Camille tai tuttavallisemmin Cami. Syntynyt kesällä 1565 Ranskassa jalosukuiseen Lavignen perheeseen. Camillella on isoveli Cyprien ja nuoremmat kaksoissisarukset Casimir ja Célestine. Hänellä on poika, Leon entisestä avioliitosta 1600–luvulla. Vuonna 2010 Camille synnytti Dyenes Lebeaulle kaksoset, Demeter Hercules Valèren ja Délia Camille Orsolyan. Nykyään nainen asuu Bordeauxissa yhdessä kaksosten ja Dyenesin kanssa. Kaksikko kuitenkin omistaa myös yhdessä kaupunkiasuntoja mm. Pariisissa, Yorkissa ja Moskovassa.


Yleisesti Camille tunnetaan parhaiten seurapiiriperhosena ja innokkaana taiteen harrastajana. Häneltä on mahdollista saada konsultointiapua taiteen saralla. Kaikille Camille ei kuitenkaan tietämystään tarjoa, vaan useimmiten vain sellaisille, jotka hän tuntee jo entuudestaan tai joita hänelle on suositeltu. Mitä tulee Camillen maineeseen noin muuten, saattavat jotkut muistaa myös sen, kuinka hän skandaalinomaisesti jätti entisen aviomiehensä, eikä myöskään näytä olevan esikoisensa kanssa hirveästi tekemisissä. Spekulaatioita eroamisen kuin huonon äiti–poika suhteen syyksi on pyöritelty joidenkin puolesta tiuhaankin aikoinaan. Nykyään naisen menneisyys on kuitenkin enää harvojen mielessä ja moderni maailma on omiaan saamaan muiden mielipiteet muuttumaan siitä, mikä on skandaalimaista ja mikä ei. Nykyään avioerolle kun ei anneta sitä samaa painoarvoa kuin vuosisatoja aiemmin. Nykyään hänet useimmiten liitetäänkin nuorempien lastensa isään ja joskus myös Crimsoniin, vaikka nainen ei itse järjestön toiminnassa ole mitenkään osallisena. Hänet kuitenkin näkee välillä järjestön kekkereissä edustamassa Dyenesin käsipuolessa.

Camillen kykynä toimii tehostettu karisma. Nainen kykenee saada ihmiset sekä heikkomieliset tai varomattomat vampyyrit olemuksensa avulla luottamaan ja pitämään itsestään. Mitä heikompi olento, sitä vahvempi karisman vaikutus on. Niin hänen äänensä, katsekontakti kuin kosketuksensakin voi tehostaa hänen kykyään, saaden muut lankeamaan näitä käyttäen vaikutuksensa alle. Kyvyn ollessa aktiivinen, ottaa hänen äänensä hunajaisen sävyn, saaden muut kuuntelemaan häntä haltioituneena. Hänen olemuksensakin muuttuu myös erityisen viehkeäksi. Camille on käyttänyt kykyään vuosisatojen saatossa keplotellakseen itsensä joidenkin kuolevaisten suosioon niin sosiaalisissa tilanteissa, kuin myös bisnestä harjoittaessaan. Karisma saa muut luottamaan häneen ja pitämään hänestä. Pohjimmiltaan kyky herättää kohteessan halun olla hänelle mieliksi. Kohteen täytyy kuitenkin olla fyysisesti hänen lähettyvillä, että kyky toimii kunnolla.

Jotta Camille pystyisi käyttää kykyään yhtä vahvaan tai itseään vahvempaan vampyyriin, vaatii se erityistä keskittymistä tai mahdollisesti ihokosketusta toiseen. Tästä on kuitenkin toisen helppo murtautua pois rikkomalla kontaktin tai saamalla Camillen keskittymisen jotenkin herpaantuman. Usein hän ei yritäkään käyttää kykyään niiden kanssa, jotka tietää hankaliksi kohteiksi. Hän vaalii omaa nahkaansa aivan liikaa sellaiseen.

Kyvyn vaikutus usein hiipuu itsestään viimeistään siinä vaiheessa, kun on kulunut muutama tunti siitä, kun hän on poistunut kohteensa seurasta. Camille on kuitenkin kykeneväinen kontrolloimaan vaikutusta itsekin ja pystyy myös säädellä karismansa vaikutuksen voimakkuutta kohteesta riippuen. Voimakkaimmillaan hänen kykynsä saa toisen olemaan valmis menemään äärimmäisyyksiin miellyttääkseen häntä. Heikoimmillaan kyky saattaa vain antaa hänestä erittäin miellyttävän kuvan. Camille ei kuitenkaan usein käytä kykyään kuin keplotellakseen itsensä haluamiinsa piireihin ja saavuttaakseen haluamansa tulokset bisneksiä hieroessaan. Kun hän on avannut itselleen sopivan sauman saada haluamansa, luottaa hän usein sen jälkeen luontaiseen sosiaalisuuteen ja eloisuuteensa. Kyvyn liika käyttö voi nimittäin saada hänet erittäin väsyneeksi ja olonsa fyysisesti heikoksi. Pahimmassa tapauksessa liikakäyttö voi lopulta viedä häneltä tajunkin. Tällaisen tilanteeseen on päädytty kuitenkin vain muutaman kerran hänen elämässään. Camille on hyvin tietoinen omista rajoistaan nykyään.

Kykynsä lisäksi nainen omaa vampyyreille luontaisen kyvyn manipuloida mieltä. Hän on myös nopeampi ja voimakkaampi kuin keskivertoihminen. Camille ei kuitenkaan ole taistelija, vaan tukalassa tilanteessa luottaa kykyynsä taikka ketteryyteensä ja pakenee paikalta. Jos pakokeinoa ei kuitenkaan ole tai hänen on puolustettava läheistään, voi hänestäkin kuoriutua esiin sinnikäs taistelijatar. Omaksi puolustukseksi saatetaan mukana kuitenkin useimmiten kantaa pientä käsiasetta, joka mahtuu laukkuun mukaan.

Fyysisesti Camille näyttää olevan 25 ikävuoden paikkeilla. Hän on 162 senttiä pitkä, omaten vankan, mutta sopusuhtaisen varren. Rinnoissa, lantiossa sekä reisissä on huomattavissa naisellista pehmeyttä jota ei epäillä esitellä ihonmyötäisten asusteiden avulla. Kasvoiltaan Camille on hieman pyöreä. Terävyyttä luovat kuitenkin korkeahkot poskipäät, terävä leukalinja sekä ylöspäin kääntyvä siro nenänkaari. Naisen huulet ovat taas kasvoihin nähden sopusuhtaiset, alahuulen ollessa hieman paksumpi kuin ylemmän vastakappaleensa.

Camillen hiukset ovat vehnänvaaleat ja ylettyvät hieman lapaluiden yläpuolelle. Kasvoja reunustavat naisen kulmakarvat, jotka ovat väriltään hiuksia tummemmat. Ne kaartuvat siististi ja korostavat hänen vihreänruskeita silmiään. Camillea ovat monet kuvailleetkin klassisen kauniiksi piirteiltään. Hän omaa molemmissa korvissaan kolmet korvanreiät, jotka kielivät modernista vivahteesta naisen muuten klassisessa olemuksessa. Muita lävistyksiä hänellä ei ole. Myöskään tatuoinneista nainen ei ole vuosisatojen aikana innostunut, todeten vain etteivät ne ole häntä varten.

Pukeutumiseltaan Camillea voisi kuvailla siistiksi ja moderniksi. Hän ei pidä liian virallisista asusteista, vaan piristää niitä usein tiettyjen modernien elementtien avuin. Camille suosii myös näyttävämpiä asukokonaisuuksia, eikä pelkää leikitellä pukeutumisellaan. Jaloissa menevät usein korot taikka nilkkurit. Omaa pituutta pyritäänkin kompensoimaan edes pienillä koroilla. Voi naisen päällä nähdä hieman rennompaakin vaatetta, mutta tämä säästetään usein kotioloihin. Muuten Camille pyrkii edustamaan niin ulkonäkönsä kuin pukeutumisensakin avuin. Hän on erittäin muotitietoinen, mutta ei myöskään pelkää ajautua pois valtavirran seasta. Vaikka muotilehtiä ja -maailmaa seurataankin paljon, ei hän epäröi tuoda johonkin trendiin omaa pikku twistiään. Oli kyse sitten jostain kuviosta, väristä tai koristeesta.



Vivahteikas, nokkela ja sosiaalinen. Camille harvoin jää muilta huomaamatta. Nainen on erinomainen esimerkki sosiaalisesta perhosesta. Hän rakastaa tutustua muihin ja olla itse esillä. Hän osaa pitää muiden mielenkiintoa yllä niin hyvin ajoitetun huumorin kuin nokkeluutensakin avulla. Häntä voisi kuvailla säkenöiväksi luonteeksi, joka ei pelkää tuoda mielipiteitään esiin. Camille onkin etevä keskustelija, joka osaa kääntää tilanteen kuin tilanteenkin omaksi edukseen. Tämä taito on opittu jo nuoresta pitäen, mutta hiottu lähes täydellisyyteen sen jälkeen, kun hän lähti omilleen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän nauttisi haastetuksi tulemisesta. Voisi jopa väittää, että Camille on erittäin kilpailuhenkinen. Hänellä on suuri halu voittaa ja sanailussa vielä suurempi halu olla oikeassa. Hän on ehkäpä hieman huono häviäjä jos siihen tilanteeseen ajaudutaan. Tämä kuitenkin usein peitetään välinpitämättömän esityksen alle, vaikka asiaa saatetaankin oman päänsä sisällä märehtiä.

Vaikka Camille onkin kaunis, olisi silti virhe pitää häntä vain koriste-esineenä tai tyhjäpäänä. Vaikka sitä ei ulkoapäin uskoisi, on Camille hyvinkin etevä manipuloimaan muita – jopa ilman kykynsä tuomaa etua. Halutessaan hän saattaa myös strategisesti antaa itsestään erilaisen kuvan, jos uskoo siitä hyötyvänsä. Tilanteen sitä vaatiessa on Camille hyvinkin etevä esittämään viatonta, tyhmää tai jopa heikkoa. Useimmiten tällä kuitenkin pyritään harhauttamaan muita tai manipuloimaan noita. Hän ei ole ehkäpä se fyysisesti voimakkain vampyyri, joten omaan älyyn ja nokkeluuteen turvaudutaan eniten. Monet eivät sitä hänestä uskoisikaan seurapiiriperhosen maineen vuoksi, mutta Camille on erittäin välkky ja omaa erinomaisen bisnestietämyksen. Usein hän kuitenkin haluaa myös pitää kortit lähellä itseään, paljastamatta niitä muille. Kun tilaisuus on siihen sopiva, saatetaan matto sitten vetää häntä aliarvioineen jalkojen alta. Tällainen esitys kuitenkin usein säästetään bisneskumppaneille taikka sellaisille, jotka eivät häntä tunne ja tekevät sen virheen, että aliarvioivat hänet. Tutut osaavat jo varmasti lukea rivien välistä ja huomaavat kun nainen esittää jotain muuta kuin on. Läheisilleen hän pyrkiikin olemaan rehellisempi ja jättää moisen esittämisen vähille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän olisi valmis käyttämään pientä manipulointia saamaan tahtonsa läpi.

Pohjimmiltaan Camille on kuitenkin kiivasluontoinen ja oman arvonsa tietävä. Ensimmäiset vuosisatansa hän koki tulleensa tukahdutetuksi, joten sellaiseen ei enää suostuta. Camille vaalii vapauttaan siinä missä itsenäisyyttäänkin. Hän on täten myös kärkäs ilmoittamaan, jos kokee jonkun päällepäsmäröivän taikka holhoavan itseään liikaa. Sellaista itsenäinen vampyyritar ei siedä alkuunkaan ja tuo asian myös hyvin nopeasti tiedetyksi.

Camillen kiivaan luonteen huomaa myös siitä, kuinka hän asioihin välillä reagoi. Jos hän sille päälle pääsee, osaa hän olla hyvinkin ailahtelevainen ja äkkipikainen. Monet ovat kutsuneet häntä intohimoiseksi ja tämä näkyy siinä kuinka hän reagoi erilaisiin tilanteisiin. Omista mielenkiinnonkohteista opetellaan kaikki, kun taas riitatilanteissa hän osaa olla kostonhimoinen ja pitkävihainen. Loukkauksia ei koskaan oteta hyvällä ja varsinkin läheisiään Camille puolustaa kiivaasti. Usein häntä ei kuitenkaan sellaisen raivon partaalle saa ajettua, että hän suoraa huutaisi ja raivoaisi. Tässä kuitenkin varmasti naiselle läheisimmät voivat olla poikkeus. Noille uskalletaan ja voidaankin näyttää sitä räjähtäväisempää puolta itsestään. Muuten suuttuessaan Camille on ennemminkin kylmäkiskoinen ja välinpitämätön, kuin mitään muuta. Hän on muutenkin enemmän sitä tyyppiä, joka sivaltaa sanoillaan kuin vaikkapa kynsillään.

Camille onkin etevä latelemaan loukkauksia tavalla, josta sitä ei välttämättä edes heti huomaa. Hän ei kaihda käyttää nokkeluuttaan hyväksi sanaillessaan sellaisten kanssa joista ei pidä. Näitä voidaan myös ärsyttää pienillä asioilla ihan vain nähdäkseen kuinka nuo reagoivat. Vielä parempi jos saadaan toinen näyttämään tyhmältä kun taas itsensä paremmalta. Loukkaukset lauotaankin täten hymy huulilla ja äänensävy rauhaisana, mikä tekee niistä ehkäpä vielä yllättävämpiä. Jotta kuitenkin saa hänet oikeasti vihaamaan itseään, on täytynyt loukata häntä tai hänen läheisiään verisesti. Jos Camille ei pidä jostakusta, on hänen enää vaikea muuttaa mielipidettään. Muutenkin jos hän kokee tulleensa verisesti loukatuksi voi olla varma, että hän ei sitä koskaan unohda. Näennäisesti voidaan olla valmiita antamaan anteeksi, mutta mitään ei tulla koskaan unohtamaan. Suurimmista inhokeistaan hän saattaakin välillä ihan oman huvinsa vuoksi laittaa jonkinlaisen juorun liikkeelle. Jos Camillelta kuitenkin asiasta suoraa kysyisi, ilmoittaisi hän vain silmät pyöreänä ettei tiedä mistä toinen puhuu.

Mitä taas sitten tulee omien surujen ja murheiden puimiseen, kokee hän sen useimmiten hankalaksi. Camille on tottunut pitämään huolen itsestään ja luottamaan vain itseensä. Tästä syystä monien on vaikea päästä oikeasti hänen lähelleen, saatikka saavutta sellainen luottamuksen taso, että noiden seurassa tiputettaisiin se seurapiiriperhosen maski ja voitaisiin avata mielenmaisemiaan syvemminkin. Osittain tämä on myös naisen keino suojella itseään, sillä elämässä koetut pettymykset ovat ehkäpä saaneet hänet hieman kyyniseksi. Hänen on vaikea luottaa muihin, sillä pelkää tulevansa vielä jollakin tavalla petetyksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hänkin olisi onnistunut solmimaan monia, syvällisiä suhteita elämänsä aikana. Näitä henkilöitä elämässään Camille vaalii erityisellä tavalla ja onkin hyvin suojeleva noita kohtaan. Näitä kohtaan saatetaan olla huolehtivaisia ja noita puolustetaan hamaan tappiin asti.


Camille syntyi kesäkuisena päivänä vuonna 1565 vanhemmilleen Antoinelle ja Corinnelle Marseillesissa. Häntä ennen vanhemmat olivat jo saaneet pojan, Cyprienin ja vaikka suvun perijä olikin jo olemassa, oli Camille vanhemmilleen toivottu yllätys. Ei kuitenkaan aivan siinä rakkauden täyteisessä mielessä, kuin voisi ajatella. Niin Antoine kuin Corinnekaan eivät vanhempina olleet koskaan olleet sieltä lämpimimmästä päästä. Niin Cyprien kuin Camillekin saivat Antoinen ja Corinnen odotukset vastaan. Vanhemmat olivat erittäin tarkkoja maineestaan, mutta omasivat myös yhteisen himon päästä aina vain parempaan asemaan yhteisönsä sisällä. Molemmat lapsista olivat siis oivia pelinappuloita, joiden avulla sitoa suhteita vaikkapa avioliiton muodossa. Cyprien perheen perillisenä oli pitkälti isänsä holhouksen alla, kun taas Camille jäi äitinsä vastuuksi. Tämän vuoksi sisarusten suhde jäi myös pitkälti etäiseksi. Ja kuten muidenkin paremmista perheistä olevien nuorten neitien sinä aikana, tuli Camillenkin oppia hienojen leidien tavoille. Tämä tarkoitti kielten opiskelua, maalaamista sekä pianon soittoa. Kaikki paitsi maalaaminen – jossa hän jo nuorena osoitti lahjoja – tuntui kuitenkin nuoresta neidistä aina pakkopullalta. Ei kuitenkaan auttanut valittaa taikka olla laiska, sillä siitä olisi vain saanut perheen kotiopettajattarelta napautuksen näpeilleen. Kun Camille tarpeeksi monta kertaa sai piiskaa joko takapuolelleen tai pohkeilleen, oppi hänkin olla näyttämättä turhautumistaan suoraa. Nuoren neidon sisällä kyti kuitenkin palo, jota edes kontrolloivat vanhemmat kurinsa kanssa eivät voineet pysäyttää. Camille kuitenkin teki parhaansa tukahduttaakseen todelliset tunteensa ja sen sijaan tanssi vanhempiensa pillin mukaan. Kaipa hän elätteli jossain mielensä sopukoissa toivoa, että jos hän olisi vain tarpeeksi hyvä tytär ja toisi kunniaa vanhemmilleen, näyttäisivät nuo rakastavansa häntä.

Sitä hän nimittäin aina kaipasi – rakkautta. Kateellisena hän varttuessaan seurasi sitä, kuinka äidin puoleinen serkku Mireille eli. Tuon vanhemmat tuntuivat palvovan maata lapsensa jalkojen alla, jonka lisäksi tuolla oli myös läheinen suhde veljiensä kanssa. Mireillellä tuntui olevan kaikki se, mistä Camille oli vain haaveillut. Se tuntui nuoresta vampyyrittaresta hyvin epäreilulta ja alkuun hänen tunteensa serkkuaankin kohtaan olivat kaikkea muuta kuin lämpimät. Sukulaisuus kuitenkin saattoi heidät yhteen useasti, vaikka heidän äitinsä – sisaret – eivät tulleet kovinkaan hyvin toimeen näkemyserojen kuin persoonallisuuksienkaan toimesta. Kun Corinne tahtoi hermolomaa, lähetti tuo tyttärensä Delacourien luoksi. Ja mitä enemmän Camille vietti aikaansa serkkunsa kanssa, alkoivat kaikki tuosta luodut negatiiviset mielikuvat pikkuhiljaa hiipua. Kuinka hän pystyi vihata ja kadehtia Mireilleä, kun tuo antoi hänellekin niin avoimesti sitä perherakkautta, mitä hän oli aina kaivannut? Nopeasti viha vaihtuikin rakkaudeksi serkkuaan kohtaan ja kaksikko kasvoi hyvin läheisiksi keskenään. Mireille oli kuin sisko tai paras ystävä. Tuolle pysyttiin jakaa ne huolet, mitä muuten ei olisi kenellekään ääneen kerrottu. Jonkin aikaa elämä vaikutti ihan mukavaltakin, vaikka vanhempien vaatimukset painoivat mieltä aina taustalla.

Kaikki tämä muuttui kuitenkin vuonna 1627, kun Antoine ja Corinne ilmoittivat löytäneensä Camillelle sulhon. Maa tuntui putoavan nuoren vampyyrittaren jalkojen alta pois. Hän oli tähän asti saanut vapaasti viettää aikaansa, kunhan täytti vanhempiensa toivot oppimisensa kannalta ja piti huolen ylläpitää perheen imagoa muiden silmissä. Hän osasi soittaa, tanssia maalata ja puhua useampaa Eurooppalaista kieltä. Hän oli näennäisesti täydellinen leidi. Oliko siis ihmekään, että vanhemmat olivat saaneet hänet kaupiteltua hyvänä morisanehdokkaana eräälle toiselle jaloveriselle suvulle? Heti ensimmäisestä päivästä kun Camille tapasi Vincent Mercierin – tulevan sulhonsa – hän vihasi miestä. Osittain nuoren naisen tunteita väritti se, että hänellä ei ollut mitään sanavaltaa omaan tulevaisuuteensa. Piti hän Vincentista tai ei, hän menisi tuon kanssa naimisiin. Tunteet miestä kohtaan olivat siis katkerat alusta saakka.

Kaksikon kihlajaiset olivat nopeat ja vain kuusi kuukautta kihlojen ilmoittamisen jälkeen he astuivat avioon. Päivä oli kaikkea muuta kuin onnellinen Camillelle, joka koki hääpäivänsä kuvastavan vapautensa menetystä. Antoine ja Corinne olivat tietenkin onnessaan liitosta ja saarnasivat pitkään Camillelle siitä, kuinka hänen tulisi olla hyvä vaimo ja ylläpitää perheiden hyvää suhdetta. Koska vanhempien totteleminen rangaistuksen uhalla oli iskostettu Camilleen niin syvästi, ei hän nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä niin kuin vanhempansa halusivat. Niinpä hän esitti kaikkien edessä – hymyili ja nyökytteli päätään saadessaan onnentoivotuksia. Hän oli nyt rouva Mercier. Kun hän oli Vincentin kanssa kahden kesken, oli kuitenkin tilanne erilainen. Maski Camillen kasvoilta putosi ja hän oli kylmä miestään kohtaan. Tuon kanssa kuitenkin yritettiin tulla toimeen parhaansa mukaan, mutta hänen tuntemansa katkeruus varjosti koko suhdetta ja myrkytti Camillen tunteet uutta miestään kohtaan. Tuosta ei olisi opittu pitämään vaikka olisi haluttu yrittää.

Se ei kuitenkaan estänyt kaksikkoa yrittämästä ja ainakin esittämästä harmonista avioparia vuosien edetessä. Kaipa heidän yksi epätoivoisimmista yrityksistään saada koko farssi toimimaan, oli hankkia jälkikasvua. Vuonna 1634 Camille tuli raskaaksi, eikä hän ollut ollenkaan innoissaan asiasta. Raskaus oli vaikea ja synnytys vielä vaikeampi. Camille muistaa hämärästi huutaneensa ja kironneensa niin aviomiestään kuin lastaankin, joka aiheutti hänelle niin paljon tuskaa ja kipua. Kaikki sanoivat, että vaikka synnytys kuinka kamala olisikaan, unohtuisi se heti, kun hän saisi pidellä lastaan ensimmäisen kerran. Se ei kuitenkaan mennyt Camillen kohdalla niin. Siinä vaiheessa kun hän sai lapsen – poikansa – syliinsä ja katsoi tuota silmiin, ei hän tuntenut muuta kuin inhoa ja ärtymystä. Kohtalo tuntui ivaavan häntä, sillä vaikka hän kuinka lastaan katsoi, ei hän tuntenut sitä maagista äidinrakkautta, mistä kaikki olivat toitottaneet. Lopulta Camille pyysi itkua pidätellen kätilöä viemään lapsen pois hänen silmistään.

Hänen toipumisensa synnytyksestä vei aikaa ja sitä varjosti myös hänen käytöksensä vastasyntynyttä poikaansa kohtaan. Hän ei tahtonut pidellä lastaan sylissä tai imettää tuota. Lasta päätyivät suurimmaksi osaksi ajasta hoitamaan palvelijat. Poikansa nimeämiseenkään hän ei osallistunut, vaan nimen Leon valkkasi Vincent. Camille vaikutti kuin aaveelta poikansa seurassa. Hän saattoi pidellä tuota välillä sylissään, mutta hänen katseensa oli kylmä ja tunteeton sen kohdistuessa vastasyntyneeseen lapseensa.

Leonin varttuessa Camillella oli yhä vaikeuksia luoda suhdetta tuohon. Aina kun hän katsoi lastaan oli päällimmäisenä tunteena inho ja epätoivo. Niin lasta kuin häntä itseään kohtaan. Eihän se ollut normaalia varmasti – inhota omaa lastaan tuolla tavoin? Tämä kuitenkin aiheutti sen, että Camille vältteli Leonia. Ja kun hän oli tuon kanssa tekemisissä, oli hän usein kylmä poikaa kohtaan. Vuosien varrella Camillella oli muutama spontaani hellyyden hetki poikaansa kohtaan. Valitettavasti nekin olivat vain usein Camillen oma yritys väkisin muuttaa suhdetta ja tunteitaan. Kun hänen tunteensa eivät kääntyneetkään siihen normaaliin äidinrakkauteen, hiipuivat nekin yritykset lopulta ja hän vajosi taas hiljaiseen kylmyyteensä. Leon oli pitkälti taloon palkattujen palvelijoiden ja kotiopettajien kontolla. Ilkeä tai julma Camille ei suoranaisesti koskaan lastaan kohtaan ollut – ei huutanut, tiuskinut eikä missään nimessä lyönyt tuota. Sen sijaan hän oli vain etäinen ja välinpitämätön. Ken tietää olisiko Leonista ollut parempi saada edes jotain voimakkaampaa irti hänestä välinpitämättömyyden sijaan?

Leonin varttuessa tuntui Camille kuitenin vain kuihtuvan. Hän oli onneton ja sen varmasti näki – ainakin ne jotka naisen kanssa olivat lähemmissä tekemisissä. Seurapiireissä hän yritti esittää ja ylläpitää kulissia, mutta se alkoi tuntua yhä vaikeammalta ajan kuluessa. Hän kaipasi vapautta ja itsenäisyyttä – sellaisia asioita joista hän oli pystynyt tähän mennessä vain haaveilla. Sentään nuorempien sisarusten syntyminen 1700- luvun alkupuolella antoi hänelle hetkeksi jotakin muuta ajateltavaa. Camille kävi vierailemassa vanhemmillaan ehkäpä useammin kuin koko viimeisen vuosisadan aikana sen jälkeen, kun Casimir ja Célestine syntyivät. Hän ehti myös viettää kaksosten kanssa aikaa noiden varttuessa. Nämä hetket olivat ne, kun Camille koki olevansa edes hieman samanlainen kuin ennen. Ilman onnetonta avioliittoa ja lasta, jota hän ei rakastanut. Tätä pientä onnen aikaa varjostivat kuitenkin vanhempien painostavat puheet siitä, kuinka hänen tulisi yrittää enemmän ja miellyttää Vincentiä paremmin. Pikkuhiljaa se alkoi häiritä sitäkin seesteistä rauhaa, mitä hän kaksosten kanssa aikaa viettäessä tunsi. Lopulta vuosien varrella Camillen vierailut alkoivat hiipua vähitellen, kunnes ne loppuivat kokonaan.

Samalla alkoivat Camillen aiemmat mietteet vapaudesta ja itsenäisyydestä pyöriä hänen mielessä tiuhemmin. Hän oli levoton, pohtien vain millaista elämä olisi jos hän olisi omillaan. Pikkuhiljaa suunnitelma alkoi muotoutua hänen mielessään. Camille myi salaa jotakin mieheltään saamia koruja ja kalliita koriste–esineitä, keräten itselleen pientä pesämunaa. Hän ei ollut tottunut elättämään itseään, joten jos hän tahtoi olla omillaan, tuli hänen totutella siihen. Lopulta kun hänen suunnitelmansa oli tarpeeksi vedenpitävä, päätti hän laittaa sen aluilleen. Niinpä 1733 Camille otti mukaan keräämänsä omaisuutensa ja lähti. Taakseen hän jätti vain kirjeen, jossa kertoi Vincentille lähtevänsä. Hän käski miestä olla etsimättä itseään ja vannoi, ettei palaisi enää takaisin. Täten Leon jäi myös isänsä kontolle. Alkuun Camille pysytteli Ranskassa, haaveillen kuitenkin matkustavansa vielä italiaan ja muualle eurooppaan. Jopa euroopan ulkopuolelle! Taivas olisi vain rajana. Vaikka hänen täytyi keksiä mistä saisi itselleen säännöllisen tulolähteen. Joidenkin näiden vuosien aikana hänen avioeronsa Vincentistä myös virallistettiin. Tähän mennessä oli tullut sangen selväksi, että Camille oli löytänyt siipensä eikä olisi enää palaamassa miehensä luokse.

Alkuun elättääkseen itsensä Camille käytti kykyään hyväksi ja keplotteli sen avulla tiensä ihmisten seurapiireihin. Sieltä löytyi yleensä aatelismies jos toinenkin, joka lankesi naisen lumojen alle. Rakastajiaan Camille hyväksikäytti rahoittamaan ylellistä elämäänsä. Vuosien kuitenkin edetessä, alkoi häntä ärsyttää se, että oli muista riippuvainen. Vapaus oli se, mitä hän kaipasi – sen kaikissa muodoissa. Niinpä hänen tuli keksiä kuinka saisi raha-asiansa omiin käsiinsä. Onneksi hänen kykynsä tuli tässäkin tilanteessa hyödylliseksi. Hän keplotteli kykyään käyttäen tiensä erään rakastajansa kauppabisnekseen osakkaaksi. Samalla hän opetteli kaiken asiaan liittyvän, minkä vain pystyi. Alku tuntui hankalalta, mutta mitä kauemmin Camille oli bisneksessä mukana, sitä etevämmäksi hän siinä tuli. Ei siihen kauaa mennytkään, kun hän pystyi ostaa osakkuuksia muistakin bisneksistä.

Hyvä mahdollisuus bisnesten laajentamiseen vielä paremmalla skaalalla nousi Camillen löydettyä itsensä tietystä seurasta 1700-luvun lopulla. Hän oli tavannut Nikita Antovan ja viihtynyt naisen Euroopassa järjestämissä riennoissa useaan otteeseen. Samalla hän oli alkanut ihailla toista naista monellakin eri saralla. Tällöin Camillelle tuli mahdollisuus Nikitan kautta laajentaa bisneksiään taiteen pariin. Hän oli aina pitänyt taiteesta – maalannut itsekin – joten siirtymä vaikutti luontevalta. Taiteilijaa hänestä itsestään ei ehkä tulisi, mutta se ei tarkoittanut etteikö hän pystyisi lyödä sillä saralla rahoiksi jollain muulla tavoin. Niinpä yhteistyö syntyi ja Camille jatkoi rikastumista. Samalla hän kiersi ympäri maailmalla, vältellen sotia ja muita konflikteja siirtyen aina maasta toiseen. Camille nautti vapaudestaan, mutta ei ollut menettänyt rakkautta kotimaataan Ranskaa kohtaan. Niinpä kun 1800–luvun loppupuolella maailman matkaaminen alkoi kyllästyttää ja Englannin kanssa käyty sota oli jo kauan ohi, palasi Camille takaisin kotimaahansa. Hän pysytteli sen jälkeen pidemmän aikaa Euroopan puolella, pyörien seurapiireissä ja kasvattaen omaisuuttaan.

Vuonna 1953 Camillen elämä koki kuitenkin taas mielenkiintoisia muutoksia. Tällöin hän osallistuu Versaillesissa järjestettyihin naamiaisiin. Naisen päällimmäinen ajatus on sosialisoida – luoda hyviä suhteita ja ehkäpä jopa hyötyä joistain kykynsä avulla. Tällöin hänen silmiinsä osui Dyenes Lebeau. Alkuun Camille ajatteli käyttävänsä kykyään mieheen, mutta yllätyksekseen huomasi ettei se tuohon tehonnutkaan. Vaikka hänen suunnitelmansa miehen varalle olikin alkuun täysin erilainen, huomasi hän sangen pian kiinnostuvan tästä mysteerimiehestä, johon ei pystynyt vaikuttamaan muuten, kuin luonnollisen charminsa avuin. Tunne vaikutti olevan myös molemminpuolinen, sillä pian kaksikko vietti aikaa yhä useammin toistensa seurassa naamiaisten jälkeen. Ihastuminen oli tunne, jonka Camille oli kokenut jo monia kertoja pitkän elämänsä aikana. Jokin Dyenesin kanssa kuitenkin tuntui erilaiselta ja raikkaalta. Kaksikko ei toki säästynyt myrskyiltä suhteensa aikana. Kumpikin heistä oli omalla tavallaan tulisieluinen ja itsepäinen. Lukemattomat kerrat heidän suhteensa alussa he riitelivät ja jatkoivat hetkeksi matkaa toisistaan erossa. Jokin tuntui kuitenkin ajavan heidät aina lopulta takaisin toistensa luokse.

Vaikka suhde eteni – alkuun hieman epämääräisemmin, mutta lopulta kymmenen vuoden säädön jälkeen jo tasaisemmin – ei kumpikaan koskaan sanonut ääneen rakastavansa toisiaan. Olisi kuitenkin väärin sanoa, etteikö Camille olisi itse uumoillut omaavansa hyvin syviä tunteita Dyenesia kohtaan. Hän ei ollut koskaan kuvitellut tuntevansa jotakin tällaista ja se pelotti häntä. Niin kauan kuin he olivat yhteisymmärryksessä, sujui kaikki hyvin. Niinpä Camille ei uskaltanut rikkoa tätä tasapainoa heidän välillään, joten pysyi hiljaa ja tyytyi siihen mitä heillä oli – kaikista myrskyistä huolimattaan. Hän ei tahtonut olla se, joka ensimmäisenä riskeerasi sydämensä. Hän oli kokenut jo monia pettymyksiä elämänsä aikana, eikä tahtonut kokea sellaista Dyenesin kanssa. Siitä huolimatta ei Camille päässyt karvasta pettymystä pakoon tälläkään kertaa.

Vuonna 1973 ajautui kaksikon suhde nopeasti alamäkeen. Camille oli jo aiemmin tuonut mielipiteensä Dyenesin kostoretkestä isoäitiään kohtaan tiedetyiksi. He olivat riidelleetkin asiasta useasti. Varsinkin sen jälkeen, kun mies oli yhtäkkiä alkanut taas viettää enemmän aikaa kostosuunnitelmiensa parissa, kuin hänen kanssaan. Kaipa Camille syvällä sisimmässään oli kokenut jotenkin hävinneensä miehen kuolleelle rakkaalle. Tuo välitti enemmän kostostaan ja kuolleesta naisesta, kuin heidän yhteisestä tulevaisuudestaan. Dyenesin syrjähypystä kuuleminen tämän kaiken lisäksi oli viimeinen naula heidän suhteensa arkkuun. Hän ansaitsi parempaa, kuin olla jonkun toinen vaihtoehto. Pelkkä jälkiajatus kaiken muun tärkeämmän joukossa. Camille oli jo aikapäiviä sitten päättänyt, että ei antaisi enää kenenkään estää hänen onneaan. Jos Dyenes oli kykenemätön antamaan hänelle sitä rakkautta, mitä hän ansaitsi, ei hän jäisi ruikuttamaan tuon perään. Hän oli liian ylpeä siihen. Eikä hän myöskään antaisi anteeksi petetyksi tulemista.

Niinpä heidän välilleen syntyi eräänä iltana suuri riita, Camillen tuotua ilmi tietävänsä syrjähypystä. Hän ei säästellyt mielipiteitään, vaan antoi miehen kuulla kunniansa aivan kaikesta. Lopulta saatuaan purettua suurimman osan asioista sydämensä päältä, ilmoitti hän kylmästi jättävänsä Dyenesin. Tuo saisi hänen puolestaan lämmittää itseään kylminä öinä kostosuunnitelmiensa ja hupakoidensa avulla. Hän ei miestä enää katselisi – ei sen jälkeen kun tuo oli pettänyt hänen luottamuksensa näin törkeästi ja pitänyt häntä itsestäänselvyytenä. Niinpä kaksikon suhde päättyi Camillen ilmoittaessa kylmästi kaiken olevan ohi ja kadotessa sitten yön pimeyteen. Jos hän hyvä jossain oli, niin lähtemisessä. Hän oli tehnyt sen jo aiemmin Vincentin kanssa, eikä kaihtaisi tehdä niin nytkin. Ehkäpä oli parempi vain olla omillaan, kuin kokea miltä tuntuu kun hänen sydämensä murskattaisiin uudestaan.

Eron jälkeen Camille piti huolen siitä, ettei ollut kauaa samassa kaupungissa Dyenesin kanssa. Jos mies sattui hänen kohdalleen, suotiin tuolle vain kylmää kohtelua tai hän vältteli tuota täysin. Samalla Camille piti huolen siitä, että hänet nähtiin läheisissä väleissä muiden kanssa. Ja vaikka ne muutamat heilat eivät kauaa hänen käsipuolessaan näkyneet, oli tärkeää että hän vaikutti muiden silmissä siirtyneen jo eteenpäin. Heikolta taikka murskatulta hän ei missää nimessä tahtonut vaikuttaa.

Kohtalo astui kuitenkin peliin uudemman kerran vuonna 1996. Tähän asti Camille oli tehnyt parhaansa vältelläkseen entistä rakastaan. Ironista siis oli, kun he kohtasivat vuosien jälkeen uudestaan Versaillesissa. Vaikka Camille kuinka tahtoi vihata Dyenesia sen vuoksi, mitä tuo oli hänelle tehnyt, ei hän voinut kieltää etteikö olisi yhä syvällä sisimmässään omannut jonkinlaisia tunteita tuota kohtaan. Dyenes ei myöskään tehnyt tilannetta hänelle helpoksi. Mies vannoi parantaneensa tapansa ja haluavansa hänet takaisin. Helpoksi Camille ei sitä kuitenkaan miehelle tehnyt, vaan keksi kaikenlaista millä testata sitä kuinka tosissaan tuo oli. Lopulta oli kuitenkin vain hyväksyttävä totuus, eli se, että Dyenes todella oli muuttanut tapansa, katui sitä mitä häntä kohtaan oli tehnyt ja oli valmis korjaamaan kaiken. Kaipuu miehen rinnalle palaamiseen oli vahvistunut tämän uuden yhdessä vietetyn ajan myötä ja lopulta Camille antoi periksi. He palasivat yhteen ja tilanne todella oli parempi kuin ennen. Hän seurasi miehen perässä aina Yorkiin asti, jossa vietettiin muutama vuosi. Samalla Dyenesin perhe tuli hänelle myös jokseenkin tutuksi.

Vuonna 2009 Camille koki kuitenkin pienoisen järkytyksen huomatessaan tulleensa raskaaksi. Kaipa hän ei ollut ajatellut koskaan hankkivansa enempää lapsia, mutta nyt oli kuitenkin siinä tilanteessa taas. Pelko siitä olisivatko hänen tunteensa yhtä kylmät uutta lasta kohtaan varjostivat mieltä ja tekivät raskaudesta hankalan. Tukea saatiin kuitenkin Dyenesin puolelta, joka auttoi Camillen vaikeiden aikojen yli ja vakuutti tilanteen olevan erilainen kuin hänen ensimmäisen lapsensa kohdalla. Kaipa suurin muutos oli se, että he rakastivat toisiaan. Tällä kertaa se uskallettiin jopa myöntää. Niinpä kun yhden lapsen sijaan pariskuntaa siunattiin kaksosilla, sai Camille myös pian huomata huolensa olleen turha. Leonin kanssa tapahtunut ei toistunut Demeterin ja Délian kohdalla. Ensimmäistä kertaa elämässään hän todella sai kokea sen huhutun äidinrakkauden. Samalla hän ei kuitenkaan voinut kuin ajatella haikeasti elämäänsä taaksepäin. Olisivatko asiat olleet paremmin, jos hän olisi osannut olla ensimmäiselle lapselleenkin kunnon äiti? Vuosisadat olivat kuitenkin vierineet ja hän oli päätöksensä tehnyt. Ei siis auttanut muu kuin keskittyä elämään siinä hetkessä ja pyrkiä olemaan toistamatta hänen aiempia virheitään kaksosten kanssa.

Nykyään Camille asuukin Bordeauxissa yhdessä lastensa ja Dyenesin kanssa. Bisnesrintamalla hän on pyrkinyt rauhoittelemaan touhujaan ja nykyään toimiikin enemmän sijoittamisen parissa. Camille on kuitenkin vuosisatojen saatossa kerännyt itselleen mittavan ja kalliin kokoelman taideteoksia. Näitä hän yleensä vuokraa eteenpäin eri museoihin ja taidenäyttelyihin, keräten tästäkin sievoisen summan. Joskus hän jopa toimii konsulttina niille, jotka haluavat ostaa itselleen taidetta. Tätä kuitenkin usein harrastetaan tuttujen kanssa, tai niiden, ketkä hänelle tulevat muiden kautta suosituksena. Pääasiassa hän kuitenkin keskittyy seurapiirielämään siinä missä huolehtimaan myös pienistä lapsistaan.


◾ Camille puhuu ranskaa äidinkielenään. Tämän lisäksi hän taitaa sujuvasti italian, espanjan, englannin, unkarin kuin venäjänkin.
◾ Kulttuurin suuri ystävä. Camille nauttii erilaisissa konserteissa, näytelmissä, museoissa kuin taidenäyttelyissäkin käymisestä. Erityisesti taiteen saralla hän on oikeasti osaava ja tietää historian kaikki suuret mestarit. Naisen omat maalaustaidot ovat myös hyvät, vaikka maalauksiaan hän ei ole enää myynyt pitkiin aikoihin. Nykyään hän maalaa oikeastaan vain huvin ja rauhoittumisen vuoksi.
◾ Etevä ratsastaja. Hevosten käsittely opittiin jo nuoruudessa, vaikka silloin ratsastettiinkin sivusatulassa. Camille on kuitenkin aina pitänyt hevosista ja nauttinut ratsastuksesta. Kyseinen harrastus onkin jatkunut naisella vuosisatojen läpi. Hän omistaa Ranskassa kaksi friisiläistä hevosta; Mathilden ja Oscarin, joilla pyrkii aina tasaisin väliajoin käydä ratsastamassa.
◾ Omistaa muutamankin auton. Lempi ajoneuvona toimii kuitenkin valkoinen Audi A4.
◾ Camille polttaa tupakkaa hyvin harvoin ja yleensä vain juhlissa tai seurassa. Huumeita hän sen sijaan ei käytä ollenkaan, eikä niistä välitä. Sen sijaan viineistä ja kuohuvista hän pitää erityisesti. Nainen onkin vuosisatojen varrella kerännyt itselleen suhteellisen kattavan kokoelman eri vuosikertaviinejä ja hyviä kuohuvia.