Nimi on kuin enne, kuin itseään toteuttava ennustus. Omaksi ironiakseen, on Imperia Acardo lopulta aina oman puolensa pitänyt, ja vannonut vahvuutta vain itsensä tähden; käskemään hän käy yhtä lailla kuin kontrolloimaan, häikäilemättömästi, sulavasti, veitsenterällä lankoja käsissään tanssittaen, hallinnan tunteesta mitä suurimman nautinnon saaden.




VOIMA: HALLUSINATORINEN PALINOPSIA
(kreikankielinen termi palin = jälleen, opsia = näkeminen)

Muistatko katsoneesi päin aurinkoa, ja näkökenttäsi jumittui tuohon kirkkaaseen hohtoon senkin jälkeen, kun olit päästänyt silmäsi laskemaan? Hohtava ympyrä hehkui suljettujen silmäluomien alla yhtä elävänä ja piinaavana kuin ensinäkemältä, kivuliaana ja todellisena. Entä muistatko menneisyydestäsi hetken, jonka olet silmiltäsi ja sielultasi täysin sulkenut, koska tuon kuvan uudelleen katseltavaksesi palaaminen olisi liian kivuliasta käsitellä? Imperia Acardo kykenee palauttamaan tämän polttomerkin tavoin painelevan kuvan, kuin uudestaan siinä taas eläisit.

Puhdasverinen taitaa hallusinatorisen palinopsian, muistikuvan uudelleen kohteensa päästä kaivamisen ja toistamisen taidon. Kosketuksen kautta voi nainen kaivella herkkää mieltä, ja valita haluamansa visuaalisen kentän, jonka mukanaan tuoda. Kohtaus, kuva tai muisto näkyvät hallusinatiivisena ja todellisena silmäluomienkin alla, ja palavat verkkokalvolle tahdotuksi ajaksi; hulluuteen asti voidaan kyseisellä kyvyllä kiduttaa, tai räpsiä näkökenttiä esille kunnes välkkyvien valojen tavoin, voivat visuaaliset muistikuvat ajaa kohtauksen partaalle.

Kosketus vaaditaan, jotta uhrille jaetut kuvat ovat tarpeeksi tarkkoja toimiakseen muuna, kuin visuaalisen kentän harhauttajina, ja näin, kykenee Imperia itsekin näkemään jaettavan kuvan. Tämä helpottaa monesti ajatusten kaivelua ja kyvyn kohteen mielenhallintaa. Palinopsian oireet mielletään usein lääkkeiden, traumojen, taka-aivokuoren tai visuaalisen muistin vaurioiden aiheuttamiksi, ja kyky vaikuttaakin näköhermostoon ja aivokuoreen selvänä fyysisenä rasituksena.

Muistojen halki selaaminen on Imperialle kuin vieraskielisen kirjan selaamista; hän tunnistaa vain kuvat kirjan sivuilla ja palasen niihin liittyvästä kontekstista. Muisto voi olla jopa uhrin varhaislapsuudestakin asti, riittää, että kyvyn kohteena oleva on joskus tapahtuman nähnyt, ja sen tiedostamattomuuteen itseltään painanut; puhdasverinen voi navigoida rivien lävitse ja riistää esille sen, minkä henkilö on itsessään täysin unohtanut.

Kyky on omillaan myös omien muistojen virkistämisessä, ja Imperia kykenee kaivamaan eteensä elämiään skenaarioita kuin niissä vasta ensikertaa kävelisi. Päihteiden sekoittamat ajanjaksot harvoin siis sekoittavat omaa tiedostettua aikajanaansa; asia erikseen, tahdotaanko pimentoon jääneitä mielikuvia edes esiin kannella. Vaikka kaikenlaisten visuaalisten kuvien näyttäminen ja jakaminen on mahdollista, harvoin kykyä käytetään onnellisten kuvien esiin repimiseen – näin kuitenkin tehdessä, voidaan näkymä jakaa kosketusetäisyydelllä olevalle yhtä lailla, kuin se voitaisiin toiselta riistääkin. Saman fyysisen tilan sisässä oleviin voidaan vaikuttaa yhteisillä, näköhermoja kiduttavilla valonpilkahduksilla tai poltteilla, vaikka tarkkaa hallusinaation kaltaista kuvaa ei kyetäkään luomaan; tämä vaatii kuitenkin herkeämätöntä keskittymistä, ja psyykkinen kyky on voimia itsessään kuluttava rasite.

Puhtaan veren saatteleman kyvyn lisäksi on Acardon suvun nuorimmainen hiljentyneelle sukuhaaralleen ominaisesti taitava mielenhallinnassa, ja käyttää tätä häikäilemättä manipuloinnin keinona aika ajoin. Nuoresta asti ilkikurisuudessaan harjoitetut taidot ovat suunnitelmallisuuden ja kylmän, mutta pettämättömän arviointikyvyn kanssa kohtalokas yhdistelmä sille, kuka vasten silkkipukuista käärmettä asettuu. Oman edun havittelu on kuitenkin lähes helpotuksellisesti naisen suurimpana kiinnostuksen kohteena ; kaaos, jota sen mukana kylvetään, on välttämätön paha.

MAINE

Acardon puhdasverisen, jahdatun suvun nuorimmainen oli vain yliviivattu nimi Neuvoston kirjoissa yli vuosisadan – omasta mielestään jopa liiankin pitkään. Ennen perheensä vainoja ei mainetta ehditty niittää, ja julki tulleen kuolemansa jälkimainingeissa luovittiin kera ilkikurisen aliaksen, Agape Europen. Vasta lähempänä 2000-lukua on sana Imperian henkiinheräämisestä lopullisesti levinnyt, vaikka tämä olemustaan onkin nenäkkäästi tyrkyttänyt joka lavalle, joka sen on huolinut.

Ihmismaailmassa Imperia tunnetaan lähinnä Euripides-räätälitalon edustajana ja perustajajäsenistön merkittävänä vaikuttajana. Tylsyyden alulle yllyttämä bisneskokeilu on levinnyt vuosien aikana kasvavalla vauhdilla uusia taloja ja myymälöitä avaavaksi konserniksi. Kivijalkamyymälöiden julkikuvaan kuuluu muun muassa asiantunteva räätälipalvelu, kourallinen jälleenmyyntisopimuksia maailman laadukkaimpien brändien kanssa, sekä useampi oma linjasto. Imperian suureksi mieltymykseksi korkeatasoinen palvelu ja hintalappujen avoin röyhkeys ovat ihastuttaneet monet julkimot niin kuin tähteyttä tavoittelevat tavan tallaajatkin.

Räätälitalon järjestetyn kuljetuksen ja toimituksen sekaan on vuosien aikana sidottu mitä hämärin alamaailma. Kirjanpidosta ohitse katsoessa rikastumisen ryöpyt ovat taattuja; onhan nainen valmis neuvottelemaan varjojen kanssa nähdäkseen, kuinka pitkälle hän pystyy leikkikenttänsä laajentaa.


HISTORIA

Imperia Euterpe syntyi kuin odottamattoman, mutta tervetulleen iltatähden häivähdyksenä 1600-luvun loppupuolella Venetsiassa Acardon puhdasveriseen sukuun. Perhe oli tunnettu kaupungin kulttuuriperimän ja sen taiteen monien lajien suurimpana tukijana jo vuosisatojen ajan, ja uusin perheenlisä koki ensihetkistään eittämättä kulttuurikylvyn toisensa jälkeen; hänet suorastaan kiedottiin historian havinan peittoihin. Nuorimmainen saapui kuin keskelle hajoavaa sopimusta vanhan ja kauniin ja uuden, sekä tuskallisen muutoksen keskellä. Hän näki sisaruksissaan ja vanhemmissaan entisen loiston muistot yhtä elävänä kuin nykypäivän, mutta tunsi kulkiessaan veden paikalleen ohjaamia katuja nousevan ruman metelin, joka kaupunkia elävältä nakersi. Rauhan ajat olivat takanapäin, ja säröilevien ja muotoutuvien yhteiskuntien nousu veti vampyyrien ylimystön monet verilinjat mukaansa, yhdisti ja erotti perheitä toisistaan vuosi vuodelta ankarammalla kädellä.

Lapsuudenmuistot värittyivät paistavan auringon alla tanssittuihin askeliin sekä katumusiikin rytmiin vasten sydänkehikkoa. Sumuiset sadepäivät, jotka lähimmän isoveljen kanssa jaettiin korkeaseinäisten kirjastojen ikkunalaudoilla, kietoivat ylle seesteisyyden, joka Dante Acardosta suorastaan leijui iltatähden ympärille. Perheeseen ja etenkin kyseiseen veljeen opittiin tukemaan kaikessa, mitä vastaan tuli, jakamaan surut ja ilot suurin sydämin. Tuo avoin sielu oli jo nuoruuden päiviltään kesyttämätön; mieli ääripäästä toiseen hypäten riehakkaana, veri kylmässä kehossa usein huippuja kohden kiehuen vain ollakseen seuraavana hetkenä ulapan tasaisin viiva. Imperian toimet aiheuttivat harmaita hiuksia tämän kokeillessa kaikkea, mitä kirjojen kansien sisältä keksi; mikään ei tuntunut riittävän nuoren vampyyrin leikkikentäksi, ja saarnat jaettiin syvien huokaisujen kera. Rajoja oli hankala ymmärtää, joskus niitä ei jopa nähty siinä, missä muilla inhimillisyyden rajat ja terve järki linjat saneli.

Ihmisystäviä kaupungissa saatiin kuitenkin suurin joukoin, olihan puhdasverinen kirkkaine kasvoineen ja maarittelevine tavuineen varsin hurmaava olio. Tuskin viehätysvoimaansa saatika hehkuaan tarkoituksella käytettiin, vaikka jo varhain huomattiin, että palvovat katseet tuntuivat lämmittävän sitä sisintä, joka aina veljien poissaollessa yksinäisyydessään kaikui. Pyyteetön palvonta tuntui maukkaalta kaiken anteeksiantavaan ihailuun kiedottuna, ja ihannoinnin kohteeksi totuttiin itsensä nostamaan, ellei sitä vaatimaan; ystäväjoukkoa olisi lakeijoiksi ennemmin nimittää voinut, vampyyritar kietoen heikkoja sydämiä pikkurillinsä ympärille. Venetsian vuodet todella kiertyivät leikin, naurun ja laulun kehikkoon, josta voimaa kiskottiin myöhemmälläkin iällä. Puhdasverinen pakeni noihin viattomia muistuttaviin aikoihin mielensä sopukoissa usein elämänsä kohdatessa synkimpiä loukkojaan. Jälkeenpäin katsottuna ovat lapsuudenmuistot kuitenkin nähty myös läpinäkyvänä häkkinä, joihin suvun nuorin on epätoivoisin yrityksin tahdottu piilottaa — ei maailman karkeutta, sen todellista ja raakaa luontoa olisi haluttu hänen kohtaavan, ennen kuin se mitä julmimmalla otteella elämästä hallinnan otti.

Riehuvan sykkeen pauhussa ei Imperia voinut olla ihmettelemättä niitä hiipuvia ääriviivoja, joihin rakas perhe oli vuosien myötä katoamassa, kyseenalaistaen useaan kertaan ääneenkiin arvoja, joiden takana suku niin järkkymättömässä hiljaisuudessaan, häilyvän menneisyyden mahdissaan huojui. Harva tuskin halusi rakastettua iltatähteä suorasanaisesti suvun pettymykseksi saati mustaksi lampaaksi maalata, vaikka maltti Imperiaa kohden järkkyi yhä useammin kiivaisiin keskusteluihin kohoavissa illallispöydissä, nainen harva se yö kaupungin hälyyn kadoten. Debatti jos toinen väritettiin huulilta kiivaasti soljuvilla sanoilla veitsen tahi haarukan kohotessa kädessä kuin sotisovan miekka konsanaan; pilke silmissä tuo palo oli purettava, nuo keskustelut kääntäen valokeilan nuorimmaiseen, joka sitä lähes kivuliaasti jo janosi. Nuoresta asti puhdasverinen oli näyttävä puhuja. Hän tarkkaili väkeä ja näiden maneereja tarpeeksi tiukalla silmällä muodostaakseen käsityksensä siitä, mitä he janosivat, mitä he hänen piirteiltään kaipasivat; oli helppo mukautua muiden katseiden alla siksi, joka heistä vallan varjoissa otti.

Isoveli Danten presenssi oli enemmän kuin kaivattua tasapainottamaan se häilyvä sydän, täysin muuta janoava sielu, ja tämä naisen usein käsiinsä etsi milloin mistäkin hankaluuksista – puhui järkeä monsuunin tavalla riehuvaan olemukseen, kutsui takaisin sen, joka mustavalkoisen kankaan taakse ehti unohtua. Järjen teillä pysyäkseen olisi Imperiaa ympäri vuorokauden vahtia täytynyt; suvun asioiden synkentyessä ei tilaa nuorimmaisen lapsen oikuille saatika huolille enää ollut, ja tämä etääntyi perheensä läheisyydestä vuosien myötä kaikin tavoin. Puhdasvärinen järjesti sen sijaan entistä katastrofaalisemmalla maulla varustettuja piloja omaksi viihdykkeekseen sekä epätoivoisen huomionkaipuunsa kourissa. Palasina kasvava persoona ei osannut muuta, ei osannut ymmärtää, miksi itsensä niin ontoksi tunsi; valokeilassa joku antoi hänelle tarkoituksen, huomioi sen kivun, joka rintakehää musersi.

Ihmisnuorten ihailjakuntansa sai tuta tämän vaarallisen kokeilunhalun ja päähänsä painettujen moraalien kyseenalaistuksen. Perheen oppeja ja arvoja oli aikansa kuunneltu, mutta nämä ei maltettu kuin mielipiteen oikkuina sivuuttaa; eihän Acardon malli absoluuttinen totuus olla voinut? Vuosisadan vaihtuessa illan juhlahumun peitteessä palasikin Imperia kotipuoleensa verta kynsiensä alta kaivellen, silmien vihreänharmaus alati tyhjänä selityksiä tältä tivatessa. Lopulta puhdasverinen suostui kangasta yltään nostamaan, paljastamaan ruosteisella naulalla kaiverretut viivat; jalkoihinsa oli kuorittu kuin jäänpintaan luistimella sanat umbra sekä lacrima, syvälle ihoon terän uurtaen. Nuori vampyyri selitti hymysuin, kuinka vuorotellen oli häneen, vuorotellen lähimpään ihmisystäväänsä parantumisen mahtiaan testannut; jatkaneena kunnes vain toinen heistä kipua sävähtänyt oli, toinen keho liikkumaton.

Tapaus suljettiin perheen ovien sisälle, pyrittiin kuin unohtamaan jaetusta mielestä täysin, vaan Imperia näki, kuinka häntä tuon yön jäljiltä katsottiin; pyrittiin vahtimaan kuin mielensä menettänyttä, seuraamaan hänen teitään. Nuori vampyyritar oli kuitenkin yhtä vikkelä jaloiltaan kuin kyseenalaistettavaan suuntaan vinksahtaneelta mielenlaadultaan, ja pian oli suku luovuttava tämän jahtaamisen tähden; nainen kun vietti suurimman osan aikansa kirjojensa parissa, imien itseensä kaiken tiedon ympäröivästä maailmasta, mitä suinkin kykeni. Hiljaa kaiketi toivottiin noiden kylmien seinien villille sielulle riittävän, ehkä puuttua ei edes osattu, vaan huolet maton alle huitaistiin; taas kerran, huomio oli nuorimmaiselta kadonnut, eivätkä edes julmimmat puheensa eivät herättäneet vanhemmissa ärtymystä, saatika iljetystä. Vihantunne kehittyi henkistä heitteillejättöä kohtaan, ja taas kerran, kylvettiin kaaosta ympärilleen. Noina vuosina pystyi Imperia kuitenkin isoveljensä rauhallisen mielenalan pariin sulkeutua, Dante ollen lähes ainoa, joka ei näyttänyt näkyvästi sisarta vierastavan; ja mikäli tämä niin teki, oli kaipuu isoveljen huomiolle niin kivulias, että oltiin valmis tuo pistävä kipu rintakehässä sivuuttamaan, ryömimään tämän rakkautta kohden vaikka nelinkontin. Puhdasverisessä heräsi lopullisesti tuolloin jotain, joka niin pitkään oli uinunut, vain ajoittain itsensä esille sielun syövereistä työntänyt. Itseään pyrittiin muuntelemaan uusiksi päivittäin, tullen entistä tarkemmin tietoiseksi siitä, mikä muiden silmissä eniten vaikutusta herättäisi; haluttiin pyrkiä nuo aukot täyttämään omalla olemuksellaan, tulla lopullisesti korvaamattomaksi.


Korvaamaton Imperia Acardo ei kuitenkaan ollut, saatika historiankirjoissa muistettavan arvoiseksi yltävä. Isoveljen lopulta liitäessä mantereen ja merten ylitse Yhdysvaltoihin, oli kiihkeä sydän nopeana seuraamassa, valmiina uhmaamaan oman elämänsä mukavuudet jos Danten kyljessä kulkea voisi. Mitään muuta ei tarvittu, kun palvontansa kohteen lähellä pysyä kykenisi, elämänsä tälle omistaa. Sokealta ihailulta ei kyetty loppua näkemään, olihan veli hänelle läheisin, epätoivoisin linkki lapsuuden autuuteen, pyyteettömään rakkauteen, jota janosi enemmän kuin mitään.

Tuo pysähtynyt ajanjakso oli kuitenkin loppuva katalasti ennen kuin Imperia matkaan ehti; Neuvosto hajottaen sen hataran pohjan, jota kodiksi joskus epähuomiossa, rauhan tyydyttäytyneessä seesteisyydessä oli kutsuttu. Loputtomat vainot, jotka Acardon rauhaa vaalineen sukuun kohdistuivat, levittyivät pitkin runsasta ja historian havinoihin jo osin onnellisena uinunutta verilinjaa. 1800-luvun alku piirtyi liekkien ja verenvuodatuksen maininkeihin, nimet kadoten ja tunnistamattomat ruumiit kasaantuen, perheen palaset hajaantuen ympäri maailmaa vähäisin äänin. Kuin oma sotatanner olisivat lukemattomat kodit ja tilat olleet, kaiken hukuttava aalto tyhjästä näiden yli pyyhkäisten. Ihmismaailman hiljakseen riveihinsä järjestäytyessä vampyyrien vanhin johto oli kylmänkalsean päätöksensä lopulliseksi tehnyt; liberaalin verenperimän lapset maksoivat rauhan vaalinnasta hengellään, suvun nimi hautautuen siihen samaan tuhkaan, jossa heidän lastensa raajat lopulta makasivat. Kaaoksen keskellä huomasi Imperia jääneensä palavien rakennusten, öisten huutojen ja savun polttavan katkun keskelle — unohdukseen jo valmiiksi pyritty musta lammas oli lopulta hädän hetkellä jätetty, ehkä jopa toivottu henkensä vainoajien käsiin uhraavan. Nuoruuden seesteisen illuusion pinta luhistui viikoissa, ja nainen ihmeen kaupalla pakeni paikalta yksinänsä; manipuloiva luonne oli häikäilemättömyydessään kykenevä ihmisten lähipiiriään hyväksi käyttämään, pelko oman hengen menetyksestä niin naurettavan inhimillinen, että sitä todella kummaksuttiin ensi kertaa elämässään. Ei tuota kurjaa elämää suinkaan itsensä takia vaalittu -- olihan se veljensä oma, ei tältä lupaa kadota oltu saatu.

Paniikin laskeuduttua alkujärkytyksestään pelko lävisti kylmän sydämen kera epäilyksen siemenen; oliko suku, jonka turvaan oli uskallettu itsensä nuoruudensa vuodet tukea, hänet tarkoituksella matkastaan hylännyt? Oliko jopa armas veli hänet jättänyt, oman nahkansa pelastanut? Kaiken normaalin ympäriltään romahtaessa jäi vain selviytymisvaistoista olennaisin, sekä kytevä, roihuava liekki; tieto siitä, että oma verensä oli hänet taakseen unohtanut, laskenut kuolemansa kieliin lopullisesti. Koko suvun päätöksistä, ihmismaailmaan sekautumisesta maksettiin omalla vapaudella ja rauhalla; idylli oli tuhoutunut, ja jäljelle oli jäävä vain rikkinäinen sielu ilman tukipilareitaan. Usko perheensä petturuudesta oli vahva vaan kantoi lyhyen matkaa — eihän kalvava katkeruus ollut tarpeeksi elämänliekkiä sytyttämään, sen sijaan kuihdutti sitä kahtia julmemmin. Vuodet tuntuivat kuluvan vuosisatojen tahdilla, eikä missään uskallettu pitkäksi aikaa pysähtyä, kohdattuihin tarpeeksi hengähtääkseen luottaa; Neuvosto oli sinnikäs kitkemään joka juuren, joka ikivanhassa verilinjassa pihisi. Tietoa elossa olevista ei kuultu, onneton yritys toisensa jälkeen yltää isoveljeensä kuihtuen hetki hetkeltä.

Myös Dante Acardo oli kadonnut, maan alle tahi mullan. Öiden pitkinä tunteina, kun uskallettiin vain pimeydelle epätoivonsa paljastaa, kysyttiin itseltään vain jatkuvaa mantraa, toistettiin kunnes äänensä tukahtui; missä veli oli, miksi perheensä oli hänet hyljännyt? Eikö rikkinäinen sielu ollut, edes hetken, rakastettu tuon kevätauringon alla?

Piiloutua yritettiin, Veneton alue taakseen jääden, ja lapsuuden tutut maneerit auttoivat ihmeen kaupalla hengen keuhkoissa pihisemään; ihmiset todettiin vallan helpoiksi kautta Keski-Euroopan pikkukylien, herkät sydämet nopeiksi puolelleen taivutella. Näiltä hän sai sentään kunnioitusta, kuolematonta arvostusta, kun oikeat sanat korvaan sihisi, oikein tilannetta vasten toimi. Ihmisten itsekkyys ihastutti Imperiaa, se sai hänet nousemaan himmentyneisiin parrasvaloihin joukko kerrallaan; rakkautta haviteltiin vaikka henkensä uhalla, kunhan joku onnistui toivomansa sanat huuliltaan päästää, loputtoman aukon ontossa kuoressa edes hetkeksi täyttää. Tuska kalvoi kuitenkin riutuvaa sielua päivä päivältä pahemmin, ja kun Neuvosto ilmestyi uudemman kerran jäljillensä, oltiin pakomatkansa päätöksessä; mitä järkeä elää oli tyhjien kehujen ja jumaloivien katseiden keskellä, kun tunsi onton, tunnottoman pimeän leviävän sisällään syövän tavoin?

Tummanpuhuva palkkatappaja lähestyi kuin tarujen kirjailema kuolemanenkeli konsanaan kohtaloonsa valmistunutta Acardon nuorimmaista, joka oli loputtomasta pakenemisesta väsynyt ja sydämensä uuvuksissa; jos yksikään menetys heikkoa sykettä vielä edellisten vuosien synkkyyden tavoin ravistaisi, seivästäisi hän sen omin käsin. Kenen puolesta lopulta tarvitsisi enää uhrautua, kun joka arvokas sielu oli luotaan jo lähtenyt, kenen puoleen polvistua? Kohtalo ei kuitenkaan suotuisa ollut tuolloin toivotussa mielessä, eikä MAZE suinkaan tarjonnut lohtua, jonka loputon, ikuinen kylmyys olisi voinut ylleen kietoa. Puhdasverisen ollessa jo veitsen eteen kaatumassa, viimeisiä voimiaan loppuaan kohti vapaasti tarjoamassa melodramaattisessa laahauksessaan, esitettiin ehdotus, jota oltiin lopulta tultu perille tuomaan. Ricardo Mcavery toimi Acardon nuorimmaisen suojelijana isoveljensä Danten pyynnön kautta, kuvio, joka jäi kovin epäselväksi ja sekavaksi marttyyryyteen valmistuneen nuoren vampyyrin mielessä tuolloin, yksi asia kuitenkin selkeänä yli sumun: isoveli oli elossa, ja katsoi hänen peräänsä.

Kuinka ironia siivittikään uutta nimeä, joka muinaisen kreikan vivahteissa huulilla kuului; AGAPE, pyyteetön rakkaus, jolla Imperian olisi itsensä uusiksi vuoltava, sen pilkkaaviin varjoihin hukuttava ellei silmiään haluaisi tuona yönä lopullisesti ummistaa. Isoveljensä kasvot, jotka viimeisenä armolleen antautuessa olivat mielessään niin selvänä piirtyneet, saivat vampyyrittaren tarttumaan tarjoukseen, kuin epätoivoisen ihmisen tavoin ohuimpaankin toivonpilkahdukseen takertuen; jos oli olemassa tulevaisuus, jossa Dante Acardon sydän yhä hakkasi, jossa tämä yhä eli ja hengitti, oli se Agapeksi maalautuneena elämisen arvoinen.

---

Luxemburgin kohina toivotti eksyneen sielun kylmästi tervetulleeksi, pudotti jaloiltaan ilman pohjaa tasapainottelevan. Vuosien hiljaisuus oli kuitenkin ohi; edes osa taakasta harteilta nostettu kuolemantuomion väistyessä hylätyn nimensä ylle, Agape Europe ollen vapaa kansalainen. Vain muutama vuosikymmen sitten suurherttuakunnaksi nimetyn valtion rajoja ylitettiin mielensä mukaan 1850-luvun ajan, Alankomaiden ympärys tullen tutuksi pohtiessa yhä, mitä palkkatappajan suosittelemalla uudella alulla todella haluttiinkaan tehdä. Isoveljen etsintä jumittui satunnaisiin huhuihin, kuulopuheisiin, joista osa haluttiin todeksi uskoa; osaa ei edes suostuttu vaihtoehdoksi hyväksymään. Mazelta saatu varmistus Danten hengissäolosta olikin lopun vuosisataa kannatteleva voima -- usko siitä, että kumpikin toistensa käsiin vielä eksyisivät, eli vahvana.

Uuden nimen turvin pystyi hiljaiseloksi luettu elämä kohota uusiin ulottuvuuksiinsa, ja ensimmäistä kertaa elämänvuosiensa aikana, pystyi Acardon nuorimmainen todella tehdä kaiken tahtomansa; tämä testasi rajojaan sekä niiden olemattomuutta ihmisten parissa mielensä mukaan, kulki juhlasta toiseen uudet rakastajat kuin vihamiehetkin ilta kerrallaan itselleen keräten. Kuolevat sielut kuin vampyyritkin olivat loppujen lopuksi helpoksi hurmokseensa taivuteltavissa, ja kun välit alkoivat tarpeeksi sotkuisiksi yltää, pystyi nainen vain vaihtaa olinpaikkaansa mielensä mukaan, jättäen kaaoksen askeleet jälkeensä.

Vastaavanlainen elämä kuitenkin kävi nopeasti tylsistyttämään omanlaatuista mielenlaatua, olihan yksinäisellä juhlinnallakin rajansa; rahavarojenkin alkaessa uupua, löysi Imperia itsensä Luxemburgin takakujilla sijaitsevan räätälin edestä, työpaikkailmoituksen sisälle kävellessään mukaansa ikkunasta irti repien. Vuoden sisällä kesäkuussa 1862 oli italialaisen alkuperän omaava liike jo muuttanut uusiin tiloihin keskustan yhteyteen, johtoasemaan itsensä kiemurrelleen Imperian omistaessa elämänsä seuraavan vaiheen uudelle pakkomielteelleen, keskittyen kohottamaan yrityksen mainetta omalaatuisine keinoineen. Kylmä äly oli kuin olikin kyseisessä maailmassa kaivattua, eikä tunnetajun puuttuminen haitannut häikäilemättömissä kulisseissa. EURIPIDES-räätälitalo loi itsensä uusiksi puhdasverisen käsissä, ja uuden nimityksen perustuessa vanhoihin nimityksiinsä, Imperia lähes saattoi toivoa yhtiön heittävän kohdalleen kartassa punaisen lipun.

Poliittisten kiistojen hiljentyessä oli räätälitalon mahdollista vihdoin laajentaa toimintaansa, ja Ranskan toisen valtakunnan vasta herätellessä lopun vuosikymmenen määrittävän sodan merkkejä, kävi Imperia loputtoman kiinnostuneeksi kyseisistä historiankirjoihin lopulta saapuvista tapahtumista. Kirjaviisasta vampyyria miellyttivät paisuvat väitökset ja kiistat, sekä valtioiden horjuvat rajat Preussin ja Ranskan välillä niin, että hän pyrki todistamaan sitä omine silmineen; matkaten lähemmäs noita määriteltyjä punaisia ääriviivoja, todistaen 1870 käsiin räjähtänyttä tilannetta tarpeeksi läheltä nähdäkseen ruumispinojen kasaantuvan, epätoivon kerjäläislasten silmissä kasvavan. Jokin maanpäällisessä helvetissä muistutti häntä omastaan, Venetsian palaneista rakennuksista, entisestä elämästä ja sen määrittäneen sukunimen painosta liiaksikin asti, vaikka viipyikin kiistan ratkeamiseen astuessaan lähellä. Historiankirjoihin Imperia ei osalliseksi taaskaan piirtynyt, vaan sotatantereen poltteen lähistöllä katseensa kohdatessa Claude Gillardin kanssa, oli molempien tulevaisuus kuitenkin muuttuva lopullisesti.

Sotilaskapakassa luokseen ensin eksynyt nuorimies suorastaan huvitti kylmää sydäntä, tämän naiivi sielu höyhenenkevyt sormenpäissään. Pyyteetön jumalointi, jota sotilas puhdasveristä kohtaan osoitti, sai Imperian ihon kihelmöimään, pilkkeen kohoamaan silmään todella ensi kertaa ikuisuuksiin; jokin hellyyttävä osanen tuossa surullisen optimistisessa, aidosti tunteitaan tuntevassa ihmissielussa oli — tarpeeksi vetääkseen Acardon nuorimmaisen seuraamaan tämän kohtaloa lähietäisyydeltä, kuuntelemaan anelevia kuiskauksia, jotka taistelukentän pimeydessä verisiltä huulilta vuodatettiin, kuinka mutaiset sormenpäät vaaleisiin suortuviin kiertyivät. Haavoihinsa menehtyvää ihmisnuorukaista pidellessään Acardon nuorimmainen päätti ottaa ohjat yli kuoleman, ja pitää palvojansa; jos joku tämän häneltä viedä uskaltaisi, ne eivät olisi Sedanin taistelukentän luodit. 


Muunnettu PARIS ASTRA heräsi uuteen, kuolemattomaan elämäänsä kera luojansa antaman nimen Preussin puolella 1870. Sodan jäljet jäivät nopeasti kaksikon taakse, ja Imperia oli mielissään uudesta varjostaan; Paris muuntumisen kipujensa, ja inhimillisten tuskiensa jäljiltä oli loppujen lopuksi luojaansa sidottu, eikä puhdasveristä ollut pakeneman. Rauhansopimusten ja kansallisten omantuntojen katkeruuden levitessä onnistui nainen johdattaa uuden suosittunsa ja itsensä takaisin yhtiönsä suojiin, ja Alankomaiden sekä kolmannen tasavallan hajoillessa löysi Acardo uuden kutasuonen hyödynnettäväksi; ompelusaumoissa oli yllättävänkin helppo kuljettaa kirjeitä ja viestejä, eikä saatavia sanoja ollut vaikea kalastella itseään yhä aristokraattina pitävien ihmisegojen keskenäisistä juhlista. Räätälitalo jatkoi laajentamistaan välittäjäalalla ohi virallisten tilikirjojen, ja Imperia käärmeili tiensä seurapiiriin jos toiseen -- olihan pohjalla oleville ihmissieluille helppoa tarjota ratkaisua, vain myydäkseen sen eteenpäin vastapuolelta kiskotulla hinnalla.

Paris käsipuolessaan päädyttiin kuitenkin lopulta takaisin itsetunnossaan tuskailevan Ranskan kolmannen tasavallan keskukseen; teollistuminen mahdollisti Euripides-yhtiön laajentumista, ja Saksalle kaunaa kantavien tahojen löytäminen yritysmaailman seurapiireistä oli lapsellisen helppoa. Kahta vakaata tulonlähdettä, laillista liiketoimintaa kuten vähemmän laillista kuljetustoimintaa käsissään tasapainotellen, oli naisen helppo omistaa elämänsä seuraava vaihe muunnettunsa kanssa juhlistamiselle. Ikuinen hauskanpito, joka yksinänsä jo tylsistyttämään oli käynyt, sai täysin uuden sävelen matkaansa Parisin muodossa. Kipinä, joka uteliaisuutena oli ihminen puhdasverisessä herättänyt, oli ollut vain hyvän vaiston johdattelemaa tietoa tulevasta; grandioosin, hedonistisen elämänjanon purkautuen kaaokseen, joka järjestämissään juhlissa vallitsi, silkkaan hulluuteen, jonka kaksikko osallistuessaan mukanaan toi.

Vaihtuneen vuosisadan alku taittui mitä mielenkiintoisempien juhlien, hämärätoimien ja julmien viihdykkeiden keskellä. Ennen ensimmäisen vuosikymmenen loppua vaikutti lähes joka juhlittu kartano liekkeihin syttyvän, seurapiiri toiseen vaihtuen sitä mukaa, kun niistä tarpeeksi saatiin. Ihmeen kaupalla, räätälitalon bisnes kukoisti kaiken irvokkaan keskellä paremmin kuin koskaan, ja Imperia otti yhtiön toimituksiin mukaan vuoroin sitä, mikä mielensä onnistui kiinnittämään, vuoroin sitä, joka tarpeeksi haasteelta tuntui–– kaikki tämä pysähtyen ensimmäisen maailmansodan mainingeissa, liiketalous jämähtäen sota-avun ja harmauden keskelle, Imperia kuin suojakkinsa kadoten maan alle ja pois pahimman ihmismaailman kaaoksen alta. Puhdasverinen seurasi tapahtumia avoimen kiinnostuksen pauloissa, vaikkakin ilmensi pettymystä lähes joka päätöksestä, joka osapuolesta huolimatta tehtiin; eihän taistelu lopulta vastannut hurjia kuvitelmia, jota oltiin mielikuvituksessa tahdottu jo maalailla.

Pitkään kaavailtu matka New Yorkiin toteutettiin 1920-luvulle kiivetessä, sotatoimien jälkien katveesta paetessa. Aikeena oli vihdoin etsiä käsiinsä Dante Acardo yli vuosisadan kestäneen eron jäljiltä, ja Paris käsivarressaan Imperia taittoi matkan merien yli tulevaa suurvaltaa kohti, kultaisen Long Islandin juhlapiirien hurme avautuen katastrofeja kylvävälle kaksikolle. Mitä suurempi meteli pidettäisiin, sitä suuremmalla syyllä eksyisi isoveli eteensä, ja tällä järkeilyllä nostatettiin uusi vaihe tuohon mielipuoliseen sekavuuteen, jota muunnettu ja luojansa olivat ehtineet Keski-Euroopassa jo hyvän aikansa kylvää. Gatsbyn tavoin konsanaan, pyrittiin kiihtyvän talouskasvun ruokkimia hienostomaailmoja kääntämään ympäri, ja kuin rakennuksien katolta isoveljensä nimeä olisi äänensä verille aikansa kiljunut, oli työllä myös tuloksensa.

Kohtaaminen vuosien jälkeen oli täynnä sanoitettua ja sanoiksi saamatonta, eikä Imperia Acardo kyennyt muistamaan vastaavanlaista haavoittuneisuuden hetkeä sitten lapsuutensa; isoveljen olemus, joka aikojen saatossa oli omaan suuntaansa mukautunut, oli yhä tunnistettavana sinä rauhoittavana voimana, joka naisen onnellisimmat elämänvuodet kasaan saneli. Katkeruus, ikävä, suru, miksi olisikaan tunnepurkausta tiivistää voinut, se ihmeen kaupalla vastaanotettiin, ja kohdattiin totena; ikuisuuksiin ei puhdasvärinen ollut niin nähdyksi itseään tuntenut, niin haavoittuvaksi ja pieneksi kuin veljensä käsivarsilla. Sekavatunteinen onnen ja haikeuden aallokko ei kuitenkaan kestänyt kauan, ja kuin kaaoksen tuomana, oli tulipalon levitessä pikkusiskon kuin muunnettunsa aika uudestaan kadota; yhteys veljeen oli kuitenkin elävä ja olemassa taas, eikä tästä oltu valmis niin vähäisin ottein irroittamaan.

Paluumatka Eurooppaan kävi kuin sumussa, ja vaikka Euripides-yhtiö kärsi vielä vuosia jälkeenpäin vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkituulista, onnistui Imperia pitämään itsensä, kuin Parisin pinnalla. Uusia sopimuksia solmittiin ja mitä hämäräperäisempiä liittolaisia tehtiin, eikä rahantulon varmistajalla ollut juuri suurempaa väliä; myös Parisin kanssa kihlauduttiin useasti kera keksittyjen nimien ja väärennettyjen paperien, ja kaksikko luovi vuosien lävitse sairaan keskinäisen yhteytensä turvin. Toisen maailmansodan enteiden järisyttäessä mantereita, koettiin lähes lapsenomaista innostusta; olihan luvassa huomattavasti suurieleisempää ja kattavammin historiankirjoja uusivaa aikaa, kuin aiemmin oli vielä ihmismaailmassa todistettu.

---

Sota-ajan harmauden ei annettu tarttua omaan elämään vaikkakin tutkimuksenhaluisesti lähestyttiin useita tapahtumia turvallisen välimatkan päästä; yhtiön hiljaiselo sen sijaan sai jatkua aina 50-luvun alulle, kunnes tulot kykenivät taas virrata lain kouran suomista lähteistä. Kylmän sodan uhka ja vastakkainasettelun repimät kentät tarjosivat taas puhdasveriselle uuden harrastuksen epäsuoran postitoimiston nimissä; yhtiönsä vanhat reititykset toimivat mitä mielenkiintoisimman tiedon kuljettajina, ja väärennösten kuin tulenarkojenkin sähkeiden lueskelusta ja lähettelystä saatiin laittoman suuri huvin aihe elämään. Ylellisessä elämässä kieriskelyä ei suinkaan kehdattu enää pakollisen hiljaiselon alta estää, ja juhlanhimoisen illanvieton parissa päädyttiin ennalta näkemätön virhearvio tekemään; Parisin kanssa syntynyt riita paisui tavanomaista katastrofaalisempiin ulottuvuuksiin, ja muutetun pois paikalta asteleminen ajoi puhdasverisen käymään useramman viattoman, nimettömän sielun kimppuun, yhden kituvana katuojaan hyläten kesken muunnosprosessin.

Seuraavat vuosikymmenet kuluivat tunnottomassa sumussa, aika yhdeksi sekavaksi massaksi sulaen; Parisin katoaminen sai naisen vajoamaan mitä itsetuhoisimpaan, maanisimpaan tilaan, jossa huomiselle ei juuri järkeä nähty, eilinen oli jo mielestä aikoja sitten karannut, eikä sitä muistaa tahdottu. Perustamansa johtoryhmän annettiin hoitaa yhtiön asiat, eikä kyseisellä ihmismaailman kokeilulla nähty enää sen suurempaa järkeä tai arvoa. Sen sijaan itsensä pyrittiin turruttamaan kaikin keinoin, jota saatavilla oli; tappaminen, ruoallaan leikkiminen, himon syvimpiin solukoihin itsensä ajaminen, ei mikään tuonut tuntoa takaisin kylmään sydämeen. Kyseiset ajat ovatkin omastakin mielestään yhdeksi mustaksi aukoksi painuneet, joita ei missään nimessä muististaan tahdota kaivaa – ääneen ei koskaan tulla myöntämään sitä menetyksen taakkaa, jonka muunnettunsa puhdasverisessä aiheutti.

Ilman isoveljensä äkillistä väliintuloa tuskin olisi valon pienintä pilkahdustakaan noiden vuosien jäjiltä nähty; Dante kiskoi palaset, mitä Acardon nuorimmaisesta jäljellä oli, takaisin pintaan. Kaikenpuoliselle rappiolle ei aluksi tahdottu syitä kertoa, saati mielen alhoja ääneen myöntää, muttei sanoja vaadittu näkemään, miten turruttavaan kuplaan nainen itsensä hukutti. Viimeisen romahduksensa paikkeilla onnekseen tai epäonnekseen olikin Dante todistamassa pohjamutiin vajoamista; Imperia lopulta pitkin hampain avun vastaanottaen, huuliltaan kipunsa sanoiksi laatien.

Ennen vuosituhannen vaihtumista oli kohtalo puhdasverisen ja tämän muuntaman polut jälleen yhdeksi sanelema; Imperia keräten itsensä kasaan vuosia jatkuneen turhuuden ja yltäkylläisyyden ontosta luolastaan, vastaanottaen nuoren vampyyrin kylmin käsivarsin. Parisin osoittaessa itsenäisyyden merkkejä, oli katkeruus omistuksensa kohteen jakamisesta sanoinkuvaamaton, vaikka tämä pyrittiinkin piilottamaan; ei kuitenkaan ollut sattumaa, että jo 2000- luvun alussa Imperia Acardo oli itsepintaisesti noussut takaisin jaloilleen, ja kykeni kasaamaan takaisin kontrollin, jota kuollakseen lähipiiriinsä havitteli.


LUONNE

Jos Imperia Acardon ailahtelevan luonteen väittäisi täysin tuntevansa, olisi puhujalle naurettava vasten naamaa. Nainen on kuin aallonharjan muuntautuva väre, alati liikkeessä ja alati muodostumaton, varmuus hänestä parhaimmillaan mitä kattavimmassa epävarmuudessa, syvimmät vedet itselleenkin täysin tuntemattomia. Kahden eri puolen keskinäisen kamppailun sijasta puhdasverinen tasapainottelee käsissään useampaa vaakakuppia, nämä tilanteesta ja seurasta riippuen paikoillaan keikkuen; höyhenenkevyenä painona alati mukana hänen yleisin ulkoinen vaikutelmansa, silkinpehmeä ansalanka, joka varomatta nopeasti sormen lävistää. On hankala sanella, mikä todella on ollut pysyvää, mikä on itselle toivottua, ja minkä Imperia on lainannut käyttöönsä loputtoman ihailunsa kohteilta -- nämä kaikki kuitenkin muodostavat kokonaisuutena Acardon nuorimmaisen, tämä sulkapukunsa vuosien varrella ilomielin uusiksi luoden, karistaen vanhat höyhenet jalkoihinsa ilman suurempia suruja.

Ensisilmäyksellä helposti liekkeihin leimahtava nainen antaa arvostaan liiankin tietoisen, korkean ryhdin ja leuan kantavan kuvan; tämän elekieli on laskelmoidun kylmää, maireudessaan suorastaan kehräävän sulokasta, tietäen vallan mainiosti oman paikkansa kuvitellulla valtaistuimellaan. Seurapiirit ovat syleilleet Imperiaa ja tämän yhtä lailla rakastetun, kuin vihatunkin ulkoisen olemuksen kokonaisuutta aina mitä mieluiten; puhtaan veren hohto, henkeäsalpaava charmi varmastikin tätä avittaen. Suurin osa ihannoinnista ja inhosta syntyy kuitenkin Acardon nuorimmaisen kyvystä sulautua joukkoon kuin joukkoon, muotoillen itsestään liiankin hyvin paikalleen sopiva palapelin palasen. Tämä tunnistaa herkeämättä kohdat, joissa nauraa, joissa irvistää, joissa loputtomiin kehua tai joku stilettikorkojensa alle talloa; milloin mielipiteensä vain hiljaisena kuiskauksena esittää ja koska pilkkaan kohoavan äänen kera yhtyä. Kyseinen ylenpalttinen hurme tekee Imperiasta mitä miellyttävimmän seuralaisen lähes huomaamatta, näkemättä lankkavyyhtiä, jota nainen alati sormenpäissään sujuvasti pyörittää.

Loppuunsa kiillotettu tilannetajuinen täydellisyys herättää ihailun lailla samalla mitalla epämukavuutta, alkaahan varta vasten kasattu maski rakoilla ajan myötä. Omanlaisensa luonteenomainen kylmäkiskoisuus ja suorasukaisuus saattavat jo alusta heittää puolustuskannalle, vaan pidemmän tarkastelun myötä voidaan piilotettuja varjoja nykiä rakennetuista lauseista, vihertävänhohtoisten silmien alati sumeasta, vallitsevasta kylmyydestä -- kuin silkasta tylsyydestä peliä toisensa jälkeen pelattaisiin, todellista sieluaan kenellekään paljastamatta. Kaoottisen sisustan pumpuli pursuaa heppoisasti parsituista haavoista nokkelimmalle silmälle vilkkaalla tahdilla, ja häiritsevät lausahdukset saattavat tavoittaa korvat ennen kuin oman valtapelinsä valtiattaren pauloihin joutuu. Tämä likainen puoli on kuitenkin ojennettavissa tarjolle huoletta, onhan sekavan luonteen suurin halu herättää toisissa reaktio; ei väliä, onko Imperiaan kohdistuva huomio vihan saatika palvonnan kyllästämä, nainen ottaa sen ilomielin vastaan.

Huomionhakuisuus onkin suurin ja sairain vire, joka Acardon puhdasveristä liikuttaa. Tuo pakkomielle saada muut huomaamaan hänet, näkemään mitä hän tilanteisiin itsestään tarjoaa, pyrkii täyttämään hajonneen persoonan palasia, lapsuudesta paikalleen jääneitä kuiluja jostakin puuttuneesta ja ikuisesti saavuttamattomasta. Poikkeavat aukot tunnetajussa ovat olleet jo pitkään tunnistettuja, Venetsian seesteisyydestä saakka saavuttamattomia osasia; ammottavia onkaloita siinä, missä jonkun olisi pitänyt pimeään valaisevan kipinän tavoin syttyä. Vaikka Imperia on ulkoisesti sosiaalisten tilanteiden ja etenkin ihmissydänten suurin tuntija, harvoin hän kykenee siiveniskujen lailla hakkaaviin tunnepurkauksiin, saatika sieluja piinaaviin monimutkaisuuksiin itse samaistumaan; sen sijaan omaa olemustaan liikuttavia vähäisiä kiinnekohtia jahdataan verisellä palolla, pyritään saamaan elämästä irti se vähäinen, joka on käsin kosketeltavissa. Kykynsä avulla hän on katsonut läpi useamman elämän traumat ja tuskat, ja näille turtuminen on antanut myös ymmärrystä sydänten oikukkaasta luonteesta –– samaistumisen puuttuessa, pystytään jonkinlaista tuota muistuttavaa näyttelemään. Vajavaiseksi jäävän tunnetajun myötä pidetäänkin muiden jatkuvaa ympärillään hallintaa jonkinlaisena kontrollin osana, turvatoimena itseään kohden. Sielun sopukoihin asti kiemurteleva tarve kerätä katseet itseensä on taas elintärkeä, lähes suurin rakkauden muoto, joka osataan aidosti tunnustaa; huomio, hyvässä tai huonossa, on oltava alati läsnä Imperiassa, jotta hän todella voi peilata itseään muihin, tavoittaa oman olemassaolonsa rippeet itselleen näkyviksi. Valokeila itsessään on jo palkkio, jonka lämmössä osataan hengähtää hetkeksi. Maailman harmaus väistyy kuvitellun rakkauden tieltä, jota niin epätoivoisesti jahdataan.

Olematon tunnetaju on johdattanut myös vuosisatoja mukaantunutta moraalinäkemystä, jonka lopullista olemassaoloa voidaankin vahvoin todistusaineistoin kyseenalaistaa. Rationaalinen ajattelu johdattaa suurimmassa osin jopa tuota metsäpalon tavoin roihuavaa syvintä sisintä, ja siksi monet itsestäänselvyydet kaipaavatkin selityksen ennen tietoisuuteen uivaa hyväksyntää. Yksi ensimmäisistä ulkokuoren illuusiota rikkovista tekijöistä onkin tuo sisimpää esille paljastava avoin tunnekylmyys; kaikki riippuu tilanteesta, eikä Imperia välttämättä näe järkeä monessa moraalisessa pulmassa lainkaan. Kauniilla sanoilla tai ajatuksilla ei nähdä arvoa itsessään, vain välineenä saavuttaa tavoitteita; eikö kaikki ole korvattavissa, niin materiaalinen kuin henkinenkin omaisuus? Tilanteesta riippuen onkin helppo tunnustaa ties mitä uskomusta tai määritelmää oikeasta ja väärästä; valheet ovat helppoja lipumaan kieleltä samassa henkäyksessä totuuden kimpussa, yritetäänhän puheesta muodostaa usein jotain, mikä muita pauloihinsa hurmaisi.

Acardojen suvun liberaalit uskomukset, jotka lapsuudesta asti iskostettiin itsepäiseen päähän, ovat olleet alati kyseenalaistettavissa; aatteen hienoutta ei yksinkertaisesti ole ymmärretty. Avoin kummastelu on tuottanut myös näkyviä todisteita, onhan kyseinen jalous johdattanut suvun, ja samalla kaiken kodiksi ja turvaksi kutsutun tuhoon, todistaen vain sitä suuremmin Imperialle syitä luovia elämäänsä oman mielensä mukaisesti, tunnistamatta ketään tai mitään todeksi tai paremmaksi versioksi maailmankatsomuksista. Elävää kiinnostusta kuitenkin osoitetaan ihmismielen oikukkaille johdattajille, ja useamman sodan syntymistä ja kuihtumista on seurattu mitä suurimmalla lapsenkaltaisella innolla. Vaikka perheensä nimeen ei vannota, on omantasoisensa avoimuus tarttunutkin kaikkeen, jota kohdataan, etenkin, jos se onnistuu tarjota vilkkaalle kielelle ja mielelle haastetta.

Lähin suhde empatiaan, mitä puhdasverinen osoittaa, näkyy lähinnä eläinrakkaudessa sekä omaperäisessä tavassaan välittää lähipiiristään. Vaikka muita ohjaillaan surutta vallantunteen saavuttamiseksi ja omaksi ilokseen, ollaan etenkin muunnettujaan kohtaan erittäin omistuksenhaluisia. Nämä mielletään itselleen ikuisuuden lakeijoiksi, omaisuudeksi, vaikka todellisuudessa kerätään pakosta itselleen pysyvää perhettä; lohtu, jota ikuisuudeksi itseensä sidotuista sieluista saadaan, saatetaan vain harvoin itselleen myöntää, eikä Imperia tiedä, kuinka päin olla saatika hengittää, jos nämä viereltä kaikkoaisivat. Kenenkään muun ei anneta muunnettuihinsa kajota, saati kaltoin kohdella; näitä suojellaan mitä murhanhimoisimmalla vaistolla, vaikka samalla avoimesti etenkin lähimmäistä käsipuolessaan, Paris Astraa, yhtä lailla kaltoinkohdellaan. Tämän jumalointia kohtaansa hyväksikäytetään surutta, sillä veren kutsun tiedetään olevan kuolematonta, ja side loputtomiin solmittu kumpaankin suuntaan.

Tuttu tunnekylmyyden kuori väistyy vain ja ainoastaan pakkomielteisen ihailun kohteitaan ja luotetuinta lähipiiriään käsitellessä. Tavoiteltaviin astuu lapsenkaltainen puhdasverinen, joka kaipaa jonkun pitämään huolen itsestään, vastaanottamaan joka oikun, jonka hän keksii tarjota. Kipu ei naista hetkauta, eikä sen aiheuttaminen muihin, vaan vääntyneen sairaalla tavalla ollaan valmiita nurinpäin oma ihonsa ompelemaan, jos kyseenalaistettavan rakkauden kohteet sitä häneltä vaatisivat. Sisimmissään Imperia vaatii tulla tarvituksi, janoaa olla kaivattu ja korvaamaton epätoivoisesti. Tämä saa impulssikontrollin rippeet rapistumaan ja vampyyrin tekemään mitä odottamattomampia, kamalimpia tekoja todistaakseen hullaantumistaan; jos rakkautensa kohdetta väärin vilkaistaan, on nainen valmis julkeuden suorittajalta luut lihasta irrottamaan ja lahjapaperein ruumiin rippeet koristelemaan. Rakkaidensa puolesta ollaan valmis olemaan mikä tai kuka vain, muuttumaan minkälaiseksi ikinä nämä saattaisivatkaan hänet toivoa. Jos julmat temput väärän vastaanoton saavat, ollaan usein kauppakeskukseen eksyneen lapsen tavoin hukassa; tunnereaktio saatetaan kyetä ymmärtämään, vaan lopullinen tuska on ylitsevuotava naisen tajutessa, ettei hän suinkaan kykene vastaavaan itseilmaisuun.

Hedonistinen elämäntapa ihastuttaa Imperiaa, ja etenkin hurmioidutaan ihmisten rappion seuraamisesta. Seurapiirikelpoinen nainen nostattaa itseään ja elämäntasoaan jatkuvasti, ja muiden seurassa alati päällä pyörivä esitys on ainoa tapa, jolla turvalliseksi oma olonsa tunnetaan. Jos langat eivät pysy käsissä, on puhdasverinen hukassa, ja siksi tilanne usein vedetään äärimmäisyyksiin –– hurmaava huomatuksi tulemisen tunne kun on vastaava herättäessään niin inhoa kuin ihailua ympärillään. Omissa oloissaan ailahteleva persoona on hiljainen ja laskelmoiva; seura kuorii hänestä äänekkään laululinnun, tunteitaan turruttavan hektisyyden keskipisteen. Vaikka syy-seuraussuhteiden näkeminen tuottaa Acardon nuorimmaiselle näkyviä hankaluuksia, ja luonne on alakuloisuuteen yksinäisyydessään taipuva, ovat sekakäyttö, juhlinta ja ihmissieluilla leikkiminen terapian ja itsereflektion korvikkeita, joilla valtavia aukkoja ilomielin pyritään täyttämään. Omia tekoja harvoin muistellaan pahalla, koska tunteita koetaan turhana itselleen huijata, vaan tulee ajanjaksoja, jolloin puhdasverinen vajoaa mitä syvimpään, selittämättömään alakuloisuuteen, upoten pimeyden loputtomaan spiraaliin. Nainen sivuuttaa toistuvat masennusjaksot usein kahta vauhdikkaammalla juhlinnalla heti, kun ajatuksensa toimivat tarpeeksi liikkuakseen ; usein liian pitkää yksinäisyydessään viettäminen johdattaakin vastaavaan ahdinkoon, jolle ei laukaisevia syitä kyetä itselleenkään perustelemaan, vaikka loputtomuuteen pohdittaisiin.

Vaikka monessa tarinassa Imperia Acardo tuskin näyttäytyy sankarin roolissa, pitää tämä kiinni omista periaatteistaan, joiden moraalikatsomus tuskin mukailee minkään tunnustetun järjestön tai näkemyksen raameja. Kuolema nähdään lähes yhtä kepeänä toimena kuin eläminen itsessään, mutta aika ajoin on silkkisessä kuoressa nähtävissä käänneltyä ja väänneltyä oikeudenmukaisuuttaan tapailevia tekoja; nainen löytää itsensä harvoina hairahduksen hetkinä korjaamassa nähtyjä vääryyksiä mitä raaimpien keinojen kautta, perustellen itselleen ja lähipiirilleen aivan toisia syitä toiminnalleen. Ehkä turmioon sulkeutuneet ihmissielut ovat kaikista miellyttävimpiä leikittäviä, sillä noina harvoina kertoina, kun Acardon nuorimmaisen kylmä sydän sykähtää maailman julmuudelle, päädytään ympäristönsä vain moninkertaisella määrällä tuskaa maalaamaan, hymy huulilla tanssien.

Which______________________ 'me' ______________ do you want today?

It's not fun to stay the same all the time!

ULKONÄKÖ

Tuskin puhtaan veren sokaisevaa hurmaa voidaan turhia ylistää, kun Acardon nuorimmaista tarkastellaan; siinä, missä naisen presenssi hohkaa arvovaltaa ja kontrollia, on se yhtä lailla avoin sodanjulistus, kuplivan uhman ja kylmän laskelmoivan katseen summa, joka kerää katseet itseensä niin hyvässä kuin pahassa. Ominaistuoksu, joka lumouksiin punovan voiman tavoin kutsuu, on usein voimakkaan parfyymin terästämä, naisen mieltymys vaihtuen aika ajoin aina Kyproksen kuultavista kuivan kukkaisista, täyteläisistä bergamotin ja sitruksen vivahteista aina pihkan ja suitsukkeen runsaisiin sävyihin. Tuo ominainen tunnusmerkki kantaa mukanaan teräksisen jälkimaun, savun ja silkinpehmeän sekoituksen, joka pinttyy mieleen lähes yhtä elävästi, kuin naisen kanssa kohdattu ensimmäinen katsekontakti; häiritsevän ja miellyttävän, kirkkaan kolean sekä samettisen suloisen yhdistelmän polttomerkkinä verkkokalvolle painuen.

Puhdasverisen iho on kaltaiselleen tavanomaisesta helmiäisenkalpeudesta poiketen kultaiseen pohjasävyyn taittuva, ja siro keho on sopusuhtaisuudessaan yhdistelmä liian teräviä kulmia ja tasoittavaa kaarea. Solisluiden vieno kulma ja kämmenselkien rosoinen valkeus korostavat sitä hillittyä eleganssia, jolla vahva ryhti kannetaan; presenssinsä on tilanteesta riippumatta sulava, hallitut liikkeet uivat uhkuen samaa varmuutta, jota yläviistoon itsetietoisen vienosti kohoava leuka sekä avoin huvittuneisuuden kare huulilla omaavat. Elekielensä onkin varsin tilastaan tietoinen, ja sen väkisin itselleen omistava. Imperia Acardo ei ole koskaan pyytänyt olemassaoloaan anteeksi sanojen kautta, saatika tavassa, jolla hän itsensä maailmalle esittää – vahvana, järkkymättömänä, sukkeluudessaan karmivana yhdistelmänä. Rauhallinen kuori onkin omakseen raajojen lopulta liikahtaessa, askeleet kuin toimet kaavaillun sulavia ja nopeita; kaiken ensin itsestään tarjoaman kuvan räsähtäessä palasiksi, kun hersyvä, äänekäs nauru vihdoin huulilta karkaa, vieno kaula taittuu kohti kattoja varren vapistessa matkassa. Mukautuva puhdasverinen rakastaa hetkeä, kun oletukset hajoavat, muurit murtuvat hänen edessään; on mahdotonta pysytellä samana, pysyä siinä laatikossa, johon hänet tahdotaan merkitä.

Lapsenomaisesta siroudesta ja viattomuudesta on päästy vuosien varrella eroon, ja kasvonpiirteet ovat saaneet hurmaavan mallin unohtumattomuutta itseensä; tummien kulmien kaari on alati kohoava, ja värissään yhtä mustaa korostava ripsimeri on omiaan kiinnittämään katseen. Nenänvarren viistävä linja ja ilmeitään säästelemättömien täyteläisten huulien luontainen puna kamppailevat keskenään hallitsevassa profiilissa, jossa useampi piirre kuin toisiaan vasten riitelee, vaan sulautuu täydeksi harmoniaksi. Tätä Imperia on kokonaisuudessaan, vastakohtia ja toisiinsa törmääviä elementtejä; yhteensopivaa kakofoniaa, järjettömyyttä ja hallintaa samassa. Mieleenpainuvin ja voimakkain osa kasvonpiirteitä ovatkin kookkaat, katseeltaan pistävät silmät, jotka vihreän ja harmaan koralliriutan värejä tapailevat, vaan tummentuvat mitä syvimpiin sävyihin eri valoja vasten. Silmänalusten ominainen tummuus on omiaan korostamaan luontaisia varjoja, joita poskipäiden vahvuus ja leuan kaari tapailevat matkassaan. Herkeämätön tarkkaavaisuus, joka viistää kasvoilla, voidaan lukea ylimielisyyttä tapailevaksi tylsyydeksi aika ajoin; vähäinenkin tarkastelu kuitenkin antaa ilmi puhdasverisen jatkuvasta itsetietoisuudesta, alati ylläpidetystä laskelmoinnista, joka hallitsee ilmeitä ja eleitä. Lähes tavaramerkkinä vihreyden loistossa elävää ilkikurista pilkettä ei tahdota upottaa, vaikka se helposti lukemattomien maskien taakse naamioituisi; onhan varmuus omasta ylivoimaisuudesta jotain, mikä halutaan toisten alati mielessään jollain tasolla tiedostavan.

Vaalean sävyssä lainehtivat hiukset ovat pehmeät ja alati huolitellut, laineet yltäen vaihdellen olkapäämitasta aina selkärangan nikamien kesklinjaa hipomaan. Usein mittavista ja näyttävistä kampauksista on muutama suortuva eksynyt kasvonpiirteitä koristamaan, ja harvoin hiukset kaikessa laittamattomuudessaan paistavat; huolettomuuskin on tyylissä tällöin haettua, sekavuus toivottua ja tervetullutta. Vienoa kokonaisuutta koristavat useat kultaiset korvarenkaat, jotka lähes sääntö poikkeuksen sijasta ovat. Lävistykset, kuten päähineet ja hiuskoristeet, toimivat kaikki huomiota herättävinä elementteinä, joilla leikitään ilomielin pukeutumisessaan. Laittautuminen koskee myös meikkiä, joka usein väreillään korostaa kasvojen kutsuvimpia piirteitä – punatut huulet kiertyvät mitä viileimpään hymyyn alati, ja nauru, joka ilmaan karkaa, on yhtä miellyttävän samettinen ja yhtä matala kuin puhdasverisen puheäänikin. Aksentin vivahteet painavat sanoja uuteen malliinsa, kierivät kieleltä pehmeinä, puhdasverisen äänenpaino on itsessään varmuutta huokuva, rosoisissa äänteissään varma.

176 senttimetriin yltävä varsi harvoin ilman korkokenkien tuomaa lisäpituutta näyttäytyy, onhan joka tapaus juhla itsessään, eikä liiaksi pukeutumisen termiä tunneta; trendien seuraamisen sijasta on puhdasverinen vaatekokonaisuuksiltaan riikinkukko, väriskaalat vaihtuen mielen mukaan ja usein jopa saman illan aikana. Räätälitalon omistajuuden hyötypuolet huomataan jo useissa itselleen teetetyissä puvuissa ja käsinommelluissa kankaissa, joihin viehättävät raajat päätetään kietoa; termejä liiasta koristeellisuudesta tai siveydestä pidetään itsessään naurettavina tekosyinä olla pistämättä parastaan. Vaikka naisen tavaramerkkinä voitaisiin pitää laajassa väriskaalassa löytyvää naulakollista erinäisiä pukuja suorine housuineen ja istuvine takkeineen, eivät pitsin, silkin, erinäisten röyhelöiden ja kuvioiden ilmaantuminen tarvitse arki-iltaa suurempaa tapahtumaa. Arkisimmassa olemuksessaan on Imperia poikkeuksetta koruin kuorrutettu, useampi sievä, mutta hintava kultarengas sormissaan. Korvissa pidetyt näyttävät puiset ja metalliset teoksetkin unohtuessa kiertää vasemmassa korvassa aina ylimpään rustoon riippuva ketju samaa teemaa tanssittaen. Koska tyylitietoisuus ei sanele turvaa, on mukana myös tavanomaisesti sukkelissa sormissa pyörivä hopeanhohtoisen kuorrutksen omaava perhosveitsi; useista murheista pelastanut, usein punaan sulavasti uponnut kumppani. Kaulassa kannetaan kaiverruksia sisältävää sormusta, useiden kihlojen ja kiintymyksen tunnistettua merkkiä Paris Astraa, muunnettua ja rakasta lemmikkiään kohtaan.

Vaikka merkkitietoisuus paistaa pukeutumisesta, ja vaatimustaso laadulle on korkea, harvoin kullanhohtava iho on äärimmäisen esillä; poikkeuksena tähän ovat useat pitsin ja tyllinpeitteiset kankaat, jotka jättävät arvuuteltavan varaa alleen. Syitä tähän ei juuri ole, eihän paljastavuutta juuri häveliäänä tai epätavallisena pidetä, ja iholta löytyykin useampi vuosien aikana hankittu tatuointi. Muste kiertää muun muassa toista kylkeä sulavin ottein säärien ja vasemman hartialinjan syleilyn lisäksi, kukkien ja mytologisten jumalattarien tarinoita kuvaillen. Tarkemmin katsoessa on jälki kuitenkin jätetty myös peittämään useita arpia ja viiltoja, vuosien myötä haalentuneita kaiverrettuja väreitä — piilotettuja sanoja ja epätoivoisen tuskan hetkiä, jotka parempi on maailmalta kuin itseltänsäkin unhoittaa.



SUHTAUTUMINEN 

Imperia rakastaa ihmisiä omalla alentavalla, sekopäisellä tavallaan; he ovat hänen suurin huvinsa lähde ja hänen yleisin leikkikalunsa, nainen hyötyy heistä yleensä kuten toivookin ja saa heiltä haluamansa. Kaiken tämän jälkeen, jaksaa rotu ihmetyttää ja kiinnostaa puhdasveristä ikuisella raakuudellaan ja epäinhimillisyydellään. Jotakin Acardoa pohjattomasti houkuttelevaa ihmissieluista löytyy; onhan nainen lukemattomat heistä puolelleen käännyttänyt, ja lähimmäisensä koonnut muunnetusta Paris- nuorukaisesta vierelleen.

Neuvostoon suhtaudutaan ajan tylsyttämällä halveksunnalla, joka ei enää edes pelonkaltaista tapaile; kaunan kantaminen ei ole koskaan naista pitkälle kuljettanut, eikä sen anneta sanella nykyisyyttään suuremmin. Aika ajoin katkerat muistot suvun vainoista valtaavat mielen verenhimon vaatimana ärsykkeenä, josta eroon nopeasti hankkiudutaan; hankala onkin sanella, pysyisikö alati kontrollissa oleva ulkokuori, jos kasvotusten perheensä surmaajien kanssa astelisi.

Vampyyrit itsessään pidetään lähes samanarvoisissa raameissa ihmisten kanssa; käyttökelpoisina, hyödyllisinä ja aika ajoin maanvaivoina. Metsästäjiin suhtautuminen myöskään ei eroa vierastuksesta, jota jokaista ulkopuolista kohtaan aluksi tunnetaan, vaikkakin nuo voimakkuudessaan eittämättä kiehtovat puhdasveristä. Noitia kohtaan suhtautuminen on jopa avoimempi ja kiinnostuneempi; pelinappula kuin pelinappula lajista katsomatta kutsuu kietomaan sormiensa ympärille, ja mitä haastavampi yksilö, sen parempi. Rodulla ei juuri ole väliä Imperia Acardon silmissä, kaikki edustavat naiselle samaa tuskan ja hurmeen tanssittamaa pelikenttää.

EXTRAT
    

• Verenhimon hallinta on mainio; tällä kuitenkin leikitellään runsaasti, eikä omia mieltymyksiä tai haluja jätetä toteuttamatta suurempien periaatekysymyksien vuoksi.
     
  

• Imperia taitaa usean kielen sujuvasti vuosien varrella muotutuneen äidinkielensä italian lisäksi; näistä mainittavina vuosien varrella opitut ranska, hollanti, venäjä, englanti ja saksa. Puhuessaan hän kantaa sanoissa aavistuksen aksenttia matkassaan, leikittelevää painotusta tavuissa, jotka kieleltä karkaavat; tästä on oman mieltymyksen myötä pidetty myöskin tiukasti kiinni.
  
  

• Puhdasverinen lukee paljon, ja on erityisen kiinnostunut historiankirjoituksesta; tästä kumpuaa osittain halu todistaa tapahtumia omin silmin vertaillakseen paperille kirjattua. Vuosien varrella omistettuihin asuntoihin onkin kertynyt useampi ensipainos kielletyistä ja painosta karanneista kirjoista. Kulttuurin kulutus onkin runsasta ja suuren osan vapaa-ajasta kuluttavaa; Acardon nuorimmaisen löytää usein Paris käsipuolessaan oopperan, baletin ja taiteen hurmiosta. Myös useamman instrumentin taitaminen on vuosien varrella matkaan taittunut, vaikkakin nämä taidot säästetään yleensä yksinäisyytensä ratoksi, pianon koskettimet tottunein sormin tanssien.
  
  

• Nainen omistaa yksityisen tallin Belgiassa, ja ratsastaa mielellään vapaa-ajallaan. Tallissa on useita kilpatasolle valmennettavia kouluratsuja, vaikka henkilökohtaisesti puhdasverinen on mieltynyt estehyppyyn sen aikaansaaman adrenaliinihuuman takia. 
  
  

• Tavanomaisesti tunnekylmä Acardo on erittäin eläinrakas, ja nykyisessä asunnossaan hän omistaa kaksi mustaa kissaa, jotka on ilkikurisesti nimennyt Dionysokseksi ja Bacchukseksi.
  
  

• Imperia rakastaa uhkapelejä ja vedonlyöntiä, ja nauttii näiden pelisääntöjen liittämisestä kaikkeen työstämäänsä; hänen bisnesideoissaan ja valinnoissaan on aina mukana palanen uhkarohkeutta ja riskiä tuntemattomasta.
  
  

• Puhdasverisen henkilökohtaisiin lempibrändeihin kuuluvat muun muassa Jacquemus, Alexander McQueen, Versace ja Burberry.
  
  

• Erinäisiin terä- ja käsiaseisiin ollaan ihastuttu nuorelta iältä, ja mukana pidetään aina jotain kättä pidempää ja sievää; aseiden käyttö ei ole ongelma, vaikka sukkelasanainen harvoin joutuu mielenhallintaansa brutaalimpaa voimaa näyttämään ellei sitä itse janoa. Kyvylllä aiheutettu mahdolllinen tuska voittaakin usein terän mahdin.
  
  

• Kukaan Imperian elämää tarkasteleva tuskin kutsuisi naisen päihteidenkäyttöä pelkäksi ongelmaksi tai käsistä karanneeksi juhlinnaksi; huumeiden ja alkoholin rooli elämässä on pysyvää ja lähes päivittäistä, eikä sitä nähdä juuri raskauttavana tekijänä omalle voinnille. Tupakointi on pahe, josta ei edes pyritä irti, pikemminkin nautitaan suuresti kera jonkun muun savukkeeseen sekoitetun ainesosan.
  
  

• Vaikka ihmisiä yhtä lailla kuin vampyyreita ja muita yliluonnollisia lajeja on vilissyt petikumppaneina vuosien varrella, on Imperia aina mieltyneempi naisseurasta; miehet ovat usein välineellisen arvon mitassa nähtäviä, eikä näiden miellyttämiseen makseta nähdä vaivaa. 
  
  

• Räätälitalon monien kivijalkamyymälöiden perustuksen mukana nainen on kokenut tarpeelliseksi hankkia myös läheltä asuintilaa; hän omistaakin useita asuntoja ympäri Eurooppaa, joista nykyisin ja pysyvin kuitenkin löytyy Yorkista. Tämän lisäksi hän omistaa Venetsiassa vanhalla perintömaalla asunnon, joka on toiminut lähimpänä muistutuksenaan kodista, ja kaikesta siitä mitä sen mukana menetettiin. Venetsian lukaali on naisen rentoutumisen mekka, johon tämä vajoaa ollakseen omissa oloissaan  - vuosien aikana myös Paris on saanut avaimet tuohon kanaalien kattoja hipovaan asuntoon.
  

---

LUOTU 2021 – PELAAJANA VARPU – FACE CLAIM JODIE COMER – kiitos Maerille koodeista!