Kuva ikinuoresta, tarua kauniimmasta vampyyristä ei kenties päde Milon kohdalla, mutta ikääntyneemmän miehen charmi ei ole vähentynyt ihmiselämän piirryttyä hänen keholleen. Kiehtova Milo varmasti herättää jonkinlaista kiinnostusta olemuksellaan, oli kyse sitten miehen avoimesta ja rennosta kehonkielestä, tai tuon huolimattoman huolella tyylitellystä ulkomuodosta. Puolentoista vuosisadan aikana Milo onkin käynyt läpi monta erilaista tapaa vaatettaa itsensä. Hän ei kyllä ole koskaan seurannut kunkin aikakauden kuumimpia trendejä, vaikkakin Milon ulkomuotoa onkin muovannut pitkälti saatavilla oleva muoti. Milon ulkoasu onkin muokkautunut 1800-luvun puolelta maanläheisistä puvuista nykypäivän pääosin mustiin, kovin Milon kevytrakenteista rankaa korostaviin vaatteisiin. Milon 187 senttiä pitkä kroppa onkin suhteellisen hintelä, ja miehen pukeutuessa suhteellisen ihoa myötäileviin vaatteisiin, tulee hänen kehonrakenteensa kapeus vahvasti esiin.

Tämä hintelä keho tosin osaa olla kovin rikas mitä eleisiin ja olemukseen tulee. Milon kehonkieli on kovin rentoa ja avointa, ja tuo pikemminkin käyskentelee kävellessään. Ilmeikäskin mies tapaa olla, ja vaikka kasvoilla oleva ilme ei ehkä täysin aina saata heijastaa Milon sisäistä mielentilaa, harva kykenee tuota havaitsemaan. Miloa voisikin luonnehtia taitavaksi näyttelijäksi jo luontaisesti, mutta Milo on myös tehnyt työtä saavuttaakseen tasoisensa hallinnan kasvoillaan näkyvistä tunteista. Tämä taito onkin paitsi harjaantunut pakon edestä, kuin myös tarkkaan harjoiteltu tärkeäksi työvälineeksi. Milo on harvemmin aidosti tunteikas ulospäin, vaikkakin kovin kärjistyneissä tilanteissa hänkään ei voi estää aitoja tunteita valumasta tarkoin rakennellun maskinsa takaa. Milo tosin harvemmin provosoituu tai herkistyy juurikaan mistään, joten aidosti haavoittuvaisena Miloa on harvinaista nähdä.

Parhaaksi työkalukseen Milo on mieltänyt hymynsä, jota hän useimmiten jakelee tarkoin harkiten tilanteesta riippuen. Persoonallista hymyä värittää hammasrivistö, joka ei täysin virheetöntä suoraa riviä saavuta paitsi vampyyreille ominaisten terävien kulmahampaiden, kuin myös jokseenkin pitkähköjen etuhampaiden ansiosta. Eipä miehen alahampaatkaan ole täydellisen suorat ja virheettömät—niiden jokseenkin takakenoista asentoa korostaa Milon kovin ulkoneva leuka. Milon tummat silmät taasen ovat sielukkaat ja eläväiset, vaikkakin tekaistu hymy tuon silmillä ei vedä vertoja aidolle ilolle. Sitä tosin monet eivät pääse edes todistamaan Milon kasvoilla, joten eron huomaaminen saattaa olla kovin hankalaa. Sattuvatpahan miehen silmät kaiken lisäksi usein olemaan piilotettuina tummien lasien taakse, Milo kun on todennut Auringon olevan tavattoman kirkas aina muutoksensa jälkeen. Usein lasit sattuvat jäämään nenälle myös sisätiloissa, muttei Miloa tunnu kiinnostavan pitivät jotkut häntä sitten teennäisenä tai eriskummallisena tuon tavan tähden.

Mitä pidemmälle Milo on elämässään päässyt, sitä vähemmän tuo tuntuu välittävän muiden kritiikeistä mitä hänen ulkonäköönsä tulee. Kuparinsävyiset hiuksensakin Milo päätti kasvattaa pitkiksi kymmenisen vuotta sitten kyllästyttyään värjäämään niitä tummiksi 70-luvulta lähtien. Kenties mies kantoi mukanaan lapsuudestaan kumpuavaa epävarmuutta luonnollisesta hiusväristään saatuaan kuulla kaikenlaisia punapäistä kumpuavista uskomuksista periytyneitä negatiivisia kommentteja asiasta. Tätä Milo ei kyllä koskaan myöntäisi edes itselleen, tosin muistaapahan hän vieläkin muun muassa äitinsä kerran kommentoineen, että Milon tulevien lasten ei parempi olisi olla punapäitä. Tähän Milon olisi tehnyt mieli pistää samalla mitalla takaisin, ja tivata äidiltään miksi tuolla itsellään sitten oli kuparihiuksinen lapsi, jos asialle pystyi noin vain tekemään jotain. 1860-luvulla kasvatettu Milo kuitenkin oltiin opetettu kunnioittamaan vanhempiaan tilanteessa missä hyvänsä, joten mies tiesi pitää nuo sanat kuulumattomissa. Sitä paitsi, olisi Milo tehnyt hiusten värilleen jotain, jos olisi voinut, puhtaasti välttääkseen tuon kaltaiset kiusalliset kommentit. Kenties juurikin sen tähden tumma hiusväri lopulta houkutti Miloa tilaisuuden esitettyä itsensä, vaikka kommentointi tuntui loppuneen aikapäiviä sitten. Tämä touhu kuitenkin loppui millenniumin vaihteessa—kenties Milo pääsi viimein yli vuosikymmenten takaisista tuntemuksista, jotka olivat jääneet roikkumaan alitajuntaan. Tätä nykyä Milo pitää punasävyisiä, pitkiä hiuksiaan lähinnä vapaasti auki, mutta ajoittain ne saattavat ollakin solmittuna jollain tapaa kiinni.

Kysyttäessä Milo varmasti väittäisi ulkonäkönsä olevan yhdentekevä hänelle itselleen, mutta nuo sanat olisivat täysin valheellisia. Todellisuudessa Milo välittää hyvinkin paljon siitä, miten oman itsensä asettaa esille muiden silmien eteen. Tämä tosin ei ole kovinkaan yllättävää ottaen huomioon hänen tärkeimmän työkalun olevan mies itsessään. Toimenkuvassaan Milolle on kovin tärkeää, että hänet otetaan tosissaan, ja oikeanlainen ulkomuoto kantaa siinä pitkälle. Kuitenkaan aseman tuoma pakko ulkonäöstä huolehtimiseen ei ole ainoa syy Milon tarkkuudelle mitä hänen ulkoiseen olemukseensa tulee. Jo ennen vampyyriksi muuttumista Milosta pystyi olemaan varma, että hän piti itsensä siistinä, huolimatta hänen liikkuvasta elämäntavastaan. Kenties voisikin sanoa, ettei Milo koskaan ole ollut yhtä välinpitämätön itsensä suhteen, kuin mitä hän on antanut olettaa.


Vaikka Milo ei varsinaisesti olekaan aito villin lännen lainsuojaton uhkuen karskia vetovoimaa, on tälläkin preerian kasvatilla jotain niin puoleensavetävää energiaa, että tuo tuntuu kääntävän päitä missä kulkeekaan. Milo ei ehkä ole fyysisesti isoin mies, saati äänekkäin huoneessa, mutta tuon selittämätön karisma on vastustamatonta. Ensivaikutuksella ulospäinsuuntautunut Milo puhuu paljon, muttei kerro juurikaan mitään—hän on mystinen arvoitus, kuin anoen ratkaisua, jota ei koskaan heru. Avoimet hymyt ja huolettomat naurahdukset voivat olla yhä petollisia kuin heinikossa piileksivä käärme—ensivilkaisu ei anna minkäänlaisia hälytysmerkkejä, mutta lähelle ei pääse ongelmitta.

Viimeisen sadan vuoden ajan sanavalmius ja itsevarmuus ovat olleet vahvasti läsnä Milon arjessa. Niin seurapiireissä, kuin jonkin verrran vähemmän soveliaassa seurassa pyörinyt Milo onkin muovautunut oikeaksi sosiaaliseksi kameleontiksi. Mies on taitava lukemaan tilanteita, ja mukautumaan niihin tarpeen mukaan kiemurrellakseen tiensä toisten suosioon. Karismaattisen ja lipevän rajaa kulkeva mies on oppinut tasapainottelemaan niin, että yleisimmin hänestä saa hurmaavan vaikutelman. Yleisimmin Milo vaikuttaa huumorintajuiselta ja rauhalliselta mieheltä, jonka seura tuntuu luontevalta. Tosin mikäli tuon tahtoo oppia tuntemaan pintaa syvemmältä, saattaa kohdata haasteen, jota ei ensivaikutelmalta odottanut tulevan vastaan.

Milo sattuu olemaan kovin yksityinen henkilö, jonka lähelle ei päästä helpolla. Mikäli jokin tilanne käy hivenen liian läheiseksi Milon mieleen, mies torppaa ajatuksen lähtökuoppiin. Tuota ei saa lähtemään yksille baariin, tai kupposelle kahvilaan, puhumattakaan jonkun kotiympäristöstä. Yleisimmin Milo osaa olla kovin kohtelias kieltäytyessään—pitäähän hän yllä jonkinlaista rentoa kuvaa itsestään. Sitä paitsi, Milo ei koskaan varsinaisesti tahdo saada vihamiehiä tai muita happamia suhteita. Huolimatta yksityisyydestään, Milo on oikein diplomaattinen yksilö, joka ei pienistä hetkahda. On tälläkin miehellä rajat, joiden yli ei kuljeta, mutta tuttavuuden hierominen on kaukana pisteestä, jolla Milo tuntee anteeksiantamattomuuden kulkevan.

Syvemmällä pinnan alla piileksiikin varautunut mies, joka on oppinut pitämään huolta itsestään keinolla millä tahansa. Selviytymishalu on ollut läsnä miehen elämässä alusta asti, mutta sen tärkeys korostui Milon lipsuessa rikolliselle polulle. Nykyään hän luottaa vain harvoihin, eikä Milon suosiosta nauttivatkaan pysty tuudittautumaan täysin sille, että mies olisi sokean uskollinen. Ei mies todellakaan mikään selkäänpuukottaja ole, mutta Milo on oppinut kantamaan kaunoja ja paljastamaan kyntensä aina tarvittaessa. Hän tahtoo varmistaa olevansa se, kuka päätyy konfliktien toiselle puolelle mahdollisimman vahingoittumattomana, ja mikäli joku hänen luottamuksensa pettää pahemman kerran, voi olla varma, ettei Milo anna asian lipsahtaa unohdukseen. Tosin kuten sanottu, Milo ei herkästä provosoidu, ja sama pätee tuon luottamuksen rikkomuksiin, mutta asian ollessa tarpeeksi vakava, osaa Milo itsekin olla.

Yksiä harvoiten nähtyjä Milon puolia on rakentunut epätoivoisimmissa tilanteissa, jotka ovat kovettaneet miestä. Kaunaa kantava piirre on esimakua Milon kylmästä, kovasta, ja piikikkäästä puolesta, joka sattuu nousemaan pinnalle vain erittäin kiperissä tilanteissa, kuten vakavien petosten yhteydessä. Näitä tilanteita on sattunut erittäin harvoin, muttei Milolle ole täysin tuntematonta, että jokin hänen bisneskumppaneistaan puukottaisi häntä selkään anteeksiantamattomalla tavalla. Tällöin Milosta nousee esiin puoli, joka on tunnistamaton hänen karismaattiseen, rauhalliseen persoonaansa nähden. Jopa armottomaksi tuota voisi kuvailla, vaikkei kuitenkaan sadistiseksi tai väkivaltaiseksi. Milolle kovat otteet ovat puhtaasti välttämättömyys esimerkkien luomiseksi, ja pettureiden karsimiseksi. Kyse ei ole muusta kuin bisneksestä, eikä Milo koskaan ota tällaisista tilanteista minkäänlaista mielihyvää.

Paksujen suojamuurien sisältä löytyy pohjimmillaan riekaleiksi revitty mies, joka katosi sinä yönä kun Milo menetti henkensä 1890-luvulla. Yhäkin tekaistun persoonan takaa näkyy ajoittain häivähdyksiä suuresta showmiehestä, jolle paras kunnia ja elämän tarkoitus oli tuoda hymy muiden kasvoille. Ihmiselämänsä aikana Milo nimittäin ansaitsi elantonsa kiertämällä vanhan Amerikan lännen saluunoissa tarjoten musikaalisia lahjojaan viihdyttääkseen juottoloiden kanta-asiakkaita. Ajoittain Milon luullessa olevansa yksin, hänet voi kuulla yhä hyräilevän ajatuksissaan lauluja esiintymisajoiltaan, tapailevan sanoja, jotka ovat kulkeneet hänen mukanaan yli sata vuotta. Aika on saattanut osan lyriikoista unohduksen verhon taakse, aivan kuten se on vienyt paloja Milosta itsestään.

Milon henkisesti rikkonut suhde oli katalysaattori hänen elämänsä ympäri kääntymiselle. Salarakkaan petos ja omahyväinen päätös muuttaa Milo vampyyriksi repi miehen irti edellisestä elämästään maailmaan, joka oli täysin vieras hänelle. Suhde jatkui Milon luojan kuolemaan saakka, ja vaikka Milo ei ehtinyt olla tuon rinnalla kuin reilun vuosikymmenen, oli tuo aika niin myrskyinen, ja kumppani niin päästään sekaisin, ettei Milo ole tuntunut vielä vuosisadan päästäkään käsitelleen tapahtunutta kunnolla. Romanssi—jos siksi tuota suhdetta edes pystyy kuvailemaan—jätti Miloon syvät jäljet, jotka eivät ole tuntuneet kuroutuneen umpeen vieläkään. Se on tuntunut jättäneen Milon varautuneeksi paitsi romanttisia suhteita, kuin myös platonisia kontakteja kohtaan, ja sulkemaan itsensä emotionaalisesti hyvinkin tiukkaan.

Kiitos Milon varautuneisuuden, miehen lähipiiri on muovautunut kovin pieneksi. Milo päästää vain harvoja lähelleen, ja useimmiten tällaiset suhteet ovatkin luotu joko kovin pitkän yhteistyön summana, tai aivan täysin huomaamatta Milon varautuneisuudesta huolimatta. Milon on vaikea tunnistaa kiintymystä toisiin, ja miehelle tapaakin usein tulla yllätyksenä kuinka kiintynyt hän saattaakin johonkuhun olla. Huolimatta siitä, onko Milo tietoinen kiintymyksestään vai ei, voi olla varma siitä, että Milon tarkoin rakenneltu muuri rakoilee jopa hänen huomaamattaan, paljastaen takaansa välittävän ja uskollisen miehen. Ei Milolla ole koskaan tapana puhua tunteistaan ääneen—hyvä kun hän itse kykenee tunnistamaan niitä—mutta miehen kiintymys esiintyy erinäisin pienin elein. Oli kyse sitten pienestä palveluksesta, joka kumpuaa puhtaasti halusta auttaa, tai tahdosta viettää oikeasti aikaa kyseisen henkilön kanssa, tapaa Milosta huomaamaan milloin tuon tekaistu persoona on alkanut sulamaan.

Kauan aikaa sitten elänyt lempeä ja mukava Milo olisi kenties kerran taipunut hassutteluun. Läheisimmät ihmissuhteet ovat kuitenkin saaneet esiin läikähdyksiä tästä kauan sitten kadotetusta puolesta, vaikkakin Milo on nopea sulkeutumaan takaisin kuoreensa tajutessaan astuneensa liian kauas vuosisadan aikana suppeutuneeksi muovautuneelta mukavuusalueeltaan. Ajoittain Milo ei edes tunnu ajattelevan asiaa vasta kuin jälkikäteen, mikä saattaa saada miehen olon hivenen epävarmaksi. Milo yrittää kuitenkin parhaansa rauhoittaakseen levotonta mieltään, sillä ei hän oikeasti sisimmissään ole niin erakkoluontoinen, kuin antaa olettaa. Olosuhteet ovat yksinkertaisesti tuntuneet muovanneen Milon nykyisen kaltaiseksi. Onpahan miehen lähellekin asettunut muita, jotka ovat päässeet livahtamaan miehen varautuneisuuden ja varotoimien ohi. Kenties tulevaisuudessa Milo antaa varautuneisuutensa laskea vielä enemmän, ja pystyy olemaan aidosti haavoittuvainen läheistensä kanssa, mutta Milon aikaisempien kokemuksien jättämät jäljet tuntuvat kipeiltä miehen ajatellessa läheisiä ihmissuhteita.

Milo on tapellut paljon näiden tunteiden ja aatosten parissa, epävarmana siitä, mitä hän tulevaisuudeltaan tahtoo. Mies on sisimmissään kovin yksinäinen hänen eristäytyväisessä, kolkossa elämässään, ja päästettyään muutamia ihmisiä huomaamattaan sisään, on Milo huomannut täysin uuden energian puhaltavan itseensä päin. Toisaalta avoimmuus on saanut Milolle kovin haavoittuvaisen olon, mikä saa hänet tahtomaan vetäytyä takaisin kuoreensa mahdollisimman pian. Haavoittuvaisina hetkinä yksin hiljaisuudessa Milo on kenties leikitellyt ajatuksella sabotoida omia ihmissuhteitaan pitääkseen itsensä sinä yksinäisenä sutena, joka hän muutama vuosikummen takaperin oli. Aina takaisin järkiinsä tullessaan ideat on hylätty välittömästi—Milo kokee saavansa niiltä vähäisiltä läheisiltään niin paljon, ettei kykenisi enää sulkemaan heitä pois läheltään.

Kaiken kaikkiaan Milo on päällisin puolin karismaattinen mies, jonka sanavalmius ja rento asenne on sallinut hänelle paljon elämässään. Tosin avoimmuuden paljastuessa herkästi vain pintapuoliseksi Milosta rakoilee yksityisyyttään vaaliva mies, joka kokee olevansa paremmassa asemassa ilman läheisiä. Kuitenkin sisimmissään Milo käy jatkuvaa taistelua itsensä kanssa, hän kun tuntee menneensä menneistä tapahtumista niin rikki, ettei hänen sisintään pysty enää kasaamaan takaisin kokoon. Milo onkin kovin ristiriitainen persoona, joka toivoo saavuttavansa vielä yhtä suuren sisäisen rauhan ja tasapainon, kuin miltä hän yrittää ulkoisesti näyttää.


Vanha Yhdysvaltojen länsi toimi taustana Milon elämän alkutaipaleelle, hänen syntyessä New Yorkista onneaan Texasiin kokeilemaan lähteneeseen perheeseen muutaman tuhannen asukkaan Austiniin. Kovinkaan varakas perhe ei ollut—isä oli kovaonninen muusikko, joka toivoi saavansa kaipaamaansa tunnistusta uudessa kaupungissa, kun taas äiti oli tehnyt piian töitä ennen kuin pari sai lapsia. Ennen Milon syntymää pari oli toivottanut tervetulleiksi kaksi tytärtä, Miloa kolme vuotta vanhemman Claran, ja vuotta vanhemman Annabellen. Vanhemmat kasvattivat kolmikkoa hellällä kädellä—ainakin aikaan nähden. Lasten ei koskaan tarvinnut pelätä saavansa vyöstä tai vitsasta, ja vaikka hellyyttä lapset saivat osakseen lähinnä vain kovin pieninä äidiltään, oli heillä silti rakastavat vanhemmat.

Sisarusten varhaislapsuutta kuitenkin väritti levoton ympäristö. Yhdysvaltojen poliittinen ilmapiiri oli kärjistymässä, eikä Milon syntymästä ollut kulunut edes kahta vuotta kun maahan puhkesi sisällissota. Poika oli sodan aikaan niin kovin nuori, ettei hän koskaan muistanut noista ajoista juurikaan mitään. Hänen vanhempansa kuitenkin kritisoivat konfederaatiota rankalla kädellä, ja olivat lähellä muuttaa takaisin New Yorkiin tilanteen kärjistyttyä. Vähävaraiselle perheelle pienten lasten kera tämä tosin oli helpommin sanottu kuin tehty, joten perhe jäi Austiniin tehden mitä tahansa selviytyäkseen. Huolimatta niukasta tilanteestaan, Knoxit tekivät parhaansa auttaakseen sodan viattomia uhreja minkä pystyivät. Vanhemmiltaan Milo perikin avoimen mielen ja suuren sydämen elämänsä alkutaipaleella, vaikkei hänellä paljon muistoja sota-ajasta olekaan.

Sodan laannuttua Milon oli aika aloittaa koulutiensä julkisessa koulussa. Vanhemmat kannustivat poikaa oppimaan, ja opettipahan myös isä pojalleen pianon ja viulun sointujen salat. Tämä innoitti Miloa kovasti, ja poika tuntui uppoutuvan musiikin pariin tiiviimmin kuin koulutöidensä. Hän sai tästä hieman sättimistä, mutta isä näki pojassaan heijastuksen itsestään, ja kuvitteli tuon saavuttavan haluamaansa suosiota, jota hän ei koskaan tavoittanut. Milo sai siis rauhassa tapailla musiikin viehättävää maailmaa, joka vei hänet täysin mukanaan. Kiitos isänsä jokseenkin vajavaisten, mutta silti hyödyllisten kontaktien, Milo alkoikin esiintymään kovin nuorena.

Kaikki elämän osa-alueet eivät kuitenkaan kohdelleet Miloa alusta pitäen yhtä kauniisti. Ikätoverit tuntuivat pitävän Miloa erikoisena, oudoksuen poikarukkaa. Kenties kyse oli Milon tavasta ajatella toisin kuin muut, ehkä tuon päälekäyvästä itsevarmuudesta, tai jääräpäisestä tahdosta poiketa virrasta. Keksiväthän nuo kiusata Milo-parkaa tuon hiusten väristäkin. Siitä Milo ei tosin ottanut pahitteeksi—ainakaan kovin pahasti. Olihan hän saanut kuulla samanlaista naljailua pienestä pitäen. Milo kyllä vietti aikaa naapurustonsa poikien kanssa, mutta toisten silmätikuksi joutuminen sai Milon tuntemaan olonsa ajoittain kovin ulkopuoliseksi. Tarmokas Milo ei kuitenkaan antanut naljailun vetää häntä alas.

Milon lapsuus kulki kovin samoilla raiteilla loppuun saakka. Perhe ei saanut enää lisäystä Milon jälkeen, joten Knoxin suvun jatkaminen tuupattiin hänen harteilleen. Nämä puheet tosin eivät koskaan paljon painaneet pojan päässä. Häntä ei erityisemmin kiinnostanut ajatus aloilleen asettumisesta ja perheen perustamisesta. Mitä vanhemmaksi nuorukainen kasvoi, sen enemmän hän tahtoi nähdä uusia paikkoja ja kerätä uusia kokemuksia. Peruskoulun päätettyään Milo alkoi esiintymään ympäri Austinia, keräten rahaa säästöön tulevaisuuttaan varten. Nuorukaisen suuret haaveet olivat lähempänä toteutumista kuin koskaan ennen.

Hivenen aikaa säästöjä kerättyään Milo koki olevansa valmis lähtemään maailmalle. Isä oli ylpeä pojastaan, kun taas äiti itki ikävää jo ennen kuin Milo oli astunut ovestakaan ulos. Milo kuitenkin rauhoitteli äitiään lupaamalla kirjoittaa tuolle usein. Sitä paitsi, tuo kyllä kuulisi kun Milosta tulisi kuuluisa matkoillaan. Siispä Milo jätti kotokaupunkinsa taakseen, määränpäänä mikä tahansa seuraava kaupunki, joka tulisi vastaan. Yhdessä paikkaa Milo ei viihtynyt muutamaa kuukautta pidempään, kun tie jo tuntui kutsuvan soittoniekkaa. Viikot venyivät kuukausiksi, ja kuukaudet vuosiksi, saluuna toisensa jälkeen Milo kulki paikasta toiseen. Kirjeet kotopuoleen varmistivat Milon olevan vielä elossa, ja vastaukset vanhemmilta lämmittivät Milon sydäntä aina kun nuo ehtivät löytää miehen ennen kuin hän jatkoi matkaansa. Ikävä Austiniin oli ajoittain kova, mutta tie alkoi tuntumaan Milolle enemmän kodilta kuin mikään muu. Joskus yksinäisyys syöpyi pahemminkin miehen matkustajan elämäntapaan, mutta kohtaamiset saluunoissa olivat tarpeeksi antoisia ruokkimaan Milon intoa pysytellä tien päällä. Silloin tällöin Milo sattui löytämään jonkun sängynlämmikkeeksi—ei kiertävää pelimannia pahemmin kiinnostanut oliko salarakas mies tai nainen, ihonväriltään tumma, vaalea, tai jotain siltä väliltä, tai taustoiltaan mitä tahansa—ja ajoittain Milon pysytellessä aloillaan tavallista pidempään, sattuivat jotkut noista lämmittämään hänen sydäntäkin. Muutamat rakastajat jättivät merkkinsä Milon mieleen niinkin pysyvästi, että muisto noista lämmittää häntä ajoittain vielä nykypäivänäkin, vaikkakin toisinaan kaipuu häneltä ryöstettyyn elämään ja kauan aikaa sitten menehtyneisiin ihmisiin vie voiton.

Seuraa tien päälle Milo löysi eräänä lokakuisena iltana Texasin ja Louisianan rajan tuntumissa. Hevostaan riimulla hakkaava matkaaja herätti hänen huomionsa—eläinrakkaan Milon sydän särkyi ruunan osakseen saamasta kohtelusta. Tilanteeseen väliin astunut Milo sai kohdata hevoselle suunnattuja uhkailuja lopettaa hyödytön kaakki siihen paikkaan, jolloin Milo tarjoutui ostamaan hevosen impulsiivisesti hyvään hintaan—olihan hänellä taskussaan aika paljon rahaa, nyt kun pelimanni oli saanut raavittua kasaan jonkinlaista mainetta osavaltiossaan. Ruunikonkirjava paintruuna Cisco osoittautui oikein helläksi hevoseksi, vaikkakin laiskanpuoleiseksi ja ruoalle persoksi. Kenties näiden piirteiden tähden hevosen edellinen omistaja oli hermostunut eläimeen, mutta Milolta löytyi kärsivällisyyttä hevosystävälleen. Helpottuipa hänen matkantekonsakin huomattavasti ikioman ratsun myötä.

Milo kulki Ciscon kanssa pitkin lännen osavaltioita. Mies jatkoi saluunoissa soittamista, hänen maineensa kiirien jopa niin, että häntä alettiin tunnistamaan tietyissä kaupungeissa. Hän palaili tuttuihin kyliin ja kaupunkeihin kerta toisensa jälkeen, muttei koskaan viipynyt kauaa. Milo kävi perheensäkin luona aina muutaman kerran vuodessa. Joka kerta Milon palatessa takaisin Austiniin, hän tuntui saavan aina samat sanat osakseen. Vanhemmat, etenkin Milon isä, olivat todella ylpeitä poikansa menestyksestä—olihan Milo Austinin kasvatti, eikä ollut ihmekään, että sana hänen menestyksestään puhutti kotikaupungissa. Mutta kysymys siitä, milloin Milo oikein aikoi asettua viimein aloilleen jäi aina vastaamatta. Levoton sielu ei tahtonut ajatella avioliittoa tai perhettä, edes iän lähentyessä neljääkymmentä. Varsinkin isä tahtoi todistaa sukunsa nimen jatkumoa, mutta Milolta ei koskaan tuolle vastauksia löytynyt. Siskoilla molemmilla oli jo miehet, lapset, ja oma kokonainen elämä, mutta Milo tunsi olevansa vapaa viulunsa ja hevosensa kanssa matkustaessaan kaupungista toiseen seuraavan soittokeikan perässä. Viimeisen kerran, kun Milo Austinista lähti, päättyi hänen vierailunsa kipakkaan sanaharkkaan asiasta. Eipä Milo tiennyt ettei koskaan palaisi kotikaupunkiinsa asioiden ollen kuten ennen.

Kohtalo harvoin tiedottaa tärkeydestään etukäteen, eikä Milokaan voinut olla aavistamatta sen kutsua tavatessaan kauniin nuoremman miehen eräässä saluunassa itäisessä Texasissa vuonna 1898. Tuo kehui Miloa kovasti miehen lopetettua soittamisensa, leperrellen vanhemmalle miehelle kauniita sanoja saluunan perimmäisessä nurkassa. Eipä tilanteessa ollut mitään vierasta Milolle—hän otti Charoniksi esittäytyneen miehen esittämät merkit vastaan kuten ne olivat tarkoitettu. Kauniit sanat palautettiin Milon suusta Charonille esitettyinä, niiden todellinen merkitys kätkettynä taidokkaasti niin, että vain keskustelun osallisilla oli aavistus siitä, mitä ne todella tarkoittivat. Kipinä miesten välissä roihahti intensiiviseksi romanssiksi huomaamatta. Charon oli kiehtova—hänessä jotain niin mystistä, ettei Milo osannut vältellä tuon vetovoimaa. Eipä Milo osannut arvata tuon silkkisen sileän ja pehmeän ihon olleen vuosisatoja vanhaa, saati noiden tummien silmien todistaneen tapahtumia niin kaukaisesta ajasta, ettei Milo voinut edes käsittää.

Lähtöä kylästä Milo suunnitteli useamman kerran—eihän tämä todellakaan olisi ensimmäinen kerta, kun Milo jätti rakastajansa elämäntyylinsä vuoksi jälkeen. Kuitenkin Milo janosi vielä muutamaa hetkeä Charonin kanssa. Hetket kasaantuivat viikoiksi, ja yllättäen Milo oli viettänyt kylässä kaksi kuukautta. Tie kuitenkin kutsui Miloa—hänen levoton ruumiinsa ei ollut tottunut pysyttelemään aloillaan näin kauaa, eikä Charonin seura enää sammuttanut hänen janoaan seuraavaa kaupunkia kohtaan. Charon kuitenkin sai Milon jäämään vielä hetkeksi suloisilla sanoillaan. Tuo rakasti miestä, eikä tohtinut kestää ajatustakaan siitä, että Milo sulkisi Charonin asunnon oven viimeistä kertaa ihan vielä. Milo heltyi, odottaen jäävänsä vielä muutamaksi päiväksi kylään. Hän ei osannut odottaa hampaita kaulallaan, epätoivoisesti yrittäen taistella tietoisuuden rippeistä elämän lipsuessa hänen sormistaan. Charon oli tottunut saamaan haluamansa, eikä pelännyt ottaa sitä tarpeen tullen rankemmin keinoin. Mikä parempi tapa olikaan saada niskoitteleva salarakas jäämään, kuin riistää tuolta tuon oma elämä, vain tuon palatakseen takaisin henkiin vampyyrinä.

Radikaali muutos Milon elämään tuli yhtä arvaamattomasti kuin Charon itsekin. Kaukana oli vaeltelevan muusikon vuodet, kun rakastajan todellinen luonto paljastui verellä itseään elättäväksi vampyyriksi. Puhumattakaan siitä, että yllättäen Milon täytyi tehdä samaa. Charon vetosi puolustuksekseen tahtoneensa antaa Milolle ikuisen elämän lahjan, vaikkakin teko hyvin kätevästi osui samalle kurssille Charonin toiveista pitää pelimanni itsellään. Hän kyllä opettaisi Milolle vampyyrin elämän salat, ja opastaisi tuota uudella polullaan mielellään, mies lupaili rakkaalleen. Milosta sen sijaan tuntui kuin hänen elämänsä oltaisiin kallistettu ylösalaisin. Mies, johon hän oli rakastunut niin palavasti kuin heidän muutaman kuukauden mittaisessa romanssissa ehti, oli pettänyt hänen luottamuksensa—tuo veti hänet maailmaan, jossa Milo ei tiennyt kuinka elää. Toisaalta Charon vakuutteli Milolle, että hän oli ajatellut vain ja ainoastaan Milon parasta. Sitä paitsi, muutoksen jälkeen tunteet Charonia kohtaan tuntuivat satakertaisilta, täyttäen tuoreen vampyyrin pään hurmioon asti. Ajatukset koko kuviota kohtaan tuntuivat usvaiselta Milon päässä, jossa ui vain yksi totuus—hänen oli hyvä olla Charonin lähellä.

Charonin todellisen luonnon tullessa esiin, paljastui miehestä Milolle myös kitkerä totuus. Tuo ei ollut yhtä hellä ja suloinen, kuin mitä tuon ujoista hymyistä ja hellistä kosketuksista olisi voinut odottaa. Charonin elämä kuului kokonaan varjoille. Tuo oli kylvänyt kauhua pitkin Amerikan länttä jo usean vuoden ajan, paitsi verenhimoisena saalistajana, kuin rikollisen maailman näkyvänä osana. Charon tuntui nauttivan kaaoksesta ja kauhusta, eikä Milo voinut muuta, kuin seurata tuota perässä. Lainkuuliaisesta elämästä väkivallan ja rikosten maailmaan hyppääminen oli Milolle miltei yhtä suuri shokki kuin vampyyriksi muuttuminen, mutta huolimatta Milon protesteista Charon veti muuttamaansa miestä syvemmälle. Eihän Milo voisi selvitä yksin itselleen täysin tuntemattomassa maailmassa, sitä Charon hänelle tuntui jatkuvasti kertovan. Sitä paitsi, Milo tunsi kuuluvansa Charonin vierelle. Mieshän piti hänestä hyvää huolta, huolimatta luottamuksen pettämisestä.

Charonille ei tuntunut riittävän vain pelkkä Milon repiminen aikaisemmasta elämästään. Muutaman vuoden länttä kierrettyään Milo perässään, Charon totesi tahtovansa palata itään, missä tuo oli vallinnut alamaailmassa ennen länteen siirtymistä. Milo riistettiinkin siis tutuista pienistä kaupungeista täysin vieraaseen ympäristöön. Kaukana olivat kotipreeria ja turvalliset saluunat Milon saapuessa New Yorkiin Charonin kanssa. Milo oli kuullut kaupungista vanhemmiltaan—lähinnä siitä, millainen se oli ollut noiden nuoruudessa, mutta kaupunki tuntui kylmältä ja kolkolta. Hän ei olisi voinut kuvitella vanhempiensa kotikaupungin tuntuvan itselleen niin vieraalta, mutta totuus oli kylmä ja kova. Charonista muovautui tärkeämpi tukipilari, kuin Milo olisi voinut arvatakaan hänen takertuessa muuttajaansa ainoana vähänkään turvallisena asiana uudessa ympäristössään.

Milo vietti vuodet Charonin kanssa tutustuen Yhdysvaltojen alamaailmaan minkä ehti. Rikollispiirien kuviot ja käytöstavat muovautuivat Milolle tutuiksi Charonin myötä, eikä hän enää tuntunut olevan niin hukassa, kuin päivänä jolloin hän heräsi uuteen elämäänsä vampyyrina. Milo oppi rakentamaan itselleen korkeat suojamuurit, suhtautuen jokaiseen kohtaamaansa varauksella. Toimihan hänelle täydellisenä esimerkkinä Charonin itsekäs teko muuttaa Milo. Hän ei voinut luottaa kehenkään, ei edes niihin ketkä luuli tuntevansa, ja vähiten siihen, kuka hänen rinnallaan lähimpänä oli. Charon haki jokaisesta tilanteesta omaa etuaan, vähät välittäen uskollisuudesta tai muiden hyvinvoinnista. Tätä Charon yritti Milolle opettaa, ja vaikka Milo jollain tasolla omaksuikin Charonin tavan yrittää saavuttaa omaa etua, tahtoi Milo silti sisimmässään luottaa uskollisuuden ja hyvyyden olevan piirteitä, jotka vielä olivat elossa jossain. Vaikkakin se tuntui kaukaiselta haaveelta Charonin piireissä, jossa hymyyn paljastetut hampaat saattoivat löytää uuden paikkansa toisen kaulavaltimolta hyvinkin pian.

Nämä kovin myrskyiset vuodet Charonin kanssa Milo tuntui olevan vain selviytymisen perässä. Kai Charon häntä todellakin rakasti, vaikkakaan joskus Milo ei siitäkään ollut varma. Ei hän ollut varma siitäkään, rakastiko hän Charonia. Aikanaan Milo varmasti ei olisi rakastunut Charonin kaltaiseen kylmään ja ilkeään, suuruudenhulluun mieheen, mutta Charonin suloiset sanat saivat Milon aina vakuuttumaan siitä, että kaikki oli oikeasti hyvin. Vastausta ei löytynyt edes sinä päivänä, kun Charonin elämäntapa viimein kiri miehen kiinni myöhään vuonna 1912. Milon verkkokalvoille ei ole piirtynyt tuosta kohtalokkaasta tapahtumasta muuta, kuin kuolleena maahan kaatunut Charon. Hän ei koskaan ymmärtänyt miten luojansa kuoli, saati kuka tuon teon pisti täytäntöön. Charon oli ehtinyt pitkän elämänsä aikana haalia liudan vihollisia, joista Milo ei varmasti tiennyt murto-osaakaan. Mikäli Milo luuli tunteitaan Charonia kohtaan monimutkaisiksi miehen ollessa elossa, hän ei ollut valmistautunut siihen, kuinka moninkertaiseksi tuo tunne kohosi Charonin kuoleman jälkeen. Suru joka valtasi Milon tuntui ylitsepääsemättömältä—ei hän koskaan tajunnut kiintyneensä niin kovin Charoniin. Toisinaan mies oli jopa pelottanut Miloa, puhumattakaan aikaisemmalle elämälleen kovin vieraasta ympäristöstä, johon Charon oli hänet mukaan riipinyt. Tämän puolesta Milo koki suurta helpotusta, sillä hän pystyisi viimein päästämään irti ympäristöstä, johon hän ei selkeästi kuulunut alun perinkään. Mutta suuri suru Charonin kuolemasta oli viime kädessä päällimmäinen tunne, joka Milon sisäisessä sekamelskassa peittosi kaiken muun, huolimatta siitä, kuinka paljon Milo oli miestä tuon elossa ollessa kammoksunut.

Kovin pian Milo kuitenkin tajusi, ettei hänen entiseen elämään ollut palaamista. Hän oli kadonnut vaeltelevan muusikon roolista yli kymmenen vuotta sitten, puhumattakaan siitä, ettei kukaan ollut nähnyt häntä kotikonnuillaan lähes samaan aikaan. Hänen perheensä luultavasti oletti Milon kuolleen, joutuneen jonkun puuman saaliiksi tai ryöväreiden luotien uhriksi. Sitä paitsi, mahtoivatkohan hänen vanhempansa enää olla edes elossa? Asuivatko siskot vielä samoissa taloissa, kuin ennen Milon katoamista? Lisäksi pystyisikö Milo palaamaan edes takaisin perheensä pariin tietäen, kuinka paljon hänellä oli verta käsissään Charonin kanssa vietetyn vuosikymmenen jälkeen? Eikä kulkijan ura kuulostanut Milolle enää houkuttelevalta. Hän oli löytänyt paikkansa Charonin viereltä, eivätkä tiet enää kutsuneet häntä kuten ne aikanaan olivat. Ciscoakaan ei Milolla enää ollut, hänen ainoa matkakumppaninsa jäi Texasiin Milon päädyttyä Charonin mukaan New Yorkiin. Mutta kenties Milo pystyisi rakentamaan uuden uran muusikkona New Yorkissa. Olihan hänellä vielä tallessa luottoviulunsa, jos ei muuta.

Ainoakaan New Yorkin juottoloista ei kuitenkaan tahtonut kuunnella Milon viulun vinguntaa. Musiikki oli tuntunut ottavan kovin erilaista suuntaa sen vuosikymmenen aikana, kun Milo ei ollut esiintymässä. Tai kenties aroilla ja preerioilla musiikkimaku oli erilainen, kuka tiesi. Oli syy mikä tahansa, Milon taidoilla ei ollut paikkaa New Yorkissa, eikä mies oikeastaan tiennyt minne mennä. Hän tunsi olevansa kovin eksyksissä, nyt kun hänen vuosikymmenen johtotähti oli poissa. Milolla oli kuitenkin paikkansa New Yorkin alamaailmassa. Hän oli toki haaveillut poistuvansa rikolliselta polulta joku päivä Charonin ollessa elossa, mutta kun päivä Milon omille päätöksille oli koittanut, tuntui päätös vaikeammalta, kuin miltä se oli vaikuttanut. Hän ei tiennyt miten lähestyisi elämänsä uudelleen rakentamista, joten Milo jäi jumiin raameihin, jotka Charon oli hänelle rakentanut.

Charonin keräämä verkosto New Yorkissa oli mittava, ulottuen kaupungin, ja jopa osavaltion rajojen yli. Vuosikymmenen aikana Milo oli päässyt kovin lähelle tämän verkoston keskiötä, mutta Charonin imperiumin ohjien omiin käsiin ottaminen ei tietenkään tullut ongelmitta. Milo oli suhteessa tuoretta verta, ja vaikka hän oli päässyt lähemmäs Charonia kuin kukaan koskaan aikaisemmin, ei tuon aseman omaksuminen tullut haasteitta. Kaiken Charonin kanssa kokemansa jälkeen Milo kuitenkin oli harjaantunut asemaan, jota yritti omaksua. Hän oli seurannut Charonin keinoja päästä muiden pään sisälle, asettaa omaa auktoriteettia ja saada haluamansa yhteistyökumppaneiltaan. Vaikka Milo oli kaukana siitä, kuinka kylmä ja raaka Charon oli, Milon laskelmallisuus ja kylmähermoisuus, yhdistettynä hänen luontaiseen karismaansa saivat miehen saavuttamaan jonkinlaista auktoriteettia Charonin entisten kontaktien edessä.

Kaikki ei kuitenkaan ratkennut Milon omaksuessa Charonin aseman New Yorkin alamaailmassa. Hänen elämänsä oli ylellistä perittyään Charonin jälkeen jättämän maallisen ja materiattoman, mutta kuvasta puuttui jotain oleellista—suunta ja tarkoitus. Käsistä riistetty elämä, Charonin kanssa vietetyt vuodet, ja jopa tuon menetys olivat jättäneet Milon raunioiksi sisältä. Vaikka mies loi itsestään varmaa kuvaa, tunsi hän olevansa kuin tuuliajolla, vailla satamaa. Ratkaisu saapui New Yorkiin Charonin kuolemaa seuranneena vuonna erään eurooppalaisen pariskunnan muodossa. Milo esitteli itsensä Mathis Delacourille ja Darya Antovalle elämänsä kurssia muuttavana iltana New Yorkin seurapiireissä. Kävi ilmi, että kaksikko edusti Euroopassa vaikuttavaa rikollisjärjestöä, joka havitteli jalansijaa Yhdysvalloista. Milo sattui erottumaan edukseen, kiitos Charonin—tai pikemminkin sitä nykyä Milon oman verkoston. Mathis ja Darya tuskin olisivat itse alkaneet kehittämään Crimsonille verkostoa täysin tyhjästä, joten Milon olemassa olevat kontaktit tekivät punapäästä kaksikolle hyödyllisen kontaktin. Noiden onneksi Milo nappasikin tilaisuudesta kiinni, tarjoutuen hyödyntämään omaa verkostoaan Crimsonin eduksi. Vaihtokaupassa Milo sai tarkoitusta elämälleen ja asemalleen, värväytyen Crimsonin riveihin yksien ensimmäisten yhdysvaltalaisten joukossa. Täten Milo on ollut mukana Crimsonin toimissa Atlantin toisella puolella kovin hankkeen alkutekijöistä lähtien.

Kuin uutta elämää itseensä uuden äärellä saanut Milo tunsi löytäneensä paikkansa miltei heti Crimsonin asioita New Yorkissa ajaessaan. Vuosien kuluessa Milo laajensi verkostoa pidemmälle New Yorkin osavaltion ulkopuolelle Crimsonin nimissä, laajentaen järjestön otetta uudesta mantereesta. Tapaamansa ranskalainen jäi yhteyksiin Milon kanssa, kun hän muovautui järjestölle yhdeksi tärkeäksi kontaktiksi Yhdysvalloissa. Milo raportoi paljolti Mathikselle kirjeitse, ja kävipä Mathis silloin tällöin myös paikan päällä tarkistamassa tilannetta. Milo osoitti olevansa hyvinkin pätevä asemaansa, jopa maailmansotien horjuttaessa yhteiskuntaa. Osoittaessaan pätevyyttään ja luotettavuuttaan Crimsonille, tuntui Mathis luottavan Miloon enemmän ja enemmän, heidän keskustelujensakin lipsuen yhä tuttavallisemmiksi. Mitä enemmän Mathis Milolle luottamustaan jakoi, sitä enemmän tuo tuntui antavan Milolle vastuita Yhdysvaltojen verkoston suhteen. Ajautuipa Milokin ajallaan tekemään raportointivisiittejä Mathiksen luokse Moskovaan miehen luottaessa Milon sanaan enemmän, nähden samalla Daryaakin.

Huolimatta siitä, että Milo oli jatkuvasti menossa, tavaten vanhoja tuttuja ja ventovieraita ympäri Yhdysvaltoja ja joskus niiden ulkopuoleltakin, oli miehen elämä kovin yksinäistä. Muut pidettiin kädenmitan päässä Milosta, hänen todetessa vain olevansa hyvin yksityinen ihminen. Huolimatta itsevarmasta olemuksestaan, hiljaisuuden laskeutuessa Milon kotiin miehen palatessa takaisin omaan maailmaansa, oli hän sisältä loppukädessä kovin tyhjä. Milo vakuutteli itselleen olevansa parhaimmillaan yksikseen—läheiset suhteet olivat vain heikkouksia ja harhauttivat oleellisesta. Se oli oppi, jonka Milo oli Charonilta sisäistänyt. Mutta huomaamattaan hymy kapusi Milon kasvoille aina Moskovan reissun lähestyessä, jolloin iltoja ei enää vietetty omissa oloissa, vaan Mathiksen ja Daryan seurassa jutun soljuessa kolmikon välillä vaivatta. Kaksikko oli huomaamatta päässyt kovin lähelle Miloa, eikä tuo edes tainnut tajuta asiaa kunnolla kuin vasta pariskunnan kertoessa Milolle suuria uutisia heidän saavuttamasta virstanpylväästä 2000-luvun alussa—kaksikolle tulisi jälkikasvua.

Ystäväpariskunnan elämän mullistaneet tytöt vaikuttivat Miloonkin suuremmalla kosketuksella, kuin hän olisi osannut odottaa. Pyyntö toimittaa tyttöjen kummin virkaa herkisti Milon tavalla jolla mikään ei ollut koskettanut miestä ikuisuuksiin. Se sai Milon tajuamaan kaksikon muodostuneen hänelle hyvin läheisiksi, jopa ainoiksi ystäviksi. Ymmärrys tätä tosiasiaa kohtaan sai jotain syvällä Milon sisimmässä heräämään. Kenties hänen ei tarvinnutkaan tulla toimeen yksin. Kenties läheiseksi solmitut ihmissuhteet eivät olleet aina hidaste. Ehkä, kenties jossakin vaiheessa Milokin pystyisi avautumaan muille paremmin, kuin hän nyt pystyi. Nuo tosin olivat kysymyksiä tulevalle. Tuona hetkenä ei Milo voinut muuta kuin olla onnellinen pariskunnan puolesta. Sen hän salli itselleen, ja salli sen näkyvän myös Mathikselle ja Daryalle, olkoon se ensimmäisenä askeleena kohti avoimempaa itseään.

Kaksosten myötä Milo otti Mathikselta suurempaa vastuuta Yhdysvaltojen viestinnästä Crimsonin sisällä—olihan Mathis nyt kiireinen isä, eikä kevyempi taakka haitannut yhtälössä mitään. Milo otti lisävastuun vastaan mielellään, paitsi omasta puolestaan, kuin myös Mathiksen perhettä ajatellen. Milo onkin toiminut Crimsonin Yhdysvaltain viestinnän parissa tästä asti, hänen kuvansa Crimsonin piirissä muuttuen kovin paljon enemmän liikkuvaiseksi. Vaihdos oli Milolle kovin tervetullut, ja mies on toimittanut velvollisuutensa kunnialla. Asiaa ei lainkaan haittaa se, että Milo on alkanut tekemään vastuidensa siivillä useampia raporttimatkoja Moskovaan—pitäähän bisneksen ohella jutella myös mukavia.

Sattuipahan Milo olemaan Dallasissa sijaitsevalla asunnollaan kerran häslingin sinne rantauduttua kesällä 2010, kun kaupungin sisällä muuttanut Seraphina O’Brien teki kotia naapuriasuntoon. Yksityinen Milo saattoi olla, muttei kuitenkaan töykeä, ja naapurillista tuttavuutta hierottiin alusta saakka. Vaikka Milo viettikin huomattavan osan ajastaan poissa Dallasin asunnoltaan, oli Seran läsnäolo aina taattu miehen suunnatessa kaupunkiin hoitamaan bisneksiään. Milo sattui jäämään suustaan kiinni useamminkin rappukäytävässä, keskusteluiden venyessä lyhyistä kohteliaisuuksista kerta toisensa jälkeen pidemmiksi. Muutaman vuoden kuluessa Milo ei edes tajunnut heidän välilleen kehittyneen ystävyyden. Milloin viimeksi Milo oli edes päästänyt ketään Mathiksen ja Daryan lisäksi kotiinsa? Sera kuitenkin oli saanut tämän kunnian useampaan otteeseenkin. Milo päätyi avautumaan Seralle tavoilla, joilla mies ei ollut pitkään aikaan tuntunut avautuneen kellekään. Kaksikon välille kehkeytyikin eriskummallinen ystävyyssuhde, joka tuntui kuroutuneen kovin lyhyessä ajassa, eikä rispaantunut edes Milon ollessa poissa Dallasista.

Loput ovat kuitenkin aina väistämättömiä, ja niin tämänkin järjestelyn tuli aika tulla päätökseen. Eräällä visiitillä keväällä 2014 Milo sai kuulla Seralta tuon muuttavansa Pariisiin poikaystävänsä perässä. Ilmoitus tuntui tulevan kovin puskista, ja vaikka Milo kuvitteli, ettei sillä ollut mitään tekemistä hänen itsensä kanssa, jokin tilanteessa tuntui niin kitkerältä. Ei tosin ollut Milon asia, mitä Sera elämällään teki, mutta utelipahan mies tuolta vähän Seran kumppanista. Mysteerimiehen nimi tuntui Milolle etäisesti tutulta, eikä hän voinut mitään sille, että jokin pieni ääni hänen päässään kertoi, ettei hän pitänyt asioiden laidasta. Tosin Milo uskotteli itselleen sen johtuvan yksinkertaisesti siitä, että Serasta oli tullut oleellinen osa hänen Dallasin matkoja. Tuosta kerrasta eteenpäin kaupunki tulisi tuntumaan tyhjältä Milon saapuessa paikalle. Voisihan tilannetta kuvailla ystävän menettämiseksi, vaikka Sera kuinka lupaili pitävänsä yhteyttä entisen naapurinsa kanssa. Silti nalkuttava tunne ei tuntunut hiljenevän Milon sisällä, mutta hän sysäsi negatiivisuudet sivuun. Ei ollut hänen paikkansa tunkea itseään Seran elämään. Hän tulisi Dallasissa toimeen yksinkin paremmin kuin hyvin. Mikäli hän kuulisi Seran olevan onnellinen Pariisissa, olisi hän onnellinen ystävänsä puolesta.

• Moodboard
• face claim: David Tennant
• Ääni karhea, ehkä hivenen nasaali ja ilmava, puhetyyli nopeatempoinen
• Teksasinmurre on vuosisadan kuluessa haihtunut Milon aksentin muuttuessa ennemminkin yleisesti amerikkalaiseksi
• Puhuu sujuvasti vain englantia, on lähinnä vain nappaillut satunnaisia sanoja eri kielistä vuosien varrella
• Seksuaaliselta suuntautumiseltaan voisi määritellä panseksuaaliksi, vaikka Milo ei 1800-luvun kasvattina ole tietoinen käsitteestä, saati itse määritellyt seksuaalisuuttaan—viimeisin romanssi tosin jätti Miloon syvät arvet, joita hän ei ole hoitanut, eikä Milo ole sen jälkeen haalinut itselleen ainuttakaan minkään muotoista intiimiä suhdetta
• Vakiasunto Chelseassa, New Yorkissa, kerrostalojen keskellä piileskelevässä historiallisessa rivitalossa, mutta pienempiä asuntoja löytyy pitkin Yhdysvaltoja, kuten Dallasista, Los Angelesista, ja Seattlesta, joissa Milo viettää aikaa tarpeen niin vaatiessa
• Matkustelee paljon paitsi ympäri Yhdysvaltoja, kuin myös Eurooppaan päin toimenkuvansa tähden
• Soittaa pianoa ja viulua, jälkimmäistä aikanaan fiddle-tyyppisesti, mutta on vuosien kuluessa opetellut myös klassista, minkä lisäksi Milon lauluääni on miellyttävä
• Omistaa vieläkin vanhan viulunsa 120 vuoden takaa, vaikkakin nykyisin se toimittaa lähinnä varjellun muistoesineen virkaa Milon pelätessä ainoan vanhasta elämästään jäljellä olevan esineen menevän rikki