Suonissa virtaava miltei puhtain mahdollinen veri on tarjonnut kiistattomat lähtökohdat erikoislaatuiseen voimallisuuteen. Kultakaudellaan ennen kuolemaansa Lucas oli julkisestikin tunnettu hienojakoisista voimistaan, jotka vaalitun verilinjan ja runsaan joutilaisuuden siunaamina olivat kehittyneet kadehdittavalle tasolle. Poikkeuksellisen harjaantuneet psyykkiset kyvyt olivat omiaan ruokkimaan huhupuhetta, jonka mukaan Lucas olisi hallinnut useampaa kuin yhtä erikoiselementtiä. Silloisessa asemassaan mies ei nähnyt aiheellisena korjata harhaluuloja, joita erityisesti perhepiiri piti mieluusti yllä. Toki nykyisin Lucas on vain varjo entisestään; sadan vuoden elottomuus näivetti kehoa riistäen aikanaan niin kipinöivästä verestä kaiken väkevyyden. Voimien herättely on ollut uuvuttavan pitkäaikainen prosessi, joka on tuottanut toistaiseksi vain niukalti tulosta. Teknisesti mittavat mielenhallintataidot ovat yhä muistissa, mutta varsinainen mieliin tunkeutuminen heikommankin aineksen kohdalla kuluttaa valtavasti energiaa, jota hänellä ei yksinkertaisesti ole. Erityisesti fyysiset voimat ovat huvenneet, mikä tarkoittaa väistämättä myös sitä, ettei Lucas ole kykenevä käyttämään voimiaan pitkäjaksoisesti ilman lamaannuttavaa uupumusta ja pitkittyvää heikotusta. Kuolemattomille luontaiset ominaisuudet – notkeus, nopeus ja terävämmät aistit – ovat palautuneet parhaimmin, mutta sen sijaan ylivertaiseksi tituleerattu ruumis ei parane ruhjeista niin nopeasti kuin ennen. Oikeastaan keho tuntuu ottavan iskut vastaan poikkeuksellisen huonosti, jolloin pienetkin vammat saattavat hiertää viikkokausia. Veri itsessään ei silti ole niin mittavasti laimentunut, etteikö se tarjoaisi juotuna muille merkittävää voimaantumista.

Puhdasverisen varsinainen erikoiskyky on moniulotteinen, joskin pohjimmaisilta ominaisuuksiltaan varsin yksinkertainen: Lucas kykenee luomaan illuusioita omista ääriviivoistaan. Illuusioiden toimintamekanismissa on useampia tasoja, joiden hallitseminen vaatii hyvin eri tavalla varsinaista voimaa riippuen siitä, millaisen ulottuvuuden kulloisetkin heijastukset saavat. Periaatteessa illuusiot ovat aina mielen manipulaatioon perustuvia, eikä itsensä monistaminen sinällään vaadi suunnattomia ponnisteluja. Käytännössä kyvyllä on kaksi eri ilmenemismuotoa, jotka ovat sidoksissa miehen omaan olinpaikkaan. Illuusioita on mahdollista luoda oman kehon rinnalle samaan tilaan, jossa Lucas itsekin on, tai vaihtoehtoisesti siirtyä illuusiona tyystin toiseen sijaintiin. Siirtymä voi olla maantieteellisesti hyvinkin mittava, mutta silloin oma fyysinen keho vaatii rauhaa ja lepoa, eikä Lucas kykene tällöin toimimaan omassa ja illuusion ruumiissa samaan aikaan. Pitkän välimatkan päähän siirtyminen sallii myös ainoastaan yhden illuusion luomisen. Samassa tilassa omia heijastuksia voi sen sijaan olla useampia kerralla, ja Lucas kykenee silti liikkumaan ja toimimaan itse normaalisti omassa aineellisessa kehossaan. Kummassakin tapauksessa illuusioita pystyy liikuttamaan rajattomasti, jolloin vampyyri kykenee myös koskemaan, puhumaan ja aistimaan heijastuksensa kautta. Illuusion avulla on mahdollista myös vahingoittaa ja jopa tappaa muita. Illuusioita on mahdollista luoda kaikkien nähtäville tai ainoastaan yhden henkilön silmille riippumatta siitä, paljonko tilassa on todistajia. Yksilölliset näyttäytymiset ovat etäältä haastavampia, mutta samassa tilassa katsekontaktin avulla yksittäinen illuusio luonnistuu uupuneenakin suhteellisen helposti. Mielenhallinnallisesta pohjavireestään huolimatta heijastukset ovat aina todellisia eikä niitä pysty torjumaan psyykkisesti. Sen sijaan illuusioita on mahdollista vahingoittaa, jolloin ne myös todennäköisemmin hajoavat.

Kuoleman ja henkiin heräämisen jälkimainingeissa Lucas on voimiltaan yleisesti niin heikko, ettei erikoiskyvyn hallitseminen onnistu enää samalla tavalla kuin ennen. Teoriassa taito on tallella, mutta puutteellisen energian valjastaminen illuusioihin vaatii kohtuuttomia ponnistuksia, jolloin lopputulos on yleensä aina vaillinainen. Toisaalta tarpeen tullen mies kykenee yhä luoman heijastuksia ja hyödyntämään kykyään toisinaan onnistuneemmin, mutta voimankäytön hinta on aina lähes sairaanloinen, pitkäkestoinen heikotus ja alentunut toimintakyky. Harjoittelemalla ja ajan kanssa voimat saattavat vahvistua, joskin on yhtä todennäköistä, miten kuoleman jättämät jäljet ovat peruuttamattomia ja siten ikuisia.

Elric ei ollut koskaan vastustellut jälkikasvunsa etääntymistä, olihan hän itsekin niin aikanaan tehnyt. Suvun johtohahmo suhtautui ylipäätään näennäisen välinpitämättömästi kaikkeen ympärillään tapahtuvaan, ja erityisesti Lucasin syntymän jälkeen hän pysyi mielellään poissa kotikartanoksi nimetyn maapaikan muurien sisäpuolelta ilotellen vaihtuvien rakastajattariensa kanssa maata kierrellen ja siinä sivussa pitäen yllä mutkikkaita suhdeverkostojaan. Perheenlisäys ei ylipäätään ollut toivottua muuta kuin Diotille, joka kaipasi elämäänsä sisältöä vuosisatojen tunnottomuuden ja yksinäisyyden jälkeen. Lucas itsessään ei ollut Elricille suuri ongelma, perheen johtohahmo oli vain tyystin keskittynyt omiin asioihinsa. Politiikassa aktiivisena pysytellyt mies huomasi hiljalleen muutoksen ympärillään; monet puhdasveriset mahtisuvut olivat luhistumassa, suorastaan kuolemassa, eikä noitien ja metsästäjien aikaansaamat levottomuudet varsinaisesti valaneet uskoa skeptiseen mieleen, joka oli aina kuvitellut jumaluudesta nauttivansa. Siksi koko perhe päätyi pitämään hyvin matalaa profiilia keskiajan loppupuolella irtaantuen lähes täysin aikansa seurapiireistä ja muista vampyyrisuvuista haluamatta luoda uusia liittoutumia. 

Koko lapsuutensa ajan Lucas oli Diotin nukke, lempilapsi ja silmäterä, jota ei saattanut päästää pois näkyvistä. Elämä kartanossa oli hallittua ja rajattua; vampyyrit liikkuivat vain vähän asuinseutunsa ulkopuolella, ja kaupungissa asuvien ihmisten teurastuksen sijaan oli Elric palkannut tiluksille pääasiassa kuolevaisista koostuvaa henkilökuntaa, jonka ainoa tehtävä oli toimia vampyyreille veripankkina ja säälimättömänä hupina. Juhlat olivat verisiä ja kestivät usein viikkoja, ja pitkän huvin jälkeen seurasi yleensä kuukauden kaamos, jolloin Middeltonien kartano uinahti hiljaisuuteen. Joutilaisuus tarjosi mahdollisuuksia ahmia tietoa ja sivistystä, eikä Lucas tuhlannut mielellään aikaansa pelkkiin lihallisiin nautintoihin, vaikka harvoin hän kokonaan kieltäytyi tarjotuista lahjuksista. Ylipäätään sisaruksien jo toteutunut kumppanuus sekä vaadittu jälkikasvu tarjosivat nuorukaiselle poikkeuksellisen ihanteellisen tilanteen valita mahdollisen elämänkumppaninsa itse. Diot halusi nuorimmaisensa elävän vapaata elämää – niin ironinen kuin hänen toiveensa olikin - ja mikäli poika koskaan päättäisi vakiintua, oli äidin mielestä eriarvoisen tärkeää solmia liitto joko niin kutsutusta rakkaudesta tai halusta, eikä suinkaan velvollisuudentunnosta. Suvun kaikki aiemmat liitot olivat tietenkin perustuneet sopimukseen ja pakkoon, eikä niillä ollut pohjimmiltaan suurtakaan vaikutusta kenenkään todelliseen elämään; ehkä siksi Lucas koki suurta haluttomuutta sitoutua näkyvästi kehenkään. Kaiken lisäksi hän oli tietoinen isänsä lukuisista rakastajattarista sekä lehtolapsista – joihin Lucasilla ei ole ollut koskaan mitään kontaktia – ja hänen kävi sääliksi äitiään, joka oli loputtoman yksinäinen huolimatta omista muunnetuistaan, jotka hänen vuodettaan silloin tällöin lämmittivät. Velvollisuudentunto ja lojaalius pitivät pojan lähellä äitiään, vaikka elämä tiiviissä yhteisössä alkoi vuosi vuodelta käydä turhan ahtaaksi. 

1400-luvun kauhut ja sukulaispojan aikaansaama kaaos ajoivat Elricin hulluuden partaalle. Koko silloinen seurue muutti pois Yorkista suunnaten Englannin eteläkärkeen pakoon ongelmia. Muutamat vuosikymmenet perhe eli linnoittautuneena rantahuvilalle, jonka Elric oli huijannut ihmismaailman aatelisilta. Noihin aikoihin he alkoivat käyttää sukunimeä Middelton, mikä teki merkittävän eron Irlantiin haarautuneeseen perheeseen – etenkin nuoremman polven Dorreniin ja Meredithiin. Piilottelu osoittautui nopeasti turhaksi, ja kaipuu takaisin Yorkin kotiin alkoi kasvaa niin Diotilla kuin aikuisuuteen varttuneella Lucasilla; lopulta vuosisadan puolivälissä äiti ja poika muuttivat takaisin kotitiluksille perheenpään jäädessä Coverackiin vielä muutamaksi vuosikymmeneksi odottamaan noitien ja metsästäjien massamurhien aiheuttaman kaaoksen tasaantumista. Vuonna 1456 Lucasin elämä muuttui ja hidastempoiselle oleskelulle tuli raju käännös. Lumoava Beatrice saapui Yorkiin mukanaan tarinoita itämaisesta eksotiikasta, yllään lukuisia jalokiviä ja vieraita tuoksuja. Avioliitto oli pikainen päätös, olihan vampyyritar varsin kiinnostunut puhdasverisen suvun jälkeläisestä, ja Lucas puolestaan näki tilaisuutensa vapauteen. Huhujen mukaan tuleva rouva Middelton oli puhdasveristä sukua, mahdollisesti vielä yksi sukunsa esi-isistä. Totuus ei ollut oikeasti tarua ihmeellisempää, mutta Beatrice piti mielellään yllä harhaluuloja ylväällä elämäntyylillään sekä valheellisilla tiedoilla, joita itse huhupuheiden siivin levitti – Lucas tiesi aina asioiden todellisen laidan antamatta vaimonsa kaksinaisille motiiveille koskaan suoranaista painoarvoa. Varsinaista romanttista, puhdasta rakkautta kaksikon välillä tuskin koskaan oli, mutta Lucas oppi vuosisatojen saatossa jumaloimaan Beatricea, vaikka tunteiden syvyys onkin paljastunut miehelle vasta nykyhetkessä. 

Matkustelu ja huvittelu olivat Beatricen suurimmat intohimot ja siten osa pariskunnan elämää; naisella oli kytköksiä ja residenssejä ympäri Eurooppaa, ja ajan saatossa kaksikko vakiinnuttikin asemiaan niin Pariisissa kuin Italiassa, vaikka heidän kotikartanonsa sijaitsikin aina 1600-luvun puolivälin jälkeen Yorkissa. Beatrice opetti Lucasin elämään kuolemattomuuden rajoilla: näyttelemään, huijaamaan, valehtelemaan, irrottelemaan ja nauttimaan elämän tuhansista sävystä. Lucas joutui antamaan vaimolleen periksi paljon, menihän ilakointi usein pidemmälle kuin mies olisi halunnut, mutta vuosien vieriessä hän löysi itsensä mitä odottamattomista yhtälöistä aina vain helpommin. Beatrice oli pakkomielteisen kiinnostunut ihmisistä, ja vaimonsa kautta myös Lucas löysi viimein viehtymyksen kuolevaisiin. Juhliminen sekä matkustaminen alkoivat vuosien varrella kuitenkin tympiä ailahtelevaa vampyyritarta, ja siksi he palasivatkin aikanaan Lucasin synnynkotiin Englantiin. Perheen perustaminen ei ollut koskaan kuulunut miehen ajatuksiin, mutta Beatricen halutessa epätoivoisesti elämäänsä uudenlaista syvyyttä – niin kuin Doit oli aikanaan tehnyt - suostui Lucas lopulta jatkamaan sukuaan. Brandon syntyi toukokuussa 1669 jääden yhteisymmärryksessä parin ainoaksi jälkeläiseksi. 

Lopulta Lucas ja Beatrice elivät yhtisen matkansa kuolemattomuudesta nauttien, toisiinsa ja elämäänsä kiinni kasvaneina; heidän välillään ei ollut sijaa mustasukkaisuudelle, ei eripuralle, vaan kumpikin saattoi olla vapaa. Riehakas Bea toi esiin miehensä värikkäämmän puolen, kun taas Lucas rauhoitti ja tasapainotti kiihkeää vaimoaan antaen nimellistä turvaa ja ylellisyyttä. He tunsivat toisiaan kohtaan tarpeeksi kiintymystä ja kunnioitusta tarjotakseen toisilleen vapauden satunnaisiin, yleensä varsin merkityksettömiin rakastajiin. Erityisesti Beatrice piti mielellään elämässään ihmisrakastajia sekä vaihtelevia vampyyrikumppaneita, joita harvemmin näkyi Middeltonien kartanon sisäpuolella. Lucas oli maltillisempi aina siihen päivään asti, kun hän tapasi Rick Richmondin – riutuneen ja kaltoin kohdellun pojan, joka oli sotkeutunut aikansa huumausainebisnekseen ja alamaailman rikollisuuteen 1800-luvun puolivälin tietämillä. 

Jo Brandonin syntymän ja aloilleen asettumisen jälkeen Lucas löysi Elricin viehätyksen vaikuttaa vampyyrimaailman käänteisiin. Vampyyrien Neuvoston jo aiemmin vahvistunut asema kiinnosti puhdasveristä, joka tiesi monen kaltaisensa toimivan yhteistyössä vanhan organisaation kanssa. Lucasin motiivit olivat erilaiset, sillä hän halusi taata mieluummin rauhallisen elinympäristön, jossa valtaa ei käytetty kyseenalaisesti; hän halusi tarjota ihmisille mahdollisuuden parempaan elämään vampyyrien rinnalla eikä käyttää heitä kertakäyttöisinä tarpeiden tyydyttäjinä. Kiinnostus ihmisten hyödyllisyydestä muina kuin saaliseläiminä ei herättänyt oitis vastustusta, ovathan vampyyrit aina eläneet ihmismaailman sisässä. Varsinainen yhteistyö Neuvoston kanssa ei kuitenkaan koskaan tuottanut suurempia tuloksia – kytkös oli lähinnä muodollinen – ja siksi Lucas tutustui omin päin ihmismaailmaan uskoen sokeasti omiin aatteisiinsa. Ilman varsinaista päämäärää hän vaelsi usein Yorkin kaduilla jopa päiväsaikaan tehden myös tutkimusmatkojaan muihin Englannin kaupunkeihin sekä Ranskaan. Yksinäisillä kävelyillään hän törmäsi lopulta Rickiin. Poika oli silloin vielä kovin nuori, eksynyt ihminen, jota kohtaan vampyyri tunsi poikkeuksellisen voimakasta myötätuntoa. Yhteys syntyi odottamatta herättäen puhdasverisessä omia aatteitaan ruokkivan roihun. Lucas tapasi Rickiä usein kadulla ostaen hänelle ruokaa ja lämmikkeitä, ennen kuin avasi pojalle ovet kotiinsa tarjoten yösijan ja ruokaa pyrkien lähinnä uskottelemaan itselleen, ettei maailman tarvinnut olla niin mustavalkoinen.