Post by Maeri on Apr 29, 2023 19:05:30 GMT 2
Red Circle
Noitien Piirin hahmohaku
Red Circle eli ”Piiri” on pimennossa pysynyt salaseura, jonka toiminta on kasvanut 2000-luvulta alkaen hiljalleen aatteesta todelliseksi, aidoksi liikkeeksi. Ryhmä suoritti vuoden 2013 uutenavuotena Yorkissa ensimmäisen suuren ja onnistuneen riittinsä, jonka johdosta minkä tahansa vampyyrin purema on muutosprosessin potentiaalinen alkusysäys. Erävoiton jälkeen ryhmän jäsenet ovat painuneet pitkälti takaisin maan alle piiloon yliluonnollisen maailman kuohuntaa.
Vuoden 2014 alusta alkaen Piirin tavoitteenaan on löytää lisää rohkeita noitia riveihinsä. Samalla he yrittävät etsiä kuumeisesti käsiinsä vanhemman sukupolven legendaarisia noitia, jotka ovat tuntuneet kadonneen maan päältä. Värväyksen lisäksi Piiri pyrkii saamaan käsiinsä ikivanhoja riimuja ja loitsuja, joita huhujen mukaan on yhä niin vanhojen vampyyri- kuin noitasukujenkin omistuksessa.
Mikäli Piiriin kuuluva hahmo kiinnostaa, heitä ripeästi viestiä ylläpidolle ( Maeri & Flowy ) foorumilla tai discordissa!

Ace
piirin perustaja & nykyinen johtaja
Ennen kuin Piiristä tuli aito liike, oli kyseessä vain viiden noidan pieni ryhmä, jonka vahvaksi johtajaksi Ace kohosi jo ensimmäisten askelten aikana. Karismaattisella ja voimakastahtoisella miehellä oli taito puhua muut puolelleen ja saada nämä uskomaan samaan tulevaisuuteen, jossa niin noidilla kuin ihmisillä olisi parempi asema. Kaiken takana eli silti alusta asti paljon synkempi agenda ja ehdoton viha vampyyrejä kohtaan, sekä halu kostaa kaikki koetut vääryydet seuraamuksista välittämättä.
Ace on säilyttänyt asemansa Piirin ehdottomana johtajana vuosien lävitse ja hänellä on vankka kannatus liikkeen sisällä. Toisaalta miehen omat päämäärät ovat alkaneet hiljalleen tihkua pintaan ja värjätä Piirin toimintaa entistä radikaalimpaan suuntaan, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan liikehdintää jäsenten keskuudessa.
Hahmolla on tärkeästä roolista ja Piirin raameista johtuen hyvin selkeä olemassa oleva ranka, jota halukkaan pelaajan tulee kyetä noudattamaan. Yksityiskohdista on kuitenkin mahdollista keskustella, ja hahmon menneisyys ja henkilökohtaiset motiivit on mahdollista itse määritellä niin kuin hahmon koko tulevaisuuskin! Mahdolliselta pelaajalta toivotaan halukkuutta rakentaa ja kehittää Piiriä yhdessä ylläpidon kanssa, joten aktiivisuus on avaintekijä. Mikäli hahmo kiinnostaa, ota ensisijaisesti yhteyttä ylläpitoon, niin voimme pohtia asiaa yhdessä lisää!
KRITEERIT & MUU INFO
— Hahmon tulee olla miespuolinen
— Vähintään 35-vuotias, mutta mielellään vanhempi
— Hahmo kulkee Piirissä nimellä "Ace", mutta synnyinnimen pelaaja saa päättää itse
— Piirin perustajan tulee olla karismaattinen ja hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustettu

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Muut jäsenet
Piirin rivijäsenet, spesialistit & tukijat
Piiriin voi vapaasti luoda tavallisia noitia, jotka syystä tai toisesta ovat päätyneet salaseuraan. Rivijäsenet ovat voineet olla mukana jo Piirin perustamisen alkuajoilta lähtien, tai liittyä vasta myöhemmin viimeisten vuosien aikana; syitäkin voi olla monenlaisia, jotkut tukevat vankasti ryhmittymän vampyyrienvastaista linjaa ja haluavat kostaa yön pedoille kaikki koetut vääryydet, jotkut taas on houkuteltu mukaan salakavalammin keinoin, eikä Piirin todellinen päämäärä ole välttämättä ollut heille selvä.
MUKAAN KAIVATAAN ESIMERKIKSI:
— Erikoistujat, esimerkiksi vanhoihin teksteihin & riimuihin erikoistuneet yksilöt
— Värvääjät, joiden tehtävä on etsiä Piiriin uusia jäseniä ympäri maailmaa
— Parantajat: parantamiseen ja jopa kuolleista herättämiseen erikoistuneet noidat
— Piirin tukijat (voivat edustaa muitakin lajeja)