Aaron Cordelierin ja Yvette Lalemantin yhteisen ikuisuuden alkutaival oli kuin henkiin herätetty vuosisadan rakkaustarina, jollaisesta saattoi vain lukea romantiikkaa pursuavista ja jännityksen sävyttämistä tarinoista, joita romantiikannälkäiset kirjailijat kirjoittivat saaden lukijat janoamaan lisään ja haaveilemaan samankaltaisen onnen saavuttamisesta.

Cordelierit elivät aikansa normaalin keskituloisen ja nelihenkisen perheen elämää Marseillein laitamilla yrittäen varmistaa aikakautensa normien mukaisesti ainoan poikansa mahdollisuudet parempaan elämään, jonka rahalla saatava opinahjo auttaisi saavuttamaan. Jokainen säästetty penni lopulta mahdollisti Aaronin pääsyn aikansa lakitieteelliseen, josta valmistuttuaan ja uraansa aloiteltuaan, Aaron törmäsi täysin odottamatta kauneimpaan näkemäänsä neitoon, joka pakeni henkensä uhalla metsästäjiä, joilta Aaron oli puolestaan onnistunut välttymään aina siihen hetkeen asti. Vieläkin on jokseenkin epäselvää, mistä Aaron oli saanut kerättyä sen kaiken tahdonvoimansa ja rohkeuden, joiden avulla jaloverisen syntyperän omaava vampyyri oli onnistunut surmaamaan jokaisen metsästäjän niille sijoilleen. Moinen sankaruus kuitenkin osoittautui nuorelle miehelle hyödylliseksi, sillä Yvetten vanhemmat kiitollisuuden aikaansaamassa sumussa olivat halunneet kiitoseksi tarjota Aaronille mitä tämä ikinä elämässään haluaisi; rahaa, mainetta tai kunniaa vai niitä kaikkea. Rikkauksien ja maineen sijasta korviansa myöten salamarakkauden lailla rakastunut Aaron halusi pelastamansa neidon vaimokseen, eikä Yvetten vanhemmat kyenneet estämään kyyhkyläisiä asettumasta aloilleen 1200-luvun loppupuoliskolla. Vaikka Aaron osoittautui vuosikymmenten aikana mitä soveliaimmaksi vävyksi ja täydelliseksi mieheksi heidän ainokaisellensa, eivät Renard ja Odile Lalemant luopuneet helpolla niistä haavekuvista, joissa heidän tyttärensä olisi nainut puhdasverisen vampyyrin, joiden uskollisimpia tukijoita Lalemantit olivat olleet vuosisatojen ajan. Tyttären onni kuitenkin osoittautui tärkeämmäksi ja sitä tukeakseen, Aaronin appivanhemmat avittivat ainoan vävynsä lakimiesuran nousukiidon saavuttamisessa unohtaen ajatukset siitä, kuinka Aaron olisi mahdollisesti aikanaan jatkanut Renardin tilalla Le vieux portin pyörittäjänä tuiki tavallisten kuolevaisten varjoissa.


Vilkkaan merikaupungin ytimeen muuttaneiden Aaronin ja Yvetten syysiltoja 1300-luvun loppumetreillä sulostutti entisestään jo tovin odotettu ja hartaasti toivottu poikavauva tuikkivine sinisine silmineen, joka isovanhempiaan kunnioittaen kastettiin Adrien Renardiksi. Nimensä lisäksi poikavauvan pienille harteille annettiin kannateltavaksi vuosisatoja sitten muovautuneet odotukset Lalemantin suvun omistuksessa olevan Le vieux portin johtamisesta. Saattoi siis todeta, kuinka vastasyntyneen elämälle oli jo kauan ennen tämän syntymää määritelty suunta ja ohjeet, joita tulisi noudattaa vastalauseitta ja vastarintaa osoittamatta sen jälkeen, kun tämän isästä ei ollut tullut toivotulla tavalla perinnön jatkajaa. Lalemantit eivät ottaneet kuuleviin korviinsa sitä mahdollisuutta, kuinka perillisen asemaan syntynyt Adrien saattaisi jossain vaiheessa ikuista elämäänsä haluta jotain muuta kuin vastata vuosisatoja sitten päätettyihin odotuksiin. Cordelierin perheen uusinta tulokasta ja Lalemantin suvun tärkeintä perillistä juhlittiin näyttävin menoin monen monta päivää Marseillen sykkeessä, eikä yhdellekään yliluonnolliselle olennolle jäänyt epäselväksi, kuinka kaupungin vilkkainta satamaa pyörittänyttä Lalemantin sukua oltiin viimein siunattu perillisellä, joka takaisi sukunsa menestyksen jatkuvuuden.

Renard Lalemant malttoi juuri ja juuri odottaa siihen asti, että hänen tyttärenpoikansa oppi kävelemään ja lausumaan yksittäisiä sanoja, kunnes tämä otti pojan oppipojakseen satamaan ja omistamaansa kauppalaivaan, joista tuli vuosien saatossa pienen pojan toinen koti. Nurmella juoksemisen ja puissa kiipeilyn sijasta Adrien otti ensimmäiset juoksuaskeleensa puisilla laitureilla ärtyisiä ja juopuneita merimiehiä väistäen, ja kiipeilytaidot hankittiin laivan köysien ja purjeiden seassa. Ne vähäiset hetket, jotka Adrien sai viettää kotonaan vanhempiensa luona, käytettiin vapaan leikin ja lempeän tunteilun sijasta seurapiirien etikettien ja normien opetteluun, jotka olivat pahasti ristiriidassa niiden oppien kanssa, joita pieni poika sai jatkuvasti kuunnella merimiehiltä satamassa liikuskellessaan. Jo lapsena Adrien sai huomata kuinka ärsyttäviä, ahdistavia ja lokeroivia kauluspaidat ja kalliista kankaista valmistetut puvut olivatkaan, joihin piti pukeutua mukisematta jokaiseen tapahtumaan, joissa oli enemmän osallistujia kuin mitä yhden käden sormilla pystyi laskemaan. Puolestaan merimiesten käyttämät rennon kevyet ja puuvillasta valmistetut vaatteet, jotka saivat kaikessa rauhassa likaantua tai revetä työntouhussa, sointuivat paljon paremmin Adrienin jatkuvasti kehittyvään ajatusmaailmaan, jossa maailmaa nähneiden merimiesten aatteet ottivat koko ajan suurempaa jalansijaa. Renard ei kuitenkaan antanut tyttärenpoikansa muuttua kokonaan karskeaksi merimiehen aluksi vaan vaati kohteliaita käytöstapoja, jotka muistuttivat, ettei Adrien ollut lähtöisin katuojasta tai maaseudun syrjäseuduilta, joissa moitteettomat käytöstavat korvattiin raaoilla selviytymistaidoilla.

Adrien pääsi ensimmäiselle pidemmälle merimatkalleen Välimerelle yhdessä isoisänsä ja tämän kuolemattomista lajitovereista koostuvan miehistön kanssa 1430-luvun loppupuolella. Suuren puulaivan irrottauduttua satamasta ja kohdattuaan ensimmäisen myrskynsä keskellä avomerta, tiesi Adrien olevansa iäti sidottu mereen ja sen mahtaviin ja kesyttömiin voimiin. Häntä ei niinkään kiinnostanut Renardin käymä kaupanteko vierailla maaperillä, mutta meren ennalta-arvaamattomassa käynnissä oli jotain niin kiehtovaa, adrenaliinin sävyttämää huumaa ja jännitystä, joita Adrien tiesi haluavansa kokea yhä uudestaan ja uudestaan. Moisten tunne-elämysten haku ei kuitenkaan sopinut vanhoilliselle Renardille, joka suorastaan pakotti tyttärenpoikansa kiinnostumaan kaupanteosta, joka muodosti kolmanneksen Lalemantien ja jopa Cordelierien tuloista. Ja haluamatta uhmata syvästi ihailemaa isoisäänsä, Adrien vaati itseään kaivamaan esiin kiinnostuksensa kaupantekoa kohtaan ja selvittämään sen menestyksen salat. Välimerta rajoittavissa maissa vierailu venähti niinkin pitkäksi, ettei Adrien ennättänyt palata kotiinsa Marseilleen ennen sisarensa Yasminan syntymää vuonna 1441. Onneksi myös Renard oli halukas päästä tapaamaan suvun uuden tulokkaan, mikä sai Lalemantin kauppalaivaan purjehtimaan takaisin Le vieux portiin, jonka rannantuntumassa laiva pysyttelikin seuraavat vuosikymmenet.

Vaikka halu palata merelle oli suuri, pysytteli Adrien äitinsä toiveesta kotosalla sisartaan hemmotellen ja samalla jaloverinen vakiinnutti vastentahtoisesti asemaansa Marseillen seurapiireissä, joiden ainoana tarkoituksena tuntui olevan Adrienin naittaminen soveliaimmalle neidolle. Adrien ei voinut olla pitämättä saamastaan huomiosta, mutta elämänjanoa täynnä oleva jaloverinen ei halunnut vielä vakiintua ja asettua aloilleen avioliiton ja lasten merkeissä. Elämällä ja maailmalla oli niin paljon tarjottavana, ettei Adrien voinut yksinkertaisesti jäädä kotikulmille kuuntelemaan muiden maailmanmatkaajien tarinointeja hurjista seikkailuistaan tuiki tuntemattomalla maaperällä. Sen vuoksi Adrien joutui tuottamaan karvaan pettymyksen niin äidilleen kuin seurapiirien neidoille, jotka olivat luoneet liian vakavia mielikuvia huolettomasti flirttailleesta Cordelierin esikoisesta.

Pikkuveljensä Arthurin synnyttyä vuonna 1597, Adrien ihasteli pienen hetken perheensä uusinta tulokasta ennen kuin aikoi astua isoisänsä vaatimien velvollisuuksien pariin. Ennalta laaditut suunnitelmat kokivat odottamattoman käänteen, kun vuonna 1606 Cordelierien oven taakse jätettiin vastasyntynyt tyttövauva, kenen saatetekstissä toivottiin Aaronin kasvattavan lapsen omanaan anteeksipyyntöjen kera. Adrienin täti Aurore Cordelier oli jättänyt vastasyntyneen lapsensa veljensä vastuulle ja kadonnut tiehensä yhtä salaperäisesti kuin miten tämä oli onnistunut kuljettamaan tytön suurten puuovien taakse. Moinen teko järkytti suuresti perhettä, joka ei kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään ottaessaan vastuulleen viattoman tytön kasvattamisen; Adaline kasvatettiin omana lapsena, osana perhettä, eikä tälle koskaan kerrottu biologisesta äidistään ja Auroresta puhuminen kiellettiin tabun lailla niin Cordelierien kuin Lalemantien keskuudessa. Kauaa Adrien ei ennättänyt kuitenkaan ihastella perheensä yllättävää iltatähteä, kun hän joutui muutaman vuoden kuluttua tarttumaan Lalemantin kauppalaivan ruorista kapteenin roolissa ja ensimmäiset vuodet Adrien noudatti kuuliaisesti Renardin antamia määräyksiä reittien ja yleisen kaupanteon suhteen. Välimeri kävi kuitenkin liian pian tutuksi ja turvalliseksi 1600-luvun ensimmäisten vuosikymmenten jälkeen, mikä sai Adrienin rohkaisemaan mielensä ja ottamaan enemmän oma-aloitteista vastuuta laivan kapteenina; reitit alkoivat vaihdella ja vanhat satamat saivat tehdä tilaa lukuisille uusille vierassatamiin, joissa kaupankäynti osoittautui pian riskien arvoisiksi. Rahantulo kasvoi, eikä edes Renard kyseenalaistanut tyttärenpoikansa valintoja ja uskallusta poiketa satoja vuotta vanhoilta reiteiltä. Le vieux portin satama sai kasvavan rahavirran myötä uutta ilmettä osakseen, ja hitaasti mutta varmasti satama otti Adrienin ansiosta tasaisin väliajoin uuden askeleen kohti modernia ja nykyaikaista muotoaan. Samanaikaisesti Adrien kasvatti omaa mainettaan kaupankäynnin ja merenkävijöiden keskuudessa. Kauppatavaran lisäksi Adrien alkoi 1650-luvulta lähtien kuljettamaan kaupungista seuraavaan ja maasta toiseen matkustajia rahaa vastaan.

Koska laivan täytti vieraiden matkustajien puheensorina, pystyi Adrien yliluonnollisen kuulonsa ansiosta kuulemaan asioita, joista kaikki eivät olleet tarkoitettu ylimääräisille korvapareille kuultavaksi. Erityisesti yksi salakuunneltu keskustelu vei kokemusta keränneen laivan kapteenin mielenkiinnon mukanaan. Kuuliaisena lapsenlapsena pysytelleen Adrienin kiinnostus mystisten aarteiden jahtaamiseen ja pimeää kaupantekoa kohtaan heräsi aivan tyhjästä ja täysin odottamattomasti. Ilman minkäänlaisia omantunnontuskia tai ajatuksia sukunsa pettämisestä ei juolahtanutkaan jaloverisen mieleen, kun hän päätti haluta päästä osalliseksi maailmaan, jonka parissa hän pystyisi luomaan omia ennenkuulumattomia ja -näkemättömiä tarinoita, joita saisi vuosisatojen päästä – toivottavasti, ylpeydellä muistella. Adrien keplotteli oivilla puheenlahjoillaan itsensä ja hänelle uskolliset laivan miehet mukaan laittomiin piireihin, jotka koostuivat niin kuolevaisista kuin kuolemattomista. Pimeitä markkinoita ylläpitäviä merkittäviä jäseniä eksyi aina tasaisin väliajoin kauppalaivaan, jonka kylkeä koristanut nimi oli turvallisuussyistä peitetty Ranskan jäätyä varmasti kauas taakse. Adrien käytti jokaisen tilaisuuden hyväkseen ja vakuutettuaan olevansa luottamuksen arvoinen, Adrien sai itsellensä ensimmäisen aarrejahdin, joka toimi merkityksellisenä käännekohtana jaloverisen elämässä.

Täysin rehti luvattomista toimistaan Adrien ei kyennyt olemaan perheensä edessä: näille Adrienin toimet näkyi täysin puhtoisena kaupankäyntinä, joka jokaisen vuosikymmenen jälkeen laajeni entistä pidemmälle Afrikan ja Euroopan rannikkoja pitkin. Kenties Cordelierin perheen esikoiselta puuttui tarvittava rohkeus kohdata sukunsa ehdoton patriarkka, joka olisi varmasti kieltänyt lapsenlapsensa olemassaolon, mikäli Renard olisi saanut tietää Adrienin käyttävän laivaa pimeän kaupan myyntitavaran toimittamisessa ja auttaisi niiden etsinnöissä. Eikä Adrien halunnut riskeerata niin hyvää tahtia vakiintuvaa asemaansa pimeillä markkinoilla kuin läheisiä välejään perheenjäseniinsä, minkä vuoksi jaloverinen päätti pitää suunsa visusti supussa puuhistaan. Pitääkseen turvassa myös itsensä, sukunsa maineen ja kunnian seurapiirien keskuudessa, Adrien ei paljastanut aarrejahtien yhteydessä sukunimeään kuin vain harvoille ja valituille, luotetuimmille. Joillekin Adrien saattoi esiintyä jopa tekaistulla nimellä, joka useimmiten tilanteen vaatiessa temmattiin äkkiä lennosta. Adrien vieraili kerran pari vuosisadassa perheensä luona Pariisissa, jonne kaikki olivat muuttaneet Marseillesta 1700-luvun vaihteessa Renardin myytyä Le vieux portin maineikkaalle, pitkän historian omaavalle suvulle, joka koostui tuiki tavallisista ihmisistä. Luopumatta kuitenkaan täysin ohjaksista, Renard pysytteli taustalla pyörittämässä sataman toimintaa keräten siitä edelleen runsaat tulot suvulleen.

Koko 1700-luku oli täynnä vaarallisia tilanteita sisältäviä seikkailuja – kenties se oli Adrienin henkilökohtainen kultainen aikakausi, jonka aikana mikään ei mennyt mönkään eikä tieto hänen hämäräpuuhista kantautunut Pariisin seurapiireihin vaikutuksen tehneen perheensä korviin. Runsaasti kokemusta kerännyt merenkävijä purjehti laivallaan ensimmäistä kertaa Portugalin ja Ranskan rannikkoja pitkin Englantiin ja sieltä Pohjoismaiden ja Saksan kautta Belgiaan, jonka mailla vaaleapiirteinen vampyyri kuljeskeli vailla määränpäätä muutaman vuosikymmenen ennen paluutaan meriteitse takaisin kotimaahansa. Kuluneen vuosisadan aikana Adrien ennätti tehdä runsaasti aarrejahteja ja anastettujen taideteosten myyntiä päivänvaloa sietämättömillä alueilla, mikä nostatti jaloverisen kulovalkean tavoin leviävää maineen aivan uudelle tasolle. Heittäytymättä kuitenkaan diivailun puolelle, Adrien ei antautunut maineensa vietäväksi ja alkanut työskennellä ainoastaan varakkaille henkilöille, joiden rahapussikoiden nyörit antoivat periksi ylitsepursuavalle kolikkomäärälle. Hän teki päätökset palkkioistaan silloisten mielentilojensa mukaisesti tarjoajan mahdollisesta varakkuudesta vähät välittämättä. Tyytyväisenä kuluneeseen vuosisataan, Adrien palasi kotiin perheensä luokse valmiina aloittamaan rauhallisesti uuden vuosisadan, mutta maailman uudistuksen perään haikaillut Neuvosto käynnisteli puhdasverisiin kohdistuvat vainonsa, joka sai Lalemantit välittömästi valpastumaan ja ojentamaan auttavan kätensä vuosisatojen ajan kunnioittamillensa puhdasverisille yrittäen auttaa näitä pakenemaan maailman ääriin raa’alta vainolta. Puhdasveristen jalomielinen auttaminen koki karmean päätöksensä vuonna 1854, kun Neuvosto murhautti kylmäverisesti Renard Lalemantin esimerkkinä muille vampyyreille siitä, miten kävisi jos toimi Neuvostoa vastaan. Suvun patriarkan menetys iski kovaa jokaiseen perheenjäseneen, mutta eritoten Adrien tunsi menettäneensä yhden elämänsä perustuksista, joiden päälle hänen elämänsä oli jo lapsena alkanut rakentua. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt janoamaan kostoa Neuvostolle, mutta matriarkan roolin säilyttänyt Odile Lalemant teki selväksi kaikille, kuinka kaikenlaiset kytkökset Neuvostoon ja sen edustajiin oli ehdottomasti kiellettyjä. Yhtäkään Neuvostomielistä mielipidettä ei suvaittu rouva Lalemantin läheisyydessä.

Renard Lalemantin ehdoton ylpeydenaihe jätettiin täysin Adrienin haltuun ja puhtaasta halusta kunnioittaa edesmennyttä isoisäänsä, Adrien purjehti jonkin aikaa laivalla ainoastaan Välimeren vanhoilla kauppareiteillä osallistumatta yhteenkään aarrejahtiin tai piilosilla tapahtuvaan kaupantekoon. Vanhat tavat alkoivat kuitenkin puskea surun läpi 1900-luvun taitteessa, jolloin Adrien päätti ensitöikseen myydä isoäitinsä hyväksynnällä Lalemantteja vuosisatoja palvelleen puisen aluksen Ranskan merimuseoon. Vuosisadat uskollisesti palvellut miehistö vapautui omille teilleen ja Adrien jatkoi yksinään polulla, jossa tarpominen oli jäänyt kesken Neuvoston vietyä Adrienin elämästä yhden tärkeimmän henkilön. Yhteydenpito vanhoihin tuttavuuksiin mahdollisti helpon pääsyn takaisin piireihin, jotka tarjosivat liian kauan aloillaan olleelle jaloveriselle tilaisuuden lähteä kohti uusia seikkailuja. Laivan jäätyä koristeeksi museoon, Adrien alkoi käyttämään kulkuneuvoja, joilla pääsi määränpäähän huomattavasti nopeammin ja 1900-luvun puolivälin jälkeen Adrien alkoi olla tuttu näky työn merkeissä niin Aasiassa kuin Yhdysvaltojen ja Etelä-Amerikan puolella, mikä myös luonnollisesti nosti aarteenmetsästäjän hintatasoa kohti niitä pilvissä liiteleviä hintoja, joita Adrien nykyisin palveluksistaan pyytää. Nykyajan termeissä Adrienia voisi suoriltaan nimittää muiden mielestä hintavaksi varkaaksi, mutta Adrien ei suostu sellaista nimitystä itsestään käyttämään – olivathan aarteenmetsästäjä tai arvoesineiden etsijä paljon hienompia nimikkeitä kuin niin kovin arkinen varas. Adrienin perhe sai laivan myynnin jälkimainingeissa tietää suvun perillisen todellisen toimenkuvan mitä tämä oli ennättänyt reilut parivuosisataa harjoittamaan, mitä ei oltu koskaan suoralta käsin hyväksytty tai tuomittu – asiasta oltiin sanattoman yhteisymmärryksen myötä hiljaa, eikä sitä ollut soveliasta puhua vielä tänäkään päivänä.



Varhain lapsuudessa heräillyt kyky aiheutti aluksi kantajalleen suurta ihmetystä tarjoten kuitenkin samalla mahdollisuuden harjoittaa salaisuuksien pitämistä. Aluksi Adrien ei edes keksinyt syytä jatkuvasti vaihtuville, keskenjääville unilleen, jotka korvautuivat unilla, jotka eivät selvästikään olleet hänen omia, kunnes ensimmäisten epätietoisten vuosien jälkeen Adrien ymmärsi uniensa vaihtuvan aina, kun hän vietti yönsä jonkun vieressä kosketusetäisyydellä. Mutta miten olikaan mahdollista, että nukkuessaan jonkun vieressä – mitä Adrien teki paljon lapsuusvuosinaan niin vanhempiensa kuin ikäistensä sukulaistensa parissa, nuoren Adrienin mieli temppuili työntämällä mielipiteitä kyselemättä hänen oman unen syrjään vastaanottaakseen jonkun toisen unen kaikkine tapahtumineen? Ja mitä toisten unissa tapahtuikaan! Unissa tapahtuvat nolot kömmähdykset, ilmi tulevat salaiset paheet ja ihastukset, haaveet ja pelot, kaikki tulivat Adrienin tietoisuuteen. Sen sijaan, että teini-iän saavuttanut nuorukainen olisi jakanut hauskoja kertomuksia perhepäivällisten äärellä muiden värikkäistä ja tapahtumarikkaista unista, jotka olivat kuitenkin jokaisen omia, haluttaessa salassa pidettäviä salaisuuksia, Adrien ei uskaltanut tuoda julki perheelleen orastelevaa kykyään. Miten kertoa toisille, että hän tiesi unissa käsitellyistä salaisuuksista ilman pelkoa siitä, etteivät vanhemmat, isovanhemmat, lähisukulaiset tai ystävät syyttäisi häntä luvattomasta urkkimisesta ja pahimmassa tapauksessa kääntäisi hänelle selkäänsä.

Vuosien ajan Adrien piti kykynsä kaikilta salassa, jota hän harjoitti kuitenkin itsenäisesti kaikessa rauhassa kenenkään tietämättä ollessaan merillä isoisänsä kanssa. Pian Adrien oppikin olevansa kykeneväinen käyttämään kykyään ilman, että hänen olisi pitänyt myös itse olla unessa astuessaan jonkun toisen unimaailmaan. Unimaailmaan pääsyksi riitti vain kosketus uneksijaan, joka oli ennättänyt syöksyä syvälle unien äärelle, ja täten reitti uuteen maailmaan oli avoinna. Kuinka paljon huvituksia karskeiden merimiesten unet tarjosivatkaan nuorelle vampyyrille, joka ei ollut vielä löytänyt purjehduksesta ja kaupanteosta riittävästi iloa täyttämään jokapäiväistä elämäänsä merellä. Viihdykkeen lisäksi Adrien sai myös paljon tietoa ja oppeja asiasta kuin asiasta. Hän myös pääsi toisten unissa todistamaan monenlaisia ihmissuhteita ja kohtaamisia, jotka ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet jaloverisen luonteen muovautumisessa – hän oli eritoten ottanut onkeensa kuinka kannatti lähestyä naisia ja mitkä keinot oli taasen ollut hyvä jättää hänen ja uneksijan väliseksi salaisuudeksi.

Adrienin kyky tuli perheensä tietoisuuteen puolivahingossa hänen alettua kertomaan hauskaa tarinaa lapsuudestaan, joka oli muistelun lomassa paljastunut nuoren Yasminan uneksi, jonka oli ollut määrä pysyä salaisuutena kautta aikojen. Hän joutui nopeasti koko perheensä kasaamaan piinapenkkiin, jossa hän oli joutunut kertomaan kaikki kyvystään ja mitä hän pystyi sillä tekemään. Kenties jaloverisen pelastuksena toimi hänen kykynsä olleen tuolloin niinkin rajallinen, ettei hän ollut kyennyt tekemään mitään muuta kuin seuraamaan unenkulkua sivusta; hän ei voinut käsikirjoittaa toisten unia tai muutenkaan vaikuttamaan niihin. Vaikka hän oli möläyttänyt vahingossa sisarensa unen, Adrien lupasi itsellensä, ettei enää koskaan paljastaisi kenenkään unia; ne eivät kuuluneet kenellekään muille, eivätkä edes hänelle itsellensä, mutta hänet siunannut kyky oli asiasta kuitenkin valitettavasti eri mieltä.

Tunnustettuaan pakon edessä kykynsä perheelleen, joka oli tullut siihen tulokseen, kuinka perheen esikoisen kyky oli täysin vaaraton, Adrien oli kokenut turhautuneensa kykynsä mitättömyydestä. Olisiko hänen kykynsä oikeasti rajoittunut ainoastaan unien sivusta seuraamiseen? Eikö hänellä olisi muka mahdollisuuksia kehittää sitä paremmaksi, voimakkaammaksi? Astuttuaan laittoman maailman puolelle, etsi Adrien käsiinsä vampyyrien kykyihin erikoistuneen maagin, joka suostui vastapalvelusta vastaan auttamaan jaloveristä työstämään kykyään. Rämmittyään Afrikan safarilla kuolemanloukkoja väistellen, niin maagi kuin hän itsekin sai haluamansa. Maagi jakoi todistamiaan ihmeitä ja kuulemiaan tarinoita unien hallintaan liittyen siitä, miten jotkut vampyyrit olivat kyenneet vaikuttamaan valitsemiensa uhrien uniin jo ennen kuin nämä olivat ehtineet painua untenmaille. Monta tiedonjyvää rikkaampana ja kyvystään uudesti motivoituneena, Adrien alkoi harjoittamaan saamiaan oppeja ja neuvoja laivansa miehistöön. Vaadittiin usea vuosikymmen ellei jopa pari lisää, ennen Adrien kykeni ensimmäisen kerran vaikuttamaan nukkujan unenkulkuun. Hän pystyi päättämään mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja mitä muut unessa olevat pystyivät tekemään tai sanomaan. Kuinka tyytyväinen Adrien olikaan itseensä onnistuessaan saavuttamaan vuosien ajan tavoittelemansa tavoitteen!

Adrien pystyy lisäämään uniin asioita ja henkilöitä, ja poistamaan näitä sekä päättämään mitä muut unissa sanovat tai tekevät. Itse uneksijaan ja tämän unimaailman syövereissä liikuskeleviin ajatuksiin Adrien ei kuitenkaan kykene suorasti vaikuttamaan; hän pystyy ainoastaan vaikuttamaan uneksijaan ajatusmaailmaan muiden vaikuttajien kautta ja toivoa tämän ottavan vinkeistä onkeensa. Siinä missä hän pystyy poimimaan unista olennaisia tietoja tai salaisuuksia nukkujasta, pystyy hän myös ujuttamaan haluamiaan tiedonjyviä tai jopa varoituksia unen sekaan ilman, että nukkuja on tietoinen ulkopuolisesta vaikuttajasta. Itseään Adrien ei kykene tuomaan toisten uniin mukaan, mikä on osin helpottanut Adrienin kuljeskelua unien keskellä; nukkuja ei ole missään vaiheessa tietoinen ylimääräisestä silmäparista tai unensa mahdollisesta käsikirjoittajasta, joka tulee oman mielen ulkopuolelta. Adrien ei myöskään ole kykeneväinen aloittamaan tai päättämään toisten unia. Ihmisten ja vähäveristen kohdalla – välillä jopa jaloveristen, Adrien saa puuhastella kaikessa rauhassa näiden unien parissa. Puhdasverinen puolestaan aistinee unissaan ylimääräisen kulkijan – puhdasverisen kohdalla Adrienilla ei kuitenkaan ole kokemusta. Unissa kulkeminen ja niiden ohjaaminen onnistuu niin kauan kuin Adrienilla on ihokontakti nukkujaan – kontaktin rikkoutuessa myös unissa vaeltelu tulee päätökseensä. Mikäli uusi kosketus on mahdollinen, pystyy Adrien useimmiten palaamaan nukkujan uneen, mikä on kuitenkin saattanut päättyä tai vaihtua, minkä myötä Adrien lähes aina luovuttaa ja antaa uneksijan jatkaa rauhassa uniaan.

Niin kuin aina aikojen alusta lähtien luonnon vaalittua tasapainoa, vaati luontoäiti tasapainoa myös Adrienin kyvyn saralla. Siinä missä Adrien on kyvykäs hallitsemaan toisten unia, on hän kyvytön suojaamaan omia uniaan ollessaan syvässä unessa. Mikäli Adrien nukkuu sikeästi jonkun vieressä ollessaan erittäin väsynyt ja haluton riekkumaan toisten unissa, tarjoaa Adrienin mieli ihokontaktin avulla vapaan pääsyn ja eturivin paikat seuraamaan jaloverisen omaa unta. Adrienin unta seuraava ei kuitenkaan pysty samalla tavalla vaikuttamaan miehen unenkulkuun eikä Adrien myöskään ole herätessään tietoinen ulkopuolisesta kävijästä – syvä uni tarjoaa suojamuureille täydellisen lepotauon uneksimisen ajaksi. Adrien sai tietää omasta kompastuskivestään eräältä yölliseltä seuralaiseltaan, joka oli seuraavana iltana pahoitellut hänen isoisänsä kohtaloa ja yrittänyt vakuuttaa, ettei Neuvoston raakuus ollut hänen vikansa. Tieto omasta heikkoudesta järkytti suuresti Adrienia minkä vuoksi hän onkin siitä lähtien pyrkinyt aina nukkumaan yksinään sängyssä ja halutessaan vaipua syvään uneen, Adrien varmistaa saavansa olla huoneessaan yksin ilman mahdollisuuksia häiritä häntä tai tulla hänen luoksensa. Mikäli hän joutuu jakamaan vuoteensa muista kuin nautinnollista syistä, Adrien yrittää parhaansa mukaan nukkua heppoista koiranunta etäämmällä vierustoveristaan varmistaakseen, ettei tämä vahingossakaan pääsisi käsiksi hänen mielensä kiemuroihin unimaailman kautta.



Rennon letkeä kaveri, joka on oppinut vuosisatojen varrella elämään päivä kerrallaan vailla sitä järjetöntä stressiä tulevasta ja murheita siitä, miten kaiken tulisi olla hyvissä ajoissa etukäteen selvillä ja sovittuna ilman, ettei spontaanisille päätöksille ja käänteille olisi aikaa. Adrien onkin aina arvostanut suuresti kiireettömyyttä ja rentoa otetta elämään, jota he kaikki yliluonnolliset yönkulkijat saivat elää vain kerran ikuisuuden suomasta siunauksesta huolimatta. Olihan jopa ikuisuudella pakko olla aikarajansa – edes Adrien ei itse uskonut elävänsä vuosituhannesta toiseen, mitä kivaa siinä olisi ollut? Vaikka maailmaa ja sen uskomattomia ihmeitä rakastava Adrien nauttii täysin rinnoin lajinsa ominaisesta kyvystä säilyä maanpinnalla ja sen tarjoamasta mahdollisuudesta iloita maailman tarjonnasta, ei hän pidä maailmaa tai omaa elämäänsä itsestään selvänä. Isoisän äkillinen ja täysin odottamaton kuolema sai Adrienin ajatusmaailman muuttumaan karvaan menetyksen myötä nykyiseen muotoonsa, jossa kaikesta piti saada ilo irti nyt ja heti, huomenna se saattaisi olla liian myöhäistä.

Spontaanius on kuitenkin kulkenut osana Adrienin elämää aina lapsuusajoilta asti. Lapsena leikit saattoivat vaihtua lennosta tai aamulla äkisti mieleen juolahtanut veneretki lähimpänä olevalle saarelle saattoi määritellä päivän ohjelman mikäli vanhempien asettamat velvollisuudet tai luonnonvoimat eivät pakottaneet hetkellisten mielijohteiden perumista, kuten pilvettömältä taivaalta valoaan suonut aurinko saattoi toimia ilonpilaajana. Aikuisiällä Adrien on sen verran oppinut pysähtymään paikoilleen, että on ehtinyt miettimään mahdollisia vaihtoehtoja ja pohtimaan pikakelauksella päätöksiensä mahdollisia syyseurauksia. Adrienin ulkokuori saattaakin vahvasti huijata katsojaansa ja antaa vaikutelman, ettei merimies harkitse laisinkaan tekojaan tai sanojaan, ja siitä mielikuvasta Adrien haluaakin pitää visusti kiinni. Samanaikaisesti Adrien on kuitenkin lähes aina antanut tunteillensa merkittävän roolin päätösten teossa. Mikäli asia tuntui oikealta eikä Adrien kokenut siitä koituvan ongelmia, sen perään lähdettiin hetkeäkään epäröimättä tai jos se ei vastaavasti miellyttänyt seikkailijamieltä, jätettiin asia taakse eikä olan yli vilkuiltu sen perään. Eikä Adrien ole koskaan antanut itsellensä lupaa haikailla menneiden perään tai katua tekemiään päätöksiä. Hän eli hetkessä, josta nautittiin täysin rinnoin ja sen jälkeen päätettiin seuraavasta hetkestä. Aikaa ei käytetty menneiden vatvomiseen.

Adrienin spontaanin elämäntyylin suurimpia kannattelijoita on aina ollut värikäs huumori, jonka avulla jaloverinen on kulkenut vuodesta toiseen vaikeidenkin aikojen läpi. Elämää ei pidä missään nimessä ottaa liian vakavasti, mikä on näkynyt konkreettisesti lähes päivittäin leveänä ja aurinkoisena hymynä Adrienin kasvoilla. Jokapäiväinen huumori on tehnyt Adrienista helposti lähestyttävän ja vielä helpommin pidettävän persoonan, vaikkakin varmasti maailmaan mahtuu niitäkin tapauksia, jotka eivät voi sietää Adrienin humoristista otetta elämään, minkä avulla Adrien useimmiten lähestyy toisia osapuolia. Tarvittaessa Adrien pystyy kuitenkin suhtautumaan asioihin niiden vaatimalla vakavuudella – mikäli hän vain haluaa tehdä niin. Renardin kuolema onkin niitä harvoja kertoja, jolloin huumori ei ollut auttanut Adrienia selviytymään päivästä seuraavaan – vaan tahto mennä elämässä eteenpäin isoisän muistoa kunnioittaakseen. Tietyissä tilanteissa Adrienia voi kuvailla myös varsin päättäväiseksi tapaukseksi muttei suinkaan jääräpääksi. Adrien löytää aina aikaa kuunnella toisten murheita ja huolia, vaikkei sille todellisuudessa olisikaan aikaa juuri nyt. Mikäli hän halusi pysähtyä ja kuunnella, hän myös teki niin eikä kenelläkään tai millään ollut siihen minkäänlaista sanavaltaa.

Adrienin hyveiksi voikin luetella ymmärtäväisyyden toisia kohtaan ja aidon halun auttaa toisia, eritoten lähimmäisiään. Kenellekään ei käännetty selkää hädän keskellä – silläkään uhalla, että joku saattaisi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja puukottaa. Adrien on myös suojelevainen perhettään kohtaan, erityisesti sisariaan kohtaan ja isoäitiinsä Adrien suhtautuu syvästi kunnioittaen. Adalinella on puolestaan aivan erityinen, omanlaisensa paikka miehen sydämessä, mikä kenties juontaa tavasta, jolla Adaline oli tullut osaksi heidän elämäänsä. Ja yhdessä isoäitinsä kanssa Adrien on ottanut aika ajoin elämäntehtäväkseen sisarensa vahtimisen ja tämän suojelemisen epäsuotuisilta romansseilta, joihin Adaline on sinisilmäisen tahattomasti ajautunut. Adrienia voikin kuvailla ärsyttäväksi isoveljeksi, joka vaanii nurkan takana vahtimassa sulhasehdokkaita siltä varalta, etteivät nämä tekisi mitään sopimatonta heidän perheensä kiistattomasti eniten huomioidulle iltatähdelle. Saattoi olla Adalinen onni, ettei Adrien ollut jatkuvasti kotikulmilla seuraamassa sivusta sisarensa onnenetsintöjä.

Merillä varttuneen jaloverisen luotto oli helppo ansaita ja vaikea menettää, mutta kun niin pääsee käymään, on Adrien pyyhkinyt kyseisen henkilön elämästään kokonaan pois – aivan kuin tätä ei olisi koskaan ollutkaan. Pitkävihainen ei edes riitä kuvailemaan Adrienia niissä tilanteissa, kun hänen luottonsa on särjetty, hänen tai hänen perheensä kunniaa loukattu tai lähimmäisiinsä kajottu. Fyysiseen väkivaltaan Adrien ei ole elämänsä varrella monestikaan turvautunut ja niin tapahtuakseen, Adrienin harvinaisen raivon on tarvinnut kiihtyä muutamassa sekunnista nollasta sataan jättämättä aikaa harkinnalle ja muiden vaihtoehtojen mietinnälle. Vaikka puhdas raivostuminen on Adrienille erittäin harvinaista, saattaa hän helpommin suutahtaa – vaikka kyseisen tunnetilan saavuttamiseksi vaaditan paljon, mikä näkyy luontaisen sanavalmiuden korostumisena ja Adrien sanoo mitä ajattelee toisesta osapuolesta ja erittäin harvoin pääsee käymään niin, että Adrien katuisi jälkikäteen tunnekuohussa esitettyjä sanomisia. Normaaleissa sanaharkoissa tai riitatilanteissa Adrien on lähes aina se hiljaisempi osapuoli pitkien hermojensa ansiosta, mutta Adrien ei kuitenkaan suostu jäämään vastakkaisen osapuolen kynnysmatoksi. Adrien ei myöskään taivu helposti anteeksipyyntöön, varsinkaan jos on tilanteessa oikeassa, mutta mikäli hän tietää olleensa väärässä, kykenee Adrien ilman suuria ongelmia esittämään pahoittelunsa ja myöntämään olleensa hakoteillä.

Aikakausien normien mukaisesti Adrien on oppinut pitämään tunteensa visusti itsellään – eiväthän miehet, varsinkaan merimiehet, näyttäneet tunteitaan! Mielipiteensä Adrien saattaa kuitenkin tuoda julki liiankin helposti ja niitä suodattamatta, haluamatta kuitenkaan tarkoituksellisesti loukata kuulijaa. Ilon ja onnistumisen hetket sai vaivatta tuoda julki, mutta kaikki negatiivisiksi luokiteltavat tunteet pidettiin poissa parrasvaloista jo pelkästään siitä syystä, ettei laivan kapteenina toiminut Adrien voinut osoittaa minkäänlaisia heikkouden merkkejä, vaikkeivat he olleet merten julmia merirosvoja. Hymy loihdittiin kasvoille vaikka väkisin, heikkouden tai kivun merkkejä ei osoitettu. Adrienin yhtenä heikkoutena on voitu pitää itsesyytökset isoisän kuolemasta, jota maailmaa nähnyt vampyyri ei kyennyt mitenkään estämään. Kykeneväinen kätkemään haavoittavaksi tekevät tunteensa, määrätietoisella ja reilulla johdolla Adrien oli arvostettu ja pidetty kapteeni aina laivan myymiseen asti.

Spontaaninen elämänasenne on harjaannuttanut Adrienista varsin itsenäisen tapauksen, joka ei ole koskaan halunnut olla kenestäkään tai mistään riippuvainen. Lähdettyään ensimmäiselle merimatkalle ilman isoisäänsä, aloitti Adrien jo silloin elämisen omilla tienesteillään; ne kerrat, jolloin hän oli kajonnut perheensä rahavirtoihin, olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Ja jokainen suvun varoista otettu frangi maksettiin korkojen kera takaisin isän ja isoisän vastusteluista huolimatta. Maailmassa ei tainnutkaan olla ketään, kenelle Adrien olisi ollut velkaa millään mittapuulla; kaikki tekemät lupaukset toteutettiin tavalla tai toisella eikä velkoja jätetty menneeseen kummittelemaan siltä varalta, että ne iskeytyisivät vuosikymmeniä myöhemmin odottamatta vasten kasvoja. Adrien on pitänyt tasaiseen tahtiin kasvaneen varallisuutensa piilosilla tuntematta minkäänlaista tarvetta kerskua saamillaan korkeilla palkkioilla, joita Adrien osasi asiakkailtaan omatunnontuskitta pyytää. Miehen itsenäisyyttä on korostanut myös tietynlainen levottomuus, mikä on näkynyt Adrienin kyvyttömyytenä sekä haluttomuutena asettua aloilleen. Vaikka miehen virallinen koti löytyi Pariisista Cordelierien luota, löytyy Adrienilta lukuisia pieniä ja vaatimattomia asuntoja ympäri maailmaa, joissa jaloverinen pyrkii käymään vähintään kerran vuodessa. Adrienin levottomuus näkyy myös malttamattomuutena pysyä pitkiä aikoja kerrallaan, mikä on osittainen syy suurelle asuntomäärälle. Myös halu nähdä maailmaa, ja uusiin paikkoihin mieltyminen on saanut jaloverisen tarttumaan kynään ja allekirjoittamaan kauppapaperit asunnoista, jotka sitoivat hänet tiettyihin maihin ja kaupunkeihin kiinni. Kenties ainoa paikka maailmassa, jossa Adrien on aina kyennyt rauhoittumaan, vetämään henkeä ja pysähtymään aloilleen, on vaatimattomasti maailman meret, joiden aaltojen harjanteella Adrien on aina viihtynyt ja kokenut aidosti olevansa kotona.

Itsenäinen vampyyri, jonka sillä velloi levoton sielu, ei ole vuosisatojen varrella nähnyt itseään asettumassa aloilleen myöskään avioliiton ja perheen perustamisen merkeissä. Se jos mikä on koetellut Adrienin vanhempien ja isovanhempien hermoja, jotka ovat jo tovin odotelleet vanhimman lapsosen näyttävän sisaruksilleen esimerkkiä perheen perustamisesta. Adrien on kuitenkin ennättänyt liialti mieltymään itsenäiseen elämäänsä, joka ei kaivannut sitovia velvoitteita ketään tai mitään kohtaan. Hän saattoi retkillään pahimmassa tapauksessa menettää henkensä, joten miksi ihmeessä hän olisi halunnut vapaaehtoisesti tuottaa sellaista tuskaa jollekulle? Sitä paitsi meressä riitti helmiä poimittavaksi ja ainutlaatuisia kukkia saattoi kerätä niityiltä, niin miksi ihmeessä hän olisi tyytynyt yhteen kaunokaiseen loppuikuisuudekseen? Adrienia saattoi kutsua Pariisin omaksi Casanovaksi, joka rakasti jokaista polullensa astunutta neitokaista yhden yö ajan – joskus jopa kaksi. Flirttailu on aina ollut iso osa jaloverisen elämää, kyseisten taitojen hiotuessa vuosisatojen varrella. Kuinka päivää paransikaan saada nähdä kauniin neidon huulille kiirivä, koko kasvot valloittava hymy, kevyen flirtin aikaansaannoksena. Toki siinä missä Adrien piti itse flirttailuaan kevytmielisenä ja merkityksettömänä, saattoi se näyttäytyä toiselle osapuolelle aitona kiinnostuksena, minkä vuoksi Adrien on joutunutkin lähtemään pikavauhtia tilanteista pois, joissa häntä on lähestytty avioliittoajatusten pyöriessä painostavina ympärillä. Olematta täysin kyyninen, Adrien ei ole kuitenkaan koskaan sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että jonakin kauniina päivänä hänen eteensä asettuisi sievä neitonen, joka pyyhkisi ensimmäiseksi jalat hänen altansa eikä toisinpäin. Se, millainen entinen kapteeni Cordelier, olisi rakastuneena, oli mysteeri jopa miehelle itselleen.

Vaikka Yvette Cordelier yritti kasvattaa pojastaan – aina kun tämä ennätti kotona pyörähtämään, salonkikelpoista herrasmiestä, ei Adrien ole koskaan ollut tuttu näky seurapiireissä. Suurin syy poissaoloille on johtunut merellä seilaamisesta, mutta myös miehen aidosta haluttomuudesta osallistua kaikenlaisiin kissanristijäisiin, joiden perimmäisenä tarkoitusperänä on ollut ainoastaan puolisojen etsiminen ja oman egon pönkittäminen. Seurapiireihin ilmestyessään Adrien on aina ollut tietoinen siitä, kuinka hänen äitinsä silloisena elintehtävänä on ollut etsiä hänelle Se neito, joka saisi perheen esikoisen jäämään Pariisiin ja unohtamaan meren aikaansaaman huuman, joka kerta toisensa jälkeen veti jaloveristä magneetin tavoin puoleensa. Kotona käydessään, Adrien suostui äitinsä pyyntöihin osallistua aina muutamiin seurapiiritapahtumiin, joista jaloverinen oppi ajan kanssa ottamaan itsellensä tarvittavan hyödyn irti; syrjäisissä kirjastoissa laadittiin salaisia sopimuksia taideteosten ja aarteiden etsinnöistä ja löytöpalkkioista. Viereisissä huoneissa saatettiin myös salaa vaihtaa kiihkeitä suudelmia kunniallisten neitosten kanssa, joiden viattomuutta Adrien ei ollut koskaan tarkoituksellisesti halunnut riistää – joskus ei aina kuitenkaan vahingoiltakaan kyennyt välttymään.



Kenties vuosisadasta toiseen Adrien on kyennyt hurmaamaan maailmanmatkoilla kohtaamiaan neitoja niin valloittavalla hymyllään kuin sinertävillä silmillään, joiden laajaan värimaailmaan mahtui eri valaistusten myötä hiven harmaata ja vihreää, minkä vuoksi voi olla vaikeuksia heti ensisilmäyksellä päätellä jaloverisen silmien oikea väri. Silmien väriloistoa korostaa vaalea, kuolevaisten mielestä Välimeren auringon alla päivettynyt hipiä, mikä yhdessä jylhien kasvojenpiirteiden kanssa saa vastaantulijan huomion kiinnittymään ensitöiksi syvänmeren sineä muistuttaviin silmiin, joiden lempeä mutta intensiivinen katse vangitsee oitis ihailijansa. Adrienin on sanottu kulkeneen lapsesta saakka ilkikurinen pilke silmäkulmassa, mikä osin johtunee siitä, kuinka maailmalle suotiin aina leveä ja iloa huokuva hymy niin tilanteessa kuin tilanteessa. Eikä miehestä tehnyt yhtään vähemmän hurmaavaa leveän hymyn aikaansaamat hymykuopat. Olikin siis harvinaista, mikäli joutui todistamaan, kuinka pehmeän täyteläiset huulet eivät nostattaneetkaan teräviä poskipäitä ylemmäs hymyn siivittämänä. Saattoi siis sanoa, kuinka Adrienin rento elämänasenne pehmitti teräväpiirteisiä kasvonpiirteitä, jotka olisivat saattaneet muutoin antaa jaloverisestä varsin vakavamielisen ja ehkä jopa julman vaikutelman, mikäli hymy ja lempeä katse eivät olisi kuuluneet miehen vakiovarusteiksi.

Jotta rentous ei olisi vuosisatojen varrella karissut miehen ulkoisesta olemuksesta, on Adrien antanut niin hiustensa kuin partansa ja viiksiensä kasvaa mielentilojensa mukaisesti. Milloin leukaa verhonneen vaalean parran annettiin kasvaa välillä jopa liioitellut pitkäksi – mikä ei ollut kuitenkaan melko harvinainen näky Adrienin oltua pidemmillä merimatkoilla. Seuraavalla kerran miehen kohdattaessa saattoi parta kuitenkin olla jo pelkkä muisto menneisyydestä sängen tieltä väistyneenä. Adrien on toiminut samoin myös hiustensa suhteen; yhtenä hetkenä hiekanvaaleat hiukset saattoi sitoa kiinni niskan taakse ja toisena kertana hiukset saattoivat olla ajettu kokonaan pois erilaisia hiustyylikokeiluja unohtamatta, hiuksien säilyttäessä kuitenkin oman luonnonvärinsä. Pitkillä merimatkoilla ollessaan Adrien ei erityisemmin välittänyt ulkonäöstään; mitä väliä sillä olisi ollut miltä hän oli näyttänyt muiden merimiesten silmissä? Muina aikoina Adrien jaksoi kuitenkin nähdä vaivaa ulkonäkönsä eteen, hiukset laitettiin ojennukseen ja parta siistittiin asiallisen yleiskuvan vuoksi. Kukapa hänet olisi palkannut aarrejahteihin, jos hän olisi näyttänyt kadunojassa asuneelta?

183 cm:n pituuteen jäänyt Adrien on sukunsa miespuolisten edustajien lyhyimmästä päästä, minkä jaloverinen on korvannut vankalla ruumiinrakenteellaan ja mainiolla fyysisellä kunnolla, joka on niin satamassa kuin laivalla työskentelyn aikaansaannosta. Leveät hartiat ja lihaksikkaat käsivarret voivat huijata katsojaansa ja luoda mielikuvia, joissa Adrien näyttää todellisuutta pidemmältä hujopilta. Eihän miestä itseään pituutensa häirinnyt, mutta muut Cordelierin suvun miehet jaksoivat kohdattaessa jakaa värikkäitä kommenttejaan, jotka Adrien kykeni näiden harmiksi jättämään huomiotta. Fyysistä kuntoaan Adrien ylläpitää monin eri lajein omistamatta sitä yhtä ja tiettyä suosikkilajia – toki kaikki luonnossa tapahtuva oli miehelle miellyttävämpää kuin sisätiloissa. Ja niin kuin monet muutkin maan päällä tallustelevat olennot, myös Adrien on sortunut pariin otteeseen istahtamaan tatuoitavaksi. Vasempaan käsivarteensa jaloverinen on tatuoinut Lalemantien kauppalaivan ja ne ilmansuunnat, joihin isoisänsä Renard rakasti purjehtia Marseillesta lähtiessään. Oikean kätensä kyynärtaipeeseen Adrien otti tatuoinnin lempieläimestään merikotkasta, joka kaikessa ylhäisyydessään kuvastaa jaloveriselle vapautta vailla rajoja sekä puhdasta voimaa; olivathan kotkat ravintoketjun huipulla ilman, että joku uhkasi anastaa vallan ilmojen hallitsijalta. Mitään turhanpäiväisyyksiä Adrien ei siis suostunut ihoonsa ikuistamaan, jokaisella menneellä ja tulevalla tatuoinnilla tuli olla oma tarinansa kerrottavanaan.

Myös vaatetuksensa saralla Adrien on aina ollut omantiensä kulkija, joka ei ole kuin välttämättömissä pakkotilanteissa taipunut kiveen hakattujen etikettien noudattamiseen – ja siihen Adrien suostui lähinnä ainoastaan äitiään miellyttääkseen. Adrien pyrkii karttamaan jokaista vaatekappaletta, jotka suorastaan kirkuivat virallisuutta ja rutikuivia ja pitkiä tilaisuuksia, joissa yksikin tapahtunut väärä liike tai väärällä tavalla lausuttu sana muistettaisiin vielä kahdensadankin vuoden päästä. Pakon edessä Adrien pukeutuu pukuun yrittäen kuitenkin aina saada tuotua asukokonaisuuteen oman pienen twistinsä, jonka avulla hän saattoi edes hieman kapinoida kaikenlaisia pukukoodeja vastaan; milloin kravatti tai rusetti oltiin ”vahingossa” unohdettu kotiin ja kauluspaidan ylimmät napit jätettiin auki. Toki jos äiti näki esikoisensa kapinoinnin, pisti Yvette nopeasti poikansa ojennukseen. Vuosisatoihin taisi mahtua niitäkin tilanteita, jolloin Yvette onnistui yllättämään Adrienin ottamalla laukustaan esiin huivin tai rusetin, ja kiinnittänyt sen vastalauseitta kuuntelematta poikansa kaulaan. Kun Adrienin ei tarvitse keikistellä seurapiireissä parhaimpiinsa pukeutuneena, pukeutuu hän mieluusti farkkuihin ja paitoihin, joiden värimaailmoilla ei ole miehelle juurikaan suurta merkitystä. Kaikista kirkkaimmat ja huomiota herättävimmät vaatteet Adrien kuitenkin jättää helposti pukematta yllensä tai ylipäätään hankkimatta. Myös tärkeisiin työtapaamisiin Adrien pukeutuu rennolla otteella huomioiden kuitenkin jokaisen tapaamisen yksilöllisyyden ja sen tasokkuuden; varakkaiden eteen astellessaan Adrienilla saattoi useasti olla päällä pikkutakki ja toisenlaisilla kerroilla hän saattoi istahtaa neuvottelutuoliin t-paidassa ja farkuissa. Vaatteidensa laadusta Adrien ei kuitenkaan ole suostunut tinkimään; materiaalin ei tarvinnut olla kaikista kalleinta muttei myöskään halvinta, sillä mikä olikaan pahempaa ajan tuhlausta kuin vaatekaupasta toiseen uusien vaatteiden perässä juokseminen lyhyellä aikavälillä?