Novgorodin hurjan talven ja kylmien pakkaspäivien keskelle lämpöä soi Dmitrievin perheeseen keskimmäiseksi lapseksi syntynyt Leonid 1200-luvun alkupuoliskolla. Isänsä hartaasti toivoma poikalapsi jyräsi esikoiseksi syntyneen Larissan mennen tullen perheen patriarkan silmissä. Olihan Dmitrievin sukulinjan jatkuvuus täten taattu ja turvattu. – Ajatus, joka juonsi vakaasti aikansa ihmiskunnan arvokäsityksistä, näkyi selkeästi myös keskiluokan keskuudessa asustelevan Dmitrievin perheen arvomaailmassa. Perheen naiset saivat kuitenkin ottaa kasvatusvastuun ensimmäisten vuosien aikana pienestä pojasta, joka hurmasi vihreänruskeilla silmillään ja viattoman söpöllä hymyllään jokaisen, joka soi katseensa hiekansävyiset hiukset omaavaan pienokaiseen. Egor halusi poikansa saavan ansaitsemansa huomion ja hoivan ennen kuin alkaisi kasvattamaan tästä niin yliluonnollisia olentoja kuin ihmisiä kunnioittavan vampyyrin, jonka kasvua ja järjellä varustettuja toimia isä saisi vuosisatojen päästä ylpeydellä seurata sivusta. Hän uskoikin vakaasti siihen, että Leonid tulisi saavuttamaan elämänsä aikana asioita, joista Egor itse oli vain haaveillut jäätyään omasta vapaasta tahdostaan asumaan Novgorodiin auttaakseen tavallisia kuolevaisia rakentamaan kaupungista aikansa suurkaupungin.

Siinä missä Egor Dmitrievin veli Dyril Antov perheineen oli takonut tietään läpi seurapiireissä ja Venäjän yliluonnollisessa maailmassa kohti huippua, Egor oli kasvattanut laskelmoidun hitaasti suosiotaan Novgorodissa tavallisen keskiluokan parissa aina 1100-luvun puolivälistä alkaen. Hän oli osallistunut aikanaan kotikaupunkinsa vetše kokouksiin, joiden tarkoituksena oli ollut vakiinnuttaa Novgorodin asemaa Venäjän vallankahvassa. Egor oli kokouksissa halunnut ajaa keskiluokan heikohkojen elinolojen parantamisen puolesta, ja viettämättä liikaa aikaa kokouspöydän ääressä, Egor oli itse osallistunut muun muassa ihmisten talojen rakentamiseen ja kunnostamiseen. Autettavien joukkoon oli lukeutunut myös tavallisten kuolevaisten lisäksi myös Venäjällä pakosalle lähteneet maagit. Noitavainojen aikaan – joiden takana Antovit paistattelivat, Dmitrievit salasivatkin sukulaisuuden tuoman yhteytensä Antoveihin välttyäkseen ennakkoluuloilta ja pelonsekaisilta ajatuksilta, joiden syntyyn heillä ei ollut minkäänlaista osaa tai arpaa. Egorin suurella panostuksella maageille rakennettiinkin Novgorodin laitamille metsän siimekseen haja-asutukselle pieniä pirttejä suoden näille mahdollisuuden aloittaa alusta.

Montaa vuotta Dmitrievit eivät ennättäneet elää rauhaisaa perhe-elämää Novgorodilaisten ja paossa olevien maagien rinnalla, kun vuonna 1223 mongolit hyökkäsivät Venäjälle vaatien kaupungin läheisyydessä asustaneiden vampyyrien vetäytymisen sivummalle pois ihmisten historiankirjoihin vaikuttavien tekijöiden ääreltä. Sekä Dmitrievit että muutamat muut jaloveriset suvut, jotka eivät olleet lähteneet paremman elämän perässä Moskovaan, siirtyivät maagien asutusta syvemmälle metsään, perustaen oman pienen yhteisönsä, joka oli turvassa niin ihmisten epäilyksiltä kuin kaupungissa jylläävältä sodalta. Talojen rakentamiseen vaadittavat materiaalit hankittiin sodan runnomasta kaupungista ja siinä missä miehet pystyttivät kattoja perheidensä pään päälle suojaksi, naiset hoitivat lasten kasvatuksen. Vanhemmat sisarukset saivat usein vastuulleen nuorempien kaitsemisen, ja Leonid roikkuikin isosiskonsa helmoissa kiinni ajaen tämän hermot välillä hermoromahduksen partaalle olemalla oman aikansa Vaahteranmäen Eemeli. Seikkailunhaluinen ja maailman ihmeistä kiinnostunut Leonid sai viattoman enkelimäisellä ulkonäöllään aikaan ihastuneita huokaisuja, mikä saattoi kuitenkin välillä jäädä järjettömien tempausten jalkoihin, jotka aiheuttivat tasaisin väliajoin päänvaivaa niin pojan vanhemmille kuin muille yhteisön asukkaille. Milloin Larissa löysi sammakoita kurnuttamassa vuoteestaan, äiti sai hakea soppakauhat puun oksista kiinni sidottuina ja naapurit joutuivat etsimään pyykkinsä viereisen talon narulta kuivumasta. Torujen vaikutukset olivat lyhytaikaisia, sillä monesti Leonid onnistui livistämään tilanteista nappisilmillään ja ainaisilla lupauksilla olla tekemättä enää jekkuja toisille. Pienen vampyyriyhteisön verensaannin takasi yksittäiset mongolien haahuilijat tai karkulaiset, joista eroon pääseminen koettiin olevan vain hyväksi Venäjälle. Joskus mongolien pienehköt kuulustelujoukkiot yrittivät hävittää yhteisön maan tasalle, mutta tietämättä vastustajiensa ylivoimaisista kyvyistä, jäivät mongolit aina julmasti tappiolle. Verensaanti oli siis aika ajoin turvattu ja varsin runsasta, mutta se ei kuitenkaan estänyt yhteisön väkeä opettelemasta ihmisruoan valmistamista ja syömistä, sillä vihollisten sijasta metsän keskelle saattoi välillä eksyä tuiki tavallinen venäläinen, jonka henki haluttiin säästää isänmaallisuuden nimissä. Kauaa ihmiset eivät kuitenkaan viihtyneet ’outojen’ ihmisten keskellä, joista vain ani harva kulki ulkosalla päiväsaikaan. Dmitrievin perhettä oli siunattu maagien kiitollisuuden nimissä koruilla, joidenka magia antoi yönkulkijoille mahdollisuuden paistatella auringon paisteessa. Niin auringon voimalta suojaava koru kuin hartaasti harjoitettu sietokyky syödä kuolevaisten ruokaa kulkee yhä tänä päivänä Leonidin mukana.


Elämä metsän uumenissa oli rauhaisaa ja tyyntä, joka kuitenkin katosi äänekkään itkun alle vuonna 1260 Dmitrievin perheen saatua uuden tulokkaan, Lyuhan. Leonid rakastui ensisilmäyksellä pikkusiskoonsa ja nuoren pojan alku olikin aina ensimmäisenä paikalla varmistamassa, että nuoremmalla sisaruksella oli kaikki hyvin ja läheltä löytyi kaikki tarvittava. Suojelunhalu pientä vampyyrinalkua kohtaan oli vertaansa vailla, mutta Leonidin annettiin rauhassa olla sisarensa suojelusenkeli. Niinä hetkinä, kun Leonid ei ollut vahtimassa Lyuhaa kuuliaisen vahtikoiran tavoin, oli hän kotikylänsä miesvampyyrien kanssa opettelemassa miehisiä asioita kuten metsästystä, itsepuolustusta ja poliittisten asioiden kartalla pysymistä. Se mitä erityisesti Egor painotti poikansa opissa, oli kyky keskustella jouhevasti ajankohtaisista asioista niin lajitovereidensa kuin kuolevaisten kanssa. Ja vaikka keskustelut politiikasta eivät suuresti kiinnostaneet vapaamielistä Leonidia, isäänsä miellyttääkseen Leonid kuunteli ja osallistui jokaiseen keskusteluun, mikä opetti Leonidista vuosien saatossa hyvän keskustelijan ja kuuntelijan, vaikka aihe ei olisi lähellä jaloverisen sydäntä. Siinä missä he asuivat metsikön ytimessä, Leonidin vanhemmat halusivat varmistaa, että seurapiireihin palattaessa, tulisi Dmitrievin suvun tulevan patriarkan omata taidot, joiden avulla selviytyä seurapiirien inhottavista kiemuroista, jotka veisivät tietämättömän mukanaan koskaan takaisin palauttamatta. Kyseisten taitojen oppimista kuormitti kuitenkin 1300-luvun puoliskolla heräilevät kyvyt, joiden erikoisuus sekä ihastutti että kammoksutti yhteisön vampyyreja niin että Leonidiin alettiin suhtautua varauksella, kun ensimmäisen kerran huomattiin, miten mielensä avulla Leonid käännytti sisarensa Larissan mahdollisen kosijan tiehensä. Yhteisön keskuudesta löytyi kuitenkin vanha vampyyri, joka oli ikuisuutensa varrella saanut todistaa kerran ennenkin vastaavan kyvyn, minkä myötä tämä auttoi Leonidia oppimaan kyvystään; mitä se tarkoitti, mitä sillä saattoi tehdä ja mitä sen hallitseminen vaati häneltä itseltään.

1400-luvun alkupuoliskolla Dmitrievit päättivät hylätä rakentamansa yhteisön ja muuttaa takaisin Novgorodiin, takaisin kaupungin seurapiireihin, joiden syövereihin sekä Larissa että Lyuha sukelsivat pää edellä innosta soikeina. Leonid osallistui moisiin kissanristijäisiin ainoastaan pakon sanelemana, sillä vanhempiensa opetuksista huolimatta Leonid ei ollut tuntenut oloaan viihtyisäksi piireissä, joissa ulkokuori ja varallisuus merkkasi sisintä enemmän. Jaloverisen saattoikin ennemmin löytää kaupungin kapakoista ihmisten ympäröimänä tai syrjäseuduilta likaisten työrupeamien keskeltä. Siinä missä toiset vampyyrit olisivat saattaneet ajatella olevansa verisäkkien ympäröimänä, Leonid pyöri tyynen rauhallisesti näiden ympärillä ja kohteli jokaista tasa-arvoisesti isänsä oppien mukaisesti. Vaikka häntä oli jo syntymässä siunattu ikuisuudella, ei se tehnyt hänestä kaikkivaltiasta, jota kuolevaisten tulisi pelätä jokaisella hengenvedollaan. Ravintonsa Leonid toki nautti ihmisistä ja suoraan suonesta, mutta jokainen uhri valittiin tarkkaan ja mahdollisimman kaukaa Novgorodin ytimestä. Minkäänlaisia epäilyksiä ei saanut herättää ihmisten parissa, joiden keskuudessa he yrittivät perustaa muutamaksi kymmeneksi vuodeksi rauhaisan elämän ennen seuraavaa poismuuttoa ei-toivotulta huomiolta välttyäkseen.


Se, mihin edes Dmitrievit eivät olleet osanneet varautua oli ihmismaailman kiistat vallasta, mikä kärjistyi Moskovan ja Novgorodin väliseen sotaan vuonna 1456, joka keikautti niin maan historiaa kuin Dmitrievin sukua, joka koki pahimman mahdollisen kolauksen vuotta myöhemmin Larissan ja Lyuhan kuoleman myötä. Egor ja Leonid olivat puolustamassa kaupunkia ja Ludmila oli auttamassa haavoittuneita, tytöt olivat puolestaan pakotettu jäämään kotiin turvaan, jossa he voisivat tarvittaessa puolustaa itseään yliluonnollisia voimiaan hyödyntäen. Hereillä pysymisen sijasta tytöt olivat painuneet untenmaille ja sikeät unet olivat mahdollistaneet sen, ettei kumpikaan ollut herännyt savun hajuun tai ilmiliekkeihin ennen kuin oli ollut liian myöhäistä; liekit olivat ennättäneet levitä puisiin rakenteisiin, jotka sortuessaan olivat lävistäneet nuorten vampyyrineitojen sydämet kertaiskusta. Kotiinpaluu ja siellä odottava karu näky eivät olleet vielä koskaan aikaisemmin vieneet niin pahasti maata Leonidin jalkojen alta, kuin mitä se oli sinä aamuyönä tehnyt. Huolella vuosisatojen parissa rakennetut perustukset menettivät tukevan pohjansa ja säröytyivät niin pahasti, ettei Leonid tiennyt keinoa, miten ne saataisiin paikatuksi. Lähes poroksi palaneen talon keskeltä löytyi voimakkaan magian ansiosta ehjinä säilyneet medaljongit, jotka surun murtamat vanhemmat ottivat talteen. Sodan loppupuolella tytöille järjestettiin kaupunkilaisten toimesta varsin näyttävät hautajaiset, mutta jokainen silmäpari saattoi huomata, että henkiin jääneiden Dmitrievien sisällä oli särkynyt jotain sellaista, mitä kukaan ei voisi korjata takaisin ennalleen. Leonid muutti vanhempiensa kanssa paikalliseen majataloon vähät välittämättä Venäjän sisäisistä myllerryksistä, jotka ravisuttivat ihmiskuntaa juuria myöten. Jokainen heistä oli kuin haamu entisestään, mutta Ludmila oli se, jota menetys oli satuttanut eniten. Leonid sai seurata toimettomana sivusta, kuinka äidin lämmin ja sydämellinen olemus kuihtui olemattomiin päivä päivältä enemmän ja enemmän. Tasan vuotta myöhemmin Larissan ja Lyuhan kuolinpäivänä, Ludmila teki viikinkijuuriaan kunnioittaen itsemurhan tyttöjen medaljongit käsissään. Oli kuin uusi vaarnan isku suoraan sydämeen, kun Leonid löysi äitinsä elottomana majatalon vuoteesta. Tilannetta ei missään nimessä helpottanut Egorin surunmurtamana tehty itsekeskeinen päätös lähteä yksin Novgorodista ja kokonaan Venäjästä naapurimaahan Ruotsiin, minkä Leonid sai tietää kirjeitse vasta kun Egor oli jo kaukana kaupungista. Sen jälkeen Leonid ei olekaan kuullut sanaakaan isästään, eikä mies olekaan halukas kuulemaan isästään yhtikäs mitään.

Yhtäkkiä Leonidilta oli riistetty lähestulkoon koko elämä silmänräpäyksessä, eikä hänellä ollut enää mitään muuta jäljellä kuin kolme magialla varustettua medaljonkia, jotka hän oli ottanut itsellensä talteen ennen Egoria. Leonid tunsi olleensa kaoottisella tuuliajolla voimakkaiden tunteidensa kanssa, jotka purkautuivat Novgorodin kaduilla päättömillä verenvuodatuksilla, joita seurasi aina seuraavana päivän perinpohjainen katumus holtittomasta käytöksestä, jotka olivat vanhempien oppien vastaista. Katumusta seurasi puolestaan useimmiten raivo, joka kohdistui aina omiin aatteisiin menetetystä perheestä ja vanhempiensa opeista, joista ei enää ollut mitään hyötyä saatikka iloa. Oliko hänet kasvatettu sitä varten kunnioittamaan jokaista elävää sielua, jotta hänet voisi ilman varoituksia jättää yksin tallomaan Novgorodin katuja eteenpäin tuntien katumusta jokaisesta teostaan?


Katumusta ja omantunnon viiltäviä syytöksiä paetakseen, Leonid lähti kotikaupungistaan ilman minkäänlaista määränpäätä taskuissaan ainoastaan sisariensa ja äitinsä medaljongit; muu mitättömäksi koettu omaisuus oli jätetty taakse kaupunkilaisten ihmeteltäväksi. Leonid asettui aina, minne milloinkin määrittelemättömäksi ajaksi asustelemaan auttaen ihmisiä tilanteessa kuin tilanteessa. Auttamisen aikaansaama hyvänolon tunne nostatti kuitenkin syytökset pintaan siitä, ettei Leonidilla ollut oikeutta kokea tunteita, joita hänen armas perheensä oli hänessä vuosisatojen ajan herättänyt. Usein syytösten hiljentämiseksi Leonid päästi sisällään uinuvan pedon valloilleen, mikä kylvi kauhua ympärillään. Yritettyään aikansa tasapainoilla kirjaimellisesti hyvän ja pahan välillä, päätti Leonid sammuttaa itsestään sen puolen, joka oli yrittänyt epätoivoisesti muistuttaa kultaisista ajoista, joiden puolesta olisi ehkä kannattanut taistella kohti parempaa tulevaisuutta. Inhimillisyys jätettiin kuitenkin pienen paikallisen kylän raunioihin, eikä Leonid ole antanut itsensä sen koommin kaivata niitä piirteitä itsessään, jotka olivat tehneet aikaisemmin hänestä hyväntuulisen hurmurin, joka valoi lämpöä ja turvaa läheisilleen.

Askeleet olivat johdattaneet kotimaanmatkailijan Moskovan läheisyyteen 1460-luvun alkupuoliskolla, missä hän törmäsi yllättäen sukulaisiinsa Antoveihin, jotka olivat jatkaneet ylöspäin kiipeämistä seurapiirielämän ytimessä. Missään vaiheessa Leonid ei ollut erityisemmin seurannut sukulaistensa toimia vuosisatojen varrella – hän oli vain kuunnellut toisella korvalla mitä isä oli kertonut ja miehen mielenkiinto olikin jäänyt siihen. Välinpitämättömästä asenteestaan huolimatta Leonid ajautui Antovien vaikutuspiirien sisäpuolelle, koska miksi ei? Ehkä tekemisen puute oli saanut Leonidin suostumaan pitkin hampain enonsa ja tätinsä järjestämään avioliittoon hyvämaineisen ja varakkaan jaloverisen vamppyyrittaren kanssa, minkä tehtävänä oli tehdä hänestä säädyllinen mies seurapiireihin. Tiedä kumpi puolisoista pettyi ensimmäisenä avioliittoon, joka oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista ja onnelliseen satamaan yhdessä purjehtimista. Leonid ei osoittanut pakollisen hääyön jälkeen merkkejä kiinnostuksesta tai halukkuudesta saada avioliittoa toimimaan, jälkikasvusta puhumattakaan. Tuore vaimo puolestaan koki karvaan pettymyksen tajuttuaan, ettei tulisi saamaan tunteiden täyteistä avioliittoa miehen kanssa, joka oli jäävuortakin kylmempi. Avioliittoa saattoi siis kutsua pelkäksi kulissiliitoksi, josta hyötyi kaikki muut paitsi itse aviopari. 1470-luvun loppupuolelle kestänyt avioliitto koki karmean päätöksen, kun Leonid sai vaimonsa verekseltään kiinni rakastajansa kanssa heidän pienen asumuksensa makuuhuoneesta. Vaikka Leonidille olisi ollut yhdentekevää ketä hänen vaimonsa tapaili ja olisiko tämä toisen kanssa onnellinen, ei hän voinut antaa kaksikon leikkiä hänen vaivoin keräämällä maineellaan, jota hän oli alkanut ansaita Moskovan seurapiireissä. Koska omatunto ei ollut enää jaloverisen vahvuus, pystyi Leonid olla huomioimatta vaimonsa armonanelut, kun kykyään käyttäen Leonid ohjasi vaimonsa salarakkaan murhauttamaan tämän kylmäverisesti. Näin molemmat saivat kostonsa Leonidin maineella ja kunnialla leikkimisestä, eikä Leonidia puolestaan voitu syyttää vaimonsa murhaamisesta; rakastaja sai oikeuden langettamana raa’an kuoleman surun täyteisen kärsimyksensä lisäksi.

Edesmenneen vaimonsa perinnöt taskuissaan Leonid pyöri Moskovan kaduilla viljellen silloin tällöin – itseään huvittaakseen, pelkoa - eritoten kuolemattomien keskuudessa kyvyillään leikkiessä. Kuolevaiset eivät tietenkään ymmärtäneet mitä tapahtui, kun joku aivan yllättäen tappoi itsensä tai murhasi vierustoverinsa – murhaaja sai ainoastaan hullunleiman otsaansa ja mahdollisimman vähissä äänin tapahtuneet hautajaiset. Kuolemattomat puolestaan olivat sitkeämpiä tapauksia ja Moskovan alamaailman keskuudessa lähtikin kiirimään sana vampyyrista, joka tapatti niin vampyyreja kuin tavallisia kuolevaisia omia käsiään likaamatta. Hurjaksi luokiteltava maine lähti kiirimään pitkin katuja ja hovia, mikä onnistui tahattomasti herättämään 1500-luvun taitteessa Crimsonin johtajan, Ilya Antovin mielenkiinnon. Mielenkiinnon herättely johti serkusten kohtaamiseen saman pöydän ääressä ja neuvotteluihin, joidenka jälkeen Leonid Dmitriev oli pian uusi lisäys Ilyan ikuisen elämän juhlinnassa ja aikeissa valloittaa alamaailma veribisneksen merkeissä.


Johonkin viralliseen osaksi kuuluminen oli Leonidille melko vieras käsite, minkä vuoksi jaloverisen ensimmäiset vuodet kuluivatkin puhtaasti oman paikan etsimisessä kaiken juhlinnan ja bisnesten keskellä. Siinä missä Ilya laajensi liiketoimiaan muihin maihin kapakoiden ja ilotalojen merkeissä, Leonid pysytteli Moskovan toimipisteiden läheisyydessä yrittäen löytää itsellensä sopivimman keinon kantaa kortensa kekoon. Seurailtuaan juonikkaita ihmisiä, jotka mitä ovelimmin keinoin onnistuivat huijaamaan toisiaan, Leonid halusi koittaa siipiään samaisella tavalla yliluonnollisten olentojen keskuudessa; hän laittoi omat, perityt rahat likoon lainoihin, joiden takaisinmaksussa Leonid tiesi koittavan ongelmia. Lainoissa oli korkeat korot ja useasti Leonid pääsikin perimään velkoja henkilökohtaisesti fyysisin keinoin – toki ilman käsiensä sotkemista. Rahat kerättiin keinolla millä hyvänsä ja tienestit vietiin suorinta tietä Crimsonin kassan täytteeksi. Pienimuotoinen velanperintä mahdollisti pääsyn Moskovassa ja sen ulkopuolella asustavien vampyyrien sisäpiiritietoihin, joita Leonid ei pelännyt käyttää hyväkseen saadakseen haluamansa: lainarahat korkojen kera takaisin.

Siinä missä Leonid yritti täyttää työn saralla muiden – eritoten serkkunsa, odotukset olemalla enemmän hyödyksi kuin haitaksi Crimsonille, sai Leonid totutella myös Crimsonin kultaiseen puoleen, jossa mikään ei koskaan loppunut kesken. Jaloverinen ei ollut elämänsä ensimmäisten vuosisatojen varrella tottunut jatkuvasti virtaavaan vereen, jonka nauttiminen tapahtui suurimmalta osin railakkaan juhlinnan merkeissä. Eikä juhliminen istunut muutenkaan inhimillisyytensä hyvästelleeseen vampyyriin, joka ei halunnut ajatella olevansa oikeutettu minkäänlaiseen juhlintaan perheensä menetyksen seurauksena. Ensimmäiset vuosisadat Leonid osallistuikin Crimsonin mainetta keräävään juhlintaan velvollisuudesta ja ne kerrat, jolloin mies vapaaehtoisesti päästi rajoitteistaan irti ja nautti elämästään, olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Nykyisin Leonid osallistuu Crimsonin nimissä tapahtuviin juhliin ja tapahtumiin, jos mieli tekee; enää hänen ei tarvinnut osallistua kissanristijäisiin ketään miellyttääkseen.

Elämä Crimsonin riveissä sujui varsin mutkattomasti 1500-luvun puoleen väliin asti, kunnes kuiskailut pettureista lähtivät liikkeelle ja mahdolliset huijarit pyyhkäistiin pois maailmankartalta. Leonid ei ollut missään vaiheessa ottanut minkäänlaista kantaa serkkunsa yksityiselämään ja sen sisällä tapahtuviin kuohuntoihin, mutta viimeisimmän kuohunnan aikaansaama puhdistus Crimsonin sisällä tarjosi Leonidille mahdollisuuden tulla osaksi sisäpiiriä, eikä jaloverinen miettinyt kahdesti tarttuessaan tarjoukseen, joka viimeistään sitoi miehen ikuisuuden kiinni Crimsoniin. Vaikka Leonidin aseman muutos Crimsonissa oli suuri ja kohti jotain parempaa, suurempaa, ei se saanut jaloveristä heittäytymään ylimielisyyden syövereihin. Sen sijaan Leonid koki tarvetta todistaa kaikille, ettei loikka uran saralla johtunut missään nimessä hänen ja Ilyan sukulaisuudesta, mitä varmasti jotkut ajattelivat. Ne, jotka uskalsivat ääneen Leonidin kuullen kyseenalaistaa hänen pääsynsä sisäpiiriin, saivat kukin ansionsa mukaan. Leonidin ensimmäisiin toimenkuviin sisältyi veribisneksen toiminnan pitäminen saumattomana; kuljetuksen järjestäminen ja sen turvallisuuden takaaminen koko matkan ajan. Suorilta käsin Leonid ei osallistunut itse veren hankkimiseen tai myyntiin eikä ihmiskauppaan.


1600-luku toi Leonidille tullessaan niin luotettavamman ja selkeämmän aseman Crimsonin sisäpiirissä kuin avioliiton puolalaisen jaloverisen Aleksandra Lewandowskan kanssa. Avioliiton tehtävänä oli suoda Crimsonille vankkumaton johtoasema Varsovan yliluonnollisen maailman keskiössä. Varsovaa pyörittänyt Lewandowskan suvun patriarkka oli halunnut varmistaa omalta osaltaan sopimuksen lujuuden ja pysyvyyden naittamalla vanhimman tyttärensä yhden Crimsonin sisäpiiriläisen kanssa, ja serkkupoika oli ilmeisemmin näyttänyt Ilyan silmissä riittävän joutilaalta avioliittoon. Ilman turhia vastalauseita – joita ei olisi kuitenkaan kuunneltu, Leonid suostui liittoon, jonka mies uskalsi kuvitella kestävän kauemmin kuin edeltäjänsä. Vuonna 1631 Leonid ja Aleksandra solmivat näyttävin menoin avioliiton, jota juhlistettiin peräti kolme päivää Sokolnikissa. Varsin varhaisessa vaiheessa Leonid sai huomata Aleksandran olevan täysin eri maata kuin ensimmäinen vaimonsa, joka oli elänyt keskellä outoja hattarapilviä. He löysivät yhteisen sävelen Aleksandran ymmärrettyä, ettei Leonid tulisi tarjoamaan perinteistä avioliittoa, joka pursuilisi yli äyräiden romantiikasta ja onnenhetkistä. Sen verran Leonid oli kuitenkin aikuistunut ensimmäisestä avioliitostaan, että hän lupasi Aleksandralle, ettei tältä tulisi puuttumaan mitään ja hän yrittäisi tarjota tiettyjen rajojen sisällä naiselle mitä tämä ikinä haluaisikaan. Lupauksen pitämistä helpotti Aleksandran järkähtämätön ymmärrys Leonidia kohtaan, mikä sai vuosi vuodelta, pala palalta, miehen valottamaan menneisyyttään naiselle. Avioliitto muovautui 1700-luvulle tultaessa ystävyydeksi, jollaista Leonidilla ei ollutkaan sitten Novgorodista lähdettyään. Missään välissä kaksikon välille ei syttynyt sellaista rakkautta, jollaista avioparit saattoivat toisillensa antaa, mutta Leonid pitikin enemmän heidän ystävyydestänsä, joka oli paljon kestävämmällä pohjalla kuin mitä hölmö rakkaus pystyisi ikinä tarjoamaan.

1700-luku asetti Leonidin lopullisiin uomiinsa Crimsonin sisäpiirissä, kun järjestäytyneestä rikollisuudesta tuli isompi osa maailman muuttuvaa arkea. Itämafian muodostumisen tarkkailu laskeutui kuin itsestään ja äänettömästi Leonidin harteille kannateltavaksi. Vaikka itämafia suuntautuikin ihmisten maailmaan, ei se estänyt kuitenkaan kuolemattomia tarttumasta näkymättömistä ohjaksista, joiden avulla Leonid pystyi Crimsonin nimissä ohjailemaan näitä haluttuun suuntaan. Vankempaa ja piilosilla tapahtuvaa johtoa avittivat Leonidin värvätyt, niin vampyyrit kuin satunnaiset ihmiset vuosikymmenien varrelta, jotka soluttautuivat mafioiden riveihin Crimsonin etuja ajaen ja tahtoa edustaen. Uskolliset kätyrit toimittivat Leonidille tietoja mafioiden aikeista ja suunnitelmista, voitoista ja kiistoista, joista Leonid puolestaan suodatti oleellisemmat tiedot eteenpäin sisäpiirille tai suoraan Ilyalle jatkosuunnitelmien ajatellen. Näkymättömissä ihmisiä ohjailleet kuolemattomat saattoivat jatkuvan tietotulvan ansiosta olla askeleen edellä ja todistaa, miten mafioiden toiminta kulki heidän haluamansa tavalla vuosisadasta seuraavaan. Samaisen vuosisadan loppupuoliskolla Leonid aloitti kiertelyn Euroopassa pienen luottojoukkionsa kanssa niin yhteistyökumppaneiksi soveltuvia mafioita etsien kuin kilpailijoita niittäen. Sopimusten laatiminen osoittautui hankalimmaksi Ranskan ja Italian kohdalla, mutta kylmäkiskoisen päättäväisyytensä kanssa Leonid ei luovuttanut ennen kuin takataskusta löytyi sopimus, joka toki hyödytti molempia osapuolia, mutta aina kuitenkin hieman enemmän Crimsonia.


Vuosisata vaihtui seuraavaan ja Leonid vakiinnutti edelleen Crimsonin asemaa mafiapiireissä kuin kultasuoneen iskeneenä. Viholliset ymmärsivät väistää joko omatoimisesti pois tieltä tai sitten nämä kitkettiin rikkaruohon tavoin pois alta. Uskaliaimmat kohtasivat kuolemattoman Dmitrievin, ja nämä rohkeat kokelaat useimmiten palkittiin sopimuksella, jotka kulkevat yhä tänä päivänä Crimsonin mukana. Samanaikaisesti yksityiselämässä sekä Leonid että Aleksandra olivat molemmat tahoillaan alkaneet etsiä elämäänsä sellaista jännitystä, jota he eivät toisiltaan saaneet ja halunneet. Siinä missä Aleksandra havitteli mahdollisuutta löytää elämäänsä kumppanin, joka herättelisi kauan uinuksissa olleen tunteiden palon, Leonid haki merkityksettömiä ja lyhytkestoisia suhteita toisen toisensa jälkeen. 1850-luvun puolessa välissä Aleksandra muutti pois Sokolnikista, mutta Leonidin toiveita kunnioittaen Aleksandra jäi Moskovaan, jossa Leonid saattoi yhä suojella naista. Reilut kaksisataa vuotta kestänyt avioliitto tuli kaikessa hiljaisuudessa päätökseensä, ilman minkäänlaista kaunaa kummankaan suunnalta, eikä seurapiirit saaneet missään vaiheessa huhuja enempää juoruttavaksi avioparin erosta.

1900-luku tarjosi Leonidille mahdollisuuden sukeltaa työhön entistä syvemmälle pää edellä kehittyvän teknologian rinnalla. Vaikka puhelimet tarjosivat mahdollisuuden hoitaa työasioita suoraan Sokolnikista, suosi Leonid paikan päällä vierailuja. Jaloveriselle tulikin useita visiittejä Ranskaan maailmansotien sekoitettua tyystin kyseisen maan maineikkaimman mafian, joka kuvitteli voivansa vedättää Crimsonia perässään ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Asialliset neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään, minkä vuoksi Leonid päätyi puhdistamaan yhdessä sisäpiiriläisten kanssa Ranskan alamaailman suurimman mafian ruohonjuuritasolle asti. Puhdistuksen jälkeen Leonid täytti mafian Crimsonille uskollisista jäsenistä ja nykyhetkelle tultaessa Ranskan mafia onkin heti itämafian jälkeen merkityksellisin Crimsonille.


Aluksi kaikki laitettiin nuorukaisen viattomien ja enkelimäisten kasvojen piikkiin, kun Leonidin pyytäessä jotain, oli kyse sitten tavarasta tai jonkin asian tekemisestä, sai hän yllättävän nopeasti haluamansa juuri siten, miten hän oli ajatellut asioiden etenevän. Aluksi Leonid ei ymmärtänyt olevansa itse tapahtumien takana, sillä hän oli vain ajatellut toisten olleen halukkaita jakamaan asioita hänen kanssansa, joita hänen teki juuri samaisella hetkellä mieli. Kun negatiiviset tunteet astuivat kuvioihin mukaan, ja Leonid huomasi jonkun katoavan näköpiiristään tai tekevän jotain - joka edesauttaisi katoamista toivotulla tavalla, kuten Leonid oli mielessään juoninut, ymmärsi jaloverinen olevansa itse tempausten takana. Halumatta oitis jakaa perheellensä oivallustaan heräilevistä kyvyistään, Leonid tutki omatoimisesti kykyään aikansa tutkijan tavoin kuitenkaan kirjaamatta huomioitaan ylös; kaikki painettiin mieleen, joka oli kaikista turvallisin paikka säilyttää tietoa kyvystä, joka aika ajoin pelotti kantajaansa. Vuosikymmenten lomassa Leonid oivalsi olevansa kykeneväinen hallitsemaan niin vampyyrien kuin ihmisten kehoja, ohjailemaan näitä haluamallaan tavalla – aivan kuin kuolemattomista ja kuolevaisista olisi tullut hänelle eläviä sätkynukkeja leikittäväksi. Toki yliluonnollisilla olennoilla oli paremmat mahdollisuudet laittaa hänen kyvyllensä vastaan toisin kuin ihmisillä, jotka eivät edes ymmärtäneet, että mitä oli tapahtumassa. Niin kuin olisi voinut olettaa, Leonid ei kuitenkaan käyttänyt kykyään häikäilemättömästi hyväkseen; jaloverinen ei halunnut asettua kykynsä siivellä kenenkään yläpuolelle. Isänsä oppien mukaisesti Leonid teki kaiken itse siinä missä muutkin, eikä Leonidin kyky tullut kenenkään tietoisuuteen ennen kuin Leonid käännytti vanhemman sisarensa kosijan matkoihinsa kyläläisten yhteisen illanvieton yhteydessä. Itseoppineena Leonid ei osannut käyttää kykyään hienovaraisesti keneltäkään huomaamatta, minkä vuoksi sisaren sulhon karkottaminen herätti monissa epävarmuuden täyteistä pelkoa, mikä sai monet suhtautumaan Leonidiin varauksella ja ottamaan tähän etäisyyttä. Jaloverisen pelastuksena toimi vanha vampyyri, joka suostui auttamaan kykynsä kanssa hukassa olevaa Leonidia, mistä seurasi Leonidille muutaman vuoden mittainen opintie. Merkittävin tieto, jonka vanhempi kuolematon paljasti nuoremmalle, oli tieto siitä, miten kehon hallitsemisen lisäksi Leonidilla olisi mahdollisuudet vallata toisen osapuolen keho mielensä avulla.


Kyvyt kulkivat käsi kädessä, rinta rinnan, ja Leonid harjoitti molempia kykyjään säännöllisesti aina sisariensa ja äitinsä kuolemaan sekä isänsä katoamiseen asti. Inhimillisyyden painuttua uinuksiin, myös kykyjen määrätietoinen harjoittaminen jäi toisarvoiseksi, kun Leonid lähti päämäärättä vaeltelemaan Venäjällä. Monet vastaantulijat menettivät henkensä oman kätensä kautta, kun Leonid ilman minkäänlaisia omantunnontuskia hyökkäsi näiden mielensyövereihin ja laittoi nämä tekemään mitä hänen mieleensä juolahtikaan. Leonidin mielikuvitus ennättikin muovautua varsin luovaksi hengen riistämisessä, ja kaikkein kätevintä oli se, ettei Leonidin itse tarvinnut tehdä fyysisesti mitään, ellei hän niin halunnut. Leonid leikitteli voimillaan jopa Moskovassa sukulaistensa valvovan silmän alla, mikä ei jaloverista juurikaan hetkauttanut. Ensimmäisenä raakana pidettävänä murhauttamisena Leonidin historiassa saattoi pitää hänen saatuansa ensimmäisen vaimonsa verekseltään kiinni pettämisestä, minkä seurauksena Leonid kykyään hyödyntäen pakotti vaimonsa rakastajan surmaamaan tämän varsin kylmäverisesti, mistä lähti liikkeelle aalto, jonka aikana Leonid niitti moskovalaisia – niin ihmisiä kuin vampyyreja, pelkän huvin vuoksi. Huvittelu suurkaupungin kaduilla vei Leonidin Crimsoniin, jossa hänen kykynsä pääsivät täysiin mittoihinsa, kun Leonid sai vapaasti ylläpitää kykyjään Crimsonin vangeilla ja uhreilla. Leonid harjoitti erityisesti kehon valtaamista eritasoisten vampyyrien kanssa, mikä sai jotkut vampyyrit Crimsonin sisällä pelkäämään jaloveristä. Päästyään sisäpiiriin ja mafiatoiminnan laskeuduttua Leonidin vastuulle, ei ollut mitenkään harvinaista, etteikö Leonid käyttänyt kykyjään sopimuksia laatiessa.

Vuosisatojen varrella Leonid on ennättänyt hioa kykyjään äärimmilleen, minkä ansiosta Leonid nykyisin kehonhallintaa käyttäessään luo riittäväkestoisen katsekontaktin uhriinsa, kuvittelee mielessään mitä haluaa kohteensa tekevän ja samassa mies saakin seurata sivusta mielikuviensa käyvän toteen. Suuremman joukkion parissa Leonidin tulee kyetä ennakoimaan tulevaa selviytyäkseen naarmuitta tilanteista, ja kohteesta siirtyminen seuraavaan tapahtuu silmänräpäyksessä; hektisissä tilanteissa Leonidin kyky vaatii toimiakseen katsekontaktin uhriin, kun taas rauhaisassa ympäristössä riittää, että Leonid kuvittelee kohteensa tekemässä haluamansa asian. Kenenkään mieltä Leonid ei kykene hallitsemaan, mutta hän pystyy ylittämään uhrinsa mielessä tapahtuvan vastarinnan eräänlaisella telepatialla, jonka avulla Leonidin kyvyt toimivat. Kyvyn käyttäminen ei juurikaan vie Leonidia uupumuksen partaalle; toisten kehojen hallinnasta on tullut tietyllä tavalla osa miehen arkea. Kehon valtaaminen sen sijaan vaatii Leonidilta enemmän niin psyykkistä kuin fyysistä kestävyyttä. Myöhemmin oppimaansa kykyä hyödyntäessään Leonidin tulee saada olla rauhassa ilman häiriötekijöitä ja ihanteellisimmassa tilanteessa hänen ympärillään on muutama henkilö turvaamassa selustan, sillä Leonid on kykyä käyttäessään tietynlaisessa transsitilassa, jossa Leonid ei havainnoi lainkaan mitä hänen ympärillänsä tapahtuu, ja näin ollen Leonid on täydellisen haavoittuvainen ulkoisille uhille. Uhrin kehon valtaaminen toimii parhaiten samassa tilassa, mutta useimmiten Leonid harjoittaa kykyään viereisestä huoneesta oman turvallisuutensa vuoksi. Vallattuaan uhrinsa kehon, Leonid näkee ja kuulee kaiken, mitä vallatun kehon ympärillä tapahtuu, ja saatuaan kehosta täyden kontrollinen, Leonid pystyy tekemään ja sanomaan haluamansa asiat. Jokainen kehonvaltaus vaatii Leonidilta voimia, minkä vuoksi jaloverinen ei tee sitä kuin pakkotilanteissa – ei missään nimessä huvin vuoksi. Mitä kauemmin Leonid on vallankahvassa toisen kehon sisällä, sitä kauemmin miehellä kestää toipua koetuksesta. Suoritettuaan tehtävänsä, Leonid niin sanotusti vetäytyy uhrinsa kehosta ulos ja herättää oman kehonsa takaisin ’valmiustilaan’.

Molempien kykyjen suorittamiseen vaikuttaa laji ja niiden tasot. Tavallisten kuolevaisten kohdalla Leonid saa rauhassa hallita näiden kehoja mielensä mukaisesti; ihmiset eivät ymmärrä mitä on tapahtumassa ja miksi niin tapahtuu. Useimmat ihmiset, jotka ovat joutuneet Leonidin voimien käytön kohteeksi – ja teon mukaan, todetaan psyykkisesti sairaiksi, sillä tekojen syytä ei koskaan saada selville. Maagien kehoja Leonid ei ole juurikaan millään tavalla yrittänyt hallita perheensä historian vuoksi, mutta maagit kykenevät magiansa voimakkuuden mukaan joko vastustamaan tai estämään kokonaan Leonidin aikeet. Kokeneimmat metsästäjät saattavat tuntea mielensä syövereissä tapahtuvan jotain, mutta nämä eivät kykene vastustamaan Leonidin aikeita. Vampyyrien kohdalla kykyjen moitteettomaan toimivuuteen vaikuttaa minkä tasoinen vampyyri on Leonidin kohteena. Muunnetut ja sitä alempitasoiset vampyyrit eivät ole Leonidille minkäänlainen ongelma, jaloveriset pystyvät vastustelemaan kehoaan hallitsevan tai valtaavan vampyyrin aikeita häviten kuitenkin useimmiten taiston kokeneelle Leonidille. Puhdasverisiin Leonid ei mielellään eikä kovinkaan helpolla sotkeudu, sillä näiden kehojen hallitseminen on Leonidille melkein sama asia kuin yrittäisi työntää kalliota eteenpäin. Niinä harvoin kertoina, kun Leonid on yrittänyt vallata puhdasverisen kehon, on miehen oma hengenlähtö ollut lähellä. Ja toipuminen niistä kerroista kestää huomattavasti kauemmin kuin muiden kohdalla.


Aikaa ennen inhimillisyydestä tauon pitämistä, Leonidia saattoi kuvailla hyväsydämiseksi, välittäväksi ja iloiseksi kaveriksi, joka oli kuin nuorempi versio isästään; aina valmiina auttamaan hädässä olevia keinolla millä hyvänsä. Ne päivät olivat harvassa, kun kaikki meni huonosti ja Leonid tiuski vastaantulijoille. Huumori kukoisti jo kauas jaloverisen olemuksesta, ja Leonid halusikin, että kaikilla läheisillä ja muilla – niin vampyyreilla kuin ihmisillä, olisi hyvä olla hänen lähellään – rentoa ja mutkatonta. Nuoren vampyyrin seikkailunhalu oli suuri, ja Leonidin vanhempien pitikin aika ajoin toppuutella poikansa halua lähteä reppureissaamaan; Leonidia tarvittiin rakentamaan yhteisöä niin pakosalla oleville maageille kuin myöhemmin heille itsellensä ja muille jalosukuisille vampyyreille metsän uumeniin. Sisällään palavaa seikkailunhalua Leonid joutuikin tyynnyttämään ohikulkijoiden huikeilla tarinoilla maailmasta ja sen sisällä tapahtuvista mullistuksista, jotka eivät valitettavasti yltäneet Leonidin kotiovelle asti. Leonid oli myös varsin suojelevainen siskojaan kohtaan, erityisesti pikkusiskoaan, joka oli jo pienenä onnistunut kietomaan veljensä pikkusormensa ympärille. Ei ollut mitään, mitä Leonid ei olisi tehnyt Lyuhan vuoksi. Äitiään Leonid arvosti suuresti ja isäänsä Leonid katsoi ylöspäin ja kunnioitti tavalla, jota Leonid ei ole suonut kenellekään muulle. Monet äidit ajattelivatkin saavansa Leonidista tyttärelleen oivan aviomiehen, joka vaikutti niin perhekeskeiseltä, täydelliseltä aviomiesmaterialta ja isältä, joka olisi valmis elättämään suurperheen. Kenties Leonidista olisi tullut täydellinen vävy, mitä monet äidit hänestä kuvittelivat, mutta maailma päätti keinauttaa Leonidin veneen ympäri ja upottaa sen kokonaan.

Nykyisin Leonidia ympäröi tarkoin varjeltu suojamuuri, jonka yli tai läpi kukaan ei ole yrittänyt päästä läpi. Leonid pitääkin tietoisesti melkein jokaiseen elävään olentoon turvallisen välimatkan, jottei näille syntyisi halua kurkistaa muurin yli. Se vampyyri, jonka rauniot löytyisivät mystisen muurin takaa, oli jo kauan sitten mennyttä. Eikä Leonid halunnut esitellä kyseistä puolta itsestään, joka oli kuluneista vuosisadoista huolimatta yhä rikki, tuhansilla säröillä, joita olisi lähes mahdotonta saada korjattua entiselleen. Suojamuuri on onnistunut pitämään etäällä myös ei-toivotut suhteet; romantiikka ei ole missään vaiheessa kuulunut osaksi Leonidin elämää, eikä hän usko siihen, että moinen hömpötys tule missään vaiheessa kuulumaan hänen ikuisuuteensa.

Ulospäin näkyvä välinpitämättömyys on tehnyt jaloverisen elämästä kuluneiden vuosisatojen aikana naurettavan helppoa. Omatunto on saanut kolkutella kellojaan kuuroille korville – ne kerrat olivat erittäin harvassa, kun joku oli onnistunut vetämään oikeasta narusta ja saanut Leonidin pysähtymään ja kuuntelemaan syyttävällä sävyllä varustettua ääntä mielessään. Leonid kuitenkin tiesi myös sen, että jos hän antaisi omatunnolleen ylivallan ja antaisi sille mahdollisuuden vuodattaa takaisin tuoreeseen muistiin hänen jokainen tekemänsä häikäilemätön teko, olisi hän tuhonoma. Syyllisyys kalvaisi hänet hengiltä. Sen vuoksi oli paljon kätevämpää olla välittämättä tehdyistä teoista ja lausutuista sanoista, jotka ovat vuosisatojen varrella karaistuneet varsin raadollisen julmiksi. Välinpitämättömyyden saattaa huomata myös Leonidin tavasta olla välittämättä omien tekojensa mahdollisista seurauksista. Kuitenkin lähes jokainen Leonidin tekemä teko on tarkkaan laskelmoitu ja suunniteltu, minkä myötä päätösten seuraukset eivät ansaitse suurta päänvaivaa. Spontaanit ja kiukuspäissä tehtyjen päätösten seuraukset saattavat vaatia enemmän ajatustyötä, mihin Leonid kuitenkin harvemmin lähtee mukaan. Työhönsä Leonid suhtautuu sellaisella vakavuudella, ettei erheille tai odottamattomille seurauksille ole sijaa, ja seuraukset käsitellään välittömästi tavasta välittämättä. Vaikka hänellä onkin ennättänyt vierähtämään jo muutama vuosisata Crimsonin sisäpiirissä, Leonid kokee tarpeelliseksi yhä todistaa olevansa paikkansa arvoinen, mikä näkyy miehen ollessa turhankin rankka ja vaativa itsellensä. Minkäänlaista epävarmuutta jaloverisen toiminnasta ei kuitenkaan näe tai kuule; oman arvon todistaminen on lähinnä ainoastaan Leonidin pään sisällä asusteleva pieni kiusankappale.



Leonid onnistuu useimmiten herättämään ympärillään pelonsekaista kunnioitusta kylmän etäisellä karismallaan, mitä Leonid ei epäröi hyödyntää tilanteen sitä vaatiessa. Kun jäiseen karismaan yhdistetään miehen mielessä lepäävät kyvyt, on halutun lopputuloksen saaminen niin vihollisten kuin kilpailijoiden parissa valitettavan helppoa. Miten Leonidia onkaan aina silloin tällöin harmittanut, että sopimus on saatettu jo allekirjoittaa vastapuolen ollessa pelon vallassa ennen kunnollisten neuvottelujen alkamista. Niin ihmiset kuin vampyyrit, jotka uskaltavat kyseenalaistaa ja haastaa Leonidia ilman pelonmerkkejä, ovat ansainneet Leonidin puolelta pienen palan kunnioitusta, joka kuitenkin painuu unholaan piakkoin kohtaamisen jälkeen. Leonid pitää kuitenkin myös siitä, miten häneen kohdistuvan pelon myötä jotkut voivat pitää häneen etäisyyttä oman turvallisuutensa nimissä, sillä se puolestaan takaa jaloveriselle omaa tilaa ja rauhaa, joita Leonid arvostaa suuresti.

Täysin moraaliton ja itsekeskeinen Leonid ei kuitenkaan ole. Jokainen crimsonilainen – eritoten sisäpiiriläiset, ovat Leonidin kunnioituksen ja luottamuksen piirissä. Kaikilla on oma paikkansa Leonidin elämässä, osa lähempänä ja osa pysyttelee joko omasta tai Leonidin toimesta etäämmällä, mutta kuitenkin siinä piirissä, jonka sisäpuolella olevien sanoille ja mielipiteille Leonid antaa painoarvoa. Toki Leonid ei oitis anna luottamustaan kultaisella tarjottimella – mikäli miehen luottamuksen haluaa, pitää se ansaita – osalle se on helpompaa kuin toisille. Luottamuksen ansainneet voivat puolestaan tukeutua Leonidiin kuin kallioon; ilman turhanpäiväistä tunteilua Leonid on valmis puolustamaan ja suojelemaan omiaan tilanteessa kuin tilanteessa. Molemminpuolista tukea Leonid ei kuitenkaan vaadi; hän yrittää mieluummin selviytyä asioista omin avuin kuin myöntyisi pyytämään apua. Kunnioitus paistattelee miehen luonteessa uskollisuutena, jota niin Crimsonin sisäpiiri kuin entiset puolisot ovat saaneet nauttia. Vaikka Leonidin avioliitot eivät ole perustuneet rakkauteen vaan puhtaasti ulkopuolisia tahoja hyödyttäviin sopimuksiin, ei hän ole siitäkään huolimatta pettänyt puolisojaan. Kenties kyseinen uskollisuus on vanhemmilta peritty oppi, josta Leonid ei ole osannut irrottautua.

Vaikka osa Leonidin tekemistä päätöksistä, jotka saattavat johtaa epämieluisiin seurauksiin, ovat nopeasti ja äkkipikaisesti tehtyjä, omaa Leonid myös sen puolen, joka ottaa aikansa ennen lopullisten päätösten tekoa. Kyseinen puoli pääsee oikeuksiinsa miehen yksityiselämässä, johon työnkuva Crimsonissa ei ylety. Rauhallisuus on pitkällä aikavälillä katsottuna yksi Leonidin hyveistä; hänen hermonsa kestävät ties minkälaista pelleilyä, naljailua ja piikittelyä aina siihen asti, kunnes joku uskaltaa ottaa puheeksi hänen menneisyytensä, josta vain harva tietää. Kun vastapuoli liikkuu heikoilla jäillä, Leonid voi kehottaa olla rikkomatta jäätä, jonka alla virtaava vesi vie nopeasti mukanaan. Leonid siis tietää rajansa ja osaa itse toimia niiden sisäpuolella kokematta juurikaan tarvetta poistua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Samalla Leonid olettaa kenties hieman naiivinomaisesti, että toiset osaavat myös pysytellä näkymättömissä rajoissa, joiden ylittäminen saattaa horjuttaa miehen rauhaa.

Miehen huumori on nykyisin kääriytynyt sarkasmiksi, jota Leonid tykkää viljellä ympärillään. Tuiki tuntemattomille Leonid näyttäytyy kuitenkin kylmäkasvoisena, joka ei ymmärrä yhtään sarkasmin päälle. Jotkut voivatkin suhtautua miehen sarkasmiin pelkkänä naljailuna, minkä Leonid kokee kuulijan omaksi murheeksi. Vakavissa tilanteissa Leonid ymmärtää kuitenkin pysyä asiallisella linjalla – minkä käyttöä Leonid suosii lähes kaikissa virallisissa tapaamisissa. Mitä läheisempi henkilö on Leonidille, sitä helpommin sarkasmin seasta voi kuitenkin erottaa hyväntahtoisen huumorin, joka on hailakka muisto nuoresta Leonidista.


Vihreänruskeat silmät, jotka toimivat suorana porttina miehen sisimpään; siinä missä Leonidin pokerinaama ei anna mitään vihjeitä toiselle osapuolelle miehen mietteistä tai tunteista, tarkkasilmäinen pystyy kuitenkin havainnoimaan oleellisimmat tiedot Leonidin silmistä. Edes vuosisadat eivät ole saaneet Leonidia koulimaan katseestaan tyhjyyttä heijastelevaa. Enemmän ruskeaan sävyyn taittuva silmäpari saattaa kiinnittää vastakkaisen osapuolen huomion ensimmäisten joukossa ulkoisia piirteitä katseltaessa, mutta Leonidin suodessa harvinaisena pidetyn hymynsä, joka aidoimmillaan saa unohtamaan mielessä pyörineet asiat välittömästi. Valkoisen hammasrivin paljastava hymy ei tosiaan loistattele yhtäkään ylimääräistä sekuntia parrasvaloissa, mutta huvittuneisuutta huokuva tai silkasta kohteliaisuudesta aikaansaatu hymynpoikanen tai virne saattaa kuitenkin useammin näkyä miehen kasvoilla. Kun Leonid antaa itsellensä luvan olla täysin oma itsensä – mitä tapahtuu valitettavan harvoin, on miehen kasvot varsin ilmeikkäät tunnetilasta riippumatta.

Isältä perityt voimakkaat kasvonpiirteet ja jykevä leuka, joita äidiltä saadut pyöreät poskipäät pehmentävät, luovat yhdessä varsin sopusuhtaiset kasvot. Kreikkalaisia piirteitä omaava nenä ja kapeat huulet amorinkaarensa kera, ja mantelinmuotoa muistuttavat vihreänruskeat silmät antavat jaloverisen kasvoille lempeän silauksen. Kasvojen lempeyttä rikkovat maskuliinisuutta tuovat viikset ja parta, joiden Leonid ei anna kasvaa paria senttiä pidemmiksi. Myös ruskean eri sävyillä – sekä valaistuksesta riippuen punaruskealla vivahteella varustetut hiuksensa Leonid pitää lyhyinä, päälaella olevien hiusten ollessa muutaman sentin pidemmät kuin sivuilla. Lähes aina Leonidin hiukset on aseteltu huolellisesti luomaan asiallisen vaikutelman eikä Leonid edes vähäisellä vapaa-ajallaan Leonid anna hiustensa ”hulmuta” vapaina. Oli kyse sitten hiuksista tai parrasta ja viiksistä, pitää Leonid niistä hyvää huolta säännöllisesti hoitamalla ja leikkauttamalla.

Kahden sentin päähän 190 cm:n pituudesta jäänyt Leonid on korvannut kyseisen vajauksen lihaksikkaalla vartalollaan, joka on saanut hyvän fyysisen kunnon jo satoja vuosia sitten, kun Leonid teki paljon fyysistä työtä kotikaupungissaan. Leveät hartiat ja voimakkaat käsivarret ovat niin kovan työn tuloksia kuin ulkoisia piirteitä, jotka kiinnittävän vastaantulijan huomion. Kehonrakentajaksi Leonidia ei kuitenkaan kannata kutsua, sillä niin innostunut hyvästä fyysisestä kunnosta tai liikunnasta Leonid ei ole, vaikka miehen voikin vapaa-ajalla löytää nyrkkeilysäkin läheisyydestä tai kuntosalilta rääkkäystreeniä tekemässä. Fyysinen rasitus on hyvä keino purkaa sisällä vellovia aggressioita ja patoutumia, joita Leonid pitää mieluummin sisällään kuin kertoisi niistä ääneen kenellekään.

Tyyliltään Leonid on melko ailahtelevainen, hänellä ei ole mitään tiettyä tyyliä, jolle olla orjallisesti uskollinen. Ei olekaan siis ihme, jos Leonid ilmestyy kokouksiin t-paita ja farkut päällään. Seuraavalla kerralla jaloverinen saattaakin ilmestyä paikalle kauluspaitaan ja suoriin housuihin pukeutuneena. Leonidilla on kuitenkin tilannetaju tässäkin asiassa kohdillaan; hän osaa kyllä pukeutua erityisiin tilaisuuksiin niiden vaatimalla tavalla, mutta jos jostain löytyi porsaanreikä ja mahdollisuus luistaa, ei Leonid aristele käyttää tilaisuutta hyväkseen. Eikä mies ole koskaan ollut niin kiinnostunut muodista ja sen luomuksista, että olisi juossut pää kolmantena jalkana liikkeestä toiseen, minkä vuoksi viimeiset parisataa vuotta Aleksandran harteille oli laskeutunut taakka hoitaa entisen aviomiehensä vaatekaappien sisältö – jonka nainen teki täysin vapaaehtoisesti haluten auttaa ystäväänsä hädässä. Ajatus siitä, että Leonid joutuisi juoksemaan ostoskeskuksissa, oli saada miehen itsensä kauhun valtaan.


- Leonid ajautuu aina omiin oloihinsa sisariensa ja äitinsä kuolinpäivän lähettyvillä, palaten takaisin kuvioihin yleensä heti seuraavana päivänä
- Leonid on joutunut työnsä tueksi opettelemaan englannin, saksan, ranskan, italian, unkarin ja Baltian maiden kielet. Aleksandra opetti puolan kielen
- Kasvatuksensa myötä Leonid osaa hallita hyvin verenhimoaan, ja nykyisin hän juokin veren lähinnä lasista; pari kertaa vuodessa Leonid juo suoraan suonesta
- Vietettyään paljon aikaa Pariisissa 1900-luvulla, Leonid osti itsellensä asunnon Pariisin ytimestä, joka on yhä tänäkin päivänä miehen omistuksessa
- Omistaa neljä autoa, kaikki erimerkkisiä; kaksi autoa sekä Pariisissa että Moskovassa. Ajaa kuitenkin mieluiten moottoripyörää, joita Leonidilta löytyy kaksi
- Nykyisin maltillinen alkoholin käyttäjä, nuoruusvuosina meno oli huomattavasti menevämpää. Leonid käytti 1800-luvun loppupuolella reippaalla otteella huumausaineita ”kokeilumielessä”, mistä päässyt nykyisin lähes täydellisesti irti
- Haluaisi muuttaa meren läheisyyteen asumaan, mikä takaisi oman rauhan ja hiljaisuuden