Tulen hallinnan voima löydettiin vahingossa jo nuorena, kun nuotio leimahti ilmiliekkeihin vauvavampyyrin suuttuessa. Voiman hallitsemisen opettelu oli pitkäkestoinen ja tuskainen prosessi, koska se Caton kohdalla on niin voimakkaasti tunteisiin sidonnainen. Itse asiassa vielä tänäkin päivänä saattavat liekit leimahtaa vahvemmin, jos tulen äärellä annetaan tunteiden olla liian ylitsevuotavia. Vampyyri kykenee niin sammuttamaan liekit kuin muuttamaan ne intensiivisemmiksi, ja niiden suuntaa voidaan myös muokata ihan niin kuin halutaan itse käsillä ohjaten. Täysin tyhjästä ei tulta kuitenkaan kyetä loihtimaan vaan siihen tarvitaan valmis liekki, jonka arvaamatonta luontoa taivutella omaan tahtoon. Jotkut ovat tietoisia voimasta ja sitä on käytetty hyödyksi esimerkiksi tulennielennässä.

Tulen hallinnan vuoksi Catolla on korkeampi lämmönsietökyky ja kaipaa sitä ympärilleen. Hän viihtyy huomattavasti lämpimämmissä ympäristöissä kuin muut, mikä varmasti toisten mielestä on jopa ärsyttävää; Cato on aina muuttamassa huoneenlämpöä korkeammaksi ja hakemassa lisäpeittoja tunteakseen olonsa hyväksi. Kylmyyttä siis tunnetaan usein, mutta toisaalta voima aiheuttaa myös sen, että tunteiden villiintyessä Catolla on suorastaan tuskaisen kuuma. Kosketuksen alla Cato myös tuntuu lämpimämmältä kuin muut vampyyrit, mistä on totuttu kuulemaan kommentteja moneen kertaan. Liekkien poltteelle ei olla immuneeja vaan ne polttavat aivan samalla tavoin kuin muitakin, jos Cato ei keskity tilanteen kontrolloimiseen aktiivisesti. Menneisyyden onnettomuudestaan Cato selvisi täysin siis lämmönsietokykynsä ansiosta.

Muita saman lajin edustajista poikkeavia voimia ei Catolla ole. Hänellä on toki normaalia ihmistä nopeammat refleksit ja liikkeet, ja hän kykenee parantamaan omat ruhjeensa ja haavansa, kunhan tarpeeksi kauan aikaa on kulunut. Mielenhallinnallisia taitoja Catolla on myös jonkin verran ja muistot hän kykenee pyyhkimään ihmisiltä. Tästä on hyödytty ruokailutilanteissa, koska saaliit päästetään aina lähtemään muistojen pyyhkimisen jälkeen - eihän vampyyrejä tahdota vieraan lajin tietoisuuteen saattaa mutta ei myöskään ketään tappaa.

Useimmiten kaikki kiinnittävät ensimmäisenä katseensa Caton jäisen sinisiin silmiin ja niiden liki lävistävään katseeseen. Jäinen ei kuitenkaan ole katse vaan usein silmät siristyvät hyväntahtoisesti hymyn kohotessa huulille eikä niistä ainakaan pahantahtoista sielua kykene tavoittamaan. Raskaiden luomien yllä on tumma ripsipeite ja silmiä korostetaan usein kevyellä, suttuisella kajaalirajauksella, koska sukupuolirooleista ei juurikaan välitetä. Jykeviä kasvoja ovat kehystämässä ryhdikkäät, tummat kulmakarvat, joita ei ole tapana huoltaa - muutama liian häiritsevä hajakarva saatetaan sieltä silloin tällöin pois nyppäistä. Muiden vampyyrien tapaan virheettömän ihon sävyä voisi kutsua päivettyneen vaaleaksi. Toisinaan leukalinjalle annetaan kasvaa parransänkeä vähän reilumminkin, mutta useimmiten se ajetaan pois; kumpi tahansa on siis mahdollisuus. Tummat, kiharat hiukset kuvaavat kurittomuudellaan luovaa luonnetta, vaikka niitä jaksetaankin välillä taltuttaa parempaan muottiin.

Caton vartalo on malliltaan atleettinen ja lihaksikas. Pituutta mieheltä löytyy 180 senttimetrin verran ja painoa noin 80 kilogrammaa. Cato on melko hedonistinen ja hän nauttii esimerkiksi kalliista viinistä ja muista alkoholijuomista; tämän hän on oppinut vasta vanhemmalla iällä naituaan rikkauksiin. Liikunta ei ole erityisen tärkeää Catolle vaan hän hoitaa mieluummin mieltään, koska vartalo pysyy hänen omaan silmäänsä sopivana ilman turhaa hikoamista salilla tai lenkkipoluilla. Toki kauneuden perässä juokseva luonne on vienyt monta vuosisataa vampyyriä vaikka kuinka monen kukkulan päälle eikä hänen kuntonsa missään nimessä lopu heti. Cato käyttää mieluusti kaikenlaista hyväntuoksuista kosmetiikkaa kuten hajuvesiä, ja tuoksuu usein huumaavalta liljalta - liian maskuliiniset hajut eivät ole hänen mieleensä.

Ennen Olga Antovan tapaamista Cato pukeutui varsin vähäeleisesti eikä erottunut joukosta. Nykyisin materiaa kuitenkin arvostetaan ja vaatteiden laadulla on alkanut olemaan väliä. Pukeutumisellaan, kuten monessa muussakin asiassa, mies rikkoo sukupuolinormeja eikä hän tunne erottelevaa termiä miesten ja naisten vaatteet. Perinteisen miehen tapaan hän ei siis pukeudu. Hän ei pelkää eri värejä, vaatemalleja tai materiaaleja vaan on varsin näyttävä ilmestys laittautuessaan - ja miksei kotonakin aamutakkiin kietoutuneena. Cato käyttää mielellään arvokkaita kaula- ja rannekoruja sekä sormuksia ja solakat, pitkät sormet ovat huolletut kynsiä myöten. Tatuointeja Catolla on kaksi, joista molemmat liittyvät Yuriin. Oikeassa ranteessa on Imperiaalisessa Kiinassa, terävällä bambupiikillä tehty jing ja jang -aiheinen karppitatuointi ja myöhemmin niskaan on otettu liljatatuointi Yurin muistoksi.

   

Cato on lempeä ja miellyttävä persoona, joka tahtoo aina tehdä kaikkien olon kotoisaksi ja on valmis aidon kiinnostuneena tutustumaan muihin. Vampyyrillä on ilmiömäisen hyvä muisti ja vaikka joku tavattaisiin uudestaan vuosien jälkeen, osataan tällöinkin jatkaa siitä mihin viime keskustelu oli jäänyt. Itsestä tahdotaan antaa ulospäinsuuntautunut kuva, eikä se kaukana totuudesta olekaan - vuorovaikuttaa osataan värikkäästi ja nokkelasti sarkastista huumoria viljellen. Cato etsii mielellään kontaktia seuralaiseen ensin ja huokuu lämmintä, lähes äitimäisen huolehtivaa energiaa ympärilleen. Hän on valmis olemaan olkapää, jota vasten itkeä, ja osaa antaa yllättävänkin hyviä neuvoja ja ohjeita tieltään eksyneille. Eksyneiden lampaiden paimenena on toimittu moneen otteeseen ja toisinaan Cato ajaa itsensä jopa omille äärirajoille vain, jotta muille ympärillä saadaan hyvä olo. Isossa perheessä kasvaminen on nimittäin muokannut hänestä varsin altruistisen ja hän valitsee aina toiset ennen omaa hyvinvointia niin hyvässä kuin pahassa.

Perhe on Catolle kaikki kaikessa ja hän on äärimmäisen läheinen kaikkien perheenjäsentensä kanssa. Tapana on kiintyä äärimmäisen nopeasti myös uusiin tuttavuuksiin, koska kaikkien kanssa haetaan aina henkistä yhteyttä ja suurin piirtein kaikki synkimmätkin salaisuudet ollaan valmiita tuomaan ilmi heti, jotta henkinen yhteys voidaan saavuttaa. Vampyyri on luettavissa kuin avoin kirja eikä hän koe tarvetta piilotella itseään ja omaa luonnettaan maailmalta. Cato rakastaa voimakkaasti ja intohimoisesti, ja seuraa läheisimpiään vaikka kallion kielekkeeltä alas; ja vaikka väkivaltaa pidetään yleisesti katsottuna viimeisenä oljenkortena lähes pasifistisessa mielessä, tappaisi hän varmasti rakkaimpiaan suojellakseen .Yksi Caton synkimmistä luonteenpiirteistä on varmasti mustasukkaisuus romanttisista kiinnostuksen kohteista. Vaikka itseä yritetään tilanteissa hillitä, valtaa synkkyys usein koko kehon ja tahraa myös mielen; tällöin sanoja ei säästellä ja jälkeenpäin tilanteista ahdistutaan niin, että sydän on karata liitoksistaan valahtaakseen vatsan pohjalle. Eripuraa jonkun kanssa kohdatessa ensimmäinen reaktio ei kuitenkaan koskaan ole alkaa fyysiseksi, mutta verbaalisesti taitava mies osaa kielensä päältä heittää hyvinkin myrkyllisiä tikareita kohti vastustajaansa. Koska Cato ei pidättele tai ylipäätään osaa jarruttaa eläen täysin sydämensä ja tunteidensa armoilla, on hän melko ailahteleva persoona tunteellisesti ja kaikki mielialat osoitetaan häpeilemättä. Hän siis itkee hysteerisesti, nauraa railakkaasti, huutaa raivokkaasti ja näpäyttelee passiivis-aggressiivisesti. Jos mieliala roihahtelee liian vahvasti ja toista satutetaan tahtomatta, heittäytyy Cato polvilleen matelemaan maahan ja suurin piirtein rukoilee anteeksiantoa. Hän ei nimittäin tahdo olla se, joka muita satuttaa vaan haluaa kohdella kaikkia hyvin. Jokainen henkilö hyväksytään juuri sellaisena kuin he ovat, ja äärimmäisen tärkeää Catolle on se, että jokainen saa toteuttaa itseään tahtomallaan tavalla. Cato on siis viimeinen henkilö tuomitsemaan.

Äärimmäisen herkkä sielu, mikä on toisaalta sekä siunaus että kirous. Catolla on toisinaan tapana uppoutua liki epätoivoisiin ajatuksiin ja hän ahdistuu suuresti kaikista vääryyksistä ympärillään. Hän on pitkän elinkaarensa aikana nähnyt liian paljon sotaa, kaaosta ja vihaa, ja sellaiset piirteet hän haluaisi häätää pois muista kokonaan. Omista traumoistaan Cato on päässyt eroon kiitos syvällisen ja kaikkea pohtivan luoteen eli eivät ne enää piinaa unia, mutta nykyisyydestä silti murehditaan. Ajatusten käydessä liian kuormittaviksi on Catolla tapana vetäytyä omiin oloihin ja uppoutua taiteeseensa, joka toimii aina silloin tällöin todellisuudenpakoilun muotona. Toisaalta herkkyys tekee vampyyristä empaattisen ja hyvän kuuntelijan, heikkojen puolustajan, syvällisen, intohimoisen ja pienistä asioista innostuvan. Ympärillä olevia tapahtumiakin seurataan tarkasti ja harva asia jää teräviltä silmiltä huomaamatta. Mielen herkkyys heijastuu myös kehollisiin tuntemuksiin ja kaikki aistit ovat äärimmäisen herkkiä. Tästä syystä rakastaa esimerkiksi kosketusta ja kaikenlaisia tuoksuja, ja fyysisyys on Catolle varsinkin suhteessa tärkeintä.

Luovuus on elinehto, joka kuljettaa Catoa mitä yllätyksellisempiin tilanteisiin. Miehen ongelmanratkaisutaito on erinomainen eikä uusia tilanteita karteta vaan ne otetaan vastaan liki lapsenomaisella uteliaisuudella ja ratkaisu ollaan aina valmiita etsimään, jos ei yksin, niin sitten toisen henkilön kanssa. Tapana on mukautua kaiken mukana, oli kyseessä toinen persoona, kulttuuri tai mikä tahansa; juurtuminen ei yleisesti katsottunakaan ole vaihtoehto vaan tietynlaista vaihtelua kaivataan, olivathan lapsuus ja nuoruuskin aikoinaan varsinaista seikkailua. Cato saattaa siis kyllästyä maisemiin tai saman kaavan toistamiseen, mutta ei koskaan läheisimpiin. Toki esimerkiksi romanttisissa suhteissa Cato vaatii sen, että toinen ihminen on myös valmis mukautumaan muutoksiin ja siihen, että hän on toisinaan täysin omien taideprojektiensa vietävissä; mies saattaa inspiraation saatuaan uppoutua vaikka vuorokausiksi omien projektiensa pariin.

Vaikka yleisesti katsottuna elämä konflikteja välttelevän persoonan kanssa on melko draamatonta ja helppoa, osaa vilkas ja itseään häpeilemättä ilmaiseva vampyyri myös ärsyttää ja yhtä lailla ärsyyntyä. Kaikki epäoikeudenmukaisuus, ilkeys ja muiden polkeminen omaa etua tavoitellessa ovat punaisia vaatteita, joita Caton edessä heiluttelemalla saa hänet varmasti suuttumaan. Verbaalisesti itseä ilmaistaan kipakasti tai vaihtoehtoisesti vetäydytään omiin oloihin pohtimaan ja märehtimään tapahtumia. Reaktiot siis usein ovat tulisia ja äkkipikaisia, mutta aivan yhtä nopeasti riidat unohdetaan eikä kaunoja jäädä kantamaan, vaan vastassa on jälleen se lämmin, kaikkea ja kaikkia rakastava, harmonian puolesta puhuva Cato.

   

Vähäpätöiseen, mutta tästä huolimatta jaloveriseen, perheeseen syntynyt Flavius tapasi Giselan ensimmäisen vuosituhannen alussa. Luovalla luonteellaan ja innostuneella olemuksellaan onnistui nainen miehen hurmaamaan eikä aikaakaan, kun he yhdessä lähtivät matkustamaan pitkin silloista saksalais-roomalaista keisarikuntaa esiintyen ihmisille, joiden seuraan soluttauduttiin ilomielin kiertävinä esiintyjinä iloa tuomaan. Jälkeläisiä parille siunaantui yhteensä neljä kappaletta: Felix vuonna 1264, Evonne vuonna 1268, Gilbert vuonna 1271 ja lopulta Cato vuonna 1301. Perhe ei juurtunut yhteenkään kaupunkiin tai kylään vaan vaunujensa kanssa pyöri pitkin poikin kotimaataan. Ihmisten keskuudessa, kun sukunimet alkoivat yleistyä ja sellainen valittiin, alettiin suku tuntea Eberhartien kiertolaisperheenä. Jokaiselle lapselle opetettiin muun muassa teatteri-ilmaisua, jonglöörausta, soittamista, laulua, tanssia, maalaamista, akrobatiaa ja jopa tulitemppuja. Jälkimmäistä olisi Cato oppinut kyllä ilman opettamistakin, koska jo nuoressa iässä huomattiin, kuinka liekkejä kyettiin taivuttamaan ihan vain oman tahdon ja liikkeen voimalla eikä suinkaan silmänkääntötemppuna.

Eberhartit olivat tiukasti yhteen nidottu tiimi, jotka kotiutuivat minne tahansa ikinä eksyivätkään ja soluttautuivat ongelmitta ihmismielen syövereihin. Lapsille opetettiin vapauden, rakkauden ja itseilmaisun tärkeyttä, ja vaikka rahassa ei koskaan kylvetty, voi Caton lapsuuden sanoa olleen varsin onnellinen ja seesteinen; tyytyväisyyttä ei rakennettu materialla vaan se luotiin seurasta ympärillä. Seura Caton ympärillä olikin mitä loistavinta, kun oman vampyyriperheen ja lumoavien ihmisten kanssa saatiin kanssakäydä. Kuolevaiset olivat kuin osa perhettä ja monen kanssa Cato loi ystävyyssuhteita. Koskaan ei heitä kohdeltu väärin ja ruokailukin hoidettiin tahtoa manipuloimalla ja jälkeenpäin muistot pyyhkimällä. Yhdenkään ihmisen henkeä ei riistetty vaan jokaiselle lapselle opetettiin kuinka hillitä verenhimo ja ravita itsensä niin, että kiinni ei jäätäisi.

Cato jaksoi elämistä perheensä keskuudessa muutaman kymmenen vuotta, ennen kuin nuoren vampyyrin halu kokeilla omia siipiä kasvoi ylitsepääsemättömäksi. Ajatus maailman kiertämisestä kutkutti niin, että se lopulta päätettiin toteuttaa. Täysin yksin ei matkaan kuitenkaan päästy lähtemään vaan mukaan tunki isoveli Felix. Kiusaten veli totesi aikovansa suojella nuorinta veljeään, vaikka todellisuudessa hänkin varmasti vain tahtoi hetken hengähdystauon arjen pitkäveteisyydestä - varsinkin, kun sitä parhaimmassa tapauksessa jouduttaisiin kestämään maailmanloppuun asti. Felix tosin vanhimpana oli jo reissannut Euroopassa, mikä toki hyödytti kaksikkoa ja Catoa varsinkin. Elanto vieraissa maissa tienattiin tuttuun tapaan esiintymällä, mutta sillä kertaa se tuntui erilaisemmalta, saihan Cato aivan itse sillä kertaa valita mitä teki löytäen omat vahvuutensa, ja se kasvattikin itsevarmuutta roimasti. Cato tuntui löytävän itsensä todella kiertäessään veljensä kanssa niin Eurooppaa kuin Aasiaa yhdeksän vuoden ajan, rakastuen aina vain uudestaan ja uudestaan eri kulttuureihin, kieliin ja maihin sekä niiden tarjoamaan kauneuteen ja asukkaisiin. Ranskasta kaksikon mukaan lyöttäytyi kaksi vampyyrinaista, jotka olivat kurtisaaneina jo kauan toimineet. Viehättäviin olentoihin tutustuttiin muutenkin kuin pintapuolisesti ja henkisesti - yöt heidän kanssaan venyivät usein pitkiksi ja intohimoisiksi ja tällöin Cato pääsi tutkimaan ensimmäistä kertaa seksuaalista puoltaan. Tästä huolimatta vampyyrittaria kohtaan ei mitään romanttisia tunteita muodostunut; läheisiksi ystäviksi ja lähes perheenjäseniksi heidät kuitenkin luettiin.

Imperiaaliseen Kiinan nelikko saapui vuonna 1369. Levottomuuden ja eripuran runnomilta kaduilta he yllättäen ottivat porukkaansa mukaan viidennen vampyyrin, joka tuntui olevan täysin hukassa oman itsensä - ja ylipäätään normaalin elämän - kanssa. Hän esitteli itsensä nimellä é rén; ilmaisuna, jolla Imperiaalisessa Kiinassa pahoja henkiä puhuteltiin. Lempinimeksi muodostui nopeasti Ren, koska uutta tuttavuutta ei niin negatiiviseen sävyyn tahdottu muistaa, ja yhdessä vietettyjen vuosien aikana vampyyristä muodostui Catolle muutakin kuin pelkkä ystävä. Cato tunsi löytäneensä jonkinlaisen puuttuvan palasen, sen, mitä aina oli kaivannut; ihastuminen tapahtui liki salakavalasti eikä vain yksipuolisesti. Yhdessä he kulkivat läpi Aasian tutustuen toisiinsa aina vain paremmin ja tunteet ne vain syvenivät syvenemistään aina rakkauteen saakka. Japanin mailla sai uusi tuttavuus lopulta uuden nimen, Yuri, joka japaniksi sattui tarkoittamaan liljaa, ja Cato taas oli aina pitänyt liljoja lempikukkinaan. Minun Yurini Cato aina lempeästi leperteli mielitetylleen eikä todella peitellyt tunteitaan vaan antoi itsestään irti kaiken mahdollisen.

Onnea ei kuitenkaan kestänyt rajattomasti. Vuonna 1411 viisi vampyyriä saapuivat Konstantinopoliin, nykyiseen Istanbuliin, jossa ensimmäiset puoli vuotta oli saatu viettää melko rauhassa sodan jälkiä vältellen. Kyseisenä vuonna kuoli alueen hallitsija, ja hallitsijan pojat aloittivat tämän jälkeen sotimaan keskenään. Myös Konstantinopoli sai osansa, ja rauhallisena iltana senhetkisessä kodissa talo sytytettiin palamaan ja sotilaita ryntäsi sisälle. Cato oli valmis rakkaintaan, veljeään ja kurtisaaneja tietenkin puolustamaan, ja tulta taivuttaen siihen oltaisiin varmasti pystyttykin. Sotilas oli kuitenkin nopeampi kuin Caton refleksit ja onnistui työntämään miekkansa läpi nuoren vampyyrin vatsan. Lopulta hiiltynyt katto romahti Caton ja muiden niskaan, mutta ennen tajun menetystä oli hän melko varma nähneensä Yurin paenneen. Herätessään ei Caton ympärillä kuitenkaan ollut mitään muuta kuin tulisia kipinöitä ja kuolemaa - kaikki muut veljeä myöten olivat menettäneet henkensä. Niin olisi varmasti käynyt myös Catolle, jos tulta ei oltaisi kyetty hallitsemaan. Se voima oli suojellut miestä sen verran, että tämä ei ollut palanut poroksi, mutta oli tästä huolimatta vakavasti loukkaantunut ja täynnä palovammoja. Viimeisillä voimillaan Cato ryömi ulos tuhkan keskeltä ja löysi sotilaan, joka tämäkin taisteli viimeiseen asti säilyäkseen hengissä. Mahdollisuutta tähän ei Cato antanut vaan vuodatti kaiken tämän veren ja imi sen itselleen saadakseen jatkaa kuolemattoman loputonta elinkaarta. Onnettomuus muokkasi Catosta paholaisen vailla omaatuntoa ja hän kulki kylästä kylään riistäen elinvoimat niin ihmiltä kuin eläimiltä.

Lopulta Caton löysi parantamiseen keskittynyt noita, joka onnistui taltuttamaan Caton ja ottamaan tämän omien siipiensä suojaan. Parantuminen oli kivulias ja pitkä, eikä kuolemanpelon aiheuttamaa impulsiivisuutta ollut helppoa mielestä pois sulkea. Samaan aikaan Cato kärsi piinaavista painajaisista, joihin heräsi yö toisensa jälkeen niin Yurin kuin Felixin nimeä huutaen ja hikeä valuen, eikä Cato enää edes tuntenut aiemmin lempeää persoonaansa. Hänen mielensä oli murtunut, mutta tästä huolimatta elätteli toivoa Yurin löytämisestä elossa; ei hetki ennen loppua voinut olla kuvitelmaa. Kun parin vuoden kuluttua noita vei Caton Sveitsiin miehen voimien ja mielen ehettyä tarpeeksi, tahdottiin Yuri edelleen löytää liki pakkomielteisesti. Maalaamisen ja piirtämiseen tällöin uppouduttiin, jotta paperille ja kankaalle kyettäisiin rakastetun kasvot ja keho ikuistaa; miten niin kuitenkaan koskaan kyettäisiin tekemään? Miten siihen saatiin ikuistettua olemus ja sielu, kun koskaan ei päästy tarpeeksi lähelle Yurin ainutlaatuista persoonaa?

Kotiin lähteminen olisi ollut Catolle yksi mahdollisuus, mutta mieluummin hän vietti aikaa uuden noitaystävänsä kanssa. Ei vampyyri ollut valmis viemään perheelleen suru-uutisia ja kohtaamaan näiden kyyneleet. 1500-luvulla, kun noitavainot olivat valloillaan, tilanne kuitenkin muuttui. Caton pelastanut noita sai syytökset eikä tämä halunnut, että vampyyri puuttuu asiaan millään tavalla. Kun Cato sitten näki pelastajansa rovion liekkien syleilyssä, annettiin impulsiivisuudelle lupa toimia ja tulta halliten koko kylä poltettiin tuhkaksi viattomia sivustakatsojia myöten. Tämän jälkeen Cato palasi Saksaan, jossa perheen korviin oli tapahtunut jo ehtinyt kiiriä. Nuorimman poikansa he ottivat iloiten ja yllättyneenä vastaan, koska tämänkin kuviteltiin kuolleen, ja yhdessä saatiin pitää vanhimmalle veljelle muistotilaisuus ilman ruumista. Caton rakastava sielu oli revitty tuhansiksi pirstaleiksi eikä mikään sitä varmaan tulisikaan enää koskaan parantamaan. Kahdessasadassa vuodessa Yuria yritettiin edelleen etsiä pitkin Eurooppaa, mutta ei tätä koskaan löydetty ja pikuhiljaa alettiin uskoa siihen, että Yurikin oli kuollut. Kaikesta huolimatta hän tuntui löytävän takaisin itsehillintänsä ja olemuksensa kiertäessään läpi Euroopan hoveja musiikkia soittaen ja hallitsijoiden muotokuvia maalaten - omien traumojen ei annettu katkeroittaa vaan niistä yritettiin selvitä. Lempeys ja kiltteys edellä Cato kulki, mutta alkoi viihtyä huomattavasti enemmän vampyyrien seurassa. Ihmisten julmuudesta ja sodanhakuisuudesta oli herkkä sielu kerennyt kärsiä jo tarpeeksi.

Pitkään etsittyään Cato löysi uuden syyn elää 1700-luvulla. Saksalaisen ihmisylimystön joukosta hän löysi yllätyksekseen viehättävään vampyyriin, joka paljastui Olga Antovaksi. Vaikka villiä elämää oltiin vietetty ja ohikiitävästä intohimosta oltiin nautittu, ei lupaa itselle oltu annettu rakastua Yurin jälkeen. 300 vuotta surutyötä oli kuitenkin tarpeeksi ja Olga vain väkisin hiipi asuttamaan sydäntä. Caton maalatessa naisen muotokuvaa he pääsivät tutustumaan toisiinsa syvemmin niin henkisellä kuin kehollisella tasolla ja vampyyri päätti seurata sydämensä johdatusta kosien samana vuonna vampyyritarta, joka suostui empimättä. Vuosista alettiin nauttia täysillä Olgan rinnalla ja uutta yhteistä taivalta rakennettiin, ja rakkaudesta syntyi kaksi jälkeläistäkin. Olgan ja lasten kanssa nähtiin maailmaa ja samalla Cato joutui opettelemaan elämään rikkauksien ja seurapiirien ympäröimänä; eihän Antovin suku ainakaan köyhästä tai vaatimattomasta elämästä ollut tunnettu. Kiertolaisen elämästä Cato ei osannut tai halunnut päästää irti, mutta katuesiintyjän roolin hän jätti muille, keskittyen itse kuvataiteeseen ja Ranskassa tavattu Camille Lavigne oli se, joka inspiraation maalaamiseen sai leimahtamaan liekkeihin. Ensin Cato vain väärensi kuuluisia teoksia, mutta lopulta päätyi tekemään omiaan ja sillä onnistui saamaan omankin nimensä hieman tunnetummaksi. Taiteen sävyttävää elämää taulujen keskuudessa tänäkin päivänä eletään, mutta koskaan ei omiin teoksiin olla tarpeeksi tyytyväisiä, koska muotokuvien joukosta puuttuu se tärkein - Yuri. Yuri, jonka kasvojen yksityiskohtia ei enää tarpeeksi tunnuta muistavan.