitä, jotka eivät itse ole sen tarkoitusta ymmärtäneet, ja arvaamattomuutena esiintyvä nokkeluus on herättänyt pelkoa monessa sen todistaneessa. Siinä missä mies puolustaisi luultavasti viimeiseen hengenvetoonsa niitä, jotka hänelle ovat tärkeitä, ei hän kuitenkaan ota montaa asiaa kovin henkilökohtaisesti. Päämäärän eteen on toimittava, ja siinä missä oikeudenmukaisuus hallitsee tuomiotaan muista, on miehelle itselleen myös täysin selvää, että välillä tarkoitus pyhittää keinot.

Tyynen, pragmaattisen pinnan alla, joka viettelee rauhallisin sanoin ja juovuttaa luotettavuudellaan, on myös mahdollisuus julmuuteen: synkkyys, joka harvoin nousee esiin, mutta jonka olemassaoloa mies ei suinkaan itsekään kiellä. Sen ovat todistaneet ne onnettomat, jotka eivät anteeksiantoa ole ansainneet, tai kerran liikaa armoa kaipasivat. Sen ovat todistaneet lähimmät uskottunsa, yleensä liittoutuneen voiman merkeissä. Ja sen ovat todistaneet, vuosisatojen varrella, valitettavan useat, jotka väärinä hetkinä ovat eteensä astelleet. Siinä missä sen haluaisi selittää oikeutetuksi tai ansaituksi, ei alta kuoriutuvan olennon toiminta sitä aina ole ollut. Suonissa herää väkivaltaisuus, jolloin mies on valmis riistanpyyntiin. Ja hän on ensimmäinen joka tunnustaa, kuinka hyvältä voi tuntua tuhoisuuteen riistäytyminen: kuinka verensä herää eloon kuin vasta maailmaan olisi astellut, kuin omaa raatelevaa luontoa ei koskaan olisi kesytetty, jokaisen maltillisesti paikatun haavan revetessä uudelleen auki ja syöstessä pintaan tunteen, jonka voi jälleen tyydyttää vain purkautumalla. Eikä mies itseään ole koskaan pelännyt, ainakaan siitä yli pääsemättä: hän on tietoinen vallasta käsissään, mielessään, joten miksei hän sitä joskus käyttäisi?

Oma arvomaailma on yhtä yksityinen rakennelma kuin muidenkin, ja se on rakentunut, koska tarve jonkinlaiselle pohjalle on ymmärretty tarpeelliseksi maailmassa, jossa mikään ei ole vakaata – eivät edes ne asiat, jotka juurtuvat niin syvälle, ettei niiden muuttaminen tunnu enää mahdolliselta. Tietoisuus, vapaa tahto ja velvollisuuden tunne ovat muokanneet kuolemattoman mieleen kirjon reittejä, joilla luoda merkitystä ympärillään tapahtuvaan. Ja silti merkityksettömyys on niin silmiinpistävää vuosien niellessä historiaa, väistämättömästi niin oman menneisyyden, ympärillä tapahtuvan kuin muidenkin muistojen piirtyessä muistiinsa omana rikkonaisena aikajananaan, jossa maailman absurdit kierrokset vain tehostuvat. Kenties mielen lipsahtaminen silloin tällöin, vaaralliseen, myrkylliseen luontoon, johtuu juuri hetkistä, jolloin kaikki jälleen menettää merkityksensä. Niin paljon kuin maailmaan voikaan itsestään antaa, hyvää tehdä, muita auttaa, rakastaa, ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Niinpä hetkeen, suljettuihin, turmeleviin himoihin heittäytyminen on kaikki, mitä jäljelle jää.

Itsensä kanssa kamppailevaksi ei luonnettaan kuitenkaan voi kuvata, eläähän Dante usein vuosikymmeniä kerrallaan vain päällimmäistä itseään, rauhallista ja sielukasta, suopeaa ja reilua. Ja siinä missä pintaa koristaa laskelmoidun tyyni kuori, on hänessä myös muita puolia, jotka oikeissa tilanteissa nousevat esille. Hän on loistava seuramies, hurmaava sekä virallisissa tilanteissa että yksityisesti. Tarinankerronta ja usein muita tuttavuuden tasosta huolimatta yllättävä huumori sujuvat luontaisesti, ja viihdyttävät varsinkin niiden nähtävästi harvinaisella luonteella. Eikä miehellä ole mitään hauskanpitoa vastaan, onhan siinäkin kenties vain tapa purkaa jotain muuten hillittyä. Täyden antautumisen muille estää kuitenkin samainen turhuuksien ja merkityksettömyyden kaihtaminen. Ystävyyssuhteita on kertynyt useita, niistä syvimmät kestäneet ajan painon, ja hyödyllisiä liittoutumia luotu siellä sun täällä. Sen pidemmälle henkilökohtaiset suhteet kuitenkaan harvoin etenevät. Romanttinen elämänsä on useimmiten ollut pintapuolista, enemmän halujen tyydyttämistä – naisia ja miehiä läpi vuosisatojen, joista jotkut kenties ovat ystäviksikin jääneet, toiset jätetty omiin, irrallisiin maailmoihinsa. Muutama suhde on käväissyt vaarallisen lähellä kiihkoista kiintymystä, mutta kaikista silti luovuttu. Vain kerran tai pari on mies tuntenut siellä missä sydämen sanotaan vallitsevan aitoa tuskaa, ja jokaisesta kerrasta on päästy yli. Tärkeysjärjestyksessä rakkaus ei ole koskaan ollut etusijalla, eikä Dante sitä koskaan ole jahdannut, saati tarvinnut. Monet vuosikymmenet ovat kuluneet tyytyväisinä vain itsensä kanssa.

Ja yksin on myös helpompi elää maailmassa, jossa huolimatta monien kaltaistensa pitkälle historiaan ulottuvista kokemuksista, kantaa harva niin kokonaan sisällään ei vain omaa mutta myös muiden kokemusta: kiemurtelevaa verkostoa, jossa kauneus ja väkivalta, rakkaus ja viha, kyyneleet, naurut, hiljaisuudet ja sanojen ryöpyt, punoutuvat loputtomasti toisiinsa. Vaikka mieli on kasvanut strategisen systemaattiseksi kenties juuri pitääkseen kohtaamansa kuvat ja tunteet järjestyksessä, on historian paino silti raskas. Mies ei siitä puhu, eikä luonnehtisi omaa sisintään sen haavoittamaksi saati herkistämäksi, mutta silmien takana liikkuva menneisyys värittää koko maailmankatsomustaan: hän on oikeudenmukainen, kärsivällinen ja myötätuntoinen, muttei suinkaan idealisti, eikä oikeastaan odota keneltäkään kovin suurta ymmärrystä itseään kohtaan.

– Albert Camus

Ulkonäkö:

Mikäli silmä ei heti lankea ulkomuotoon, voi miehen läsnäolon tunnistaa sille ominaisesta tuoksusta. Vaikka kaltaisensa aistivat varmasti myös suonissa virtaavan veren puhtauden, on Dante ajan kanssa mieltynyt myös erääseen hajuveteen: bergamotin raikkaan sitruksiset sävyt sekoittuvat mausteiseen, pehmeän pippuriseen vivahteeseen, joiden alta nousee esiin aavistus myskin ja santelipuun tummia aromeja. Vaikka tuoksu on kaukana vangitsevasta ja leijuu vain kevyenä aurana iholla, saattaa sen tyylikäs monivivahteisuus kääntää katseita puoleensa, jonka jälkeen harva osaa heti silmiään miehestä irrottaa.

Mieheksi Dante on aina ollut kaunis, lapsenkasvoja vielä kantaessaan suloinen, viaton ilmestys. Ajan kanssa piirteet terävöityivät, vaikka säilyttivätkin aina tietynlaisen sievyyden. Poskipäät kohoavat korkealle syvään uurtuneiden silmien lähietäisyyteen, ja linjaantuvat leuan syvän kaaren kanssa. Nenä on melkein roteva, muttei kuitenkaan, vaikka jokin kevyen kuhmun tapainen rikkookin sen suoran linjan. Mikäli piirteiden luontainen kauneus ei niin tältä seikalta harhauttaisi, voisi jokaisen palasen väittää olevan vain hivenen liian suuri kasvojen siroon kokoon verrattuna: vahvat, tummat kulmakarvat, syvällä lepäävät silmät, kaartuvat sieraimet joiden väliin nenän teatraalinen kaari nousee – tuo esi-isien nenä, patriarkaalinen tunnustus keskellä kasvoja – ja sen alla ylähuulen voimakas amorinkaari, täyteläisiin, vaaleisiin huuliin katseen kutsuen. Yhdessä kasvonpiirteet ryhmittyvät kantajalleen naamioksi, joka helposti huijaisi tietämätöntä vain hieman yli kahdenkymmenen ikävuoden pituisesta elämästä. Vaikka seesteisen olemuksen myötä moni tottuu ajattelemaan Danten pidemmän ajan kypsyttämäksi, on ulkomuoto lähes koomisen nuorekas.

Tuuheiden kulmien alta loistavat vaaleat iirikset, joiden värimaailma läikkyy viileän sinivihreästä harmaaseen niihin lankeavasta valosta riippuen, ja silloin tällöin, niinä harvoina hetkinä kun kuolematon luonto päästää itsensä esille, aina ensin meripihkan kultaisista sävyistä kirkkaan sinooperin punaiseen. Ripset ovat pitkät mutta harvat, ja kuitenkin silmät tuntuvat aina olevan omassa kehyksessään, sillä matala otsaluu ja alaluomen syvä kuoppa kaappaavat miltei aina silmänympärykseen varjon. Ilman uhasta viestivää väriäkin ilmaisee tiivis, herkeämätön katse usein helposti sen, mihin toinen saattaisi sanojaan tarvita – olipa se sitten kutsu, määräys, tai varoitus.

Silmien viileät, kristalliset sävyt rinnastuvat lähes hätkäyttävällä tavalla miehen muuten tummiin piirteisiin: syvän ruskeisiin hiuksiin ja kulmakarvoihin, sekä parransänkeen, jonka hän toisinaan antaa kasvaa ennen jälleen sen pois ajamista. Hiuskuontalo on tuuhea ja pehmeä kosketukseen, odotettavasti ilman sen suurempaa huolenpitoa. Joskus kaukana menneisyydessä hän antoi suortuviensa kasvaa, mutta sittemmin turha paino karisteltiin pois, ja lyhyestä kampauksesta on tullut miehen tavaramerkki. Toisinaan hiukset kammataan sivujakauksen myötä niin päätä myöten kuin tuuheus sallii, mutta pääosin mies tyytyy niiden luontaiseen tapaan laskeutua kevyinä aaltoina otsalle, ympäri päivän silloin tällöin niitä taakse haroen.

Mikä tekee Danten läsnäolosta hallitsevan on hänen pituutensa. Pitkät raajat kannattelevat päälakea vajaan kymmenen sentin päässä parin metrin korkeudessa, ja moni joutuu toteamaan kuinka pituus usein toisia luhistaa nähdessään, miten luonnottoman ryhdikkäästi mies itseään kantaa. Silti olemus harvoin patsaan lailla jähmettyy, ja pienet ja aistikkaat eleet, kevyt pään kallistus kuunnellessa, ympäristöään tarkkaillessa, käden ojennus tervehdykseen, tai käsivarsilla tuolin raameihin nojaaminen, jalkojen ristiminen, ovat yhtä sulavia kuin kenellä tahansa omaan ruumiiseensa vuosisatoja totutelleella. Ja siinä missä pituus onkin vaikuttava, ei ruumiinsa kuitenkaan ole nähtävän kookas: hartiat ovat vahvat, olematta kuitenkaan turhan leveät, ja kankaiden alla lihakset vain hienovaraisesti jänteikkäisiin raajoihin piirtyneet. Verestään kumpuaa tietenkin paljon fyysistä voimaa, ja ehkä ilman luonnotonta pysähtymistä ulkomuodon kehityksessä, saattaisi mies olla huomattavasti lihaksikkaampi harrastamiensa lajien myötä. Itse hän on kuitenkin tyytyväinen taipuisaan ruumiiseensa – hallitseehan hän sitä täysin.

Pukeutumiseensa Dante ei kuluta paljon ajattelukykyään, vaikka nauttiikin laadukkaiden kankaiden tunnusta. Vaatekaapin sisältö heijastaa hyvin pitkälle miehen käytännöllisyyttä: jokainen vaatekappale sopii minkä tahansa toisen kanssa, eikä niiden päälle vetäminen vaadi kikkailua. Salskeaa raamia verhoava värimaailma on yleensä hillitty, mustan, harmaan ja ruskean eri vivahteet sen kulmakiviä. Puvun sisällä mies on kuin kotonaan, ja suurin osa omistamistaan mittatilaustyönä luotetun vaatturin ompelemia. Vaikka smart casual onkin bravuurinsa, näyttäytyy Dante arkisin usein myös asteen rennommissa vetimissä. Tyköistuvat housut, farkut tai muut (samettia, jos villillä tuulella ollaan!), yhdistyvät yleensä maltillisen värisiin t-paitoihin, kauluspaitoihin tai neuleisiin. Opettajan rooliin eksyttyään on mies myös omaksunut itselleen klassisen akateemisen ilmeen ja viihtyykin hyvin vakosamettisissa tai villakankaisissa pikkutakeissa, vaikka tyyli olikin alun perin miehelle jonkinlainen henkilökohtainen vitsi. Vuodenajasta niinkään riippumatta saapuu hän yleensä trenssi harteillaan, ja asusteiden suhteen on niukka, kengät, vyö ja kello yleensä laadukasta nahkaa. Kiistatta klassinen ajattomuus on miehelle omaisempaa kuin dandymäinen keikarointi.

– Friedrich Nietzsche

Extra-kierros:

- Verenhimo miltei olematon; itsehillintä mainio.
- Harvemmin kieltäytyy lasillisesta konjakkia, viskiä tai brandyä, saati hyvästä seurasta sen kanssa. Toki muutkin juomat maistuvat, toimihan hän aikoinaan myös italialaisen viinin maahantuojana Atlantin toisella puolen.
- Oppinut monella alalla: lain, filosofian, yhteiskuntatieteiden ja useamman luonnontieteen saralla kasvattanut ymmärrystään maailmasta. Yrittänyt myös perehtynyt magiaan, vaikka noitien maailma ei vielä yhtä selkeästi miehelle aukea kuin ihmisten.
- Pettämättömän muistin ansiosta erittäin kielitaitoinen. Äidinkielenään puhui aikoinaan venetsian kieltä, jonka rinnalle italia ja englanti eri vaiheissaan nopeasti kehittyivät. Lisäksi mukaan on vuosien varrelta tarttunut muun muassa ranska, espanja, saksa, arabia, farsi, joitakin aasialaisia kieliä, sekä liuta alkeita useammasta eri vähemmistökielestä. Vaikka kuolleille kielille ei aikoihin ole käyttöä ollut, lukee mies myös sujuvasti latinaa, hebreaa ja sanskritia.
- Tykästynyt erilaisten käsiaseiden keräilyyn, miekkailuun, sekä erilaisten kamppailulajien harrastamiseen, joista nauttii huolimatta siitä, ettei niiden osaamiselle luonnottomien voimien rinnalla niinkään tarvetta ole.
- Nauttii musiikista, erityisesti bluesista ja soulista, vaikka suurin osa historiastaan olikin klassisen musiikin ja oopperan kulta-aikaa. Osaa soittaa pianoa sekä saksofonia, muttei erityisemmin taitojaan harjoita, sillä itsetietoisena on todennut taidemuodon luomiseen vaadittavan niin rajoja rikkovaa mielikuvitusta, ettei hänen pragmaattinen mielensä tee sille oikeutta. Tyylilajin noustessa 1980-luvulla suosioon, päätyi mies myös yllättäen suureksi italo discon ystäväksi – vaikka mieltymyksestä ei moni tiedä, siitä on tullut sisäpiirivitsi joidenkin läheistensä keskuudessa. Kovin harva on valitettavasti tähän mennessä päässyt todistamaan miehen liikkeitä tanssilattialla, ellei koreiden juhlavuuksien ja niiden hillitympien tempojen merkeissä, mutta rytmitajunsa yllättäisi monen.[/div]