Post by Maeri on Aug 9, 2023 21:35:57 GMT 2
Y U R I Z H A N G
Synnytykseen kuollut äiti, ihmisperhe ja vallitsevan kulttuurin uskomukset määrittelivät karun alun vähäverisen vampyyrin elämälle, josta ensimmäiset vuosikymmenet kuluivat aatelisperheen kellariin lukittuna kuin kapinen koira. Alun perin Imperiaalisen Kiinan Nanjingissa syntynyt vampyyri ei tiedä varmasti omaa syntymäpäiväänsä, mutta on myöhemmin laskenut sen osuvan vuoden 1319 heinäkuulle. Yuan-dynastian murtuessa vapauteen päässyt hylkiö valitsi itse aikanaan nimensä omaksuen myöhemmin sen seuraksi myös sukunimen esiintyen nykyään nimellä Yuri Zhang.
Tällä hetkellä Moskovassa, Sokolnikin palatsissa asustava vampyyri kuuluu Ilya Antovin sisäpiiriin ja on työskennellyt Crimsonin hyväksi jo monen vuosisadan ajan. Rikollisjärjestön johtajan oikeana kätenä toimimisen lisäksi Yuri on tunnettu organisaatioon kuuluville myös tulkkina ja neuvottelijana ollen tavanomainen näky erinäisissä liiketapaamisissa Ilyan henkilökohtaisena neuvonantajana. Seksuaaliselta suuntautumiseltaan vampyyri on aina ollut avoin inhotessaan määritteitä ja tiukkoja raameja, joiden sisälle tulisi asettua, minkä vuoksi ei myöskään liene yllätys, että Yuri kokee olevansa ei-binäärinen hyväksyen kuitenkin maskuliinisten pronominien käytön.
Tällä hetkellä Moskovassa, Sokolnikin palatsissa asustava vampyyri kuuluu Ilya Antovin sisäpiiriin ja on työskennellyt Crimsonin hyväksi jo monen vuosisadan ajan. Rikollisjärjestön johtajan oikeana kätenä toimimisen lisäksi Yuri on tunnettu organisaatioon kuuluville myös tulkkina ja neuvottelijana ollen tavanomainen näky erinäisissä liiketapaamisissa Ilyan henkilökohtaisena neuvonantajana. Seksuaaliselta suuntautumiseltaan vampyyri on aina ollut avoin inhotessaan määritteitä ja tiukkoja raameja, joiden sisälle tulisi asettua, minkä vuoksi ei myöskään liene yllätys, että Yuri kokee olevansa ei-binäärinen hyväksyen kuitenkin maskuliinisten pronominien käytön.
Let people feel the weight of who you are and let them deal with it
MAINE & KYVYT
It is a thousand pities never to say what one feels
Vähäverisenä, ihmisperheeseen syntyneenä ja nimellisesti mitättömänä Yurilla ei alun perin ollut merkittävää asemaa yliluonnollisessa yhteiskunnassa. Jo 1400-luvulla Ilya Antovin seurueeseen liittynyt vampyyri on kuitenkin paistatellut rikollisjärjestö Crimsonin johtajan suosiossa jo yli puolen vuosituhannen ajan kuuluen miehen lähimpään sisäpiiriin. Alamaailmaa otteessaan pitävän järjestön syntyä, nousua ja kasvua vierestä alusta saakka seuranneena ja sen toimintaan omalta osaltaan vaikuttaneena Yuri on verrattain hyvin tunnettu kasvo Moskovassa sekä Ilyan seurueen ja kontaktien joukossa. Asema miehen ensisijaisena tulkkina ja neuvonantajana on taannut vähäveriselle paikan neuvottelupöydissä ympäri maailmaa, ja jotkut saattaisivatkin leikillään kutsua vampyyria Antovin kannoilla seuraavaksi varjoksi, joka ei koskaan viivyttele muutamaa askelta kauempana.
Kielet ovat toimenkuvaansa urautuneen vampyyrin erikoisalaa; erityisesti Aasian ja Lähi-Idän alueiden kielet taittuvat miltei poikkeuksetta taidokkaasti, mutta myös Eurooppa on vaatinut huomiota osakseen, minkä vuoksi Yuri taitaa muun muassa englannin, saksan, ranskan, espanjan ja italian, sekä alkeita ja henkäyksiä tusinasta muita kieliä. Ei ole salaisuus, että vampyyrilla on omat painavat mielipiteensä erityisesti englannista yleisenä käyttökielenä, eikä hän vaivaudu piilottamaan luontaista aksenttiaan sitä lausuessaan. Todellisuudessa oikeaoppinen ääntäminen mitä tahansa kieltä käyttäessä harvoin tuottaa notkealle kielelle vaikeuksia huippuunsa hiotun opiskeluprosessin keskittyessä nimenomaan ääntämiseen ja oman kielikorvan harjoittamiseen, minkä vuoksi verbaalinen osaaminen on usein kirjallista osaamista taidokkaampaa.
Veren väljän luonnon vuoksi Yurilla ei ole erityisiä kykyjä, eikä hän kykene harjoittamaan mielenhallintaa, vaikka vampyyreille luontainen viehätysvoima ihmisiin herkästi pureekin. Pinnalliset haavat ja naarmut paranevat iholta nopeasti, mutta syvemmälle yltävät ottavat oman aikansa, eikä lajiominaisessa nopeudessa ja kestävyydessä ole mitään tavanomaisesta poikkeavaa.
Kielet ovat toimenkuvaansa urautuneen vampyyrin erikoisalaa; erityisesti Aasian ja Lähi-Idän alueiden kielet taittuvat miltei poikkeuksetta taidokkaasti, mutta myös Eurooppa on vaatinut huomiota osakseen, minkä vuoksi Yuri taitaa muun muassa englannin, saksan, ranskan, espanjan ja italian, sekä alkeita ja henkäyksiä tusinasta muita kieliä. Ei ole salaisuus, että vampyyrilla on omat painavat mielipiteensä erityisesti englannista yleisenä käyttökielenä, eikä hän vaivaudu piilottamaan luontaista aksenttiaan sitä lausuessaan. Todellisuudessa oikeaoppinen ääntäminen mitä tahansa kieltä käyttäessä harvoin tuottaa notkealle kielelle vaikeuksia huippuunsa hiotun opiskeluprosessin keskittyessä nimenomaan ääntämiseen ja oman kielikorvan harjoittamiseen, minkä vuoksi verbaalinen osaaminen on usein kirjallista osaamista taidokkaampaa.
Veren väljän luonnon vuoksi Yurilla ei ole erityisiä kykyjä, eikä hän kykene harjoittamaan mielenhallintaa, vaikka vampyyreille luontainen viehätysvoima ihmisiin herkästi pureekin. Pinnalliset haavat ja naarmut paranevat iholta nopeasti, mutta syvemmälle yltävät ottavat oman aikansa, eikä lajiominaisessa nopeudessa ja kestävyydessä ole mitään tavanomaisesta poikkeavaa.
HISTORIA
your unutterable name forever this growl in my throat
1050-luvulla Acardojen puhdasverisestä linjasta irtautunut jaloverinen sukuhaara levittäytyi viettämään kiertolaiselämää Aasiaan, jossa suvun jäsenet saivat elää ja lisääntyä haluamallaan tavalla ydinperheen omaksuessa jo varhain uuden sukunimen tehdäkseen selvän eron puhdasverisiin sukulaisiinsa. Benito Lastra jalkautui oman perheensä nuorimmaisena Kiinaan kulkemaan kuolevaisten keskellä vailla suunnitelmaa aloilleen asettumisesta, olihan ihmismieliä niin naurettavan helppo taivuttaa palvelemaan ja täyttämään jokainen kieroutunut toive, joka mieleen putkahti. Aikansa suurkaupungiksi nimitetty Nanjing oli täynnä potentiaalisia uhreja, mutta vaurauteen mieltynyt jaloverinen keplotteli tiensä ylimystön joukkoon valitsemaan uhrinsa pesiytyen milloin minkäkin perheen tiluksille nauttimaan yltäkylläisyydestä, tarjolla olevasa verestä ja naisseurasta, kunnes lopulta kyllästyi ja jatkoi matkaansa.
Valmiiksi manipuloinnille altistuneet ja pehmenneet mielet oli vaivatonta pyyhkiä tyhjiksi kuluneiden kuukausien muistoista, eikä salaperäisestä muukalaisestä jäänyt jälkeen yhtäkään todistetta – tai siltä ainakin päällepäin vaikutti ja vampyyri oli jo kaukana, kun raskauden ensimerkit puhkesivat kukkaan. Kolme lasta synnyttänyt Amara tiesi kai syvällä sisimmässään jonkin olevan toisin kuin ennen, eikä vaikea ja komplikaatioiden kirjoma raskausaika ainakaan hälventänyt naisen ahdinkoa, joka kasvoi yhtä mittaa lapsen kanssa. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä kalpeammaksi ja sairaalloisemmaksi ihmisnainen muuttui kuihtuessaan suorastaan silmissä; lääkärit eivät osanneet osoittaa terveyden rappeutumiselle yhtäkään järjellistä fyysistä syytä mielipiteiden muuttuessa aina vain taikauskoisemmiksi, eihän lapsi voinut olla muuta kuin kirottu. Oli selvää, ettei Amaraa ollut pelastaminen, ja heinäkuussa 1319 nainen menehtyi synnytykseen pienen pojan vetäessä ensimmäisen henkäyksensä. Surun murtama ja katkera Chang ei aluksi halunnut edes nähdä lasta, joka työllisti hoivaajiaan kieltäytyessään kaikesta tarjotusta ravinnosta – vaan lopulta päivät ja yöt läpensä jatkuva itku ajoi vaimonsa menettäneen miehen epätoivoiseen päätökseen. Pojasta oli hankkiuduttava eroon. Pieni lapsi ei kuitenkaan suostunut hukkumaan, eikä kuollut edes tukehduttamalla upottaen perheen pään entistä syvempään ahdinkoon – ehkä poika olikin demoni, tavalla tai toisella suututettujen esi-isien esille manaama paha henki, jonka ainoa tarkoitus oli rankaista perhettä tehdyistä vääryyksistä.
Ellei Chang olisi ollut aivan yhtä taikauskoinen kuin kaikki miestä varoitelleet, olisi hän luultavasti hylännyt lapsen muun maailman armoille selviämään tai kuolemaan yrittäessä – mutta jos poika todella oli demoni, kuolematon ja kostonhimoinen, eikö se palaisikin takaisin perimään velkansa? Eikä pelkoa ainakaan hillinnyt lapsen hiljalleen kasvava jano, joka aikanaan purkautui vahinkojen kautta pojalle määrätyn imettäjän saadessa verta vuotavia haavoja niin helposti naarmuuntuvaan pintaansa. Eikä pintaan puskevaa kauhua kuvaamaan kai edes olemassa tarvittavia sanoja pienen lapsen nuollessa verta neulanterävät hampaansa sormeen upottaen; kaaos oli välitön, eikä Chang halunnut nähdä luonnonoikkua, pahojen henkien jälkeläistä silmissään päättäessään sulkea pojan kellariin kuin kapisen koiran. Nimettä syystä jäänyttä lasta kutsuttiin palvelusväen joukossa sanoilla è rén (惡人, vile creature, evil one), eikä kukaan olisi halunnut poikaa vastuulleen ottaa syistä, jotka talon isäntäkin ymmärsi paremmin kuin hyvin, ja siksi kellariin lähetettiin lähinnä perheen palvelukseen ostettuja orjia, joiden kohtalolla ei ollut suurempaa merkitystä. Vuodet vierivät eteenpäin, eikä epähaluttu lapsi nähnyt auringonvaloa kuin kellarin likaisen ikkunan takaa työväen päästäessä pojan puutarhan vehreyteen vain silloin, kun kuu loisti taivaalla eikä ydinperheestä kukaan hereillä tekoa todistamassa.
Vuodet kuluivat kulumistaan, vaan ei ihmiselämä vielä tarpeeksi pitkäikäistä kestämään vuosisataa vaivatta – ja vaikka kuolevat sukupolvet eivät kellariin lukitun ja pimeään sopeutuneen olennon elämään vaikuttaneet visusti pidetyn salaisuuden vuotaessa seuraavalle perheenpäälle, oli uuden isännän saapuminen aina täynnä väkevämpää inhoa ja pelkoa, epäuskoakin. Varttunut lapsi ei vieläkään tiennyt kuka oli, ei ymmärtänyt mitään ympäröivästä maailmasta nähtyään vain kellarin hämärän, puutarhan hoidetut viherkasvit ja yötaivaan tuikkivat tähdet; päivät liimautuivat yhteen, viikot muuttuivat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi, eikä poika edes tiennyt elävänsä elämää, jolla ei ollut arvoa. Yksinäisyys ajoi mielen äärirajoille, käytetty kieli noudatti äärimmäisen vajavaisia raameja ja jano ryöpsähteli kontrolloimattomana toisinaan pitkiksi päätyneiden paastojen väleissä, eikä ihmisperhettään hitaammin varttuva poika nähnyt todellista valoa tunnelin päässä ennen vuotta 1368. Yuan-dynastia mureni ja Peking vallattiin, ylimystöperheiden mittavat maat poltettiin, rikkaudet ryövättiin ja elämät riistettiin, eikä kukaan ollut kuullut kellariin vangitusta demonista, joka kaaoksen jälkimainingeissa ryömi vihdoin vapauteen miltei viidenkymmenen vuoden vankeuden jälkeen. Silmien edessä avautuva maailma oli ehkä kaaoksessa, mutta tuoksui silti mahdollisuuksilta ja joltain uudelta, entistä paremmalta ja loputtomalta – vaan miten siitä koskaan yksin selviäisi?
Todellisesta luonnostaan tietämättömänä nuoren vampyyrin oli opittava rajat ja rajoitteet toistuvien epäonnistumisten kautta, kuvittelihan poika olevansa samanlainen kuin ympärillä elävät ihmiset. Ensimmäisten auringonsäteiden mukanaan tuoma kipu pakotti syleilemään iltahämärää ja yön pimeyttä ja ajoittain pintaan purskahtava verenhimo metsästämään vaistojen varassa mitä tahansa tielle osuvaa uhria vajavaisen kielitaidon kehittyessä hitaasti muita kuuntelemalla ja matkimalla. Vuosikymmeniä nääntynyt ja sen vuoksi tietämättään heikkona kitunut vampyyri vahvistui jokaisen tyhjäksi valutetun, kujan mutaan hylätyn ruumiin myötä entisestään, eikä aiemmin miltei heiveröiseltä tuntunut keho äkkiä enää ollutkaan kömpelö tai heikko. Vaistojen ja intuition varassa elävä olento piilotteli Nanjingin suurkaupungin varjoissa, yöpyi hylätyissä rakennuksissa ja vaelsi kaduilla vailla päämäärää, kunnes kaupunkiin saapuva joukko viihdyttäjiä, katutaiteilijoita ja muusikoita päätyi sattumalta nappaamaan eksyneen nuorukaisen siipiensä suojiin. Yön tullen iiriksille hiipivä puna paljasti ihmeen, jota yksinään selviytynyt olento ei ollut osannut edes toivoa – hän ei ollutkaan yksin. Muukalaiset kertoivat olevansa vampyyreja, eikä yksikään hämmentynyttä poikaa tietämättömyydestä syyttänyt tarjotessaan vain auttavaa kättä samalla luvaten, ettei kotia tarvinnut enää kauempaa etsiä, eihän se ollut paikka vaan henkilö, joukko toisistaan välittäviä yksilöitä. Ja kun kaupungissa aikansa viettänyt ja rahaa kerännyt joukkio lopulta pakkasi vähäisen omaisuutensa kärryihin suunnaten värikkään kulkueensa ulos Nanjingin porteista, ei utelias nuorukainen kahdesti epäröinyt kiirehtiessään perässä seuraamaan.
Viiden hengen ryhmä liikkui pohjoiseen aina Korean niemimaalle saakka, kunnes siirtyi meriteitse Japaniin. Uusista tuttavuuksista muotoutui ystäviä, joiden käsiin nuori vampyyri laski varauksetta luottamuksensa – matkaajat kertoivat öisten nuotioiden äärellä tarinoita kaukaa lännestä, toisenlaisista maista, kulttuureista, kielistä ja tavoista opettaen samalla tietämättömälle olennolle, miten hankkia ravintonsa herättämättä huomiota. Jo kuolleen ihmisperheensä esimerkkiä seuraten vampyyri kuvitteli nimekseen Eren ymmärtämättä sanan syvempää tarkoitusta, vaan ei kukaan raaskinut totuutta kertoa Renin muotoutuessa kuin ohimennen uudeksi kutsumanimeksi, kunnes yksi joukkion jäsenistä päätyi ehdottamaan uutta nimeä: Yuri merkitsi japaniksi liljaa ja sai inspiraationsa viehtymyksestä. Euroopasta veljensä kanssa matkaan aikanaan lähteneeseen Cato Eberhartiin kehittyi yhdessä liikuttujen vuosien aikana läheinen ja intiimi suhde nuoren vampyyrin liimautuessa arastelematta kiinni energiseen ja pehmeään persoonaan, johon tuntui turvalliselta nojata. Alkuun uteliaisuudesta kumpuava kiinnostus kasvoi kasvamistaan nuoren vampyyrin kokiessa ensimmäistä kertaa elämässään tunteita, joiden syvyydelle ei tuntunut olevan pohjaa, eikä Yuri ollut ainoa, jonka sydän niin kiivaasti sykki – ja toisiinsa kietoutuvista tuli erottamattomat. Oman alkutaipaleensa karuuden ymmärtämään alkava vähäverinen oli täynnä intohimoa, uteliaisuutta ja uhkarohkeutta koettaessaan kiriä kiinni kaiken sen, mikä olisi kuulunut jo taitaa ja tiedostaa ja kaiken keskellä kielistä muotoutui omanlaisensa pakkomielle, kun hiljalleen kukkaan puhjennut verbaalinen osaaminen alkoi tuntua entistä merkityksellisemmältä.
Ryhmä jatkoi matkaansa Japanista Taiwaniin ja Indonesiaan rantautuen aikanaan takaisin Kiinaan, josta tie kuljetti lopulta Intian ja Lähi-Idän kautta Bysantin jäänteille Konstantinopoliin vuoden 1411 alussa. Kaupunki tuntui seesteiseltä huolimatta ympärillä riehuvasta eripurasta, eikä tiivis joukkio epäröinyt rakentaa itselleen väliaikaista kotia paikkaan, jossa taiteet niin räikeästi kukoistivat – vaan ei mikään täydelliseltä vaikuttava ikuisuuksiin kestää voinut, eikä täyttymykseltä tuntunut kiertolaiselämä tehnyt sääntöön poikkeusta. Sisällissota rantautui lopulta Konstantinopoliin ja repi kaiken hajalle pelkässä silmänräpäyksessä; kaikkialla riehuvat liekit ja siviilejä teurastavat sotilaat ajoivat jopa yliluonnolliset olennot paniikkiin matkaajien koettaessa paeta kaaoksen tieltä, mutta turhaan – viimeinen mieleen polttomerkin lailla painuva muisto tapahtumista oli rakennuksen sortuvan katon alle katoava rakastettu, eikä Yuri edes ymmärtänyt juoksevansa ennen kuin liekkien punertava hehku oli pelkkä etäinen kajo taivaanrannassa. Enää ei ollut jäljellä kotia tai turvaa ja rinnassa ammotti musta kuilu täynnä tyhjyyttä yksin jääneen vampyyrin harhaillessa eteenpäin vailla määränpäätä tai merkitystä kykenemättä kai todella edes ymmärtämään, miten kaikki varmaksi kuviteltu oli voinut niin vain ympäriltä kadota. Hulluuden partaalle vajoava mieli tasapainotteli äärirajoilla vaistoilleen antautuvan pedon purkaessa suruaan mihin tahansa tielle osuvaan elolliseen tai elottomaan vailla katumusta, mutta vaikka sisimmässä riehuva myrsky kuiskutteli korvanjuurella ja vaati luovuttamaan, ei elämästä vasta kiinni saanut kuolematon kyennyt antamaan kokonaan periksi.
Päämäärätön matkanteko johdatteli vampyyrin vuoden 1415 alussa Vilnaan, Liettuan Suuriruhtinaskuntaan. Turtuneena ja katkeroituneena kaupunkia koluava kuolematon oli huomannut pinnalle kohonneen mieltymyksen kaikkeen kimmeltävään näpistellen turhaa rihkamaa ja arvoesineitä kaikkialta, mistä niitä sormiinsa sai, eihän elämässä enää ollut juuri muita mielihyvän lähteitä kuin alkukantaisessa muodossaan rehottava materialismi ja virtaava veri, eikä Yuri miettinyt kahdesti anastaessaan kiliseviä kolikoita yltäkylläisistä riennoista seurueensa kanssa poistuvan miehen taskunpohjalta. Vaan vähänpä vähäverinen tiesi varastaneensa juuri Ilya Antovilta – vampyyrimaailman koukeroiset kiemurat, pinnan alla lepäävä hierarkia ja valtaa pitävät suvut eivät olleet edes etäisesti tuttuja ja siksi vampyyri piti itsepäisesti pintansa joukkion napatessa varkaan kiinni. Lienee yhä mysteeri, mitä Antovien nuorimmainen katujen likaamassa, surkeassa ja eksyneessä olennossa näki, mutta valovoimaista särmää hehkuva mies päätti yhtä kaikki tarjota näpistelijälle tilaisuutta toisenlaiseen elämään, eikä Yuri miettinyt kahdesti suostuessaan seuraamaan maailman tavalla tai toisella valloittaa haluavaa jaloveristä. Eikö mikä tahansa kohtalo ollutkin parempi kuin se arvoton ja tyhjä harhailu, joka oli vampyyrin Vilnaan saakka kuljettanut?
Seuraavat vuosisadat olivat täynnä menneisyyden haamujen kanssa taistelua, karvasta kasvua ja itsensä löytämistä uudelleen vampyyrin liikkuessa Ilyan kannoilla minne tuulet ikinä sattuivatkaan kuljettamaan. Tarkkaavaiset silmät seurasivat vierestä solmittua avioliittoa, sen hiipumista ja erosta kumpuavia vainoharhoja, jotka johtivat aikanaan petturien kitkemiseen laajentuneesta joukkiosta Yurin onnistuessa säilyttämään koskemattoman asemansa kiivaidenkin myrskyjen läpi. Kaiken sen keskellä ideat ja ajatukset muovautumista joksikin konkreettiseksi veri-imperiumin asettuessa varhaisimpaan muotoonsa samalla, kun Antovin ympärille kerääntyvä seurue sai uusia kasvoja ja vakiintui – ja alkoi samalla myös muistuttaa kodista, siitä samasta kiintymyksestä ja turvasta, jota vampyyri oli kerran tuntenut. Henkilökohtainen suhde Ilya Antoviin antoi elämälle raamit ja merkityksen, kun kaksi toisiaan muistuttavaa ja silti oikeista kohdista eroavaa persoonaa jakoi saman halun löytää oma paikka maailmassa, eikä Yuri ajan kuluessa enää tuntenut sisällään sitä riuduttavaa tyhjiötä, joka oli ääneti nakertanut reikiä kudoksiin, vaikka jonnekin mielen perälle olikin peruuttamattomasti maatunut ikävä kaikkea menetettyä kohtaan.
Valmiiksi manipuloinnille altistuneet ja pehmenneet mielet oli vaivatonta pyyhkiä tyhjiksi kuluneiden kuukausien muistoista, eikä salaperäisestä muukalaisestä jäänyt jälkeen yhtäkään todistetta – tai siltä ainakin päällepäin vaikutti ja vampyyri oli jo kaukana, kun raskauden ensimerkit puhkesivat kukkaan. Kolme lasta synnyttänyt Amara tiesi kai syvällä sisimmässään jonkin olevan toisin kuin ennen, eikä vaikea ja komplikaatioiden kirjoma raskausaika ainakaan hälventänyt naisen ahdinkoa, joka kasvoi yhtä mittaa lapsen kanssa. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä kalpeammaksi ja sairaalloisemmaksi ihmisnainen muuttui kuihtuessaan suorastaan silmissä; lääkärit eivät osanneet osoittaa terveyden rappeutumiselle yhtäkään järjellistä fyysistä syytä mielipiteiden muuttuessa aina vain taikauskoisemmiksi, eihän lapsi voinut olla muuta kuin kirottu. Oli selvää, ettei Amaraa ollut pelastaminen, ja heinäkuussa 1319 nainen menehtyi synnytykseen pienen pojan vetäessä ensimmäisen henkäyksensä. Surun murtama ja katkera Chang ei aluksi halunnut edes nähdä lasta, joka työllisti hoivaajiaan kieltäytyessään kaikesta tarjotusta ravinnosta – vaan lopulta päivät ja yöt läpensä jatkuva itku ajoi vaimonsa menettäneen miehen epätoivoiseen päätökseen. Pojasta oli hankkiuduttava eroon. Pieni lapsi ei kuitenkaan suostunut hukkumaan, eikä kuollut edes tukehduttamalla upottaen perheen pään entistä syvempään ahdinkoon – ehkä poika olikin demoni, tavalla tai toisella suututettujen esi-isien esille manaama paha henki, jonka ainoa tarkoitus oli rankaista perhettä tehdyistä vääryyksistä.
Ellei Chang olisi ollut aivan yhtä taikauskoinen kuin kaikki miestä varoitelleet, olisi hän luultavasti hylännyt lapsen muun maailman armoille selviämään tai kuolemaan yrittäessä – mutta jos poika todella oli demoni, kuolematon ja kostonhimoinen, eikö se palaisikin takaisin perimään velkansa? Eikä pelkoa ainakaan hillinnyt lapsen hiljalleen kasvava jano, joka aikanaan purkautui vahinkojen kautta pojalle määrätyn imettäjän saadessa verta vuotavia haavoja niin helposti naarmuuntuvaan pintaansa. Eikä pintaan puskevaa kauhua kuvaamaan kai edes olemassa tarvittavia sanoja pienen lapsen nuollessa verta neulanterävät hampaansa sormeen upottaen; kaaos oli välitön, eikä Chang halunnut nähdä luonnonoikkua, pahojen henkien jälkeläistä silmissään päättäessään sulkea pojan kellariin kuin kapisen koiran. Nimettä syystä jäänyttä lasta kutsuttiin palvelusväen joukossa sanoilla è rén (惡人, vile creature, evil one), eikä kukaan olisi halunnut poikaa vastuulleen ottaa syistä, jotka talon isäntäkin ymmärsi paremmin kuin hyvin, ja siksi kellariin lähetettiin lähinnä perheen palvelukseen ostettuja orjia, joiden kohtalolla ei ollut suurempaa merkitystä. Vuodet vierivät eteenpäin, eikä epähaluttu lapsi nähnyt auringonvaloa kuin kellarin likaisen ikkunan takaa työväen päästäessä pojan puutarhan vehreyteen vain silloin, kun kuu loisti taivaalla eikä ydinperheestä kukaan hereillä tekoa todistamassa.
Vuodet kuluivat kulumistaan, vaan ei ihmiselämä vielä tarpeeksi pitkäikäistä kestämään vuosisataa vaivatta – ja vaikka kuolevat sukupolvet eivät kellariin lukitun ja pimeään sopeutuneen olennon elämään vaikuttaneet visusti pidetyn salaisuuden vuotaessa seuraavalle perheenpäälle, oli uuden isännän saapuminen aina täynnä väkevämpää inhoa ja pelkoa, epäuskoakin. Varttunut lapsi ei vieläkään tiennyt kuka oli, ei ymmärtänyt mitään ympäröivästä maailmasta nähtyään vain kellarin hämärän, puutarhan hoidetut viherkasvit ja yötaivaan tuikkivat tähdet; päivät liimautuivat yhteen, viikot muuttuivat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi, eikä poika edes tiennyt elävänsä elämää, jolla ei ollut arvoa. Yksinäisyys ajoi mielen äärirajoille, käytetty kieli noudatti äärimmäisen vajavaisia raameja ja jano ryöpsähteli kontrolloimattomana toisinaan pitkiksi päätyneiden paastojen väleissä, eikä ihmisperhettään hitaammin varttuva poika nähnyt todellista valoa tunnelin päässä ennen vuotta 1368. Yuan-dynastia mureni ja Peking vallattiin, ylimystöperheiden mittavat maat poltettiin, rikkaudet ryövättiin ja elämät riistettiin, eikä kukaan ollut kuullut kellariin vangitusta demonista, joka kaaoksen jälkimainingeissa ryömi vihdoin vapauteen miltei viidenkymmenen vuoden vankeuden jälkeen. Silmien edessä avautuva maailma oli ehkä kaaoksessa, mutta tuoksui silti mahdollisuuksilta ja joltain uudelta, entistä paremmalta ja loputtomalta – vaan miten siitä koskaan yksin selviäisi?
Todellisesta luonnostaan tietämättömänä nuoren vampyyrin oli opittava rajat ja rajoitteet toistuvien epäonnistumisten kautta, kuvittelihan poika olevansa samanlainen kuin ympärillä elävät ihmiset. Ensimmäisten auringonsäteiden mukanaan tuoma kipu pakotti syleilemään iltahämärää ja yön pimeyttä ja ajoittain pintaan purskahtava verenhimo metsästämään vaistojen varassa mitä tahansa tielle osuvaa uhria vajavaisen kielitaidon kehittyessä hitaasti muita kuuntelemalla ja matkimalla. Vuosikymmeniä nääntynyt ja sen vuoksi tietämättään heikkona kitunut vampyyri vahvistui jokaisen tyhjäksi valutetun, kujan mutaan hylätyn ruumiin myötä entisestään, eikä aiemmin miltei heiveröiseltä tuntunut keho äkkiä enää ollutkaan kömpelö tai heikko. Vaistojen ja intuition varassa elävä olento piilotteli Nanjingin suurkaupungin varjoissa, yöpyi hylätyissä rakennuksissa ja vaelsi kaduilla vailla päämäärää, kunnes kaupunkiin saapuva joukko viihdyttäjiä, katutaiteilijoita ja muusikoita päätyi sattumalta nappaamaan eksyneen nuorukaisen siipiensä suojiin. Yön tullen iiriksille hiipivä puna paljasti ihmeen, jota yksinään selviytynyt olento ei ollut osannut edes toivoa – hän ei ollutkaan yksin. Muukalaiset kertoivat olevansa vampyyreja, eikä yksikään hämmentynyttä poikaa tietämättömyydestä syyttänyt tarjotessaan vain auttavaa kättä samalla luvaten, ettei kotia tarvinnut enää kauempaa etsiä, eihän se ollut paikka vaan henkilö, joukko toisistaan välittäviä yksilöitä. Ja kun kaupungissa aikansa viettänyt ja rahaa kerännyt joukkio lopulta pakkasi vähäisen omaisuutensa kärryihin suunnaten värikkään kulkueensa ulos Nanjingin porteista, ei utelias nuorukainen kahdesti epäröinyt kiirehtiessään perässä seuraamaan.
Viiden hengen ryhmä liikkui pohjoiseen aina Korean niemimaalle saakka, kunnes siirtyi meriteitse Japaniin. Uusista tuttavuuksista muotoutui ystäviä, joiden käsiin nuori vampyyri laski varauksetta luottamuksensa – matkaajat kertoivat öisten nuotioiden äärellä tarinoita kaukaa lännestä, toisenlaisista maista, kulttuureista, kielistä ja tavoista opettaen samalla tietämättömälle olennolle, miten hankkia ravintonsa herättämättä huomiota. Jo kuolleen ihmisperheensä esimerkkiä seuraten vampyyri kuvitteli nimekseen Eren ymmärtämättä sanan syvempää tarkoitusta, vaan ei kukaan raaskinut totuutta kertoa Renin muotoutuessa kuin ohimennen uudeksi kutsumanimeksi, kunnes yksi joukkion jäsenistä päätyi ehdottamaan uutta nimeä: Yuri merkitsi japaniksi liljaa ja sai inspiraationsa viehtymyksestä. Euroopasta veljensä kanssa matkaan aikanaan lähteneeseen Cato Eberhartiin kehittyi yhdessä liikuttujen vuosien aikana läheinen ja intiimi suhde nuoren vampyyrin liimautuessa arastelematta kiinni energiseen ja pehmeään persoonaan, johon tuntui turvalliselta nojata. Alkuun uteliaisuudesta kumpuava kiinnostus kasvoi kasvamistaan nuoren vampyyrin kokiessa ensimmäistä kertaa elämässään tunteita, joiden syvyydelle ei tuntunut olevan pohjaa, eikä Yuri ollut ainoa, jonka sydän niin kiivaasti sykki – ja toisiinsa kietoutuvista tuli erottamattomat. Oman alkutaipaleensa karuuden ymmärtämään alkava vähäverinen oli täynnä intohimoa, uteliaisuutta ja uhkarohkeutta koettaessaan kiriä kiinni kaiken sen, mikä olisi kuulunut jo taitaa ja tiedostaa ja kaiken keskellä kielistä muotoutui omanlaisensa pakkomielle, kun hiljalleen kukkaan puhjennut verbaalinen osaaminen alkoi tuntua entistä merkityksellisemmältä.
Ryhmä jatkoi matkaansa Japanista Taiwaniin ja Indonesiaan rantautuen aikanaan takaisin Kiinaan, josta tie kuljetti lopulta Intian ja Lähi-Idän kautta Bysantin jäänteille Konstantinopoliin vuoden 1411 alussa. Kaupunki tuntui seesteiseltä huolimatta ympärillä riehuvasta eripurasta, eikä tiivis joukkio epäröinyt rakentaa itselleen väliaikaista kotia paikkaan, jossa taiteet niin räikeästi kukoistivat – vaan ei mikään täydelliseltä vaikuttava ikuisuuksiin kestää voinut, eikä täyttymykseltä tuntunut kiertolaiselämä tehnyt sääntöön poikkeusta. Sisällissota rantautui lopulta Konstantinopoliin ja repi kaiken hajalle pelkässä silmänräpäyksessä; kaikkialla riehuvat liekit ja siviilejä teurastavat sotilaat ajoivat jopa yliluonnolliset olennot paniikkiin matkaajien koettaessa paeta kaaoksen tieltä, mutta turhaan – viimeinen mieleen polttomerkin lailla painuva muisto tapahtumista oli rakennuksen sortuvan katon alle katoava rakastettu, eikä Yuri edes ymmärtänyt juoksevansa ennen kuin liekkien punertava hehku oli pelkkä etäinen kajo taivaanrannassa. Enää ei ollut jäljellä kotia tai turvaa ja rinnassa ammotti musta kuilu täynnä tyhjyyttä yksin jääneen vampyyrin harhaillessa eteenpäin vailla määränpäätä tai merkitystä kykenemättä kai todella edes ymmärtämään, miten kaikki varmaksi kuviteltu oli voinut niin vain ympäriltä kadota. Hulluuden partaalle vajoava mieli tasapainotteli äärirajoilla vaistoilleen antautuvan pedon purkaessa suruaan mihin tahansa tielle osuvaan elolliseen tai elottomaan vailla katumusta, mutta vaikka sisimmässä riehuva myrsky kuiskutteli korvanjuurella ja vaati luovuttamaan, ei elämästä vasta kiinni saanut kuolematon kyennyt antamaan kokonaan periksi.
Päämäärätön matkanteko johdatteli vampyyrin vuoden 1415 alussa Vilnaan, Liettuan Suuriruhtinaskuntaan. Turtuneena ja katkeroituneena kaupunkia koluava kuolematon oli huomannut pinnalle kohonneen mieltymyksen kaikkeen kimmeltävään näpistellen turhaa rihkamaa ja arvoesineitä kaikkialta, mistä niitä sormiinsa sai, eihän elämässä enää ollut juuri muita mielihyvän lähteitä kuin alkukantaisessa muodossaan rehottava materialismi ja virtaava veri, eikä Yuri miettinyt kahdesti anastaessaan kiliseviä kolikoita yltäkylläisistä riennoista seurueensa kanssa poistuvan miehen taskunpohjalta. Vaan vähänpä vähäverinen tiesi varastaneensa juuri Ilya Antovilta – vampyyrimaailman koukeroiset kiemurat, pinnan alla lepäävä hierarkia ja valtaa pitävät suvut eivät olleet edes etäisesti tuttuja ja siksi vampyyri piti itsepäisesti pintansa joukkion napatessa varkaan kiinni. Lienee yhä mysteeri, mitä Antovien nuorimmainen katujen likaamassa, surkeassa ja eksyneessä olennossa näki, mutta valovoimaista särmää hehkuva mies päätti yhtä kaikki tarjota näpistelijälle tilaisuutta toisenlaiseen elämään, eikä Yuri miettinyt kahdesti suostuessaan seuraamaan maailman tavalla tai toisella valloittaa haluavaa jaloveristä. Eikö mikä tahansa kohtalo ollutkin parempi kuin se arvoton ja tyhjä harhailu, joka oli vampyyrin Vilnaan saakka kuljettanut?
Seuraavat vuosisadat olivat täynnä menneisyyden haamujen kanssa taistelua, karvasta kasvua ja itsensä löytämistä uudelleen vampyyrin liikkuessa Ilyan kannoilla minne tuulet ikinä sattuivatkaan kuljettamaan. Tarkkaavaiset silmät seurasivat vierestä solmittua avioliittoa, sen hiipumista ja erosta kumpuavia vainoharhoja, jotka johtivat aikanaan petturien kitkemiseen laajentuneesta joukkiosta Yurin onnistuessa säilyttämään koskemattoman asemansa kiivaidenkin myrskyjen läpi. Kaiken sen keskellä ideat ja ajatukset muovautumista joksikin konkreettiseksi veri-imperiumin asettuessa varhaisimpaan muotoonsa samalla, kun Antovin ympärille kerääntyvä seurue sai uusia kasvoja ja vakiintui – ja alkoi samalla myös muistuttaa kodista, siitä samasta kiintymyksestä ja turvasta, jota vampyyri oli kerran tuntenut. Henkilökohtainen suhde Ilya Antoviin antoi elämälle raamit ja merkityksen, kun kaksi toisiaan muistuttavaa ja silti oikeista kohdista eroavaa persoonaa jakoi saman halun löytää oma paikka maailmassa, eikä Yuri ajan kuluessa enää tuntenut sisällään sitä riuduttavaa tyhjiötä, joka oli ääneti nakertanut reikiä kudoksiin, vaikka jonnekin mielen perälle olikin peruuttamattomasti maatunut ikävä kaikkea menetettyä kohtaan.
PERSOONA
I am not the sea, I don't have to take anything you throw into me
Huomiota omakseen vaativa intensiivinen läsnäolo ja arkailematon välittömyys ovat omiaan luomaan osuvaa mielikuvaa persoonasta, joka seisoo vavahtamatta omilla jaloillaan välittämättä liiaksi muiden mielipiteistä. Miltei poikkeuksetta voimakas ensivaikutelma muotoutuu luontevasta tavasta kantaa itseään ja syöksyä suoraan asiaan ilman liiallisia kiemuroita – rohkea tyyli tuoda omat näkökannat ja ajatukset julki muutoin ehkä pinnallisiksikin jäävissä tilanteissa tekee Yurista hahmon, joka jakaa mielipiteet toisinaan varsin radikaalisti kahtia herättäen kanssakulkijoissaan palavia tunteita, olivat ne sitten inhoa, kiintymystä tai ihailua. Monet luonnehtisivat vampyyria vaikeaksi lähestyä, mutta ei suinkaan ilmeettömyyden tai sanattomuuden vuoksi; terävä kieli sanoo kerta toisensa jälkeen sanottavansa viivyttelemättä vaatien samaa myös niiltä, jotka aikaa saapuvat kuluttamaan puheille päätyessään. Levottoman mielen kyvyttömyys pinnalliseen ja merkityksettömään kanssakäymiseen esiintyy heiveröisimmässä muodossaan keskittymisen herpaantumisena yltyen kuitenkin ajan mittaan varomattomaksi rehellisyydeksi – ikuisuuden itsetutkiskeluun käyttänyt sielu tuntee itsensä ja omat rajansa kuvitellen ehkä valheellisesti muiden kykenevän samaan. Aavistuksen kärkevä tapa itseilmaisuun ei kuitenkaan ole merkki pahansuopuudesta tai tuomitsevaisuudesta, vaikka itsevarma persoona ei liiaksi välitäkään mielipiteistä tai oletuksista, joita tuntemattomat saattavat tietämättään tehdä omien tulkintojensa perusteella, eihän Yuri koe olevansa kenellekään velkaa mitään, kaikkein vähiten selitystä.
Tietty malttamattomuus piilottelee luonteen säikeissä vaikuttaen merkittävästi tapaan, jolla vampyyri kommunikoi muiden kanssa. Itseilmaisultaan väkevä persoona ei aina jaksa muistaa, etteivät ympärillä pyörähtelevät kykene lukemaan ajatuksia tai jaa samoja näkemyksiä värikkääseen verbaliikkaan kykeneväisen suun täyttyessä toistuvasti sanoista, jotka voi tulkita monella tavalla – ainakin silloin, mikäli ei puhujaa kunnolla tunne. Liiallinen varovaisuus tai muiden tunteiden huomioiminen eivät nekään pue loppujen lopuksi varsin itsekästä luonnetta, joka mielellään tarkastelee tilanteita ja ongelmia omasta näkökulmastaan omiin kokemuksiinsa pohjaten. Kykenemättömyys ymmärtää muiden lähtökohtia on yleensä tietoinen päätös mielen halutessa mieluummin keskittyä itseensä muut sivuun sysäten, vaan ei Yuri silti täysin kykenemätön ole mitä samaistumiseen ja kanssaelämiseen tulee: sen on vain tapahduttava omilla ehdoilla ja omasta aloitteesta. Toisinaan räikeästikin esiin pyrkivä pinnallisuus kumpuaa syvälle sisuksiin haudatuista solmuista, joita vampyyri on kieltäytynyt käsittelemästä ympäröidessään mieluummin itsensä kimmeltävällä materialla, kauniilla asioilla ja henkilöillä, jotka eivät vaadi mieltä sukeltamaan syvyyksiin, joihin varomaton saattaisi jopa hukkua. Vuosisatojen saatossa hieman liiankin teräväksi hioutunut itsevarmuus on osa sydäntä suojaavaa ulkokuorta, joka ei anna kenellekään valtuuksia astella ylitseen kuin ovimaton karheuteen kantapäitään pyyhkien Yurin puolustaessa itsemääräämisoikeuttaan viimeiseen hengenvetoon saakka. Elämänsä ensiaskeleet muiden ohjailtavissa varttunut vampyyri reagoi voimakkaasti yrityksiin kontrolloida tai hillitä mitään, mitä impulsiiviseksikin kuvailtava luonne sattuu pintaan puskemaan, eikä vampyyri aina jaksa muistaa, että muutkin ansaitsisivat saman vapauden päättää.
Vaikka mustavalkoisuus toisinaan tuntuu kuvaavan persoonaa, ei huumori ole yksi sen osa-alueista. Luonteenomainen rehellisyys pukeutuu helposti sarkasmin taakse hävyttömyyden muistuttaessa viattomuutta ja viattomuuden kuulostaessa hävyttömyydeltä välittömän tunteen kieppuessa jossain kaiken verbaalisen taitavuuden keskellä. Muiden yllyttäminen on Yurille aivan omanlaisensa hupi, jonka sisältämä viihdearvo ei juuri koskaan laske – kiusoitteleva luonne yltyy herkästi lietsomaan jopa tuntemattomia kai toivoen näkevänsä ihmeen tai ehkä taivasta kohden kohoavat liekit, joihin kieltää koskaan edes koskeneensa. Sanailu, väittely ja keskustelu puolestaan ovat asioita, joista vampyyri syttyy jopa tahtomattaan janoten aina vain kiivaampaa yhteenottoa tai syvempää yhteisymmärrystä, eikä pinnan alla piilotteleva ego ole yhtään niin herkkä tai särkyvä kuin jotkut ehkä kuvittelisivat vähäverisen kyetessä nielemään mahdolliset häviöt vailla ongelmaa. Itseilmaisun tärkeyttä painottava persoona toteaa usein, että on parempi pyytää anteeksi kuin kysyä lupaa, eikä kukaan saata syyttää Yuria opetustensa vastaisesti elämisestä – silmäkulmiin liimautuva pilke paljastaa kerta toisensa jälkeen luonteen leikkisyyden, joka purskahtaa luvatta pintaan oikeanlaisissa olosuhteissa vähäverisen piinatessa erityisen mieluusti niitä, jotka tuntuvat sitä kaikkein kiivaimmin karttavan.
Autenttisuus on ominaisuus, jota kohti vampyyri ajattelemattaan nojautuu halutessaan niin kiivaasti tarttua johonkin aitoon ja pysyvään, eikä Yuri piilottele tunteitaan tai niihin kietoutuneita ajatuksia. Tästä huolimatta pintaa syvemmältä koskettavat suhteet ovat miltei poikkeuksetta yksityisiä ja tarkoin vaalittuja, eikä vampyyri mielellään sotke tunne-elämänsä kiemuroita muuhun elämäänsä koettaessaan pitää eri osa-alueet erossa toisistaan – yksityisyys tuo mukanaan välttelevyyden, mikä ei suinkaan johdu häpeästä vaan ainoastaan raa’asta ujoudesta persoonan syvimpien arpien joutuessa uudelleen koetukselle. Omien tunteiden myrskyävä ja upottava meri on syvästi henkilökohtainen asia, jota vain tarkat ja valitut pääsevät todella läheltä todistamaan vampyyrin kyetessä erottamaan tunteen ja sen pinnallisen kuvauksen toisistaan erinomaisen taidokkaasti rationaalisen puolen tarttuessa tahtipuikkoon. Empatiakyky on kasvanut vahvasti osaksi selkärankaa ja ilmenee sydämeen saakka itsensä keplotelleiden seurassa yhtä vaivattomana refleksinä kuin hengittäminen, mutta toisinaan vampyyri tuntuu turruttavan itsensä tarkoituksellisesti ohittaakseen omatunnon itsepintaisen äänen halutessaan mieluummin ajaa omaa etuaan. Emotionaalinen manipulaatio on asia, jonka yksityiskohtia Yuri ei ole täysin kyennyt itselleen selviksi selittämään – toisaalta muiden taivuttaminen omaan tahtoon käy vastoin vapautta vaalivan persoonaa, toisaalta rinnan alla vaaniva itsekkyys vaatii vain ojentamaan sormia ja kietomaan ne aarteen ympärille muista välittämättä, anastamaan sen omakseen. Tarpeeksi lähelle päässeet ja luottamuksen säilyttämään kyenneet tuskin joutuvat koskaan persoonan kaksijakoisuutta todistamaan, mutta muille vampyyri saattaa näyttäytyä toisinaan radikaalistikin erilaisessa valossa tilanteen mukaan, eikä Yuri kykene, saati halua kantaa vastuuta kenestäkään tai mistään, mikä ei sielua tavalla tai toisella säväytä.
Kerrostumien railoista tihkuva impulsiivisuus maanittelee usein esille luonteen välitöntä mielihyvää kaipaavan puolen – menneet kokemukset ovat sytyttäneet sisimpään sammumattoman nälän, joka vaatii jatkuvasti stimulaatiota pysyäkseen tyydytettynä tehden mielitekojensa uhrista person nopeille nousuille. Leimahtava temperamentti kiihtyy yhtä lailla äkkinäisesti ja yllättäen, vaikkei vampyyri ole varovainen ilmaistessaan negatiivisia tunteitaan jo ennen kuin roihu nielaisee tunteisiin vahvasti kytköksissä olevan mielen. Fyysisyys ja estottomuus yhdistettynä häpeilemättömään itseilmaisuun takaa, että yhteenotot ovat poikkeuksetta aggressiivisia ja kiivaita, vaan eivät koskaan todella kontrolloimattomia, eikä Yuri tulisuudestaan huolimatta ole pitkävihainen laantuessaan yhtä nopeasti. Silti anteeksipyynnöt harvoin livahtavat vastapuolta tyydyttävinä tai monisanaisina kielelle itsepäisen persoonan seisoessa vavahtamatta kaiken sanomansa takana tarkoitettuaan jokaista tekoa ja lausuttua tavua – eikä nopeasti tyyntyvä odota ruusuisia pahoitteluja myöskään muilta olettaessaan näiden olevan yhtä halukkaita liikkumaan eteenpäin vailla pinnan alle pureutunutta karvautta tai katkeruutta.
Luonteen negatiivisten ominaisuuksien ja lukuisten ristiriitaisuuksien lisäksi pinnan alta löytyy myös paljon hyvää. Uusista asioista ja henkilöistä nopeasti viehtyvä ja utelias vampyyri kykenee sopeutumaan tapahtuviin muutoksiin vailla vaikeuksia silloinkin, kun ne sattuvat tielle yllättäen, eikä persoonasta puutu heittäytymiskykyä. Vahvasti materialismiin taipuvaisena Yuri osoittaa usein kiintymystään estoitta lahjojen kautta taipuen yllättävään anteliaisuuteen hukuttaessaan itselleen tärkeitä kimallukseen, kukkiin ja kaikkeen käsin kosketeltavaan tai hedonistisesti nautittavaan. Vampyyri on myös kykeneväinen siirtämään oman itsekkyytensä sivuun täyttääkseen lohduttajan roolin tai toimiakseen keskusteluun valmiina kaikuna, mikäli se palvelee lähimmäisten tarpeita – toki tarjottu apu on usein neuvoina esiin kumpuavaa ja konkreettista, muttei koskaan pahansuopaa tai tilanteeseen sopimattoman terävää sisimmässään lopulta varsin pehmeän sielun kyetessä näkemään säröt ja samaistumaan silmistä heijastuvaan kipuun. Lojaalius on yhtä lailla yksi luonteen kulmakivistä Yurin muistuttaessa erehdyttävästi vakaata kalliota, joka ei suostu liikahtamaan paikaltaan edes myrskytuulessa kerran merestä kohti korkeuksia noustuaan; kun juuret on kerran jonnekin kasvatettu, eivät ne toisaalla kasvamaan kykene ilman veristä ja henkilökohtaista petosta. Tärkeiksi lukeutuvat saavat myös nauttia aidosta rehellisyydestä ja ehdottomasta luottamuksesta kärkkään kielen kiihtyessä yllytettynä puolustamaan rakkaitaan miltei raivoisasti. Intohimoisuus, kokemusnälkäisyys ja ehdoton suoruus tekevät persoonasta pureskelua kaipaavan yhdistelmän makuja, mielipiteitä ja tuntemuksia.
Tietty malttamattomuus piilottelee luonteen säikeissä vaikuttaen merkittävästi tapaan, jolla vampyyri kommunikoi muiden kanssa. Itseilmaisultaan väkevä persoona ei aina jaksa muistaa, etteivät ympärillä pyörähtelevät kykene lukemaan ajatuksia tai jaa samoja näkemyksiä värikkääseen verbaliikkaan kykeneväisen suun täyttyessä toistuvasti sanoista, jotka voi tulkita monella tavalla – ainakin silloin, mikäli ei puhujaa kunnolla tunne. Liiallinen varovaisuus tai muiden tunteiden huomioiminen eivät nekään pue loppujen lopuksi varsin itsekästä luonnetta, joka mielellään tarkastelee tilanteita ja ongelmia omasta näkökulmastaan omiin kokemuksiinsa pohjaten. Kykenemättömyys ymmärtää muiden lähtökohtia on yleensä tietoinen päätös mielen halutessa mieluummin keskittyä itseensä muut sivuun sysäten, vaan ei Yuri silti täysin kykenemätön ole mitä samaistumiseen ja kanssaelämiseen tulee: sen on vain tapahduttava omilla ehdoilla ja omasta aloitteesta. Toisinaan räikeästikin esiin pyrkivä pinnallisuus kumpuaa syvälle sisuksiin haudatuista solmuista, joita vampyyri on kieltäytynyt käsittelemästä ympäröidessään mieluummin itsensä kimmeltävällä materialla, kauniilla asioilla ja henkilöillä, jotka eivät vaadi mieltä sukeltamaan syvyyksiin, joihin varomaton saattaisi jopa hukkua. Vuosisatojen saatossa hieman liiankin teräväksi hioutunut itsevarmuus on osa sydäntä suojaavaa ulkokuorta, joka ei anna kenellekään valtuuksia astella ylitseen kuin ovimaton karheuteen kantapäitään pyyhkien Yurin puolustaessa itsemääräämisoikeuttaan viimeiseen hengenvetoon saakka. Elämänsä ensiaskeleet muiden ohjailtavissa varttunut vampyyri reagoi voimakkaasti yrityksiin kontrolloida tai hillitä mitään, mitä impulsiiviseksikin kuvailtava luonne sattuu pintaan puskemaan, eikä vampyyri aina jaksa muistaa, että muutkin ansaitsisivat saman vapauden päättää.
Vaikka mustavalkoisuus toisinaan tuntuu kuvaavan persoonaa, ei huumori ole yksi sen osa-alueista. Luonteenomainen rehellisyys pukeutuu helposti sarkasmin taakse hävyttömyyden muistuttaessa viattomuutta ja viattomuuden kuulostaessa hävyttömyydeltä välittömän tunteen kieppuessa jossain kaiken verbaalisen taitavuuden keskellä. Muiden yllyttäminen on Yurille aivan omanlaisensa hupi, jonka sisältämä viihdearvo ei juuri koskaan laske – kiusoitteleva luonne yltyy herkästi lietsomaan jopa tuntemattomia kai toivoen näkevänsä ihmeen tai ehkä taivasta kohden kohoavat liekit, joihin kieltää koskaan edes koskeneensa. Sanailu, väittely ja keskustelu puolestaan ovat asioita, joista vampyyri syttyy jopa tahtomattaan janoten aina vain kiivaampaa yhteenottoa tai syvempää yhteisymmärrystä, eikä pinnan alla piilotteleva ego ole yhtään niin herkkä tai särkyvä kuin jotkut ehkä kuvittelisivat vähäverisen kyetessä nielemään mahdolliset häviöt vailla ongelmaa. Itseilmaisun tärkeyttä painottava persoona toteaa usein, että on parempi pyytää anteeksi kuin kysyä lupaa, eikä kukaan saata syyttää Yuria opetustensa vastaisesti elämisestä – silmäkulmiin liimautuva pilke paljastaa kerta toisensa jälkeen luonteen leikkisyyden, joka purskahtaa luvatta pintaan oikeanlaisissa olosuhteissa vähäverisen piinatessa erityisen mieluusti niitä, jotka tuntuvat sitä kaikkein kiivaimmin karttavan.
Autenttisuus on ominaisuus, jota kohti vampyyri ajattelemattaan nojautuu halutessaan niin kiivaasti tarttua johonkin aitoon ja pysyvään, eikä Yuri piilottele tunteitaan tai niihin kietoutuneita ajatuksia. Tästä huolimatta pintaa syvemmältä koskettavat suhteet ovat miltei poikkeuksetta yksityisiä ja tarkoin vaalittuja, eikä vampyyri mielellään sotke tunne-elämänsä kiemuroita muuhun elämäänsä koettaessaan pitää eri osa-alueet erossa toisistaan – yksityisyys tuo mukanaan välttelevyyden, mikä ei suinkaan johdu häpeästä vaan ainoastaan raa’asta ujoudesta persoonan syvimpien arpien joutuessa uudelleen koetukselle. Omien tunteiden myrskyävä ja upottava meri on syvästi henkilökohtainen asia, jota vain tarkat ja valitut pääsevät todella läheltä todistamaan vampyyrin kyetessä erottamaan tunteen ja sen pinnallisen kuvauksen toisistaan erinomaisen taidokkaasti rationaalisen puolen tarttuessa tahtipuikkoon. Empatiakyky on kasvanut vahvasti osaksi selkärankaa ja ilmenee sydämeen saakka itsensä keplotelleiden seurassa yhtä vaivattomana refleksinä kuin hengittäminen, mutta toisinaan vampyyri tuntuu turruttavan itsensä tarkoituksellisesti ohittaakseen omatunnon itsepintaisen äänen halutessaan mieluummin ajaa omaa etuaan. Emotionaalinen manipulaatio on asia, jonka yksityiskohtia Yuri ei ole täysin kyennyt itselleen selviksi selittämään – toisaalta muiden taivuttaminen omaan tahtoon käy vastoin vapautta vaalivan persoonaa, toisaalta rinnan alla vaaniva itsekkyys vaatii vain ojentamaan sormia ja kietomaan ne aarteen ympärille muista välittämättä, anastamaan sen omakseen. Tarpeeksi lähelle päässeet ja luottamuksen säilyttämään kyenneet tuskin joutuvat koskaan persoonan kaksijakoisuutta todistamaan, mutta muille vampyyri saattaa näyttäytyä toisinaan radikaalistikin erilaisessa valossa tilanteen mukaan, eikä Yuri kykene, saati halua kantaa vastuuta kenestäkään tai mistään, mikä ei sielua tavalla tai toisella säväytä.
Kerrostumien railoista tihkuva impulsiivisuus maanittelee usein esille luonteen välitöntä mielihyvää kaipaavan puolen – menneet kokemukset ovat sytyttäneet sisimpään sammumattoman nälän, joka vaatii jatkuvasti stimulaatiota pysyäkseen tyydytettynä tehden mielitekojensa uhrista person nopeille nousuille. Leimahtava temperamentti kiihtyy yhtä lailla äkkinäisesti ja yllättäen, vaikkei vampyyri ole varovainen ilmaistessaan negatiivisia tunteitaan jo ennen kuin roihu nielaisee tunteisiin vahvasti kytköksissä olevan mielen. Fyysisyys ja estottomuus yhdistettynä häpeilemättömään itseilmaisuun takaa, että yhteenotot ovat poikkeuksetta aggressiivisia ja kiivaita, vaan eivät koskaan todella kontrolloimattomia, eikä Yuri tulisuudestaan huolimatta ole pitkävihainen laantuessaan yhtä nopeasti. Silti anteeksipyynnöt harvoin livahtavat vastapuolta tyydyttävinä tai monisanaisina kielelle itsepäisen persoonan seisoessa vavahtamatta kaiken sanomansa takana tarkoitettuaan jokaista tekoa ja lausuttua tavua – eikä nopeasti tyyntyvä odota ruusuisia pahoitteluja myöskään muilta olettaessaan näiden olevan yhtä halukkaita liikkumaan eteenpäin vailla pinnan alle pureutunutta karvautta tai katkeruutta.
Luonteen negatiivisten ominaisuuksien ja lukuisten ristiriitaisuuksien lisäksi pinnan alta löytyy myös paljon hyvää. Uusista asioista ja henkilöistä nopeasti viehtyvä ja utelias vampyyri kykenee sopeutumaan tapahtuviin muutoksiin vailla vaikeuksia silloinkin, kun ne sattuvat tielle yllättäen, eikä persoonasta puutu heittäytymiskykyä. Vahvasti materialismiin taipuvaisena Yuri osoittaa usein kiintymystään estoitta lahjojen kautta taipuen yllättävään anteliaisuuteen hukuttaessaan itselleen tärkeitä kimallukseen, kukkiin ja kaikkeen käsin kosketeltavaan tai hedonistisesti nautittavaan. Vampyyri on myös kykeneväinen siirtämään oman itsekkyytensä sivuun täyttääkseen lohduttajan roolin tai toimiakseen keskusteluun valmiina kaikuna, mikäli se palvelee lähimmäisten tarpeita – toki tarjottu apu on usein neuvoina esiin kumpuavaa ja konkreettista, muttei koskaan pahansuopaa tai tilanteeseen sopimattoman terävää sisimmässään lopulta varsin pehmeän sielun kyetessä näkemään säröt ja samaistumaan silmistä heijastuvaan kipuun. Lojaalius on yhtä lailla yksi luonteen kulmakivistä Yurin muistuttaessa erehdyttävästi vakaata kalliota, joka ei suostu liikahtamaan paikaltaan edes myrskytuulessa kerran merestä kohti korkeuksia noustuaan; kun juuret on kerran jonnekin kasvatettu, eivät ne toisaalla kasvamaan kykene ilman veristä ja henkilökohtaista petosta. Tärkeiksi lukeutuvat saavat myös nauttia aidosta rehellisyydestä ja ehdottomasta luottamuksesta kärkkään kielen kiihtyessä yllytettynä puolustamaan rakkaitaan miltei raivoisasti. Intohimoisuus, kokemusnälkäisyys ja ehdoton suoruus tekevät persoonasta pureskelua kaipaavan yhdistelmän makuja, mielipiteitä ja tuntemuksia.
ULKONÄKÖ
For something to be beautiful it doesn't have to be pretty
Yuri oli jo nuoruudessa kehonrakenteeltaan solakka suhteellisen pitkine raajoineen ja ihon alta selvästi erottuvine luukohoumineen, eikä ulkomuoto ole liiaksi vuosien varrella muuttunut, vaikka onkin kerännyt lisää jäntevyyttä ja lihasmassaa. Raameille on siunautunut pituutta suunnilleen 177 senttimetriä, eikä vartalo kärsi sopusuhtaisuuden puutteesta miellyttäen symmetriaa ja pehmeästi feminiinisiä piirteitä arvostavaa silmää – kaunis on valehtelematta adjektiivi, jolla vampyyri itsekin itseään komean sijaan häpeilemättä kuvailisi. Kasvojen lapsekkaaksikin luonnehdittavaa pyöreyttä leikkaavat terävä leuka ja sen veistokselliset pielet sekä korkealle kurkottelevat poskipäät, joita huulille herkästi kohoava leveä hymy entisestään korostaa. Tahattomasti aavistuksen yläviistoon kaartuvat suupielet tekevät pienestä, mutta täyteläisestä suusta entistä pehmeämmän niin kuin tarkasti kaiverrettu amorinkaarin taivuttaessaan ylähuulta. Tummat kulmat puolestaan kehystävät aasialaiseen tapaan mantelin muotoisia ja ruskeita silmiä, jotka nekin saavat nurkkiinsa naurujuonteita hymyn maanittelemina – ilmeikkyys on yksi Yurin ehdottomista tavaramerkeistä, eihän vampyyri koskaan turhaan peittele kasvoiltaan leikiten kuvastuvia tunteita. Luonnostaan korpinmustat hiukset eivät ole vuosien varrella väriään vaihtaneet, mutta malli sen sijaan on myötäillyt vuosisatojen ja -kymmenien tyylejä silloin, kun ne ovat Yuria itseään miellyttäneet. Nykyään ne on leikattu kerrostetusti: niskasta paksut ja karheat hiukset yltävät peittämään niskanikamat alleen ja kasvojen sivuja koristamaan on jätetty pidempiä suortuvia niin, että hiukset on vaivatonta kohottaa puolittaiselle nutturalle tai pienelle poninhännälle.
Itseilmaisun korostunut tärkeys hehkuu poikkeuksetta olemuksesta, joka on tuskin koskaan todella viimeistelemätön tai jotain muuta kuin tarkkaan askarreltu kokonaisuus täynnä yksityiskohtia ja tunnelmaa. Tyylistä ja kehonsa mittasuhteista tietoinen vampyyri on peittelemätön materialisti eikä arastele kietoutua prameisiin ja kalliisiin materiaaleihin asujen joko peittäessä vartalon kaaret tarkoitetusti alleen tai myötäillessä orjallisesti räätälin määräämiä mittoja. Yleisilmeeltään Yuri on sekoitus niin maskuliinista kuin feminiinistä energiaa, muotoja ja tyylejä, eikä vampyyri ole halukas asettumaan muiden valmiiksi valamaan muottiin vain tehdäkseen muiden olon miellyttävämmäksi – silmiä koristaa harva se hetki meikki, kaulassa ja ranteissa roikkuu hopeakoruja, korvanlehdet on rei’itetty miltei kauttaaltaan ja jaloissa koreilevat korolliset nilkkurit nostattavat kehon sadankahdeksankymmenen senttimetrin läheisyyteen. Värit eivät pelota vampyyria, joka elää mielialojensa aallolla valiten sävynsä niiden mukaan, eikä mikään väri ole liian kirkas tai räikeä, mikäli hetki on oikea. Ulkomuotoa määrittelee oman mielen lisäksi myös työnkuva, jonka puitteissa pukeutuminen on aina maltillista ja asiallista, vaikkakaan ei koskaan täysin persoonatonta pienten yksityiskohtien osuessa leikiten tarpeeksi tarkkaavaisten silmiin. Vaaleaa ihoa koristamaan on vuosien saatossa eksynyt liuta tatuointeja, joista suurin osa on pieniä ja huomaamattomia peittyen vaatteiden tai asusteiden alle, eikä Yuri ole yksi selittämään muille merkintöjen tarkoitusta. Suurimmat tatuoinnit löytyvät oikean käsivarren sisäsyrjältä ja vasemman käsivarren ympäriltä, seuraavaksi suurin kulkee pitkin selkärankaa ja tusina muita pienempiä merkkejä on ikuistettu sormiin. Tarkkasilmäiset saattavat huomata myös vasemman ranteen sisäsyrjällä aavistuksen haalistuneen ja selvästi käsitekniikalla ihoon pistellyn kuvioinnin kahdesta kalasta tatuoinnin edustaessa maailman vastavoimia, jinia ja jangia.
Täyteläistä, mutta pehmeää puheääntä voisi helposti luonnehtia rauhoittavaksi ja vampyyri onkin taidokas tyynnyttelemään ympärillään olevia pelkästään äänensä voimalla huulilta liukuvien tavujen kadottaessa terävimmät särmänsä ilman, että puhe muuttuu yksitoikkoiseksi. Muille välittyvää seesteistä tunnelmaa korostaa entisestään iholle sipaistu ja nimikkotuoksuksi muotoutunut ruusunkukkien, punapippurin ja appelsiinin aromi ripauksella sitruksen vivahteita, mihin sekoittuu usein suitsukkeiden, makutupakan ja itämaisten yrttien tuoksu. Luontevassa elekielessä on tilanteesta riippumatta varmuutta, eihän Yuri tee mitään tarkoituksettomasti – suora ryhti, hillityt liikkeet ja selvä artikulaatio kielivät luonteenomaisesta suorasukaisuudesta, eivätkä tarkoitukset jää tulkinnanvaraisiksi vampyyrin nauttiessa merkityksellisistä kosketuksista ja pitkittyvistä, riisuvista katsekontakteista.
Itseilmaisun korostunut tärkeys hehkuu poikkeuksetta olemuksesta, joka on tuskin koskaan todella viimeistelemätön tai jotain muuta kuin tarkkaan askarreltu kokonaisuus täynnä yksityiskohtia ja tunnelmaa. Tyylistä ja kehonsa mittasuhteista tietoinen vampyyri on peittelemätön materialisti eikä arastele kietoutua prameisiin ja kalliisiin materiaaleihin asujen joko peittäessä vartalon kaaret tarkoitetusti alleen tai myötäillessä orjallisesti räätälin määräämiä mittoja. Yleisilmeeltään Yuri on sekoitus niin maskuliinista kuin feminiinistä energiaa, muotoja ja tyylejä, eikä vampyyri ole halukas asettumaan muiden valmiiksi valamaan muottiin vain tehdäkseen muiden olon miellyttävämmäksi – silmiä koristaa harva se hetki meikki, kaulassa ja ranteissa roikkuu hopeakoruja, korvanlehdet on rei’itetty miltei kauttaaltaan ja jaloissa koreilevat korolliset nilkkurit nostattavat kehon sadankahdeksankymmenen senttimetrin läheisyyteen. Värit eivät pelota vampyyria, joka elää mielialojensa aallolla valiten sävynsä niiden mukaan, eikä mikään väri ole liian kirkas tai räikeä, mikäli hetki on oikea. Ulkomuotoa määrittelee oman mielen lisäksi myös työnkuva, jonka puitteissa pukeutuminen on aina maltillista ja asiallista, vaikkakaan ei koskaan täysin persoonatonta pienten yksityiskohtien osuessa leikiten tarpeeksi tarkkaavaisten silmiin. Vaaleaa ihoa koristamaan on vuosien saatossa eksynyt liuta tatuointeja, joista suurin osa on pieniä ja huomaamattomia peittyen vaatteiden tai asusteiden alle, eikä Yuri ole yksi selittämään muille merkintöjen tarkoitusta. Suurimmat tatuoinnit löytyvät oikean käsivarren sisäsyrjältä ja vasemman käsivarren ympäriltä, seuraavaksi suurin kulkee pitkin selkärankaa ja tusina muita pienempiä merkkejä on ikuistettu sormiin. Tarkkasilmäiset saattavat huomata myös vasemman ranteen sisäsyrjällä aavistuksen haalistuneen ja selvästi käsitekniikalla ihoon pistellyn kuvioinnin kahdesta kalasta tatuoinnin edustaessa maailman vastavoimia, jinia ja jangia.
Täyteläistä, mutta pehmeää puheääntä voisi helposti luonnehtia rauhoittavaksi ja vampyyri onkin taidokas tyynnyttelemään ympärillään olevia pelkästään äänensä voimalla huulilta liukuvien tavujen kadottaessa terävimmät särmänsä ilman, että puhe muuttuu yksitoikkoiseksi. Muille välittyvää seesteistä tunnelmaa korostaa entisestään iholle sipaistu ja nimikkotuoksuksi muotoutunut ruusunkukkien, punapippurin ja appelsiinin aromi ripauksella sitruksen vivahteita, mihin sekoittuu usein suitsukkeiden, makutupakan ja itämaisten yrttien tuoksu. Luontevassa elekielessä on tilanteesta riippumatta varmuutta, eihän Yuri tee mitään tarkoituksettomasti – suora ryhti, hillityt liikkeet ja selvä artikulaatio kielivät luonteenomaisesta suorasukaisuudesta, eivätkä tarkoitukset jää tulkinnanvaraisiksi vampyyrin nauttiessa merkityksellisistä kosketuksista ja pitkittyvistä, riisuvista katsekontakteista.
NIPPELITIEDOT
ENTP-A / HOROSKOOPILTA Leijona / puhe- ja lauluääni
— Kiinasta jo ennen Yurin syntymää kadonnut jaloverinen isä kuuluu Acardojen puhdasverisestä suvusta jo 1050-luvulla eronneeseen jaloveriseen haaraan, jonka edustajat siirtyivät vuosikymmenten aikana Venäjän lävitse Aasiaan. Perhe on nykyään jo jakautunut useaan eri sukupolveen ja sen jäsenet ovat pysyneet aina varsin itsepintaisesti irti vampyyriseurapiireistä soluttauduttuaan mieluummin ihmismaailman keskelle. Mysteerinä vuosisatojen läpi pysyneen isän henkilöllisyys ei ole vielä tänäkään päivänä selvinnyt vampyyrille itselleen.
— Periaatteessa puhuu äidinkielenään mandariinikiinaa, mutta Kiinan muut murteet ovat muovanneet kieltä alusta saakka, ja venäjästä puolestaan muotoutui yleisin käyttökieli jo 1400-luvulla. Uusien kielten opettelusta on vuosisatojen saatossa tullut eräänlainen erikoistaito, jonka Yuri on hionut huippuunsa kyeten omaksumaan uusia dialekteja ja kieliä muutamassa viikossa – täydellisyyttä ei tietenkään niin lyhyessä ajassa kukaan saavuta, mutta yleensä kyvyt riittävät tarvittavien tehtävien hoitamiseen. Ei ole tavatonta kohdata vampyyria nappikuulokkeet korvissaan toistamassa ääneen lastenkirjojen yksitoikkoisia juonia samalla sanaristikoita ratkoen.
— Ehdottomiin mielenkiinnonkohteisiin kuuluvat sudokut ja ristikot, joita vampyyri täyttää aina tilaisuuden saatuaan varsinkin tilanteissa, joissa tietää joutuvansa odottamaan. Aivopähkinät, arvuuttelupelit ja loogiset päättelytehtävät ovat erityisen mielekkäitä ja Yuri on usein se, joka yllyttää muita keksimään uusia ajatusleikkejä pelkästään aikaa tappaakseen. Aikanaan katutaiteilijana itsensä elättäneenä hänen erikoisosaamiseensa kuuluvat myös silmänkääntötemput, joilla notkeat sormet viihdyttävät ketä tahansa viihdytyksen tarpeessa olevaa – eikä ole myöskään salaisuus, että kädet taipuvat jonglööraukseen ja yllyttäessä kokeilevat taitojaan millä tahansa ojennetuilla esineillä.
— Asuu suurimman osan ajastaan Sokolnikin palatsissa Moskovassa, eikä omista yhtäkään asuntoa. Niin työtehtävien puolesta kuin viihteen vuoksi matkatessa vampyyri yöpyy poikkeuksetta korkeimman tähtiluokituksen hotelleissa nauttien estoitta elämäntilanteensa tuomista eduista.
— Rahasta ja materiasta on kehittynyt ajan saatossa tärkeä statussymboli ja elämänlaadun mittari, eikä Yuri välttämättä edes ymmärrä omaa fiksaatiotaan vartuttuaan alkuelämänsä varattomana vaurauden keskellä. Toisinaan vampyyri on kuin harakka täyttäessään asuintilojaan kaikella kimmeltävällä ja kalliilla. Mukavuuksista nauttivana tuhlaajana Yuri ei ole koskaan ollut hyvä pitämään rahasta kiinni kuluttaessaan surutta kaiken saamansa niin itseensä kuin ympärillään oleviin.
— Vapaamielisenä ja rajoitteita kaihtavana persoonana ei liene yllätys, että vampyyrin paheisiin lukeutuvat päihteet vahvoista huumeista aina satunnaisesti huulten väliin rantautuviin savukkeisiin saakka. Aikanaan erityisesti oopiumia suosineena Yuri on mieltynyt keskushermostoa lamaaviin huumeisiin stimulanttien sijaan, mutta tilannesidonnainen käyttö ei sulje yhtäkään vaihtoehtoa kokonaan ulkopuolelle; poikkeuksetta itse käärityt savukkeet sisältävät miltei aina kannabista, vesipiippu on pullollaan muutakin kuin tupakkaa ja yleensä jostain sormien ulottuvilta löytyy koristeellinen rasia täynnä pulveria ja tabletteja. Ongelmaksi vakiintunutta käyttöä tuskin kukaan Yurin tunteva kuitenkaan nimittäisi, eihän kyseessä ole helposti addiktoituva luonne taskut täynnä salaisuuksia.
— Periaatteessa puhuu äidinkielenään mandariinikiinaa, mutta Kiinan muut murteet ovat muovanneet kieltä alusta saakka, ja venäjästä puolestaan muotoutui yleisin käyttökieli jo 1400-luvulla. Uusien kielten opettelusta on vuosisatojen saatossa tullut eräänlainen erikoistaito, jonka Yuri on hionut huippuunsa kyeten omaksumaan uusia dialekteja ja kieliä muutamassa viikossa – täydellisyyttä ei tietenkään niin lyhyessä ajassa kukaan saavuta, mutta yleensä kyvyt riittävät tarvittavien tehtävien hoitamiseen. Ei ole tavatonta kohdata vampyyria nappikuulokkeet korvissaan toistamassa ääneen lastenkirjojen yksitoikkoisia juonia samalla sanaristikoita ratkoen.
— Ehdottomiin mielenkiinnonkohteisiin kuuluvat sudokut ja ristikot, joita vampyyri täyttää aina tilaisuuden saatuaan varsinkin tilanteissa, joissa tietää joutuvansa odottamaan. Aivopähkinät, arvuuttelupelit ja loogiset päättelytehtävät ovat erityisen mielekkäitä ja Yuri on usein se, joka yllyttää muita keksimään uusia ajatusleikkejä pelkästään aikaa tappaakseen. Aikanaan katutaiteilijana itsensä elättäneenä hänen erikoisosaamiseensa kuuluvat myös silmänkääntötemput, joilla notkeat sormet viihdyttävät ketä tahansa viihdytyksen tarpeessa olevaa – eikä ole myöskään salaisuus, että kädet taipuvat jonglööraukseen ja yllyttäessä kokeilevat taitojaan millä tahansa ojennetuilla esineillä.
— Asuu suurimman osan ajastaan Sokolnikin palatsissa Moskovassa, eikä omista yhtäkään asuntoa. Niin työtehtävien puolesta kuin viihteen vuoksi matkatessa vampyyri yöpyy poikkeuksetta korkeimman tähtiluokituksen hotelleissa nauttien estoitta elämäntilanteensa tuomista eduista.
— Rahasta ja materiasta on kehittynyt ajan saatossa tärkeä statussymboli ja elämänlaadun mittari, eikä Yuri välttämättä edes ymmärrä omaa fiksaatiotaan vartuttuaan alkuelämänsä varattomana vaurauden keskellä. Toisinaan vampyyri on kuin harakka täyttäessään asuintilojaan kaikella kimmeltävällä ja kalliilla. Mukavuuksista nauttivana tuhlaajana Yuri ei ole koskaan ollut hyvä pitämään rahasta kiinni kuluttaessaan surutta kaiken saamansa niin itseensä kuin ympärillään oleviin.
— Vapaamielisenä ja rajoitteita kaihtavana persoonana ei liene yllätys, että vampyyrin paheisiin lukeutuvat päihteet vahvoista huumeista aina satunnaisesti huulten väliin rantautuviin savukkeisiin saakka. Aikanaan erityisesti oopiumia suosineena Yuri on mieltynyt keskushermostoa lamaaviin huumeisiin stimulanttien sijaan, mutta tilannesidonnainen käyttö ei sulje yhtäkään vaihtoehtoa kokonaan ulkopuolelle; poikkeuksetta itse käärityt savukkeet sisältävät miltei aina kannabista, vesipiippu on pullollaan muutakin kuin tupakkaa ja yleensä jostain sormien ulottuvilta löytyy koristeellinen rasia täynnä pulveria ja tabletteja. Ongelmaksi vakiintunutta käyttöä tuskin kukaan Yurin tunteva kuitenkaan nimittäisi, eihän kyseessä ole helposti addiktoituva luonne taskut täynnä salaisuuksia.
Hahmo luotu 08/2023 / Kasvojaan lainaa Jeff Satur / tekstit Maerin käsialaa
