Dmitry Anatoliy Sharov, venäjäksi Дмитрий Анатолий Шаров, tutummin pelkästään Dimitri. Venäjällä, Pietarissa vuoden 1757 kesäkuun seitsemäntenä päivänä syntynyt jaloverinen vampyyri, keskiluokkaisen perheensä nuorin poika, joka on katkonut suhteet sukuunsa toimien nykyään Ilya Antovin turvallisuusvastaavana. Asustaa vakituisesti Moskovassa, mutta liikkuu varsin ahkerasti ympäri maailmaa milloin työtehtävien ja milloin henkilökohtaisempien syiden ajamana.

Unet, ne todellisuudesta irtaantuneet tietoisuuden rajamaat, joita kukaan ei kykene kontrolloimaan – paitsi Dimitri. Nuoruudessaan mies kärsi selittämättömistä ja jatkuvista painajaisista, jotka tuntuivat aina toistavan yksiselitteisesti samoja kaavoja, joiden murtaminen oli mahdotonta; kyky olisi kaiketi pysynyt tuntemattomana ja tiedostamattomana, ellei jaloverinen olisi vahingon kautta päätynyt livahtamaan vanhemman sisarensa lempeään mieleen, levolliseen uneen, joka tyynnytti omat kauhut edes hetkellisesti. Nykyään voiman hallinnassa ollaan harjaannuttu huomattavasti korkeammalle ja tietoiselle asteelle ja vaikka mies ei suoranaisesti välttele voimansa käyttöä, ei siihen suhtauduta myöskään järin kevyesti, onhan elämän varrella myös saatu kokea, miten paljon tuhoa yksinkertaiseksi aikanaan uskottu kyky voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa. Tosaalta jaloverinen myös nauttii leikittelystä ja muiden piinaamisesta, etenkin silloin, kun uhrin hyvinvoinnista ei tarvitse itse huolta kantaa.

Yksinkertaisimmillaan Dimitri pystyy vaivuttamaan muita kanssaeläjiä uneen pelkällä ohitse kiitävällä kosketuksella, mutta teon takana on aina oltava ennestään päätetty tarkoitus eikä fyysinen kontakti yksinään tiputa ketään lattianrajaan. Unen kestoa on myös mahdollista pidentää, jolloin kohde ei kykene itse saattamaan itseään takaisin hereille; tämä ei kuitenkaan ole kuluttavuuden vuoksi järin käytännöllistä saati miellyttävää. Useampi samanaikainen kohde on käytännössä mahdollinen, mutta tämäkin syö huomattavasti enemmän energiaa ja kuluttaa henkisiä voimavaroja, jotka eivät luonnollisesti rajattomat kaikesta kestävyydestä huolimatta ole.

Itse unien hallinta kulminoituu kykyyn kontrolloida ja ohjailla muiden unia, jopa niitä, joita ei ole itse aiheutettu. Mies pystyy omalla tavallaan näkemään sen, mistä kohde ikinä uneksiikaan ja muodostamaan rakenteita, uusia polkuja ja tunnelatauksia, jotka kaikki vaikuttavat todellisilta siihen saakka, että uhri vihdoin takaisin todellisuuteen herää – ja jos samassa tilassa ollaan uneen vaipumisen hetkellä, voi Dimitri itsekkäästi päättää polun, jota uni alusta saakka lähtee toteuttamaan. Kyvystä jää estoitta kontrolloituun mieleen aina muistojälki eivätkä leikittelyn kohteeksi joutuneet edes herättyään unohda kaikkea uneksimaansa – oli se sitten painajaismaista tai jotain miellyttävämpää. Niin harmittomalta huvilta kun toisten alitajunnan virtaan vaikuttaminen saattaa kuulostaa, on voima lopulta varsin arvaamaton ja kuten mikä tahansa mielenhallintaan liittyvä kyky, ei tämäkään ole vailla vaarojaan. Samaan mieleen uudelleen ja uudelleen tunkeutuminen voi pahimmillaan aiheuttaa uhrin psyykelle vaurioita ja hämärtää unen ja todellisuuden rajaa, jolloin mieli ei enää erota mikä on totta ja mikä unta, varsinkin, jos muokatut unet ovat olleet realistisia. Dimitri ei itse kykene hallitsemaan tai ennustamaan kuinka paljon uhriksi joutuva mieli muokkausta ja johdattelua kestää, joten kyseessä on enemmän arpapeli kuin mikään muu. Unien tietoinen ja pitkään jatkuva kontrollointi vie myös huomattavissa määrin enemmän energiaa kuin pelkkä alkusysäyksen antaminen, jossa nukkuva jätetään alun muovaamisen jälkeen oman onnensa nojaan.

Oman alitajunnan kehittämät painajaiset ovat pitäneet pintansa läpi vuosisatojen eikä Dimitri ole vieläkään kykeneväinen johdattelemaan omia uniaan haluamaansa suuntaan – kirous, joka synnyinlahjasta on kaiketi ääneti kärsittävä. Unet muistetaan uhrien tavalla varsin elävästi ja tämä onkin syy siihen, miksi mies usein välttelee itse nukkumista, varsinkin pidemmissä jaksoissa. Lyhyet päiväunet ja hetkelliset torkahdukset harvemmin syvenevät sille tasolle, joka unien näkemiseen vaaditaan ja siksi ne ovat osa miehen tavanomaista elämää; ystäviä ja muita lähikontakteja pyydetään usein röyhkeästi herättämään nukkuja tietyn ajan sisällä, mikäli siihen vain on mahdollisuus. Dimitri on varsin tarkka nukkumisjärjestelyistään ja kärsii painajaisensa mieluusti yksin, sillä liian syvään uneen vaipuessaan mies on taipuvainen toisinaan puhumaan, kävelemään ja toteuttamaan uniaan – joskus hereille ollaan havahduttu täyttä kurkkua huutaen tai sillan kaiteella seisten.

Fyysisiltä ominaisuuksiltaan Dimitri on kuten muutkin sankkaveriset, kestävä ja voimakas olento yliluonnollisen terävillä aisteilla ja ripeällä reaktionopeudella höystettynä. Ruhjeet ja haavat parantuvat tavallista ihmistä ja keskivertovampyyria nopeammin, mutta tietenkään mies ei ole voittamaton. Erinäiset kamppailulajit ja käsi- ja muiden teräaseiden käyttö on opeteltu huolellisesti elettyjen vuosien varrella, ja nykyään kykyjä käytetään varsin paljon kiitos valitun ammatin – mies on terävä ja vikkelä, ja valitettavalla tavalla taipuvainen iskemään ennen kuin muilla on siihen mahdollisuus, ennen kysyttyjä kysymyksiä, eikä syyllisyys harteita juuri alemmas paina. Mielenhallintaa Dimitri on opetellut oman aikansa ja on, yllättäen, mieltynyt sen käyttöön jokapäiväisessä elämässään, eihän pelkkä unimaailman hallinta miehelle yksinään riitä.

Kukkaan puhkeamaisillaan olevan kesän kynnyksellä vuonna 1757 saivat Mikhail ja Inessa Sharov siunauksen kolmannen lapsen muodossa. Kaksi vanhempaa sisarusta oli tuotu maailmaan muutama vuosikymmen aikaisemmin eikä katraan väliin näin ollen kuilua juuri jäänyt; Pietarin reunamilla sijaitseva huvila täyttyi jälleen kerran elämän äänistä ja vilskeestä, jota vanhemmat ilolla vierestä seurasivat. Dimitri muistelee vielä nykyäänkin elämänsä alkuvuosia lämmön ja lempeyden täyttämällä kaipuulla, jota ohitse kiitänyt aika on kai omalla tavallaan hempeämmäksi sävyttänyt. Nuoruudessa huolet olivat olemattomia, perhe yhtenäinen ja vahva ja sormien saatavilla kaikki se, mitä ikinä keksikään pyytää – vauraus ei ollut pilviä hivelevää saati loputonta, mutta silti keskiluokkaa korkeampaa ja omissa silmissä se oli enemmän kuin riittämiin. Katraan nuorimmaisena Dimitri oli usein se, jota ilkitöistä ja selkkauksista syytettiin eikä todellakaan aina täysin suotta, olihan nuorukaisella vilkas mielikuvitus, vauhdikkaat askeleet ja silmissään viekas pilke, jota kukaan ei voinut olla huomaamatta. Kaikkein tiivein yhteys muodostui lapsista vanhimman, Ludmilan kanssa, jonka luonnonläheinen ja tyyni olemus onnistui aina tyynnyttelemään ne kipakat myrskyt, joiden partaalle nuorimmainen itsensä sai ajettua; jo alkujaan aavistuksen liian tärkeäksi itseään kuvittelevan isoveljen kanssa yhteenotot puolestaan olivat tavallisia, mutta eivät sentään koskaan suoranaisesti pahansuopia. Suurinta valtaa perheessä piti kaikista kulttuurisidonnaisista ennakko-oletuksista huolimatta Inessa, jonka mielitekojen ja vaatimusten mukaan koko arki järjesteltiin Mikhailin lähinnä nyökytellessä vieressä – perheen pää oli yhtä kykenemätön kuritukseen kuin Dimitri oli oikeaoppiseen käytökseen, mikä lienee syy sille, miksi nuorukainen eli lapsuutensa niin vapaasti, olihan äidin huomio kiinnittynyt enimmäkseen kahteen vanhempaan sisarukseen, joista etenkin sisarelle oli tiedossa loistelias tulevaisuus.

Sota-ajat ajoivat perheen pois Pietarista kauemmas sisämaahan, jossa arki jatkui tavalliseen tapaansa, olivathan vanhemmat seuranneet ympärillä pyörivän maailman menoa sivusta jo useiden vuosisatojen ajan. 1800-luvun alun jälkeen alkoi kuitenkin käydä entistä selvemmäksi, että liittoja täytyisi löytää muualtakin kuin oman maan sisältä – Sharovien suku ei ollut koskaan kantanut järin suurta mainetta vampyyriyhteiskunnan sisällä, mikä eittämättä antoi paljon vapauksia. Euroopassa matkailu oli pitkään pidetty minimissä, mutta koko lapsikatraan vartuttua tilukset hylättiin useammin; nuoret pääsivät ihastelemaan Keski-Euroopan loistoa ja Pohjoismaiden karua luontoa, eivätkä täysin suotta. Ensimmäinen merkittävämpi liittolaisuus solmittiin Ruotsissa residenssiään pitävien Falkien kanssa tulevaisuudessa tapahtuvaksi määritellyn avioliiton avulla, kun Ludmila saisi puolisokseen Lars Falkin, perheen vanhimman pojan. Vieraanvaraisuudesta nautittiin aikansa ja vaikka maassa oma karu kauneutensa oli, kaipasi nuorukainen jo toisaalle – eihän täällä hänelle mitään ollut, pelkkiä sidoksia ja velvoitteita, pakotettuja hymyjä ja käytöstapoja.

Nuoruutensa energiaa uhkuva perheen kuopus halusi nähdä ja kokea enemmän, aina vain lisää, eikä kukaan lopulta Dimitriä estellyt tämän lennellessä omille teilleen ensimmäistä kertaa 1820-luvun alussa. Jo nyt varsin kunnianhimoinen ja kyltymätön sielu siirtyi Moskovaan, kaiken loisteen ja kulttuurin mekkaan, jossa tie luovittiin yllättävän helposti paikallisiin seurapiireihin; nokkela kieli osasi taipua oikeisiin nuotteihin ja imarrella juuri niitä henkilöitä, joiden mielipiteillä oli jotain painoarvoa. Ensimmäinen suurempi voitto oli kaiketi Ekaterina Ivanova, vuosisatoja nähnyt aristokraatti, joka ihastui sulavaan ja elämännälkäiseen ilostelijaan niin pohjattomasti, että päätyi tarjoamaan tälle paikkaa vierellään suuremman yleisön edessä – rakastajaksi saakka matka ei koskaan silti taittunut, sillä silmät iskettiin puolivahingossa vampyyrittaren vaaleapiirteiseen ja varsin sievään tyttäreen, Polinaan. Orastaville tunteille ei löytynyt vastakaikua kaikista lukemattomista yrityksistä huolimatta ja kun alun pettymys saatiin vuosien märehtimisen jälkeen vihdoin nieltyä, muodostui kaksikon välille sitäkin vankempi ystävyys, joka antoi Dimitrille enemmän kuin tämä olisi kuvitella edes osannut. Kaksikko esiintyi useasti julkisesti vieretysten arvioivien silmien alla, mutta todellisuudessa nainen johdatteli nuorta sielua paljon syvempiin vesiin, olihan Polina lopulta kaikkea muuta kuin mitä lähes enkelimäinen ulkomuoto oli ensisilmäyksellä antanut olettaa – riehakas viettelijätär, joka ei uskonut palavaan rakkauteen saati sielunkumppaneihin eläessään hedonismin nimeen. Olisi kai voinut argumentoida, että lopulta Dimitri sai sen minkä oli halunnutkin, mutta tunteikkaalle sydämelle ei riittänyt pelkkä fyysinen läheisyys ja siksi katsetta alettiin kääntää toisaalle.

Samaa aikaa Ekaterinalla oli omia suunnitelmia; tytär saisi luopua vauhdikkaasta elämäntyylistään ja auttaa perhettä lujittamaan asemaansa kihlauksella. Tämä ei tietenkään ilahduttanut neitoa, joka teki omat hätiköidyt valintansa alentumalla anelemaan ystävältään palvelusta – jos Polina lennähtäisi alttarille Dimitrin kanssa, saisivat he molemmat pitää vapautensa. Ehdotelmaan myöntyminen oli omanlaisensa yllätys jopa nuorukaiselle itselleen, mutta pari vihittiin yhtä kaikki vain kuukausi myöhemmin salassa ja lupaa kysymättä. Petturuus pakotti nuoren elostelijan katoamaan Moskovan piireistä tuoreen vaimonsa kanssa, jolta rangaistukseksi riistettiin oikeus perheensä tukeen – itsenäisyyttään vaalivaa Polinaa tämä ei kuitenkaan tuntunut hetkauttavan. Kotiin palaamisen sijasta Dimitri antoi vampyyrittaren johdatella itsensä Keski-Eurooppaan, jossa samoja vanhoja tapoja jatkettiin, mutta tällä kertaa huomattavasti köyhempinä ja täysin vailla seurapiirien hyväksyntää. Jatkuva juhlinta, vaihtuvat seuralaiset ja kasvava dramatiikka alkoi tympiä vuosikymmenen kuluessa enemmän ja enemmän kunnes siitä kaikesta saatiin lopulta tarpeekseen ja vauhdikkaasta vaimokkeesta irtaannuttiin kunnolla 1856, kun kaksikko sopi yhdessä jatkavansa matkaansa erillään. Oli aika palata takaisin Pietariin.

Henkilökohtaisen voimansa Dimitri oli löytänyt jo nuorempana, mutta sen rajoitteista tai vaaroista ei oltu juuri tähän saakka piitattu; muiden unilla leikittely oli tapa aiheuttaa eripuraa ja ärtymystä, mutta myös paeta omaa todellisuutta. Nuorempana voimaa oli kokeiltu useasti sisareen, alunperin tosin pelkän vahingon kautta, ja kun maailmalta nyt vihdoin saavuttiin takaisin perheen pariin, päätyi lempeä Ludmila jälleen kohteeksi, kun turhautunut kuopus halusi ymmärtää kykyään paremmin ja nähdä mihin kaikkeen sen avulla todella pystyisi. Ensimmäisenä varoitusmerkkinä saapui heräämisen yhteydessä ilmenevä sekavuus, jota kumpikaan ei ottanut vakavasti, olihan se luonnolliselta, että toisinaan koetut unet tuntuivat lähes todellisilta – ja Dimitrille maistui lähinnä voitolta, että alitajunnan virtaan luodut polut olivat niinkin voimakkaita ja eläviä. Seuraavaksi kehittyi riippuvuus, jonka olisi viimeistään pitänyt saada huoli pintaan; sisar ei enää kyennyt uneksimaan omillaan vaan kaipasi veljensä apua päästäkseen tarpeeksi syvään uneen. Lopulta Ludmila alkoi unohdella yksinkertaisia asioita ja saada selittämättömiä tunteenpurkauksia vaipuen niiden vastapainoksi toisinaan lähes katatoniseen tilaan, joskus kesken keskustelun ellei jopa lauseen aivan kuin vampyyritar ei olisi enää erottanut todellisuutta mielensä pyörteistä. Aikaisemmin niin tasapainoisen naisen varsin radikaalisti muuttunut käytös huomattiin vihdoin kunnolla perheen sisällä ja se nosti esille kysymyksiä, joihin Dimitrillä ei ollut vastauksia – oliko hän todella aiheuttanut tämän? Järkytys iski hyökyaallon tavalla ja sai itsevarmaksi varttuneen miehen vavahtamaan sydänjuuriaan myöten ensimmäistä kertaa elämässään, joka oli tähän saakka ollut lähinnä huvia vailla vastuuta. Maksim oli kuitenkin lopulta se, joka iski vaarnan sydämen läpi väittäessään kiivastuneena, että sisaren tila oli tahallisesti aiheutettu ja lähtöisin pelkästä piittaamattomuudesta ja itsekkäästä halusta tuhota kaikki ympärillä oleva. Tilannetta oli mahdotonta edes yrittää käsitellä ja syyllisyyteen hukkuva Dimitri pakeni todellisuutta vuonna 1872 jättämällä perheensä jälleen taakseen.

Tukea ja turvaa kaipaava mies yritti lähestyä Saksaan siirtynyttä Polinaa, mutta nainen oli ehtinyt ympäröidä itsensä lukemattomilla rakastajilla ja loputtomalla hekumalla, jonka tämä uskoi olevan vastaus kaikkiin maailman ongelmiin ja murheisiin, eikä elämäntyylin hehkua kyetty näkemään saati ymmärtämään. Painajaiset olivat aina riivanneet Dimitriä, mutta muutaman vuoden aikana niistä kehittyi lähes rampauttava ongelma, jonka eittämättä kuviteltiin olevan universumin tapa rangaista ylpeyteensä kompastunutta. Tällöin mieleen alkoi hiljalleen piirtyä ajatus siitä, mitä omaan elämään eniten kaivattiin; rakennetta ja tarkoitusta, jotain sellaista, mikä pakottaisi liikkumaan eteenpäin. Pelastus saapui vuoden 1879 lopulla Vasili Klimovin nimeä kantaen – Antovien hyväksi iäisyyden työskennellyt mies oli Mikhail Sharovin tuttu vuosisatojen takaa eikä Dimitri vieläkään ole täysin varma pitäisikö isää kiittää avusta vai kenties vain kuvitella, että kohtalo oli puuttunut peliin. Yhtä kaikki, seuraavan vuoden sisällä Vasili onnistui keplottelemaan pohjamudissa pyörivän vampyyrin Ilya Antovin palkkalistoille, turvallisuustiimin jäseneksi, jonne ei luultavasti olisi ollut mitään asiaa ilman luotetun hovimestarin avokätisiä suosituksia. 

Uusi vuosisata otettiin vastaan leuka pystyssä ja varmoin hartein, kun uudenlainen merkitys valoi uskoa parempaan tulevaisuuteen eikä maailma enää tuntunut niin ylivoimaiselta kohdata. Työtehtäviä ei jääty toteuttamaan pelkästään Venäjälle, olihan Dimitri enemmän kuin halukas todistamaan olevansa luottamuksen arvoinen ja jotain muuta kuin yksinkertainen palkollinen. Sijaa omalle elämälle ja vapaa-ajalle ei aluksi annettu lainkaan niiden tuntuessa tarpeettomilta, mutta 1900-luvun alussa mies päätyi kaikesta huolimatta Ruotsiin törmättyään vanhoihin, lähes vuosisata sitten viimeksi nähtyihin tuttuihin, jotka eivät jättäneet tilaa vastaväitteille. Seurapiireissä ei oltu pyörähdelty iäisyyteen, mutta tutut tavat nousivat silti yllättävän helposti pintaan – nimi ei ollut tunnettu eikä sitä kuiskailtu salien laidoilla kuin kirosanaa ja siksi mies uskalsi päästää irti kontrollista. Kaiken elostelun keskellä eteen ilmestyi myös aivan liian tuttua sukunimeä kantava vampyyritar; Freja Falk muistutti Dimitriä lähinnä Ludmilasta ja siitä, miten oma ajattelemattomuus ei ollut myrkyttänyt pelkästään yhtä elämää, vaan kaksi, olihan sisaren kihlaus Lars Falkille kaiken keskellä peruttu. Ehkä siksi nuoreen neitoon suhtauduttiin kylmän välinpitämättömästi samalla, kun kyljen tuntumaan haalittiin niitä, jotka olivat halukkaita hukuttamaan miehen huomioon ja viekoitteleviin suudelmiin ja varmistamaan sen, että sisaren traaginen kohtalo saatiin jälleen pyyhittyä unholaan edes hetkeksi.

Ensimmäisen maailmansodan kaaosvuosien aikana omaa pystyvyyttä todistettiin kerta toisensa jälkeen eikä sentään täysin ilman palkkiota; rivimiehien joukosta syöksähdettiin kohti korkeuksia ja uudenlaista vastuuta, mikä kieltämättä ruokki nälkäistä sydäntä juuri oikealla tavalla. Käskyjen ottamisen sijasta niitä päästiin nyt itse antamaan terävän mielen ja taktisen lähestymistavan kerätessä kiitosta – turhalle ylpistymiselle olisi ollut mahdollisuus, mutta jos tähänastinen elämä oli jotain opettanut niin sen, että varmalta tuntuva perusta saattoi pettää hetkenä minä hyvänsä. Vaikka Dimitri mitä itselleen valehteli, oli omistautuminen siitä huolimatta liioitellun kiivasta; sosiaaliset suhteet kuihtuivat kasaan yksi toisensa jälkeen, kun juhliminen ja kanssakäynti nähtiin pelkkänä häiriötekijänä, jonain sellaisena, millä ei ollut mitään merkitystä. Samaa aikaa tuntui siltä, ettei lähettyvillä ollut ketään sellaista, johon olisi voitu nojata – suhde vanhempiin oli häilyvä, veljeen puolestaan avoimen vihamielinen ja Polina kiersi tällä kertaa Yhdysvaltoja jonkun uuden onnenonkija kanssa nauttien elämästään kuin viimeistä päivää. Ehkä elämässä oltiin vain onnistuttu vetämään se kaikkein lyhyin tikku? Toivottomuuteen mies kai omalla tavallaan upposi ja olisi suonsilmäkkeeseen ehkä hukkunutkin, ellei olisi pidellyt kynsin hampain kiinni siitä pelastusrenkaasta, jonka työ tarjosi.

Koska Ludmilan ja Larsin kihlaus oli poistunut pöydältä, elätteli Inessa haaveita uudesta yrityksestä; tällä kertaa kohteena oli tietenkin sisaren sijasta Maksim, äidin kiistaton silmäterä ja ylpeys. Perheestään erillään vuosikymmeniä viettänyt kuopus ei voinut kieltäytyä kutsusta liittyä seurueeseen, kun Sharovit jälleen kerran siirtyivät Ruotsiin vuonna 1931 Falkien kestittäväksi, syyllisyyden syödessä yhä aukkoja sydänlihakseen. Freja, joka oli kohdattu vuosituhannen alussa kertaalleen, vaikutti tyytymättömältä suunnitelmiin, joita nuoren neidon päänmenoksi suunniteltiin eikä ihmekään. Ehkä Dimitri koki kykenevänsä samaistumaan tai ehkä mies oli vain tympääntynyt tuntemaan itsensä syylliseksi kaikkeen – yhtä kaikki levoton sielu halusi tahallaan kylvää dramatiikkaa ja siksi vaaleaverikköa päätettiin lopulta lähestyä uudelleen, tällä kertaa suoremmin. Oli naurettavan helppo huomata, että Maksim oli ihastunut luonnonläheiseen ja viehkeään vampyyrittareen, joka kaikessa luontevassa säteilyssään vaikutti lähes liian täydelliseltä puolisolta turhantärkeälle veljelle. Mikä sen parempi mahdollisuus? Varma suunnitelma vesittyi kuitenkin nopeammin kuin olisi voinut ennustaa, kun vampyyrittaren kanssa löydettiinkin yhteinen sävel. Kaksikko erosi toisistaan räikeämmin kuin yö ja päivä, mutta jokin naisen lempeydessä viehätti luvattomasti ja sai syvälle haudatun toiveikkuuden nostamaan päätään rintalastan alla – mutta saisiko kirottu sydän tälläkään kertaa vastakaikua, jos jotain ääneen tunnustettaisi? Lähentyminen ei ollut jäänyt huomaamatta muiltakaan herättäen hiljaista kuisketta siitä, että ehkä Maksim ei ollutkaan se, jonka käsivarren jatkeena Frejan kuuluisi elämänsä viettää, eihän kukaan tiennyt Dimitrin olevan jo rengastettu toiselle. Ajatus sai aikaan omituisen pakokauhun, sillä omista tunteista ei saatu selvää ja kun kunniasta kieltäydyttiin lopulta vähäsanaisesti, lähes kylmästi, oli selvää, ettei tavuja enää saataisi takaisin. Mahdollisuus oli menetetty ja siinä sivussa luultavasti myös jotain paljon syvempää, merkityksellisempää. Ruotsista lennähdettiin takaisin Venäjälle muun perheen jäädessä jälkeen, kaiketi suunnittelemaan kihlausta ja tulevia häitä.

Dimitri syöksyi uudella ja entistä määrätietoisemmalla tarmolla nousukiidokkaan uransa pyörteisiin; mikään tehtävä ei ollut liian pieni eikä yksikään este liian korkea ylitettäväksi. Uusi ylennys kohotti miehen sotavuosien aikana koko turvallisuusyksikön vastaavaksi, kun Ilya Antov henkilökohtaisesti ilmaisi mieltymyksensä – itämafian keulahahmoa oli seurattu taka-alalta jo vuosikymmeniä, mutta nyt yhteistyön tekeminen astui selvemmin kuvioon. Kuolleeksi huhutun miehen liikkeitä seurailtiin tarkasti, kun tämä ilmestyi näyttävällä ryminällä takaisin seurapiirien keskelle ja samalla kaikesta loistosta saatiin myös itse maistaa palasia. Sosiaalinen kanssakäynti alkoi hiljalleen jälleen maistua ja mieli löysi uudet raiteet; miksi märehtiä mennyttä ja rypeä itsesäälissä yksinään, kun sen saman saattoi tehdä myös seurassa? Turhan vakavaksi vuosien aikana muuttunut kuori rapisi estottomuuden ja ylitseampuvan röyhkeyden tieltä, kun käsivarsille haalittiin seuralaista toisensa jälkeen värittämään elämää ja pelastamaan painajaisten riivaamilta öiltä.

Muiden onnea jouduttiin jälleen kerran seuraamaan vierestä, kun veli vihdoin talutti Frejan alttarille 1955 ruusuntuoksuisissa kesähäissä. Kateellisuuden ja katkeruuden ajama Dimitri saapui paikalle uudelle tyylilleen ominaisesti seuralainen molemman kyljen tuntumassa ja hukutti itsensä niin peruuttamattomasti samppanjaan, että päätyi ottamaan yhteen juhlien rintaansa röyhistelevän isännän kanssa; ulos lennettiin raikuvasti nauraen, mutta vasta sen jälkeen, kun lähes puolet juhlavieraista oli ehditty vaivuttaa syvään uneen. Farssin jälkeen välit Maksimiin katkesivat lopullisesti eikä säälipisteitä ropissut myöskään veljen tuoreelta vaimokkeelta – kummankaan mielipiteellä ei ollut väliä, tai niin mies itselleen väitti palatessaan Moskovaan, jossa elämä liikkui eteenpäin samoja vanhoja raiteita pitkin. Uuden vuosikymmenen alussa elämään asteli puolivahingossa ensimmäinen merkityksellinen rakastaja, Ingrid, tällä kertaa alamaailman pyörteistä onneaan etsivä vähäverinen. Vampyyritar ruokki kaikkia niitä persoonallisuuden piirteitä, jotka olisi jo pitänyt ymmärtää haudata, mutta itsekidutuksesta oli kaiketi jo ehtinyt muovautua enemmän elämäntapa kuin mitään muuta. Kaiken keskellä Frejaa ei kyetty jättämään rauhaan ja jokainen eteen ilmestynyt mahdollisuus käytettiin säälimättä hyväksi, jotta naisen henkistä rauhaa saatettiin tavalla tai toisella koetella – siksi ei kai ollut ihme, että lopulta kiivastunut Maksim katkaisi leikin kesken paljastamalla vaimolleen millainen armas pikkuveli todella olikaan; miten Dimitri oli itsekkyydessään valmis pilaamaan kenen tahansa elämän, olihan tämä jo sisarensakin peruuttamattomasti sekoittanut. Tilanne sai vuonna 1976 huipentumakseen sielua riipivän riidan, jonka jälkeen paikalta vain kadottiin mitään sanomatta ja samalla vannoen, ettei taakse enää koskaan katsottaisi.

Vuosituhannen loppu ja uuden alku sisälsivät enemmän ja vähemmän kukasta kukkaan lennähtelyä, työskentelyä ja maailmalla molempien merkeissä kiertämistä. Mennyt haluttiin jättää kiivaammin jälkeen ja siksi eteenpäin puskettiin vielä aikaisempaakin kiivaammin; tunteenpuuskissa suhteet katkottiin myös vanhempiin, joiden ajateltiin itsekkäästi yrittävän hyötyä kuopuksensa saavutuksista huolimatta siitä, ettei kumpikaan ollut miestä elämässä eteen koskaan liiemmin auttanut. Ainoastaan sisar kohtaloineen kaiversi mieltä edelleen ja vanhat syyllisyydentunteet nousivat aika ajoin pintaan johdatellen Dimitrin aaltoileviin syöksykierteisiin. Elämä tuntui taistelulta, mutta mitä muutakaan jaloverinen oli ellei taistelija? Siksi leukaa vain kohotettiin ylemmäs ja muulle maailmalle uskoteltiin, että pinta todella oli marmoria ja mieli huoleton.

Luonnollisella tavalla rento olemus löytää paikkansa tilasta kuin tilasta, seurassa kuin seurassa eikä jaloverinen koe tarvetta taivuttaa itseään mutkalle muita huvittaakseen – tästä huolimatta monet kuvailisivat miestä eittämättä hurmuriksi, jonka huulilta karkaa harva se hetki toinen toistaan suloisempia, mutta sitäkin viekkaampia sointuja. Sosiaalinen kanssakäynti tuntuu olevan selkärangan ydin ja siksi seuraan hakeudutaan kerta toisensa jälkeen jopa silloin, kun tarjolla oleva ei mieluinen itselle ole; epäsuotuisat tilanteet käännetään vaivatta huumoriksi ja niillä leikitellään mahdollisuuksien mukaan kuin viimeistä päivää. Itse elämään ei tunnuta suhtautuvan liioitellun vakavasti vaan eläväisessä katseessa pilkehtii alati sammumaton kipinä, mikä viehättää monia ja luo miehen ympärille huolettomuutta hehkuvan auran – juuri sellaisen, josta nälkäiset sielut mieluusti osansa haluaisivat. Vankkaa rakennetta on vaikea saada järkkymään saati raiteiltaan suistumaan, onhan Dimitri ennen kaikkea selviytyjä, joka puskee tarvittaessa läpi vaikka harmaan kiven päästäkseen päämääräänsä, oli se sitten kuinka monen kerrostuman takana tahansa. Muita kanssaeläjiä ei työnnetä taaemmas suotta, mutta kieltämättä jaloverisellä on oma luontainen tapansa aiheuttaa eripuraa ja dramatiikkaa missä ikinä liikkuukaan – ja tämä onkin ehkä syy sille, miksi oma nimi ei välttämättä aina esiinny ylistävien tavujen seurana.

Mies on enemmän kuin kilpailuhenkinen tähdätessään aina poikkeuksetta korkealle, eihän yksikään este lopulta ylitsepääsemätön ole, vain pelkkä hidaste nousujohdanteisen matkan varrella. Kädet ollaan valmiita upottamaan maan multaan eikä Dimitri kaihda fyysistä työtä tai paljon vaativia ponnistuksia suorittaessaan minkä tahansa eteen heitetyn haasteen, mikäli se vain jotain suurempaa tarkoitusta palvelee. Vahva eteenpäinpyrkimys johdattaa luonnetta viimeiseen hengenvetoon saakka ja tekee jaloverisestä eittämättä opportunistin ja onnenonkijan, joka kykenee löytämään minkä tahansa raon ja ujuttamaan itsensä sen lävitse parempaan huomiseen. Viekas mieli näkee laskelmoinnille tarvetta jopa pienimmissä mahdollisuuksissa eivätkä pyörivät rattaat koskaan pysähdy täysin; mies on valmis näyttäytymään tarinan antisankarina ja jopa vihollisena, mikäli se vain matkaa tavalla tai toisella jouduttaa. Mielistely ja muiden liehittely eivät ole liian alhaisia keinoja omien päämäärien saavuttamiselle ja vaikka selkäranka näennäisesti suora ja vankka onkin, ei jaloverinen epäröi kumartaa itseään voimakkaampien ja vaikutusvaltaisempien edessä. Hyöty mitataan henkilökohtaisissa saavutuksissa eikä niinkään varallisuudessa eikä näppärä kieli epäröi hurmata myös niitä puolelleen, joista ei syystä tai toisesta edes suuremmin välitetä. Tästä kaikesta huolimatta pitkäjänteinen ei välttämättä ole adjektiivi, joka Dimitriä kuvaamaan kelpaisi; asiat halutaan tehdyiksi jo eilen eikä mies siedä turhaa viivyttelyä tai päättämättömyyttä – vankat mielipiteet otetaan huomattavasti paremmin vastaan kuin niiden häilyvät vastineet, vaikka ne sattuisivatkin tyystin omien vastakohtia olemaan. Lähes murtumatonta marmoria muistuttava pinta kykenee ottamaan vastaan iskun kuin iskun ja silti suupieliin kohoaa vain viekas hymy ja huulille vikkelä takaisinmaksu – hermot kestävät ja venyvät, mutta eivät tietenkään ikuisuuksiin pintaansa kykene pitämään. Ja toisin kuin huolettomalta aluksi vaikuttavan olemuksen perusteella saattaisi olettaa, on jaloverinen enemmän pikkutarkka perfektionisti kuin ympäriinsä liitelevä suurten visioiden toteuttaja; ominaisuudesta on ollut elämän varrella yhtä paljon hyötyä kuin haittaa, saahan muiden piittaamattomuus toisinaan aikaan varsin voimakkaita reaktioita, jotka valitettavan usein puretaan lähimpään uhriin tämän mahdollisesta viattomuudesta välittämättä.

Huomiolle eletään vailla katumusta ja jopa kaikkein negatiivisimmat arvostelut otetaan vastaan näennäisesti värähtämättä aivan kuin mikään tikari ei kykenisi kylkiluiden väliin teräänsä upottamaan. Vauhdikas kieli on nokkela ja terävä, mutta loppujen lopuksi kaikki on enemmän tai vähemmän tyhjää leukojen louskutusta kuin varsinaista ihon rikkovaa puremaa – Dimitri nauttii muiden kiusoittelusta ja provosoinnista ja on yhdeltä istumalta valmis omaksumaan itseensä piirteitä, joiden tiedetään muiden nappuloita tavalla tai toisella painelevan. Huumorintajua riittää vaikka muihin maihin jaettavaksi ja tarjolla on niin mustaa ja kyynistä huvitusta kuin silkkaa hetken riemua, mikä kaikki jaetaan ympärille oleville sen enempää empimättä. Saivartelu ja välikommentit eivät ole sidonnaisia hetkeen vaan rikkovat minkä tahansa tilanteen arkailematta jopa siihen pisteeseen saakka, ettei mies välillä tunnu ottavan mitään tosissaan; ei ole lainkaan tavatonta, että seuraan vahingossa eksyvät tuntevat olonsa hämmentyneiksi, kun ilmaan tipahtelevat sanat hehkuvat kiusaa ja silti kasvojen ilme jäljittelee lähinnä tympääntynyttä. Jaloverinen onkin vaikeasti tulkittava jopa niille, jotka hänet pintaa syvemmältä sattuvat tuntemaan, eihän yhteenkään hetkeen reagoida ennalta määrättyä kaavaa noudattamalla. Jotkut mieltävät miehen ongelmitta huomiohakuiseksi elostelijaksi ja suhtautuvat siksi kielen päälle kohoaviin tavuihin varauksella tai jopa suoranaisella epäuskolla, eikä Dimitri ole yksi harhakäsityksiä korjaamaan saati luuloja toisenlaisiksi muuttamaan.

Loppujen lopuksi kaiken liukkaan pintakiillon alle kätkeytyy paljon sellaista, mitä ei ääneen kerrota saati muille syyttä paljasteta ja vaikka monet muuta olettavat kiitos irtonaisilta näennäisesti vaikuttavien kielenkantojen, on Dimitri lopulta varsin yksityinen persoona. Ulospäin näkyvä kuori on vuosisatojen tulosta ja muuntuu tarpeen mukaan millaiseksi tahansa toisin kuin valoa pakoileva sisin, joka piilotetaan toinen toistaan monimutkaisempien polkujen taakse. Voimakkaat tunteet eivät ole miehelle tuntemattomia saati mitään sellaista, mitä ymmärrys ei lainkaan kykenisi käsittämään – oikeastaan ne määrittävät miltei kaikkea, mitä elämässä ikinä tehdään. Ja vaikka tyyni olemus kykenee näennäisesti pitämään pintansa provosoituu jaloverinen kuviteltua helpommin; ympärille kylvetään tietoisesti kaaosta ja epäsopua usein vain siksi, että joku pääsi huomaamatta suojausten lävitse livahtamaan ja jotain piilotettua tavalla tai toisella samalla koskettamaan. Muiden kimmeltävää onnea ei haluta seurata vierestä ellei se ole täysin välttämätöntä ja mies onkin taipuvainen liioiteltuun kateuteen ja katkeruuteen, jotka jostain syvemmältä aina kumpuavat – kenties palavasta halusta jotain vastaavaa joskus itse kokea. Siitä huolimatta syvempien ihmissuhteiden luominen koetaan haastavaksi, kun tuntoihinsa hukkuva sydän ei halua itseään peruuttamattomasti kellekään paljastaa; elämän aikana koetut takaiskut ja sotkut ovat jättäneet jälkeensä verestävät haavat, joita yhä jylhässä yksinäisyydessä tulehdusta ylläpitäen nuollaan. Herkäksikin kuvailavissa oleva sisin tuntuu toisinaan vavahtelevan tarpeettoman rajujen syyllisyyden puuskien vuoksi, mitkä Dimitri yrittää haudata pintapuolisesti itsevarman ja kontrolloidun ulkokuoren taakse.

Tunnesidonnainen toiminta johtaa vääjäämättä impulsiivisuuteen ja toisinaan jopa itsehillinnän rakoiluun, varsinkin silloin, kun Dimitri ei saa sitä mitä milloinkin palavasti haluaa. Olemus muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä häilyvästä tyyneydestä itse myrskyn silmäksi eikä jaloverinen ole järin taitava naamioimaan purkauksiaan tai niiden lähtökohtaista syytä; terävä kieli sylkee ilmoille mitä sattuu täysin vailla suunnitelmaa ja sortuu ala-arvoisiin hyökkäyksiin, joita usein myöhemmin kadutaan. Periksiantamaton luonne on valmis kantamaan kaunaa vuosituhannen, ehkä kaksikin, eikä mies ole yksi antamaan anteeksi heppoisin perustein pitkittäessään ja jatkaessaan riitoja usein siihen pisteeseen saakka, ettei toinen osapuoli enää edes muista mistä kaikki alkoi. Lupauksia pidetään suuressa arvossa ja niiden rikkominen tai pettäminen otetaan aina henkilökohtaisena loukkauksena ja huolimatta siitä, että jaloverinen itse on hetken mielijohteessa muovautuneiden päähänpistojen orja, pyritään turhaa sitoutumista välttämään juuri sen vuoksi, ettei sanoja haluta myöhemmin kelata takaisin nieluun. Lojaliteetit ovat vuosisatojen aikana ailahdelleet suuntaan ja toiseen, mutta pääsääntöisesti Dimitri pitää pintansa sen suhteen, millä puolella seisoo – toisaalta selvästi uppoamaisillaan olevaa laivaa ei myöskään epäröidä hylätä, eihän kuuta taivaalta tavoitteleva luonne sentään niin itsepäinen ole, että haluaisi meren pohjaan pelkän jalon aatteen vuoksi vajota. Ailahtelevasta ja alati muuttuvasta yleisilmeestä huolimatta mies on varsin intensiivinen ilmestys jopa silloin, kun hetki ja käsiteltävänä oleva aihe tuntuvat pinnallisilta; katse puhuu aina kiihkeyden puolesta aivan kuin jaloverinen olisi valmiina lähtemään mitä tahansa hullua päähänpistoa toteuttamaan.

Muuntautumiskyky ja aaltoileva pinta ajavat muut usein kuvittelemaan, että Dimitri on selkärangaton ja kaksihaaraisen kielen omaava matelija, jolla ei ole periaatteita, mutta loppujen lopuksi mies on yllättävän selkeälinjainen mitä jokapäiväiseen elämään tulee. Jopa kaaos noudattaa tiettyjä kaavoja, joista jokainen on tavalla tai toisella rikottavissa – ja silti jaloverinen kammoksuu omalta mukavuusalueeltaan poistumista siihen pisteeseen saakka, että välttelee siihen johtavia tilanteita kuin parantumatonta sairautta. Harvoja asioita maailmassa todella pelätään, mutta sydämen syvimpien halujen paljastuminen on henkilökohtaisista kauhukuvista kaikkein voimakkain, eihän mies itsekään ole varma siitä, mitä kaikkea sielun syvyyksissä oikeastaan vaaniikaan.

Pitkälle yltävä maine ei vankkoja harteita huojuta Dimitrin ollessa enemmän nimetön mysteeri kuin seurapiirien kiistaton kasvatti – parempiin ympyröihin ollaan livahdettu vasta myöhäisemmässä elämässä, eikä spottivalo silti kohdalle ilman suurempaa syytä pysähdy. Ensivaikutelman muodostuminen jää usein yksin käsillä olevan tilanteen armoille jättäen liikkumavaraa mielin määrin, mikä sopii ailahtelevalle ja muuntautumiskykyiselle jaloveriselle paremmin kuin hyvin. Vankkarakenteinen keho kohoaa 181 senttimetrin pituuteen, mikä on riittämiin luomaan tiettyä illuusiota auktoriteetista ja saa miehen vaikuttamaan vakavasti otettavalta; leveät hartiat nousevat vain harvoin ylemmäs kielimään jännityksestä koko olemuksen huokuessa tyyntä kontrollia, jota on vaikeaa ellei mahdotonta saada rakoilemaan. Lihasmassaa on kerrytetty riittämiin ja juuri siinä määrin, ettei siluetti näytä liioitellun voimakkaalta – kaiken kaikkiaan Dimitri on varsin sopusuhtainen ja miellyttävä silmälle ilman turhan voimakkaita linjoja saati teräviä kulmia, jotka omisivat huomion itselleen. Korkea otsa, suoralinjainen nenä ja selkeästi esiin puskevat poskipäät jättävät tilaa varsin täyteläisiksi muotoutuneille huulille ja syvälle amorinkaarelle; suupielet kaartuvat luonnostaan aavistuksen yläviistoon ja tuovat perusilmeeseen omanlaistaan viekkautta, joka puhkeaa helposti virneeksi ja leveäksi, hampaat paljastavaksi hymyksi. Dimitri onkin eittämättä ilmeikäs ja moniulotteinen ollen enemmän kuin kyvykäs puhumaan pelkillä eleillä ilman yhtäkään ääneen lausuttua tavua.

Kulmikkaita kasvoja kehystävien hiusten luonnollinen ja lähes mustalta näyttävä sävy on pitänyt pintansa koko elämänkaaren ajan eikä sitä olla keinotekoisesti koskaan värjätty. Suortuvat tuntuvat koskettaessa karheilta ja ovat varsin itsepintaiset kaartuessaan tiiviille kiharalle, minkä selvittäminen saati suoristaminen on omanlaisensa taistelu – käytännön syistä malli pysyykin niskalta ja pään sivuilta lyhyeksi leikattuna, kun taas päällihiusten annetaan kasvaa vapaammin. Huolitteluun uhrataan usein aikaa ja vaivaa, onhan Dimitri loppujen lopuksi varsin turhamainen ja pinnallinen, ja sitäkin taipuvaisempi katsomaan ulkokuorta ennen sisintä; olemuksesta huokuva vaivattomuus on usein kaikkea muuta paitsi sitä itseään. Tummuus jatkuu tuuheissa kulmissa ja mustissa pitkissä ripsissä, joiden pituutta moni luultavasti salaa kadehtii; koko olemuksen kiistaton vetonaula ovat syvän tummanruskeat ja varsin ilmeikkäät suklaasilmät, jotka tuntuvat aina säihkyvän tiettyä ilkikurista pilkettä. Katse onnistuu olemaan samaa aikaa lävistävän terävä ja kutsuvan upottava ja silmänurkkiin hymyn mukana painuvat naururypyt pehmittävät ilmettä entisestään, luoden kuvaa eläväisestä ja avoimesta olennosta.

Pukeutumistyyli heijastelee luonteen moniuloitteisuutta värikkäällä ja ennakkaluulottomalla tavalla eikä jaloverinen ole kangistunut vanhahtaviin kaavoin eläessään muuttuvan muodin mukana. Pettämätön tyylitaju on rohkeaa ja toisinaan jopa ylitseampuvaa, mutta silti aina hyvän maun rajoissa; räiskyviä sävyjä ei pakoilla, mutta tilanne ja yleisö otetaan silti huomioon. Työn puolesta vartalon kaaria peittämässä nähdään usein mustaa ja valkoista erilaisten pukujen ollessa yleisin vaihtoehto, mutta vapaa-ajallaan mies on huomattavasti rennompi, asuvalintojen kuvastaessa paremmin mielenliikkeitä ja lausumattomia mielipiteitä. Kauluspaidat harvoin napitetaan viimeistä nappia myöten, helman annetaan jäädä housujen resorin ulkopuolelle ja ranteissa saattaa nähdä yksinkertaisia koruja tai kalliin kellon, sormissa mahdollisesti sormuksen ellei toisenkin; asusteet ovat yksinkertaisia ja aina tarkoin valittuja, jotta ne täydentävät kokonaisuutta. Ainoastaan sisarelta aikanaan lahjaksi saatu kultainen ohut kaulaketju pidetään yllä tilanteesta riippumatta, eikä Dimitri ota sitä pois edes nukkuessaan. Vaaleaan ihoon ollaan vuosien aikana ikuistettu muutama tatuointi, jotka on helppo peittää silloin kun niiden ei haluta muille näkyvän, niiden sijaitessa käsivarsissa – lävistyksiä löytyy ainoastaan korvanlehdistä.

Mies on eittämättä suurellinen ja ylitsevuotava mitä elekieleen tulee ja nauttii näyttävyydestä. Vahvoja tunteita ja mielipiteitä ei ole vaikeaa lukea kehosta saati kasvoilta eikä itseilmaisu ole mitään sellaista, mikä ongelmia tuottaisi, päinvastoin, sillä leikitellään toisinaan jopa liiallisuuksiin saakka. Sulavat liikkeet uhkuvat samaa aikaa tiettyä voimaa ja vankkaa periksiantamattomuutta, mutta myös viekkautta; liian jäykkä tai taipumaton Dimitri ei ole koskaan ollut ja saattaa siksi vaikuttaa epärehelliseltä. Hermostuksesta kielivät lähinnä leukapielien kireys ja leiskuva katse, ehkä rinnalle ristityt käsivarret, kun taas suoranainen vihamielisyys näytetään epäröimättä ja kärkkäästi. Sosiaalisesta kanssakäynnistä nauttiva mies on yleensä helposti lähestyttävä eikä leuka kohoa suotta ylemmäs kopeutta jäljitelläkseen – muiden henkilökohtaista tilaa loukataan toistuvasti tahallaan ja kieltämättä jaloverisestä saattaa maalautua varsin röyhkeä kuva niiden mieliin, jotka mieluummin etäisyyden säilyttäisivät.

Veren sankkuudesta huolimatta harteilla kannettava sukunimi ei ole koskaan ollut järin merkityksellinen saati pitänyt sisällään valtaa tai mainetta. Varallisuutta perheeltä on aina löytynyt siinä määrin, että se on turvannut tietyn elintason ja mahdollistanut monia asioita, mutta silti Dimitri on suvussaan kiistatta se, joka korkeimmalle on onnistunut sosiaalisen hierarkian tikapuita kiipeämään – ja nykyään välit vanhempiin ja vanhimpaan veljeen on katkottu lähes täysin, sillä sen on kuviteltu olevan ainoa tapa irrottautua ja rakentaa jotain omaa. Jaloverisen suorasukainen tapa elää ja olla olemassa ei ole kaikkien mieleen ja siksi vihamiehiä on vuosien varrella kertynyt luultavasti jopa enemmän kuin liittolaisia saati todellisia luotettuja, joita ystäviksi saatettaisi kirkkain silmin kutsua.

Dimitri on työskennellyt Ilya Antovin turvallisuustiimissä jo reilusti yli vuosisadan. Taival aloitettiin pohjamudista kuten kuuluukin, mutta periksiantamattomuus ja opportunismi kiidättivät jaloveristä eteenpäin lopulta varsin vauhdikkaasti ja nykyään mies nauttii itämafian keulahahmon vankasta luottamuksesta toimiessaan koko turvallisuusyksikön vastaavana. Kasvot ja nimi ovat tuttuja monille yhteistyökumppaneille ja jopa joillekin Venäjän seurapiirien jäsenille, onhan kaikki mahdolliset tilaisuudet käytetty hyväksi oman aseman nostattamiseksi – ei niinkään siksi, että Dimitri välttämättä haluaisi paistatella kirkkaimmassa spottivalossa, vaan pitääkseen itsensä pinnalla ja tarpeeksi merkityksellisenä, ettei oman perheen vaikutuspiiriin tarvitse enää palata.

• Puhuu äidinkielenään venäjää ja käyttää sitä aina kun vain mahdollista, mutta matkustelu ja eletyt vuosisadat ovat lisänneet muutaman muunkin kielen taitoluetteloon. Erityisesti slaavilaisista ja pohjoismaisista kielistä suurin osa taittuu erinomaisesti, eikä englantia, ranskaa ja saksaa sovi myöskään unohtaa; puheessa korostuu hienoinen syntyperäinen aksentti, muttei silti läheskään yhtä vahvana kuin voisi kuvitella. 
• Pitää vakituista residenssiään Moskovassa eikä omista miellyttävän ja kohtalaisen hulppean kattohuoneiston lisäksi muita asuntoja, yöpyen matkatessaan aina hotelleissa tai työnkuvan puolesta järjestetyissä tiloissa. Materialismi ja tietty tasokkuuden tavoittelu puskevat pintaan lähinnä oman asunnon kohdalla, mutta nukkumisjärjestelyissä mies taas on aina ehdoton ja vaatii yksityisyyttä. 
• Elämyshakuinen luonne viehtyy helposti kaikista sykettä nostavasta aktiviteeteista, mutta mieluisimpia kaikista ovat kiistatta uhkapelit; vetoa lyödään mistä tahansa ja milloin tahansa ja panokseksi heitetään mitä vain vanhempien kihlasormuksista omaan syntymättömään esikoislapseen. Taskunpohjalta tai matkatavaroista löytyy lähes aina korttipakka, jota ei aikailla vetää esille heti, kun hetki muuttuu liian pitkäveteiseksi – näppärät sormet ovat myös opetelleet vuosien aikana monia silmänkääntötemppuja ja muuta yhtä turhaa, millä muita viihdyttää. Kilpailuhenkisyydestä huolimatta Dimitri ei suoranaisesti ole huono häviäjä, mutta vaatii silti uusintakierroksia siihen saakka, että vastapuoli lopulta luovuttaa ja omille huulille kohoaa jälleen tavaramerkiksi muodostunut virne.
• Huvittelusta on muodostunut hitaasti, mutta varmasti osa sitä näytelmää, jolla muut saadaan pidettyä kädenmitan päässä. Alkoholia kulutetaan ainakin näennäisesti varsin suuria määriä, mutta silti Dimitriä on harvinaista nähdä suoranaisesti humalassa – se säästetään suljettujen ovien taakse ja niihin tilanteisiin, joista ei muuten selvitä. Huumausaineet ovat alkoholia parempi tapa tuoda kielenkantoihin eloa ja turruttaa sydäntä ja siksi ne valitaan usein mieluummin samppanjalasin sijasta. Tupakointi on sosiaalista ja tunnesidonnaista, ja savuke eksyykin stressaavissa ja tavalla tai toisella kuohuttavissa tilanteissa sormien väliin varsin tiheään tahtiin. 
• Verensä mies nauttii juuri kuten mieli milloinkin tekee; toisinaan sivistyneesti lasista, toisinaan suoraan suonesta. Veripankkeja on pidetty runsaasti vuosisatojen aikana eikä metsästyskään ole täysin tavatonta, viihtyyhän Dimitri paljon veribaareissa ja ihmismaailman yökerhoissa, joiden takakujille viattomia on niin luonnottoman helppo maanitella. 
• Monille saattaa tulla yllätyksenä kuinka kulturelli mies loppujen lopuksi onkaan. Musiikista, baletista ja oopperasta nautitaan kiitettävästi, joskin aikaa moiselle löytyy nykyään verrattain vähän; Dimitri itse ei soita yhtäkään instrumenttia, mutta osaa laulaa sitäkin mallikkaammin. Jaloverisen kanssa työskentelevät ja hänet paremmin tuntevat tietävät, että hyräily ja melodioiden viheltely ovat arkipäivää eikä suu tunnu pysyvän kiinni edes pakotettuna – lauluun puhkeaminen kesken vakavaksikin luokiteltua hetkeä ei myöskään ole millään tavalla tavatonta. 

Dimitri ei ole koskaan liiemmin välittänyt siitä missä seurassa milloinkin pyörähtelee tai siitä, miten sankkaa seuralaisen suonissa virtaava veri mahtaakaan olla. Miehelle on aina ollut edullisempaa suunnata katseensa ylöspäin ja etsiytyä niiden vaikutuspiiriin, joilla on jotain annettavaa, mutta loppujen lopuksi suhtautuminen on yleisellä tasolla varsin välinpitämätöntä – kunhan keskustelukumppani osaa muodostaa lauseita ja osoittaa älykkyyttä edes jollain tasolla, on miestä helppo miellyttää. Verenperimään sisältyvä luonnollinen hierarkia on ennestään tuttu ja sitä kunnioitetaan pitkälle, mutta toisaalta Dimitri ei myöskään pidä itseään jalustalla vain siksi, että on syntyjään jaloverinen; hän pitää itseään jalustalla siksi, että on onnistunut periksiantamattomalla asenteellaan sinne itse kiipeämään. Seurasta ei olla tarkkoja eikä mies ole myöskään liian poliittinen tai kiinnostunut valtataisteluista, jotka eivät häntä suoraan kosketa tai ole jotain sellaista, joka aseman ja työnkuvan vuoksi täytyisi huomioon ottaa. 

Ihmisten keskuudessa ollaan aina eletty ja näiden sekaan kyetään halutessa sulautumaan varsin tehokkaasti. Kuolevaisten elämää ei välttämättä pidetä yhtä suuressa arvossa kuin oman lajin edustajien, eikä näistä epäröidä muovata itselle mieluisaa suupalaa silloin, kun siihen tilaisuus aukenee. Ajan hermolla ollaan kohtuullisen hyvin ja yhteistyötä on vuosien aikana tehty riittämiin, jotta ihmismaailman koukerot ja sudenkuopat tiedostetaan. Tiet metsästäjien kanssa ovat ristenneet muutamaan otteeseen jo työnkuvan vuoksi eikä Dimitri voi valehtelematta väittää, että erityisemmin pitäisi elämäntapaa harjoittavista kuolevaisista – näitä pidetään aavistuksen yksinkertaisina ja jopa fanaattisina, eikä moinen ole mitään sellaista, minkä puolesta kyettäisi liputtamaan. Noidat ovat kaikkein epämieluisimpia ja näihin suhtaudutaan poikkeuksetta varauksella, eihän mies ole yksi aliarvioimaan potentiaalisia vastustajiaan.