Sateisen keskikesän keskelle suotiin Lebeaun perheessä odotettu valonpilkahdus, kun ruskeasilmäinen poikalapsi syntyi maailmaan äänekkään itkun saattelemana. Dyenes Jozsef Valère syntyi toisena lapsena Joseph ja Orsolya Lebeaulle, jotka ottivat poikalapsen avosylin vastaan ja rakastivat tätä ehdoitta ensisilmäyksestä lähtien. Jo kertaalleen vanhemmuuden ihmeen kokeneet vanhemmat antoivat pojalleen Orsolyan taustoja kunnioittaakseen unkarilaisen ristimänimen, ja toiset nimet olivat unkarilaisia käännelmiä Josephin nimistä.

Dyenes kasvoi isoveljensä Herculeen rinnalla ottaen tästä aivan kaikessa mallia, niin hyvässä kuin pahassa. Milloin heidät molemmat löydettiin roikkumasta pää alaspäin puun latvustosta tai salaa maistelemassa kokin valmistamia sokerisia herkkuja, jotka eivät edes maistuneet pienen jaloverisen suussa hyviltä. Pieni poika palvoi itseään seitsemän vuotta vanhempaa veljeään enemmän kuin mitään muuta, ja Dyenes kuvitteli pienen lapsen yksinkertaisella ajatusmaailmalla, kuinka he tulisivat olemaan pitkän ikuisuuden aina yhdessä; he vastaan maailma. Vanhempiaan Dyenes rakasti suunnattomasti, mutta jokin – kenties sanaton kunnioitus vanhempiaan kohtaan, jonka Dyenes oli oppinut omatoimisesti jo varhaassa iässä, esti nuorta jaloveristä heittäytymästä oitis vanhempiensa syliin turvaa ja lohtua hakemaan. Dyenes kääntyi mieluummin veljensä puoleen ja vasta kun hätä oli suurimmillaan, hakeutui pieni ruskeasilmäinen poika äitinsä helmoihin turvaan pahalta maailmalta. Isän puoleen käännyttiin, kun tarvittiin miehistä neuvoa suurten asioiden äärellä, kuten aseiden putsauksessa ja miten naapurin tyttöä pyydettiin leikkiin mukaan ilman, ettei tämä karannut yhtäkkiä pakoon ilman minkäänlaista selitystä.

Vuosien saatossa Dyenes sai pian huomata, etteivät hänen ajatuksensa siitä, kuinka he kohtaisivat Hugon kanssa kaikki maailman vaarat yhdessä, pitänytkään paikkansa. Yhteiset kiinnostuksenkohteet alkoivat vähentyä ja Hugo alkoi loistaa poissaolollaan kotoa. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, Hugo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt maailmalle edes antamatta Dyenesille mahdollisuutta lähteä mukaan. Se kaihersi nuoren vampyyrin sydäntä pitkän tovin, eikä varmaankaan vielä nykypäivänäkään Dyenes ole täysin unohtanut tapahtunutta ja siitä aiheutuneita tunnekuohuja, jotka myllersivät pitkään nuoren vampyyrinalun sisällä.

Tunnekuohunnan vaahtopäitä ei suinkaan helpottanut isoisän äkillinen poismeno vuonna 1770. Isoisäänsä suuresti arvostanut Dyenes lupasi tekevänsä tämän vielä ylpeäksi – vaikkei hän siihen varmasti pystyisi samalla tavalla kuin mitä Hugo oli tainnut jo tehdä. Samana vuonna Dyenes pääsi kirjoille Pariisin, Sorbonnen yliopistoon, jossa hän aloitti muiden herrasmiesten tavoin opiskelemaan kieliä, kuten englantia, latinaa, saksaa ja muinaiskreikkaa. Yliluonnollisen muistinsa ansiosta Dyenes oppi kielet varsin nopeasti, mutta haluamatta herättää epäilyttävää huomiota, Dyenes kulki samassa tahdissa ihmisten rinnalla, minkä seurauksena hän valmistui yliopistosta viisi vuotta myöhemmin. Opiskelu oli ollut mieluisa keino kuluttaa aikaa – vuosia, joiden lomassa Dyenes oli vanhemmiltaan saatujen kehotusten vastaisesti tutustunut muutamaan kuolevaiseen, joidenka kanssa hänestä oli tullut nopeasti ystäviä. Hän kyllä tiedosti ystävyyssuhteiden lyhytikäisyyden, mutta Dyenes halusi ottaa kaiken vastaan, jota elämä oli valmis hänelle antamaan. Opiskeluvuodet Sorbonnen ympäristössä olivat ihmisten silmissä varsin riehakkaat; iltaisin viini virtasi ja useimmiten horjuvat askeleet johdattivat miesjoukkion maineikkaampaan bordelliin. Jopa Deynes innostui vierailuista pahamaineisiin paikkoihin, joissa hän sai oppia paljon naisista; tai niin hän uskotteli itsellensä opiskelutovereidensa tavoin.

Kauaa Dyenes ei ennättänyt elää vapaata elämää, jota opiskeluvelvollisuudet eivät enää määränneet, kun Lebeaut muuttivat kiireellä Ranskasta Yorkiin. Tietämättä täysin syytä pikaiselle muutolle, Dyenes uskotteli vanhempiensa halunneen vain päästä pois Ranskan sisäisistä levottomuuksista, jotka kärjistyivät maan vallankumoukseen vuonna 1789. Ja miksi hän olisi vaivannut päätään kotimaansa poliittisilla asioilla, kun hänen asemansa perheen kuopuksena oli vaihtunut keskimmäisen sisaruksen rooliin Valérien syntymän myötä. Olisi ollut valhe, mikäli Dyenes olisi väittänyt, etteikö huomion jakaminen pienen pikkusiskon kanssa olisi ollut aluksi vaikeaa. Vaikka hän seurasi huuliaan mutristaen sivusta, miten kaikkien huomio kiinnittyi sinivihertävä silmäiseen pikkusiskoonsa, oli Dyenes pohjimmiltaan korviaan myöten rakastunut Lebeaun perheen uuteen tulokkaaseen. Sekä mikä onnenpotku Valérien syntymä olikaan ollut, kun se oli tuonut Hugon muutamaksi vuodeksi kotiin.

Vuodet olivat kuitenkin muovanneet veljeksiä aivan erilaisiin suuntiin, eritoten Hugoa, joka oli Dyenesin silmissä saanut paikan Neuvostosta noin vain. Hän, joka oli elänyt säyseästi kotosalla vanhempiaan kunnioittaen, ja käynyt ainoastaan ihmisten keskuudessa itseään sivistämässä, jätettiin noin vain katselemaan sivusta, miten isoveljen ura Neuvoston suunnalla alkoi ottaa tuulta alleen. Nämä huomiot Dyenes piti kuitenkin visusti itsellään; hänen oli vaikea kuvitella, että kiukuttelun avulla hän olisi saanut paikan Neuvostosta. Jotta Dyenes ei jäänyt toimettomaksi vieraassa maassa ja kaupungissa, aloitti hän jälleen opiskelun, joka tarjosi jaloveriselle riittävästi muuta ajateltavaa. Durhamin yliopisto oli samaan aikaan sekä riittävän lähellä että kaukana Yorkista, että Dyenes sai kaipaamansa rauhan uppoutua humanististen tieteiden pariin. Tällä erää Dyenes keskittyi ainoastaan opiskeluihin, jotka kestivät nelisen vuotta. Dyenes muutti muuta perhettään tovin verran jäljessä takaisin Ranskaan, haluten kuitenkin ottaa tällä kertaa kunnolla etäisyyttä perheeseensä. Oli hänen aikansa ottaa siivet alleen ja katsoa, mihin ja kuinka kauas ne lentäisivät.
Jotta lentoon lähtö tapahtui varmasti vaikeimman kautta Dyenesin omasta näkökulmasta katsottuna, joutui jaloverinen pyytämään isältään avustusta oman kodin hankinnassa. Hän löysi vanhan kartanon, joka sijaitsi Bordeauxissa, täydellisen välimatkan päässä Pariisista. Vuoden 1836 loppupuolella Dyenes aloitti virallisesti oman elämänsä, josta oli vastuussa vain ja ainoastaan hän itse.

Vuosi 1837 aloitti aivan uuden luvun Dyenesin elämässä, kun hän päätyi ostamaan edesmenneen opiskelutoverinsa kuolinpesässä pyörineen firman, jolle ei ollut löytynyt sopivaa jatkajaa. Tietämättä laisinkaan minkälaiseen sotkuun Dyenes oli itsensä kiinnittänyt, aloitti täysi noviisi uransa kiinteistövälityksen parissa.
Allekirjoitettuaan nimensä firman omistajuuden merkiksi, muutti Dyenes välittömästi yhtiönsä nimeksi La Mansion de Lebeau, joka on vuosisatojen varrella ihmisten keskuudessa kantanut edellä mainittua nimeä sekä La Mansion deL että La deL. Nykyhetkessä Deynesin kiinteistönvälitysfirma kantaa nimeä La Mansion deL.

Heti ensimmäisen omistusvuotensa aikana Dyenes sai huomata, kuinka hänen entinen opiskelutoverinsa oli pyörittänyt sekä päivänvaloa kestävää toimintaa että bisnestä, jota toteutettiin yön pimeinä tunteina hämärissä kapakoissa tai kadunkulmilla. Hänen edesmennyt ihmisystävänsä oli Dyenesin keräämien tietojan mukaan liittynyt omasta tahdosta paikalliseen mafiaan, joka oli tarvinnut kipeästi kohteen, jossa pestä laittomasti tienatut frangit. Mitä syvemmälle Dyenes sukelsi firmansa asiakirjoihin, sai hän pian selville, kuinka La Mansion oli aikoinaan ostanut rahalla, jota ei oltu kirjattu tilitietoihin, pilkkahinnalla huutokaupoissa entisiltä aatelisilta sukukartanoja, jotka myytiin oston jälkeen suurin voitoin eteenpäin. Jaloverisen omatunnon olisi kenties pitänyt tietojen paljastumisen jälkeen kolkutella ja hänen olisi pitänyt pistää moiselle toiminnalle loppu, mutta uteliaisuus vei Dyenesistä voiton, ja päätti nuori Lebeau jatkaa siitä, mihin edeltäjänsä oli jäänyt. Siinä missä Dyenes kuitenkin erosi edellisestä omistajasta, oli selkeä halu pitää puhdas että likainen raha erillään toisistaan. Rehellisesti tienatulla rahalla Dyenes alkoi lyhentämään lainaa isällensä, jolle Dyenes ei olisi ikipäivänä uskaltanut maksaa rahalla, jonka alkuperää hän ei olisi kehdannut ylpeästi myöntää ääneen.
1850-luvun loppupuoliskolla Dyenes havahtui omista mietteistään ja päätti tehdä radikaaleiksi luokiteltavia päätöksiä, kun La Mansion de Lebeau päätti hämärähommat ihmisten keskuudessa. Miksi kiusata ihmisiä, joilla oli muutenkin rajattu aika maanpinnalla? Vaikka vapaasti auringon alla tepastelevat ihmiset olivat hänelle pelkkää saalista, ei Dyenes halunnut kiusata näiden herkkiä mieliä, jotka altistuivat yllättävän helposti kaikenlaisille tekijöille. Laillisen toimintansa Dyenes jätti ihmisten keskuuteen palkaten aina tasaisin väliajoin uudet työntekijät ja johtajan firmalle, jossa hän jättäytyi takaa-alalle esiintyen ainoastaan työntekijöidensä huulilla mystisenä herra Lebeauna tai Deninä.

Kykenemättä jättämään hämärähommien aikaansaamia vallantuntemuksia, Dyenes päätti keskittää laittomat toimintansa vampyyreihin. Uuden bisnestoimintansa Deynes nimesi sanoilla leikittelyn jälkeen DyelLeksi. Kerätäkseen itsellensä pohjakassaa, Dyenes teki muutaman huijauskaupan vanhoilla sukukartanoilla, minkä jälkeen hän alkoi kehittämään toimintaansa eteenpäin uudenlaisin vivahtein. Asuntokaupat alkoivat hiipua olemattomiin, ja tilalle astui vampyyrien omistamien firmojen alasajaminen aina konkurssiin asti. Dyenes sai laittaa kaiken luovuutensa peliin ovelilla kavalluksilla, joiden hyöndyntäminen alkoi jo firmaa valittaessa. Toki valinnanvara oli pieni, mutta Dyenes ei halunnut sotkeutua firmoihin, jotka olivat vasta aloittelemassa toimintaansa tai muuten vain yrittivät sinnitellä yhteiskunnassa kiinni. Kohteeksi valikoitui usein firma, jolla oli jo vuosia takana ja hyvältä vaikuttava tulevaisuus edessäpäin. Yksipuolinen ystävystyminen firman johdon kanssa toimi hyvänä perustana lähes aina sokealle luottamukselle; ystävän houkuttelevia ja suuruudenhulluudelta kuulostavia sanoja alettiin pian kuuntelemaan enemmän kuin omia neuvonantajia tai muita työntekijöitä, jotka eivät välttämättä uskaltaneet nousta pomoaan vastaan. Ystävyys tehtiin yksilönä, eikä DyelLea tuotu esille missään vaiheessa firman johdolle. Useimmiten Dyenes laittoi luottohenkilönsä tekemään tuttavuutta ja luomaan ystävyyssuhteita, pysytellen itse etäällä ohjaamassa ja viemässä tilannetta eteenpäin haluamaansa suuntaan. Luottamus tarjosi myös mahdollisuuden päästä käsiksi tilikirjoihin, joista oli helppoa jättää summia kirjaamatta ylös tai siirtää rahaa toisaalle. Samanaikaisesti Dyenes työskenteli monien eri tahojen kanssa, mikä edesauttoi omien jälkien peittämistä ja näin ollen kiinnijäämisen riski pysyi pienenä. Kun firman omistajat olivat polvillaan toivomassa pelastusta taloudelliselta perikadolta, ilmestyi DyelLen johto paikalle ja teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Ja pari kuukautta eteenpäin, firma myytiin runsaalla voitolla eteenpäin useimmiten ihmisille eikä vampyyreille, mikä mahdollisti sen, ettei sana DyelLesta lähtenyt leviämään kulovalkean tavoin. Herättämättä liikaa huomiota, Dyenes iski yhdestä kahteen firmaan kolmen-neljän vuoden sykleissä pitäen toimintansa Ranskan suurimmissa kaupungeissa.

Ahneus oli kuitenkin ajaa Dyenes Lebeaun taloudelliseen perikatoon – ellei jopa pahempaankin vuonna 1885, kun Dyenes haukkasi liian kunnianhimoisen palan. Yhden firman sijasta Dyenes tavoitteli kolmea, joista viimeisin oli varsin menestyksekkään ja varakkaan vampyyrin omistuksessa. Hän oli yksinkertaisesti jättänyt suuruudenhulluudessaan kaikista pieneimmät ja ne tärkeimmät yksityiskohdat huomioimatta, minkä vuoksi kiinnijääminen oli ollut liian lähellä. Ja hänen vastustajansa olikin ollut yllättävän kova pala pureskeltavaksi. Hädän keskellä Dyenes turvautui keinoon, johon hän ei ollut ikinä uskonut tarttuvansa; Conrad Lebeauhin, jonka puhelahjat pelastivat sukulaispojan, minkä myötä Dyenes onnistui välttämään elämänsä pilaamisen ja perheensä nimen häpäisemisen.
Seuraavat pari vuotta kuluivat haavoja nuollessa ja parannellessa Bordeauxissa, minkä seurauksena hänen vanhempansa pääsivät yllättämään niin hänet kuin kenties koko Lebeaun suvun uudella jälkeläisellä, Marcelilla. Dyenes oli saanut tarkkaavaisena sivustaseuraajaajana huomata harvoilla vierailuillaan vuosien varrella, ettei vanhempiensa onni ollutkaan enää täysin viatonta ja puhdasta saatikka pilvilinnoissa elämistä kuin mitä se oli ollut hänen lapsuusvuosina. Vaikka Dyenes pysytteli etäällä lapsuudenkodistaan, pyrki hän kuitenkin muodostamaan läheiset välit pikkuveljensä kanssa antamalla tukea ja turvaa toisen sitä niin halutessa tai tarvittaessa.

Samanaikaisesti Dyenes otti tarkoituksella etäisyyttä yliluonnollisen alamaailmaan ja suuntasi katseensa hetkeksi kohti päinvalossa paistattelevaa, normaaliksi kutsuttua elämää. Vuonna 1896 Dyenes hakeutui jo kolmannen kerran opiskelemaan, palaten tällä kertaa sata vuotta myöhemmin Sorbonnen yliopistoon, jossa hän alkoi lukemaan oikeustieteellistä. Vaikka hänen ikuisuutensa toisi varmasti parempaa tietotaitoa kuin muutaman vuoden ajan päivästä toiseen kestävät pitkät luennot, halusi Dyenes pitää mielensä virkeänä ja päästä ajantasalle siitä, mitä ihmisten keskuudessa tapahtui. Ja miten jaloverisen maailma käännähtikään odottamattomasti päälaelleen, kun Théa Ayvelles asteli häntä vastaan Sorbonnen kivisillä käytävillä.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, pää pilvissä kulkemista ja tanssimista ruusujen punaisilla terälehdillä. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin onnistunut varastamaan sillä tavoin Dyenes Lebeaun huomiota. Tunne tuntui kuitenkin aluksi olevan yksipuolista, sillä jaloverisen maailman romahduttanut kaunotar yritti parhaansa mukaan vältellä miestä, eikä Dyenes ymmärtänyt sille syytä. Ensimmäisen vuoden aikana Dyenes onnistui kuitenkin saamaan selville, että hänet hurmannut neito olikin noita, joka oli jo ensikohtaamisen aikana aistinut hänen olevan kuolematon, yön pimeyttä syleilevä olento. Välittämättä kuitenkaan naisen magiasta, Dyenes halusi tutustua tähän paremmin ja osoitettuaan lopulta olevansa luottamuksen arvoinen, Théa Ayvelles ihastui kuolemattomaan, valmiina kohtaamaan yliluonnollisen maailman esteet. He valmistuivat yhdessä 1901 Sorbonnesta, jonka jälkeen vapaus tehdä mitä vain, määritteli rakastavaisten elämää. Nuori Lebeau antoi jopa bisnestensä pyöriä omaan tahtiinsa. He kiersivät ympäri Ranskaa ja päivä päivältä Dyenes tunsi rakastuvansa enemmän tähän kuolevaiseen, joka puolestaan vanheni päivä päivältä, lipuen hitaasti mutta varmasti pois hänen käsistään. Ajatustensa vuoksi Dyenes ryhtyi vakavissaan miettimään Théan muuttamista yönkulkijaksi rinnallensa, ja maagi antoikin yllättävän nopeasti myöntävän vastauksen. He ennättivät puhumaan jopa avioliitosta ja ikuisuudesta yhdessä, mutta rakkaus sokaisi Dyenesin, mikä maksoi miehelle ensirakkauden täyden hinnan.

Lebeaun perhettä etäältä, mutta määrätietoisin ottein ohjaileva aristokraatti, isoäidiksin kutsuttu Elisabet, oli kuitenkin saanut kuulla liian aikaisin tyttärenpoikansa suunnitelmista avioitua mitättömän maagin kanssa ja aikeista muuttaa tämä avioliiton myötä heidän kaltaiseksekseen. Tietoisesti Dyenes sivuutti jokaisen isoäitinsä antaman varoituksen, jotka alkoivat toinen toisensa jälkeen muuttumaan vakavammiksi ja pelottavammiksi. Jaloverinen ei kuitenkaan suostunut uskomaan, että isoäitinsä, jota hän oli salaa kaikessa hiljaisuudessa arvostanut ja kunnioittanut, olisi valmis toteuttamaan esittämiään uhkauksia. Kuitenkin eräänä syysiltana vuonna 1910, kun Dyenes oli odottanut vanhempiensa luona Théaa saapuvaksi illalliselle, jossa hänen oli ollut määrä esitellä tuleva puolisonsa perheelleen, ei naista näkynyt missään. Jopa Elisabet oli saapunut paikalle ennen Théaa turhan tyytyväisen oloisena, mikä sai Dyenesin huolestumaan kihlattunsa tilanteesta. Ei kai Elisabet olisi toteuttanut uhkauksiaan? Kiireen vilkkaan Dyenes riensi hotelliin, jonne he olivat majoittuneet Pariisissa oleskelun ajaksi, löytäen Théan makaavan kurkku auki viillettynä lattialta veren ympäröimänä. Tunteensa siihen asti asiallisen ja järkätämättömän ulkokuorensa taakse piilottanut Dyenes rojahti naisen kylmenneen ruumiin vierelle vuodattaen välittömästi sen kaiken tuskan ja surun ilmoille. Hänen sydämensä lisäksi myös luottamus myös omaa sukulaista kohtaan oli murrettu niin, ettei Dyenes tiennyt miten tulisi selviytymään tapahtuneesta. Myös välitön kostonhimo ilman järjen ääntä, nostatti päätään miehen sisällä, ja Dyenes olisi ollut valmis lähtemään tekemään jotain järjetöntä ja todennäköisesti myös mahdotonta, ellei Joseph Lebeau olisi ilmestynyt paikalle pojastaan huolestuneena. Juuri sillä hetkellä kaivattu järjenääni löytyi isältä, joka rauhallisin mutta varmoin ottein esti poikaansa lähtemästä Elisabetin perään, mutta samanaikaisesti Joseph otti vastaan sen romahduksen, jollaista tämä tai kukaan muukaan Lebeaun perheestä ei ollut ennen saanut nähdä Dyenesin osalta.

Vaadittiin yksi kokonainen vuorokausi, jotta Dyenes kykeni kokoamaan itsensä – joidenkin mielestä palasten kokoaminen saattoi tapahtua liian nopeasti, ja yhdessä isänsä kanssa Dyenes sai siirrettyä Théan ruumiin pois hotellilta ja siivoamaan jäljet, jottei ihmiset keksisivät syyttää Lebeauta murhasta. Jaloverinen palasi takaisin Bordeauxiin, jonka hautausmaalle Théa haudattiin yhdessä tämän läheisempien perheenjäsenten ollessa myös läsnä. Hautajaisista seuranneet pari vuotta sulkivat Dyenesin omiin oloihinsa, eikä mies tehnyt pahemmin muuta kuin antanut siunauksiaan tai kieltoja bisneksiinsä liittyen ja seurannut sivusta sisarustensa kasvua ja kehitystä maailmalla. Katkeruus valtasi aina niin tyynen ja vakaan mielen, ja kostonhimo teki juuriaan syvälle miehen mieleen.

Aivan kuin maailma olisi tiennyt Dyenesin tarvitsevan muuta ajateltavaa, tarjosi lähes jokainen suurvalta muuta mieltä painavaa ajateltavaa, kun ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914. Halu liittyä armeijaan ja sotaan kumpusivat jostain aivan oudosta paikasta Dyenesin sisällä, eikä jaloverinen miettinyt kahdesti tarjousta, joka hänelle annettiin armeijaan liittymisestä. Hän liittyi jalkaväkeen eturintamalle, vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuuksia niin nimensä kuin kykyjensä puolesta edetä korkeammalle arvoasteikossa. Miten hän voisi osoittaa riittävästi isänmaallisuutta seisomalla teltassa, kaukana tapahtumista, jotka jäisivät elämään historiankirjoihin?
Elämä rintamalla oli samaan aikaan karua että opettavaista. Dyenes oppi nopeasti, että vähemmälläkin tuli toimeen, eikä kaiken tarvinnut olla hienointa loistoa. Hän näki myös paljon kärsimystä ja suhtautuminen ihmisiin muuttui paljolti noina vuosina, kun Deynes puolusti kotimaataan rintamalla. Kykynsä ansiosta Dyenes pystyi suojaamaan omaa komppaniaansa, joka oli yksi harvoista, josta selvisi lähes jokainen sotilas takaisin kotiin. Jotkut ajattelivatkin Dyenesin olevan heidän suojelusenkelinsä outoine tapoineen ja piirteineen, mikä sekä huvitti että suretti jaloveristä. Hän oli kaukana siitä hyvästä, millaisena hänen sotatoverinsa häntä pitivät.

Ensimmäinen maailmansota päättyi voittoon, mutta silti jokainen valtio kärsi tavalla tai toisella tappioista. Sekasortoa oli liikkeellä myös yliluonnollisen alamaailman keskuudessa, mikä sai sodasta palanneen Dyenesin palaamaan takaisin DyelLen vallankahvaan määrätietoisemmin kuin vielä kertaakaan aikaisemmin. Hän halusi laajentaa toimintaansa itsekkäistä syistä, perimmäisenä syynä koreili kosto Elisabetille Théan julmasta murhasta. Ja mikä olikaan parempi keino iskeä jääkylmään sydämeen kuin edetä rauhassa eteenpäin kohti henkilöä, jota hänen isoäitinsä inhosi eniten maan päällä.
1900-luvun puoleenväliin asti Dyenes eteni määrätietoisesti kohti tavoitteitaan kaataen firmoja, joidenka johdossa vampyyrit koreilivat. Hän laajensi toimiaan Ranskan ulkopuolelle Saksaan, Belgiaan, Itävaltaan ja Tanskaan. Miehen tavoitteena oli edetä aina Neuvostoliittoon asti, mutta järki puhutteli Dyenesia sen verran, että hän ymmärsi olla vielä härnäämättä Crimsonia. Niin kuin ihmisten keskuudessa pyörittämäänsä firmaa, Dyenes ohjasi DyelLea kaukaisena hahmona. Hänellä oli pari luottohenkilöä, jotka hoitivat kaupanteot hänen nimissänsä.

Vallankahvassa pysymistä oli kuitenkin horjuttaa pikkuveljen yllättävä ilmestyminen Bordeuaxiin Dyenesin kotioven taakse. Hetkeäkään kyseenalaistamatta Dyenes otti Marcelin huomaansa välittämättä siitä, ettei hän itsekään ollut vielä psyykkisesti täysissä voimissaan Théan kuoleman jälkeen. Hän oli kuitenkin luvannut olevansa veljensä tukena tilanteessa kuin tilanteessa, minkä myötä Dyenes työnsi omat ongelmansa syrjään ja keskittyi Marcelin murheisiin. Huoli pikkuveljestä kasvoi, ja Dyenes seurasi nuorinta Lebeauta kuin varjo herraansa, mikä syöksi molemmat veljekset pois kultaiselta keskitieltä. Yöt olivat villejä ja Dyenes olisi kenties halunnut niiden unohtuneen mielen syövereistä sen sijaan, että ne olivat jääneet kummittelemaan sinne unohtumattomina – mutta ei suinkaan ylpeimpinä hetkinä. Marcel jatkoi pian matkaansa ja Dyenes palaili hetkellisen hairahduksensa jälkeen takaisin töihinsä. Vuonna 1949 perheen iltatähti ilmestyi uudemman kerran Dyenesin oven taakse apua pyytäen. Nähdessään hädän olevan suuri, Dyenes ei epäröinyt, kyseenalaistanut tai tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä, kun hän otti pikkuveljensä siipiensä alle suojaan.

Vuonna 1953 Dyenesin askeleet olivat johdattaneet hänet Versailles’n palatsiin, jossa järjestettiin arvovaltaisista vieraista koostuvat, juhlavat ja erittäin näyttävät naamiaiset. Dyenesin tavoitteena ei ollut suinkaan verkostoitua ja löytää ystäviä, vaan löytää se kirsikka kakun päälle, joka viimeistelisi DyelLen aseman Crimsonin vierelle. Jaloverisen suunnitelmia häiritsi kuitenkin pahemman kerran mystinen, naamion taakse verhoutunut vaaleaverikkö. Vaikka Dyenes oli vannonut itsellensä, ettei enää antaisi kenellekään mahdollisuutta satuttaa itseään sillä tavalla kuin miten Théan kanssa oli käynyt, ei Dyenes kyennyt vastustamaan vampyyria, joka jo juhlissa oli vetänyt häntä magneetin tavoin puoleensa. Dyenes hyppäsi syvään veteen vaaleaverikön kanssa tietämättä koska hänen jalkansa ylettyisivät pohjaan.

Camille Lavigne tarjosi suhteen, joka ei ennättänyt sisältämään pahemmin hiljaisia ja tylsiä hetkiä. Suhdetta saattoi kuvailla varsin myrskyisäksi, joka ailahteli nopeasti tunteesta toiseen lyhyessä ajassa. Vaikka riidat olivat rajuja, eivät intohimonkaan lieskat olleet säästöliekillä pariskunnan kohdalla. Heillä molemmilla oli takana omanlaiset historiansa, jotka olivat muovanneet heistä yksilöitä, joilla ei ollut suurta kiirettä tai edes halua vakiinnuttaa suhdetta avioliiton merkeissä. Dyenes uskoi, että Camille olisi helposti saanut Elisabetin hyväksynnän, mutta muutaman vuosikymmenen takaiset hirveydet kummittelivat yhä jaloverisen takaraivossa, minkä vuoksi Dyenes halusi pitää heidän suhteensa poissa Lebeaujen ruokapöytäpuheista. Jaloverisen jyrkkään suhtautumiseen avioliittoon vaikutti myös pitkälti sisarensa Valérien kohtalo, jonka heidän isoäitinsä oli yksimielisesti sanellut. Avioliittoa olisi voinut hyvin kutsua pakkoliitoksi, mikäli Valérien tuleva puoliso ei olisi mystisesti kadonnut kartalta. Eikä Dyenes missään nimessä halunnut sitoa itseään tai Camillea liittoon, jota he voisivat ajan kanssa ryhtyä pitämään pakkoliittona. Hänellä oli tiedossa myös vaaleaverikön haluttomuus purjehtia uudelleen avioliiton tyyneen satamaan.

Muutama vuosikymmen myöhemmin, saattoi kuitenkin ajatella, että Dyenes piti heidän suhdettansa liian itsestäänselvänä, sillä jostain järjettömästä syystä Dyenes hakeutui toisen naispuolisen kuolemattoman syleilyyn. Jaloverinen oli tuntenut olonsa voittamattomaksi kaadettuaan Itävallassa jyllänneen pahamaineisen yhtiön. Syrjähyppyä saattoi siis kutsua tavaksi juhlistaa voittoa.
Dyenes onnistui aluksi jopa peittelemään syrjähyppyään ja hän oli jo varma, että hän oli päässyt puhtaille vesille tapahtuneen kanssa. Yksi kerta toisen naisen sängyssä riitti kuitenkin kertomaan Dyenesille, ettei ruoho ollut niin vihreää aidan toisella puolella kuin mitä kuuli puhuttavan. Ehkä hänen ajatuksiinsa vaikutti suurelti tunteet, jotka olivatkin odotettuja vahvempia Camillea kohtaan. He eivät olleet juurikaan puhuneet yleisesti rakkaudesta saatikka rakkaudesta toisiansa kohtaan, minkä vuoksi Dyenes ennätti jopa yllättymään omista tunteistaan. Hän jopa katui tekoaan, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi tunnustanut erheensä naiselle suoraan. Katumus puolestaan työnsi Dyenesia syvemmälle kostonhalussaan Elisabetia kohtaan. Suoraan sanottuna hän oli jämähtänyt paikoillensa Camillen myötä! Dyenes keskittyi jälleen bisnestensä laajentamista lähemmäs Neuvostoliittoa, päästen tällä kertaa aina Liettuaan asti. Kosto silmissään Dyenes ei tiedostanut ajavansa koko ajan alemmas suhdettaan, joka päättyi eroon vuonna 1973 Camillen saatua selville Dyenesin pettäneen tätä.

Oliko se huono onni rakkaudessa vaiko naisasioissa? Haluamatta tietää tarkkaa vastausta, Dyenes keskitti jälleen kaiken huomionsa DyelLeen ja kostonsa saavuttamiseen. Hänellä ei ollut tarkkaa ajankohtaa, milloinka Dyenes halusi kostonsa tapahtuvan, mutta asiat eivät olleet edenneet mihinkään suuntaan muutamaan vuoteen, ja se ennätti jo turhauttamaan jaloveristä. Sen vuoksi Dyenes pyhitti 1980-luvun alkupuoliskon Crimsonin taustojen tutkimiseen; kerättyihin tietoihin ja kuulopuheisiin, joista Deynes alkoi hahmotella omaa käsitystään. Vuosi 1885 oli opettanut Dyenesille sen, että jokainen kivi oli käännettävä – mielellään jopa kahdesti, ennen päätösten tekoa ja toimintaa. Hän alkoi vierailla Crimsonin eri toimipisteissä ympäri Eurooppaa, kunnes hän lopulta astui Pariisin Eden-yökerhoon vuonna 1988, mikä tarjosi jälleen odottamattomia juonenkäänteitä jaloverisen elämään. Joy, Crimsonin leivissä työskennellyt vampyyri osoittautui monessa asiassa hyödylliseksi – rahaa vastaan. Dyenesilla ei ollut vaikeuksia viskoa pimeästi tienattuja frangeja neitosen suuntaan, joka otti auliisti jokaisen kolikon ja setelin vastaan. Hän oli sotkeutunut viimeksi maksullisiin naisiin 1700-luvulla opiskeluvuosinaan, mutta tällä kertaa Dyenes aikoi saada tästä suhteesta enemmän hyötyä irti kuin nautintoa. Jokainen ylimääräinen frangi sai aasialaistaustaisen neidon laulamaan herkemmin Crimsoniin liittyvissä asioissa, vaikka Dyenes ei voinut luottaa toisen puheisiin sataprosenttisesti. Jokainen tiedonmuru, joka auttaisi häntä lähestymään Ilya Antovia, oli tervetullutta.

Kun tarvittavat tiedot oli kerätty, oli Dyenesin alkuperäisenä suunnitelmana ollut sanoa hyvästit Joylle, mutta mies huomasi pitävänsä suhteen mutkattomuudesta ja siitä, kuinka hänen ei tarvinnut sitoutua mihinkään tai kehenkään. Joy oli aina tavoitettavissa puhelinsoiton päässä, ja jossain kohtaa Dyenesin ei tarvinnut enää maksaa naisen palveluksista. Jaloverinen pitikin puhtaasti heidän suhdettaan ystävyytenä tietynlaisilla etuuksilla. Heidän epävirallinen suhteensa toimi Dyenesille myös ajoittain hyvänä harhauttajana Camillesta, joka erosta huolimatta silloin tällöin valloitti miehen ajatukset täyttäen ne oudolla kaipuulla. Joy alkoi kuitenkin jonkin ajan kuluttua osoittamaan merkkejä syvällisemmistä tunteista ja naisen käytös alkoi muuttua niiden mukaisiksi. Täysin tietoisena omista tunteistaan - tai pikemminkin niiden puutteesta, Dyenes päätti heidän suhteensa, minkä lopettaminen ei ollut helpoimmasta päästä. Dyenes ei kuitenkaan halunnut antaa Joylle enää mahdollisuuksia luoda onnellisia mielikuvia yhteisestä tulevaisuudesta, mitä ei tulisi koskaan tapahtumaan. Vuonna 1993 Dyenes oli jälleen omillaan toivoen, ettei hän sotkisi itseään hetkeen uuteen naissotkuun.

Kun naissolmut olivat jääneet taakse, keskitti Dyenes toimintansa Crimsonin huomion saamiseksi. Hän halusi nyt saavuttaa sen etapin, jota hän oli havitellut jo vuosikymmenien ajan. Viimeiset pari vuosisataa kiinteistöalalla oli mahdollistanut luoda suhteita moneen suuntaan, ja hetken kestäneen etsivätyöskentelyn jälkeen Dyenes sai selville Crimsonin olleen kiinnostunut eräästä loisteliaalla sijainnilla olevasta kiinteistöstä Tanskassa. Häikäilemättömästi Dyenes toimi ensin ja osti kiinteistön itsellensä ilman minkäänlaista tarvetta tehdä sille mitään. Ehkä hän voisi laajentaa toimikuvaansa hotellin pyörittäjäksi? Tyytyväisenä omaan toimintaansa, Dyenes jäi odottelemaan Crimsonin mahdollisia reaktioita – olivatpa ne hyviä tai huonoja. Vuoden 1994 loppupuolella Dyenes oli jo ennättää luopua toivosta, kunnes odottamaton yhteydenotto palautteli ryminällä hiipuneen odotuksen. Crimsonin johto halusi tavata Dyellen omistajan. Pohdittuaan mahdollisia etuja ja riskejä, Dyenes päätyi siihen tulokseen, että astelisi omana itsenään Crimsonin eteen. Lebeauna esiintyminen olisi saattanut joko päättää hänen elämänsä nopeasti Elisabetin ja Ilya Antovin välisten kaunojen vuoksi, tai sitten Crimsonin johtaja näkisi hänet mahdollisuutena piikitellä Elisabetia. Ilya Antov oli ensimmäinen ulkopuolinen, joka sai tietää kuka pyöritti DyelLeä. Kohtaamisesta seurasikin ystävyyden sävyttämä yhteistyökumppanuus, joka kulkee Dyenesin mukana yhä nykyhetkessä.

1996 oli vuosi, joka päätti tarjota Dyenesille mahdollisuuden korjata erheensä Camillen kanssa. Ja kuinka kliseisen tilaisuuden elämä tarjosikaan jälleennäkemiselle; kohtaaminen Versailles’issa – ilman naamioita. Dyenes ei ollut vielä joutunut näkemään kenenkään vuoksi niin paljoa vaivaa kuin Camillen, joka ymmärrettävästi laittoi hänet koville luottamuksen takaisin ansaitsemisessa. Haluamatta epäonnistua, Dyenes panosti suhteeseen ennennäkemättömällä tavalla, mikä lopulta johti siihen, että Camille palasi miehen rinnalle. Hän vaali heidän suhdetta kuin kalleinta aarrettaan, eikä Dyenes halua enää edes ajatella, että hänen vierellensä kulkisi kukaan muu kuin Camille Lavigne.

Camille muutti hänen luoksensa Bourdeauxiin asumaan, ja yhteisen sävelen etsiminen tapahtui rauhallisissa merkeissä; Dyenes keskittyi vaaleaverikön lisäksi kahteen yritykseensä, eikä miehen mieltä enää painanut tarve ajaa kostonhimoa eteenpäin. Vuonna 2001 pariskunta muutti muutamaksi vuodeksi Yorkiin, jossa Dyenes aloitti neljännen kerran opiskelijaelämän Yorkin yliopistossa ottaen pääaineekseen tällä kertaa johtamistaidot. Opinnot surahtivat nopeasti parissa vuodessa, minkä myötä he palasivat takaisin Bordeauxiin vain hetkeä ennen kuin Marcel ilmestyi isoveljensä oven taakse. Dyenes näki veljensä ilmestymisen toisintona 1950-luvun taitteesta, minkä vuoksi huoli pikkuveljestä heräsi, mutta avunantaminen tuntui ajavan toisen vain kauemmas. Ennen katoamistaan Marcel tiputti veljelleen tietopommin, joka jätti jälkeensä monia kysymyksiä mutta antaen samalla kuitenkin lukuisia vastauksia. Vuoden 2005 tapahtumat horjuttivat huolissaan ollutta Dyenesia, ja Camille saikin tehdä töitä pitääkseen Dyenesin kotona uutisia odotellen. Marcel löytyisi kun haluaisi tulla löydetyksi.

Vuosi 2010 mullisti Dyenesin elämän, kun häntä ja Camillea siunattiin kaksosilla, pojalla ja tytöllä. Isyys oli ollut asia, jota Dyenes ei ollut koskaan uskonut kokevansa, mutta kun hänen käsivarsillensa oli laskettu Demeter Hercule Valère ja Délia Camille Orsolya Lebeau, oli isyys tuntunut maailman luonnollisimmalta asialta.

Kuinka suurta ihmetystä Dyenes saikaan lapsena osakseen, kun pahan mielen koittaessa Orsolyan yritykset hillitä pojan reaktioita psyykkisesti tunteita manipuloimalla ei onnistunut. Helpon ja nopean reitin sijaan Dyenesin kanssa piti käydä kaikki tunneailahdukset läpi, antaa aikaa ja kärsivällisyyttä, syliä sekä lohtua. Kiukunpuuskat eivät laantuneet, vaikka kuinka Dyenesia yritti rauhoitella psyykkisesti ymmärtäväisten sanojen lomassa. Joseph ei puolestaan kyennyt matkaamaan poikansa mielessä muistoista toiseen eikä Hugo onnistunut kommunikoimaan pikkuveljelleen mielen avulla. Varmasti joidenkin mielessä käväisi huoli siitä, että oliko Dyenisissa jotain vialla. Miksei kukaan onnistunut vaikuttamaan pienen ruskeasilmäisen pojan mieleen? Siinä missä muut olivat huolissaan, Dyenes eli onnellista pienen pojan elämää vailla huolta ja murheita.

Kymmenen vuotta Dyenesin syntymän jälkeen Hercule I ilmestyi poikansa perheen luokse vampyyrien kykyihin erikoistuneen asiantuntijan kanssa. Kaikki halusivat saada tietää mitä pojan pään sisällä oli tekeillä, ja asiantuntijan vietettyä monta tuntia Dyenesin seurassa leikkien, tutkien ja ihmetellen, oli tällä antaa vastaus huolestuneelle perheelle. Dyenes Lebeauta oli siunattu mentaalisella kilvellä, joka suojasi poikaa ulkopuolisilta yrityksiltä tunkeutua hänen mieleensä ja kontrolloida sitä. Tuntui kuin Lebeaun perheen harteilta olisi pudonnut suuri taakka, kivi vierähtänyt pois sydämeltä. Asiantuntija ilmaisi halukkuutensa auttaa Dyenesia hallitsemaan voimiaan ja kehittämään kilpeä niin, että se voisi aikanaaan suojata myös muita Dyenesin lähellä olevia. Olihan pienen Dyenesin kyky melko harvinainen, minkä vuoksi asiantuntija – paremmin Garrickina tunnettu, halusi samalla saada tietoihinsa täydennystä.

Seuraavat kuusi vuotta Dyenes vietti paljolti aikaa Garrickin kanssa kykyjään hioen. Nuori Lebeau aloitti kykyynsä tutustumisen kuvittelemalla miltä hänen kilpensä näytti; minkä värinen, mistä se oli tehty. Pitikö se mahdollista jotain ääntä? Löydettyään oikeat vastaukset mielestään lukuisten pohdintakertojen jälkeen, onnistui Dyenes erottamaan itsensä ympäriltä vaalean – kuin hataran pilvihunnun värisen kilven. Kilpi kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin mitä se oli tullutkin, mikä sai Dyenesin opettelemaan entistä ahkerammin ja kiivaammalla tahdilla. Mitä enemmän Dyenes kykyään harjoitti, sitä kauemmin kilpi, jonka ainoastaan hän kykeni erottamaan, pysytteli hänen ympärillään saaden teräksen värivivahteita täyttämään hataran pilvihunnun koloja. Kilven verhotessa Dyenesin kauttaaltaan, on lähes mahdotonta mahdotonta tuottaa vampyyrille fyysistä kipua tai vahinkoa.

Kun kilpi onnistui pysymään materialisoituna Dyenesin ympärillä, aloitti jaloverinen vuosikymmenien – ellei jopa vuosisatoja kestävän harjoittelun kilven laajentamisen parissa. Vasta I:n maailmansodan aikana rintamalla Dyenes otti kilven laajentamisen oikeaan käyttöön. Hän joutui kuitenkin pian huomaamaan, ettei hänen kykynsä riittänyt suojaamaan luodeilta, mikä oli saada jaloverisen suuttumaan itselleen pettymyksen tuottamisesta. Kun sodankäynti soi sotilaille hetken hengähdystauon verran aikaa, yritti Dyenes saada mielensä avulla muovailtua kilpensä luodinkestäväksi. Ajatus tuntui mahdottomalta, mutta Dyenesin oli yritettävä. Yritys palkittiin, mutta ei kuitenkaan niin suurella palkinnolla kuin mitä Dyenes olisi halunnut. Hän onnistui kilpensä avulla suojaamaan parin metrin säteellä itsestään olevia miehiä, mistä hyvästä Dyenesia alettiinkin komppaniansa keskuudessa puhumaan suojelusenkelinä.

Kykä hiotessa huomattiin myös se, että halutessaan Dyenes kykeni antamaan toiselle vampyyrille mahdollisuuden ohittaa kilven ja tunkeutua mielensä syövereihin. Siihen vaadittiin Dyensilta täysi keskittyminen, lähes transsinomainen tila, jotta matkustaminen hänen päänsä sisälle oli mahdollista. Kuinka mielissään Joseph olikaan saadessaan ensi kertaa palata Dyenesin muistojen avulla poikansa onnellisiin lapsuudenhetkiin. Mikäli jaloverisen keskittyminen herpaantui, palasi kilpi takaisin asemiinsa ja mielen tunkeutuminen keskeytyi välittömästi. Dyenes on ennättänyt nauttimaan oman mielensä rauhasta ja hiljaisuudesta, minkä vuoksi on erittäin harvinaista, että Dyenes antaisi vapaaehtoisesti kenenkään tulla vierailulle sotkemaan mieltään ja ajatuksiaan. Jos jaloverisen mieleen haluaa tunkeutua väkisin tietoja kaivaakseen tai vahinkoja tehdäkseen, Dyenes pitää saada tajuttomaan tilaan, mitä huonommassa kunnossa Dyenes on, sitä paremmat mahdollisuudet on murtaa kilpi.

Lapsena Dyenes oli varsin tavallisen energinen ja meneväinen pikkupoika, jonka makea nauru raikui lapsuudenkodin käytävillä ja pihamaalla. Huolet ja murheet eivät painaneet mieltä, ja isoveli rinnallaan, tulevaisuus näytti naiivin pojan silmissä täydelliseltä. Kun Hugo yllättäen lähti maailmalle jättäen hänet noin vain kotiin vanhempien luokse, alkoi pieni sydän tummua ja naurun tuoma ilo alkoi kadota hiljaksiin jaloverisen olemuksesta. Hugo oli tietämättään rikkonut Dyenesin valmiiksi laatimat mielikuvat, joidenka rikkoutuminen oli kova paikka nuorelle Lebeaulle. Lapsesta lähtien Dyenes on halunnut ennakoida tulevaa ja olla tilanteen herra asiassa kuin asiassa. Hugon lähtö toimi ensimmäisenä esimerkkinä siitä, kuinka elämä ei mennytkään aina niin kuin halusi tai oli suunnitellut.

Pettymysten käsittely on aina ollut Dyenesille hankalaa, minkä vuoksi vampyyri onkin yrittänyt vältellä tilanteita, jotka voivat aiheuttaa pettymyksen. Sen vuoksi Dyenes on aina miettinyt tarkkaan, suunnitellut ja pohtinut ennen toimimista, ja spontaaninen toiminta on ollut harvinaista herkkua, jota Dyenes on harvoin päässyt maistamaan. Ensimmäiset opiskeluvuodet Sorbonnen yliopistossa olivat spontaaniuden sävyttämiä, sillä tiivis elämä ihmisten keskellä osoitti, etteivät kuolevaiset tuhlanneet aikaansa asioiden mahdollisten syiden ja seurauksien tarkkaan pohdintaan. Vaikka Dyenes oli nauttinut villeistä opiskeluvuosistaan, ei jaloverinen voinut kieltää, etteikö hän pitänyt enemmän paluusta omaan kuplaansa, jossa harkinta ja ennakointi elelivät vallassa.
Ensirakkauden aikana Dyenes rakasti ehdoitta ja varauksetta, syleillen avoimesti lähes koko maailmaa. Hän rakasti täysillä ja nautti rakastettuna olemisesta. Jaloverinen olisi etsinyt keinon hakea kuun ja tähdet taivaalta, mikäli häneltä olisi sellaista pyydetty.

Asioiden tarkan pohdinnan ja mietiskelyn mahdollisti rauhallinen luonne, jonka asemaa vahvisti järkähtämätön olemus. Kuin kallio, Dyenes on aina ollut se, johon on voinut tukeutua asiassa kuin asiassa. Vaikka hän antoi aihetta täyteen luottamukseen, on miehen omaa luottamusta koeteltu vuosisatojen varrella läheisten toimesta liian rankoin ottein. Pahimman särön teki hänen oma isoäitinsä, joka murhasi Dyenesin kihlatun minkäänlaista katumusta osoittamatta. Se jätti niin syvät jäljet, että Dyenes vannosi kostavansa rakkaan maaginsa kuoleman. Kostonhimo jyräsi alleen monet Dyenesin hyviksi luokitellut luonteenpiirteet, ja kostonhimo varjosti miehen olemusta lähes koko 1900-luvun. Annettuaan uuden mahdollisuuden rakkaudelle, eteni Dyenes paljon varovaisemmin tunteidensa suhteen. Hän halusi varjella itseään, minkä vuoksi uuden suhteen aikana Dyenes ei ikinä tunnustanut rakkauttaan – jonka hän suostui sisäistämään vasta sen jälkeen, kun oli menettänyt Camillen typeryytensä vuoksi.

Bisnesten parissa menestymisen yhtenä salaisuutena on toiminut Dyenesin tapa seurailla tapahtumia sivusta, painaa asiat mieleensä ja iskeä oikeaan kohtaan oikeaan aikaan. Hyvä tilannetaju ja sen mukaan eteneminen on myös toiminut hyvänä valttikorttina jaloverisen elämän muovaamisessa. Dyenes on onnistunut myös peittämään pimeät toimintansa perheeltään, minkä on mahdollistanut rauhallisuuden lisäksi kylmän laskelmoiva luonne, jonka avulla Dyenes on kyennyt pitämään yllään naamiota, jonka taakse kukaan perheestä ei ole onnistunut kurkistamaan ennen 2000-luvun taitetta, kun DyelLen toiminta Crimsonin rinnalla tuli ilmi. Johtajana Dyenesia on ihmisten keskuudessa pidetty mystisenä ja etäisenä, mutta määrätietoisena pomona, joka etenee jyrän tavoin asioita saavuttaakseen, vaatien sitä myös jokaiselta työntekijältään. Yliluonnollisessa alamaailmassa DyelLen johtohahmoa on pidetty pelottavana firman toimenkuvan vuoksi.

Läheiset ovat aina olleet Dyenesin heikko kohta. Ei ole tilannetta, jolloin Dyenes ei laittaisi omaa elämäänsä sivuun pystyäkseen auttamaan perhettään, erityisesti sisariaan. Jokaisella sisaruksella on oma erityinen paikkansa miehen sydämessä, vaikkei Dyenes sitä välttämättä ole tuonut kovin hyvin esille. Tunteellisuus ja varsinkin niistä puhuminen ei ole koskaan ollut jaloverisen vahvuus. Sanaton huolenpito onkin enemmän Dyensin vahvuus kuin tunteista jaarittelu tunnekuohun merkeissä. Kuinka monet kerrat Dyenes onkin toivonut mentaalisen kilpensä suojaavan häntä ennemmin tunteilta kuin toisten vampyyrien kyvyiltä. Kilven tavoin Dyenesia ympäröi kova ulkokuori, jonka takaa löytyy paljon piirteitä, jotka esiin päästessään tekevät Dyenesista helposti lähestyttävän, lempeän ja jopa nallekarhun pehmeän miehen, joka halajaa ennenkaikkea rakastetuksi tulemista.

Dyenesin ajatusmaailma tunteista ja niiden kanssa elämisestä keinahti päälaelleen kaksosten syntymän myötä. Kertarymäyksellä Dyenes sai kokea kaksinverroin tunteita laidasta laitaan, eikä hänen auttanut muu kuin heittäytyä niiden vietäväksi ja katsoa, mitä tuleva toisi tullessaan. Myös spontaanius on ottanut enemmän valtaa miehessä, sillä miten kahden pienen lapsen kanssa pystyisi elämään ennakoiden ja harkitusti? Lasten tuoma aito ja puhdas ilo kaikkien muiden tunteiden rinnalla onkin alkanut tarttumaan myös Dyenesiin, joka on alkanut kylvätä hyvin piilottelemaansa huumoria rennomman elämäntyylin parissa.

Tummanruskeat silmät, joita korostavat niin tuuheat kulmakarvat kuin pitkät ripset, kiinnittävät vastaantulijan huomion Dyenesin ulkoisessa olemuksessa ensimmäiseksi. Kuinka monta sydäntä Dyenes onkaan ennättänyt särkeä vuosisatojen varrella hurmaavilla silmillään, jotka kätkevät taaksensa niin monet tunnemyrskyt. Kun Dyenesin tuntee riittävän hyvin, pystyy tämän silmistä jo päättelemään paljon, jotka tahattomasti paljastavat miehen sisällä myllertävistä tunteista.

Silmistä seuraavaksi katsojan huomion kiinnittää kulmikkaat kasvonpiirteet, korkeat poskipäät ja teräväpiirteinen nenä sekä täyteläiset huulet. Kasvojen kovaa ilmettä pehmentää leveä – vaalean hammasrivin paljastava hymy, jota Dyenes esittelee valitettavan harvoin tilanteesta riippuen. Läheiset ja muut Dyenesille tärkeät ovat siinä mielessä onnekkaita, sillä heidän lähellään Dyenes hymyilee herkemmin. Jotta kuolemattoman ihastelu ei päättyisi pelkästään kasvoihin, joita peittää siistit ja hyvin hoidetut parta ja viikset, omaa Dyenes myös kurittomat luonnonkiharat, jotka antavat miehestä varsin rennon ja maanläheisen vaikutelman, mikäli Dyenes ei ole hiustuotteiden avulla suoristanut ja asettanut asiallisesti sivulle antaakseen itsestään kovan bisnesmiehen vaikutelman. Dyenes suosiikin enemmän hiustensa laittamista, sillä halu saada kontrolloida jopa kiharoita on niin suuri, että Dyenesia harvemmin näkee vallattomien kiharoiden kanssa.

Dyenes on suurin piirtein 180 cm pitkä ja hoikkarakenteinen mies, joka siinä missä kaikki muutkin, pitää hyvää huolta kunnostaan ja vartalostaan. Koko ikänsä Dyenes on ollut varsin liikunnallinen ja kuntosalien löydettyä asemansa 1930-luvulla yhteiskunnassa, on Dyenes ollut sieltä asti tuttu näky eri kaupunkien kuntosaleissa. 1990-luvulla Dyenes päätti ottaa itsellensä muutaman tatuoinnin, joiden tarkoitusperiä mies ei ole paljastanut kenellekään. Pukeutumistyyliltään Dyenes on varsin yksinkertainen; suurimman osan ajastaan jaloverinen pukeutuu tummiin housuihin ja kauluspaitoihin. Ei ole salaisuus, että Dyenes suosii merkkivaatteita pukeutumisessaan, mutta hän millään tavoin korosta merkkitietoisuuttaan. Lasten syntymän myötä Dyenes on opetellut jättämään suorat housut ja kauluspaidat vaatekaappiin, ja sen sijaan hän on yrittänyt pukeutua ihmisten tavoin farkkuihin ja t-paitoihin, niin kuin perheisillä tuntui olevan tapana. Myös hiustenlaitto on jäänyt kaksosten syntymän jälkeen pienemmälle roolille, mikä on saanut jaloverisen aika ajoin miettimään, mitä hänelle tulisikaan tapahtumaan, jos heille vielä joskus siunaantuisi lisää lapsia Camillen kanssa. Kotoisammaksi Dyenes kuitenkin tuntee olonsa tutuissa ja turvallisissa kauluspaidoissa ja suorissa housuissa, jotka toimivat myös eräänlaisena imagon ylläpitäjinä.