Post by Arkki on Dec 28, 2018 23:57:46 GMT 2
Countess Erzsébet Báthory de Ecsed
Perustiedot, asema ja maine
"Never attempt to win by force what can be won
by deception."
by deception."
Kreivitär Erzsébet Báthory (ent. Nádasdy) [ˈɛrʒeːbɛt ˈbaːtori] eli länsimaalaisittain Elisabet Báthory syntyi 1260-luvulla Unkarissa kreivi George VI Báthoryn (k. 1650) ja kreivitär Anna Báthoryn esikoistyttäreksi. 1570-luvulla hänet naitettiin kreivi Ferenc II Nádasdylle (k. 1650), jonka kanssa hän sai peräti viisi lasta; tyttäret Annan, Orsolyan ja Katalinin (k. 1813) sekä jo edesmenneet pojat Andrásin (k. 1603) ja Paulin (k. 1650). Lisäksi Elisabetilla on avioton poika Sebastian suhteesta William Crawfordin kanssa 1800-luvun loppupuolelta. Nainen voi kutsua itseään myös isoäidiksi, sillä Orsolyan ja Joseph Lebeaun avioliitto 1700-luvun alusta lähtien on siunannut häntä neljällä lapsenlapsella: Herculella, Dyenesillä, Valérialla ja Marcelilla. Heistä Valéria on kihlattu Ezekiel Linwoodille vuonna 2013. Dyenes kihlautui puolestaan Camille Lavignen kanssa vuonna 2014. Elisabet on tunnustanut lapsenlapsenlapsikseen Demeterin ja Délian, jotka ovat syntyneet Dyenesin ja Camillan suhteessa.
Elisabet Báthoryn julkikuva on ristiriitainen, mutta kunnioitusta herättävä. Virallisesti aatelista verta suonissaan kantava nainen johtaa rautaisella otteella Báthory-Nádasdyjen klaania, joka on yksi Vampyyrien Neuvoston vaikutusvaltaisimmista ja vankkumattomimmista tukijoista. Pintapuolisesti sukunsa matriarkka tunnetaan vauraana itäeurooppalaisena aristokraattina, joka ei seurapiirien pintaliitäjien keskuudessa viihdy, vaan osallistuu pääsääntöisesti vain sellaisiin tilaisuuksiin, joiden luonnetta voi pitää erityisen arvokkaana. Elisabetilla onkin harvinaisen hyvät yhteydet Neuvoston sisäpiiriin ja organisaation valtaapitäviin, mikä on ollut omiaan rakentamaan hänestä kuvaa merkittävänä poliittisena taustavoimana ja rautaisena takahuonediilien tekijänä.
Jo vuosisatoja ylpeästi leskikreivittären aatelisarvoa kantaneen naisen sinänsä arvovaltaista mainetta sävyttää kuitenkin huomattavasti tummanpuhuvampi ulottuvuus, jonka myötä hänet on opittu tuntemaan yliluonnollisissa piireissä Verisenä kreivittärenä tai lyhyemmin Kreivittärenä. Elisabet on 1600-luvulta asti pyrkinyt määrätietoisesti vallan kovaa ydintä kohti, eikä vankan aseman saavuttaminen ulkopuolisena vampyyrimaailman arvostetuimman organisaation sisällä onnistu hellämielisyydellä. Verisen kreivittären nousua ovatkin sävyttäneet alusta alkaen häikäilemättömät poliittiset manööverit ja suoranaiset hirmuteot, joiden seurauksena hänen tielleen asettuneet yksilöt ja jopa kokonaiset suvut ovat monesti vain kadonneet kuin maan nieleminä; neuvostopiireissä Elisabet onkin saanut myös maineen machiavellistisena harmaana eminenssinä, joka raivaa varomattomat vastustajat armottomasti tieltään. Äärimmilleen suututettuna kreivitär on asettunut avoimesti jopa kabinettisukujen edustajia vastaan, ja vaikka näiden taisteluiden hinta onkin ollut joskus ankara, niistä selviytyminen on kiistatta antanut kreivittärelle poikkeuksellista katu-uskottavuutta.
Tummanpuhuva maine on palvellut kantajaansa hyvin, ja nykyisin kreivitär herättää monissa kunnioituksen ohella myös tervettä pelkoa. Samalla iso osa Elisabetin poliittisesta pääomasta tulee kuitenkin huolellisesti solmituista perhe- ja ystävyyssuhteista. Hän on ollut jo pitkään Neuvoston johtaja Christopher Waylandin liittolainen ja ystävä, jonka hiljainen hyväksyntä on ollut jo pitkään yksi kreivittären vahvan aseman kulmakivistä. Naisen läheisiin liittolaisiin lukeutuu myös hänen tyttärensä aviomies Joseph, joka kantaa myös Lebeaun neuvostosuvun patriarkan arvoa. Waylandien ja Lebeauiden ohella kreivitär yhdistetään yhä useammin myös Crawfordin perustajaperheeseen, jonka sittemmin syrjäytetyn edustajan kanssa saamansa aviottoman pojan Sebastianin kreivitär on vastikään onnistunut junailemaan aina kabinettiin asti.
Kreivittären maine kuolevaisten maailmassa ei ole juurikaan yksiselitteisempi. Erityisesti unkarien ja slovakkien historiankirjoissa Elisabet Báthory muistetaan legendana kauniista, mutta julmasta verikreivittärestä, jonka hirmuteot vaativat jopa 600 nuoren tytön hengen 1500- ja 1600-lukujen taitteessa. Vähemmän myyttisessä hengessä nainen on tunnettu viime vuodet Unkarin Lontoon suurlähettiläs Elisabet Stonena, jota pidetään yleisesti altruistisena filantrooppina. Taidokkaasti rakennettua henkilöbrändiä ovat vahvistaneet esimerkiksi pyrkimykset integroida Unkarin naapurimaa Ukrainaa lännen kanssa ja avoin kritiikki Ison-Britannian lempeää suhtautumista Lontoossa majaileviin oligarkkeihin - huomiotta jäävätkin usein naisen likeiset suhteet Unkarin Fidesz-puolueeseen, joka pyrkii itselleen valtaa keskittämällä murentamaan pitkäjänteisesti unkarilaista demokratiaa.
[kuva puuttuu]
Ulkonäkö, habitus ja kyvyt
"In devastation, there is opportunity."
Elisabetia on vaivatonta luonnehtia vanhan ajan aristokraatin perikuvaksi. Yläluokkaista vaikutelmaa tukevat niin korkeat poskipäät, myrskyisät harmaat silmät kuin välinpitämätön tai jopa kylmä yleisilmekin. Vahvan verensä vaikutuksesta häntä on siunattu lajiominaisella viehkeydellä aina kuulaasta ihosta ja verevistä huulista näyttäviin vartalonmuotoihin asti. Vaikutelmaa tukevat entisestään vahvat, vuosisatojen harmaudesta alkuperäiseen punaansa viime vuosina toipuneet hiukset, jotka pidetään tyypillisesti korkeintaan niskapituisina.
Rakenteeltaan sopusuhtainen olento hallitsee usein tilaa peräti 180 sentin pituudellaan, joka tyypillisesti pukeutumisessa esiintyviin korkokenkiin yhdistettynä pakottaa hänet vain harvoin tuijottelemaan muita ylös - päinvastoin. Särmikkään yläluokkaisia piirteitä tuetaan vaivattomasti hienostuneella pukeutumisella, huolellisella meikillä ja ylevillä koruilla. Aatelisnainen on tietoisesti rakentanut itselleen henkilöbrändiä itäeurooppalaisena ruhtinattarena, eikä turkiksia sen enempää kuin veritimanttejakaan ole epäröity esitellä osana tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Kenties tunnistettavin statussymboli on kuitenkin mukana aina kulkeva eebenpuinen, koristeellisella platinakahvalla varustettu kävelykeppi.
Syntyvää vaikutusta ei suinkaan ole jätetty yksin luonnonlahjojen tai sukuvarallisuuden nojaan. Elisabet kannattelee itseään arvonsa mukaisesti vaikuttaen pääsääntöisesti viileältä ja etäiseltä, mutta arvovaltaiselta; onpa luotisuorassa ryhdissä, kylmissä silmissä ja karmiininpunaisten huulien viekkaassa hymyssä jotain uhkaavaakin. Naista on luonnehdittu perustellusti vaikuttavaksi ja karismaattiseksikin näyksi, joka osaa paitsi häätää ei-toivotut seuralaiset, myös kietoa pahaa-aavistamattomat viehkeyteensä, joskus perin traagisin seuraamuksin.
Rakenteeltaan sopusuhtainen olento hallitsee usein tilaa peräti 180 sentin pituudellaan, joka tyypillisesti pukeutumisessa esiintyviin korkokenkiin yhdistettynä pakottaa hänet vain harvoin tuijottelemaan muita ylös - päinvastoin. Särmikkään yläluokkaisia piirteitä tuetaan vaivattomasti hienostuneella pukeutumisella, huolellisella meikillä ja ylevillä koruilla. Aatelisnainen on tietoisesti rakentanut itselleen henkilöbrändiä itäeurooppalaisena ruhtinattarena, eikä turkiksia sen enempää kuin veritimanttejakaan ole epäröity esitellä osana tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Kenties tunnistettavin statussymboli on kuitenkin mukana aina kulkeva eebenpuinen, koristeellisella platinakahvalla varustettu kävelykeppi.
Syntyvää vaikutusta ei suinkaan ole jätetty yksin luonnonlahjojen tai sukuvarallisuuden nojaan. Elisabet kannattelee itseään arvonsa mukaisesti vaikuttaen pääsääntöisesti viileältä ja etäiseltä, mutta arvovaltaiselta; onpa luotisuorassa ryhdissä, kylmissä silmissä ja karmiininpunaisten huulien viekkaassa hymyssä jotain uhkaavaakin. Naista on luonnehdittu perustellusti vaikuttavaksi ja karismaattiseksikin näyksi, joka osaa paitsi häätää ei-toivotut seuralaiset, myös kietoa pahaa-aavistamattomat viehkeyteensä, joskus perin traagisin seuraamuksin.
"Give them enough rope and they'll hang themselves."
Kreivittären yliluonnollinen voima on psykokinesia, eli tuttavallisemmin telekineesi. Sitä voisi lyhyesti luonnehtia kyvyksi vaikuttaa sekä eläviin että elottomiin objekteihin ilman kosketusta; siis voimaksi liikuttaa, nostaa, murskata ja repiä erilaisia kohteita. Suuremmalla tiheydellä varustetut, nopeasti liikkuvat ja elolliset kohteet vaativat merkittävästi enemmän voimia ja keskittymistä. Lähinnä tästä syystä kreivitär suosii taktiikkaa, jolla hän hyödyntää elottomia kohteita elollisten nujertamisessa sen sijaan, että hyökkäisi suoraan vihollisiaan vastaan.
Muiden lajitoveriensa tavoin Elisabet on fyysisesti vahva, nopeasti parantuva ja kykeneväinen manipuloimaan mieliä viehätysvoimansa turvin. Yliluonnollinen energia kuitenkin vaikuttaa hänen vanhaan jalkavammaansa, hankaloittaen niin juosten etenemistä kuin magiankäyttöäkin; onpa pilvessä kuitenkin hopeareunuskin, sillä samasta syystä kreivitär kykenee tunnistamaan vaivattomasti muut yliluonnolliset olennot.
Muiden lajitoveriensa tavoin Elisabet on fyysisesti vahva, nopeasti parantuva ja kykeneväinen manipuloimaan mieliä viehätysvoimansa turvin. Yliluonnollinen energia kuitenkin vaikuttaa hänen vanhaan jalkavammaansa, hankaloittaen niin juosten etenemistä kuin magiankäyttöäkin; onpa pilvessä kuitenkin hopeareunuskin, sillä samasta syystä kreivitär kykenee tunnistamaan vaivattomasti muut yliluonnolliset olennot.
Arvot, politiikka ja organisaatio
"Now it's happened once or twice; Someone
couldn't pay the price. And I'm afraid I had to...
rake 'em 'cross the coals."
Arvovaltaisena kasvona Elisabet on joutunut harkitsemaan tarkoin, millaisia arvoja haluaa edustaa ja toisaalta toteuttaa poliittisessa toiminnassaan. Monissa arvovalinnoissa hän kallistaa korvaansa liittolaisilleen ja tarjoaa myös tukeaan niin suhteita lujittaakseen kuin palveluksia myöhemmin lunastaakseenkin. Poliittisena pelurina kreivitär on kylmäverisen laskelmoiva: hän tekee taustatyönsä, kehittää strategian ja toteuttaa sitä johdonmukaisesti tarvittaessa vastustajiensa heikkoja kohtia häikäilemättömästi hyödyntäen. Hän ymmärtää, että nykyisenlainen järjestelmä sopii hyvin naisen tarkoitusperien ajamiseen, ja tästä syystä kreivittären maailmankuva on taipuvainen ennemmin konservatiivisuuteen kuin liberalismiin - joskin esimerkiksi sukupuolikysymyksissä aristokraatti asettuu luonnollisesti omalle puolelleen. Elisabet korostaa mielellään perheen ja suvun merkitystä, minkä johdosta nainen pitääkin esimerkiksi avioliittoinstituutiota arvossaan. Kreivittären oma vaikutusvalta perustuu nimenomaan huolella solmittuihin perhesuhteisiin, ja tästä syystä hän on valmis sitomaan huomattavia määriä poliittista pääomaansa niiden rakentamiseen, vahvistamiseen ja ylläpitämiseen.
Lajeja tarkastellaan varsin hierarkkisesti, ja vampyyrejä pidetään luonnollisesti ainoana herrarotuna. Suhtautuminen ihmisiin ja vähäverisiin on poikkeuksetta halveksivaa, maageja kohtaan jopa avoimen vihamielistä. Elisabetin näkemystä vampyyreistä voi kuitenkin pitää siinä mielessä kieroutuneena, että vaikka oman lajin ylivertaisuudessa mielellään paistatellaankin, suhtautuminen puhdasverisiin on huomattavasti varautuneempaa. Osaltaan kyse on laajemmasta Neuvostossa vaikuttavasta poliittisesta trendistä, mutta mukana on kelvollinen ripaus omakohtaista halveksuntaa - vaarallisen väkevät puhdasveriset ovat parhaimmillaan pullotetussa muodossa.
Vampyyrien Neuvosto on keskeisin tae Elisabetin vallalle, ja tästä syystä organisaatiolla on lähes tilanteessa kuin tilanteessa kreivittären horjumaton tuki. Komiteaan ja Willingtonin Akatemiaan suhtaudutaan huomattavasti viileämmin huolimatta siitä, että siltoja ei ole poltettu kumpaankaan suuntaan - itse asiassa nainen on suurlähettilään ja vaikutusvaltaisen neuvostokasvon positioista käsin nykyisin laajemminkin tekemisissä kyseisen sisäoppilaitoksen kanssa. Sitä vastoin kaikkia noitien ryhmittymiä pidetään vaarallisina ja välitöntä tuhoamista edellyttävinä rakennelmina.
Elisabet on kuitenkin enemmän kuin kykeneväinen muokkaamaan poliittisia näkemyksiään oman etunsa edellyttämillä tavoilla. Hän suosii toiminnassaan johdonmukaisuutta ja laskelmointia, jotta ei ajautuisi epämääräiseen valoon, mutta viime kädessä nainen punnitsee aina mahdollisuuksiaan pitkällä tähtäimellä. Kaava on haasteellista huomata, koska rautarouva on tarvittaessa valmis tekemään lyhyellä aikavälillä itselleen epämieluisia ratkaisuja pitäen katseensa tulevassa. Lisäksi kreivitär on harkituista askelmerkeistään huolimatta harkituista suosinut perinteisesti vallan hankkimiseen ja säilyttämiseen tähtäävä, moraaliperiaatteista piittaamatonta voimapolitiikkaa, jossa pelolla ja täydellisen tuhon uhalla on keskeinen rooli. Tällainen menettely edellyttää johdonmukaisuuden ohella myös ajoittaisia osoituksia kyvystä menetellä odottamattomasti.
Kuvaus kreivittären ympärille suojeluun, varainhoitoon ja julkikuvan hallintaan rakennetusta koneistosta ilmestyy myöhemmin.
"Those who don't know the value of loyalty can never appreciate the cost of betrayal."
Kuvaus kreivittären ympärille suojeluun, varainhoitoon ja julkikuvan hallintaan rakennetusta koneistosta ilmestyy myöhemmin.
Luonne
"Be rather feared than loved, if you cannot be both."
Moni kuvaisi Elisabetia kaiketi vanhaa rahaa edustavan ruhtinattaren perikuvaksi; sivistyneeksi, arvokkaaksi ja viileäksi mutta miellyttäväksi, halutessaan hurmaavaksi ja omalla tavallaan karismaattiseksi. Nainen kantaa leskikreivittären arvonimeä ylväydellä ja tuo käytöksellään tiettäväksi niin säädynmukaisen kasvatuksensa kuin kurinalaisen luonteensakin. Hän luovii lahjakkaasti erilaisten sosiaalisten tilanteiden halki riippumatta siitä, onko kyse neuvottelusta vai jokapäiväisestä rupattelusta - moitteeton julkisivu jättää huhut ja pelokkaat kuiskaukset omaan arvoonsa rakentaen kuvaa kaikin puolin salonkikelpoisesta eliitin edustajasta.
Kyse ei ole pelkästä naamiosta; Elisabet on aidosti sivistynyt ja karismaattinen sielu, jonka seuraan on haasteellista väsyä, kun sen ilot onnistuu löytämään - ja aristokraatti myös viihtyy aidosti kaltaistensa seurassa. Syvemmältä kieroutuneesta naisesta löytyy kuitenkin monia vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia, jotka eivät useinkaan päälle päin näy. Kreivitär on pohjimmiltaan häikäilemätön ja vaarallinen machiavellisti, mikä tekee hänen charmistaan ja ulkokultaisuudestaan kuolettavan myrkyllistä. Erityisen ongelmallista on, että Elisabet itse mieltää olevansa tavanomaisten moraalikäsitysten yläpuolella ja on taipuvainen ylimielisesti pitämään niihin itsensä sitovia hengeltään heikkoina; siten hän ei koe mainittavaa syyllisyyttä vuosisatojen mittaan masinoimistaan hirmuteoista, vaikka ne ovat olleet jopa vampyyrien ja Neuvoston mittapuulla groteskeja.
Ilmeisten luonnevikojen ohella kylmäsydämistä naista ohjaavat korkea älykkyys, vallanjano ja päämäärätietoisuus, jotka kuitenkin korostuvat eritoten häikäilemättömyytenä ja tunnekylmyytenä. Huolimatta kiistattomasta viehkeydestä ja karismasta Elisabetin tunne-elämä on monelta osin pinnallista, ja vain murto-osa potentiaalisista emotionaalisista suhteista lujittuu siinä määrin, että niillä voi olettaa olevan alkeellisintakaan roolia hänen päätöksenteossaan. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että vaikka ylpeä olento onkin kehittynyt erinomaiseksi sekä valehtelussa että muiden manipuloimisessa ja lukemisessa, hän tyypillisesti ylenkatsoo eritoten myönteisiä tunnesiteitä vaikutuksineen altistaen itsensä samalla suorastaan ilmeisille arviointivirheille.
Poikkeuksen kivikuoreen muodostavat kuitenkin vihan ja kostonhimon tunteet. Elisabet pystyy hautomaan niitä sydämessään helposti vuosisatoja ja kärsivällisenä naisena toteuttamaan harkitun kostonsa pitkänkin ajan jälkeen. Taitavana strategina kreivitär osaa kyllä siirtää nämä tunteet syrjään oman etunsa tähden, mutta vanhat teot tavataan muistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun asianosainen on vihdoinkin menettänyt hyödyllisyytensä ja odottaa vain pelilaudalta pyyhkäisemistä. Nämä tietyt piirteet ovat omiaan tekemään hänestä vaarallisen vastustajan, jonka mainetta ei voi pitää liioiteltuna. On kuitenkin syytä huomata, ettei edes kylmän koston nimeen vannova aristokraatti ole immuuni päätään nostavalle raivolle, kun joku erehtyy koettelemaan häntä liiaksi oikeilla tavoilla.
Elisabet näkee maailman hyvin pitkälle pelinä, jossa vahvimmat selviytyvät ja heikommat syödään. Tästä syystä hän ei usko tappion tunnustamiseen tai luovuttamiseen; sitä vastoin piinkova nainen ajattelee, että pelistä poistutaan vain jalat edellä. Lujatahtoisuus onkin ironisesti yksi niistä piirteistä, jotka voivat kääntyä kreivitärtä itseään vastaan - moinen ehdottomuus on pahimmillaan ongelmallinen luonteenheikkous, joka saattaa muutoin niin taitavasti valteilla pelaavan aristokraatin arvostelukykyä hämärtää. On niin ikään ironista, että sen vaikutuksesta Elisabetin voi muista oikuistaan huolimatta kuitenkin olettaa seisovan suoraselkäisesti periaatteidensa takana, elleivät erittäin painavat syyt pakota häntä muuttamaan käyttäytymistään.
Kreivitär juonittelee, huiputtaa ja tuhoaa. Hän voi olla vaikutusvaltainen ystävä ja aikaansaava liittolainen, mutta myös kavala ja jopa mielipuolinen vihollinen, jota vastaan ei kannata asettua kevein perustein. Nainen tekee jatkuvasti töitä tavoitteidensa eteen eikä epäröi raivata poikkiteloin asettuvia tieltään; karisman ja nokkeluuden taustalla piilottelevat aina myös vallanjano ja häikäilemättömyys. Näistä pelkistyksistä huolimatta hänen toimintaansa ohjaavat kuitenkin lopulta yllättävän monimutkaiset ja -muotoiset tavoitteet, joista opportunismi on korkeintaan ilmeisimmältä vaikuttava, eikä katalaa olentoa ole laisinkaan helppo lukea taikka ennakoida.
Kyse ei ole pelkästä naamiosta; Elisabet on aidosti sivistynyt ja karismaattinen sielu, jonka seuraan on haasteellista väsyä, kun sen ilot onnistuu löytämään - ja aristokraatti myös viihtyy aidosti kaltaistensa seurassa. Syvemmältä kieroutuneesta naisesta löytyy kuitenkin monia vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia, jotka eivät useinkaan päälle päin näy. Kreivitär on pohjimmiltaan häikäilemätön ja vaarallinen machiavellisti, mikä tekee hänen charmistaan ja ulkokultaisuudestaan kuolettavan myrkyllistä. Erityisen ongelmallista on, että Elisabet itse mieltää olevansa tavanomaisten moraalikäsitysten yläpuolella ja on taipuvainen ylimielisesti pitämään niihin itsensä sitovia hengeltään heikkoina; siten hän ei koe mainittavaa syyllisyyttä vuosisatojen mittaan masinoimistaan hirmuteoista, vaikka ne ovat olleet jopa vampyyrien ja Neuvoston mittapuulla groteskeja.
Ilmeisten luonnevikojen ohella kylmäsydämistä naista ohjaavat korkea älykkyys, vallanjano ja päämäärätietoisuus, jotka kuitenkin korostuvat eritoten häikäilemättömyytenä ja tunnekylmyytenä. Huolimatta kiistattomasta viehkeydestä ja karismasta Elisabetin tunne-elämä on monelta osin pinnallista, ja vain murto-osa potentiaalisista emotionaalisista suhteista lujittuu siinä määrin, että niillä voi olettaa olevan alkeellisintakaan roolia hänen päätöksenteossaan. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että vaikka ylpeä olento onkin kehittynyt erinomaiseksi sekä valehtelussa että muiden manipuloimisessa ja lukemisessa, hän tyypillisesti ylenkatsoo eritoten myönteisiä tunnesiteitä vaikutuksineen altistaen itsensä samalla suorastaan ilmeisille arviointivirheille.
Poikkeuksen kivikuoreen muodostavat kuitenkin vihan ja kostonhimon tunteet. Elisabet pystyy hautomaan niitä sydämessään helposti vuosisatoja ja kärsivällisenä naisena toteuttamaan harkitun kostonsa pitkänkin ajan jälkeen. Taitavana strategina kreivitär osaa kyllä siirtää nämä tunteet syrjään oman etunsa tähden, mutta vanhat teot tavataan muistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun asianosainen on vihdoinkin menettänyt hyödyllisyytensä ja odottaa vain pelilaudalta pyyhkäisemistä. Nämä tietyt piirteet ovat omiaan tekemään hänestä vaarallisen vastustajan, jonka mainetta ei voi pitää liioiteltuna. On kuitenkin syytä huomata, ettei edes kylmän koston nimeen vannova aristokraatti ole immuuni päätään nostavalle raivolle, kun joku erehtyy koettelemaan häntä liiaksi oikeilla tavoilla.
Elisabet näkee maailman hyvin pitkälle pelinä, jossa vahvimmat selviytyvät ja heikommat syödään. Tästä syystä hän ei usko tappion tunnustamiseen tai luovuttamiseen; sitä vastoin piinkova nainen ajattelee, että pelistä poistutaan vain jalat edellä. Lujatahtoisuus onkin ironisesti yksi niistä piirteistä, jotka voivat kääntyä kreivitärtä itseään vastaan - moinen ehdottomuus on pahimmillaan ongelmallinen luonteenheikkous, joka saattaa muutoin niin taitavasti valteilla pelaavan aristokraatin arvostelukykyä hämärtää. On niin ikään ironista, että sen vaikutuksesta Elisabetin voi muista oikuistaan huolimatta kuitenkin olettaa seisovan suoraselkäisesti periaatteidensa takana, elleivät erittäin painavat syyt pakota häntä muuttamaan käyttäytymistään.
Kreivitär juonittelee, huiputtaa ja tuhoaa. Hän voi olla vaikutusvaltainen ystävä ja aikaansaava liittolainen, mutta myös kavala ja jopa mielipuolinen vihollinen, jota vastaan ei kannata asettua kevein perustein. Nainen tekee jatkuvasti töitä tavoitteidensa eteen eikä epäröi raivata poikkiteloin asettuvia tieltään; karisman ja nokkeluuden taustalla piilottelevat aina myös vallanjano ja häikäilemättömyys. Näistä pelkistyksistä huolimatta hänen toimintaansa ohjaavat kuitenkin lopulta yllättävän monimutkaiset ja -muotoiset tavoitteet, joista opportunismi on korkeintaan ilmeisimmältä vaikuttava, eikä katalaa olentoa ole laisinkaan helppo lukea taikka ennakoida.
[kuva puuttuu]
Historia
"If an injury has to be done to a man it should be so severe that his vengeance need not be feared."
LAPSUUS JA NUORUUS
Elisabet tuli maailmaan Erzsébet Báthoryna 1200-luvun puolivälissä Nagyecsedin kaupunkia hallinneessa Ecsedin linnoituksessa. Nuori tyttövauva syntyi serkusavioliittoon esikoiseksi, ja vietti valtaosan lapsuudestaan kotiopettajattarien kasvattina. Hän sai aikalaisiinsa nähden monipuolista koulutusta kielistä, käytöstavoista, kulttuurista ja yleissivistävistä teemoista. Tämä oli ymmärrettävää ottaen perheen luokkataustan huomioon - Elisabetin molemmilla vanhemmilla oli vahvat sidokset Puolan ja Unkarin kuningashuoneisiin, ja erityisesti isä George VI oli pyrkinyt tuomaan perhettään myös Vampyyrien Neuvoston yhteyteen. Mies ei ollut kuitenkaan onnistunut integroitumaan tehokkaasti tuolloin Woden Waylandin vallan alla toimineeseen organisaatioon, vaan Báthoryt olivat jääneet paikallisesta vaikutusvallastaan huolimatta suhteellisen etäisen tukijaperheen asemaan. Siitä huolimatta kreivi Báthory oli ylpeä saavutuksistaan ja johti perhettään rautaisella otteella.
Elisabetista kasvoi etäisistä, ankarista ja ajoittain jopa väkivaltaisista olosuhteista huolimatta itsevarma ja jopa idealistinen nuori nainen, josta pidettiin seurapiirejä myöten huolimatta jylhällä tavalla etäisestä olemuksesta; miellettiinhän moinen stoalainen arvokkuus jopa kunnioitettavaksi ominaisuudeksi. Hänen sallittiinkin osallistua niin valtiollisiin asioihin kuin Neuvostoonkin liittyviin juhlallisuuksiin, mutta todellisesta perheeseen liittyvästä päätöksenteosta esikoistyttären oli pidättäydyttävä - vastoin tahtoaan. Tyttärensä kapinahengen tukahduttamiseksi kreivi naittoi naisen osana poliittista järjestelyä alempisäätyiselle, joskin vauraalle jaloveriselle vampyyrille, Ferenc II Nádasdylle. Sittemmin kreivin arvonimen saaneen miehen vanhemmat, paroni Tamás Nádasdy ja paronitar Orsolya Kanizsai, lahjoittivat avioparille myöhemmin pahamaineisena tunnetuksi tulleen Čachticen linnoituksen.
AVIOVUODET JA KAPINA
Kaupantekijäisiksi kreivittären arvonimen saava Elisabet taipui pitkin hampain avioliittoon, uskoen oppivansa pitämään sinänsä miellyttävästä ja sivistyneestä puolisostaan. Arvonimenkipeydestä kyse ei kuitenkaan ollut, vaan tosiasiallisesti aatelisnainen suhtautui verhotun halveksivasti ja jopa suoranaisen inhoavasti leimaksi lyötyyn titteliin. Löyhän sopimuksen mukaan kreivi Nádasdy lähti sotaretkille, kun kreivitär puolestaan jäi hoitamaan linnaa. Poikkeuksellisen hedelmälliseksi osoittautunut nainen synnytti puolisolleen yhteisten vuosikymmenten saatossa peräti viisi lasta; tyttäret Annan, Orsolyan ja Katalinin sekä pojat Andrásin ja Paulin. Raskaudet olivat fyysisesti vaikeita ja jättivät Elisabetin fyysisesti heikkoon kuntoon huolimatta jatkuvasti kalvavasta epätyytyväisyydestä, jota jokainen isän vähättelevä sana ja aviomiehen vuosiksi venyvä poissaolo kasvatti.
Lopulta perheen sisäiset jännitteet etenivät niin pitkälle, että nuori kreivitär näytti maailmalle julmemman puolensa. Seurasi synkkä ja verinen ajanjakso, josta kuolevaiset kertovat yhä kauhutarinoita; seurauksena oli yli 600 kuollutta nuorta naista. Kylmäverinen aristokraatti teurasti neitsyitä kylpeäkseen heidän veressään ja nauttiakseen yltäkylläisestä tunteesta, jota jano ei pilaisi; Elisabet ajautui jopa uhraamaan oman esikoispoikansa osoitukseksi siitä, kuinka tyytymätön hän oli syrjään joutumisesta, alituisesta vähättelystä ja halventavasta kohtelusta, jota oli perheenjäseniltä osakseen saanut. Mässäily oli näyttävyydessään ja häikäilemättömyydessään niin poikkeuksellista, että jopa kuolevainen maailma havahtui "verisen kreivittären" hirmutekoihin.
Kreivi Báthory ei epäröinyt puuttua tyttärensä toimiin. Neuvoteltuaan kuningashuoneen kanssa hän päätyi näennäisesti lähettämään paladiinina eli korkea-arvoisena virkamiehenä toimineen serkkunsa György Thurzón suorittamaan tutkimuksen - ja pidätyksen - Čachticessa. Tosiasiallisesti valtaosa suvusta kuitenkin yhdisti voimansa ja hyökkäsi Elisabetin kimppuun käyttäen apunaan perheelle uskollisia maageja. Kreivitär haavoittui pahoin iskussa ja joutui pidätetyksi samalla, kun hänen apurinsa teloitettiin. Nainen itse säästyi samalta kohtalolta ainoastaan aatelisarvonsa ja isänsä ylimielisyyden nimissä; sen sijaan hänet muurattiin ikiajoiksi huoneistoonsa linnoituksessa; ja siellä Elisabet mätäni 40 pitkää vuotta hautoen suloista kostoaan.
VALLANKAAPPAUS JA POLIITTINEN NOUSU
Jokaista kreivittären apuria ei teloitettu tuona kohtalokkaana yönä. Yhä äidilleen uskollinen esikoistytär Anna käytti vuosikymmenet hyväkseen suunnitellen Elisabetin pelastamista; taivuteltuaan nuoremmat sisarensa mukaan juoneen hänen onnistui murtaa vankilan sinetiksi asetettu loitsu ja vapauttaa verinen kreivitär jälleen maailmaan. Naisen taistelun tuoksinassa magian vuoksi vaurioitunut vasen jalka ei koskaan parantunut kunnolla, mutta se ei estänyt Elisabetia haalimasta taakseen liittolaisia ja tekemästä valmisteluita petollisten sukulaistensa tuhoamiseksi. Kävi kuitenkin niin, että kreivitär Anna Báthory sai vihiä tyttärensä suunnitelmista ja pakeni Ilya Antovin turviin juuri, kun nuorempi kävi hyökkäykseen, murhaten isänsä, aviomiehensä ja poikansa mukaan lukien jokaisen itseään vastaan rikkoneen, kohdistaen sukuunsa huolelliset puhdistukset jättääkseen vain itselleen uskolliset henkilöt jäljelle. Neuvoston puolelta asia sai sikäli vain vähän huomiota, että vahvasti etäällä toimiva organisaatio oli lähinnä vain tyytyväinen itäisen tukijasuvun uuden matriarkan suopeaan suhtautumiseen vanhan mantereen arvoja kohtaan.
Perheen sisäinen vallankaappaus oli verinen, ja vaikka asia sivuutettiinkin toisella puolen maailmaa, Unkarissa tilanne sai aikaan kuohuntaa. Erityistä huolta osoitti Woden Waylandin ajoilta periytyneeseen ikiaikaiseen, tiettyjen perustajasukujen ulkopuolisten perheiden verhottuun liittoumaan kuulunut Montecuccolin klaani, joka oli aikanaan vahvistanut Báthoryjen suosiollisella avustuksella jalansijaansa Unkarissa, mutta kasvanut lopulta heidän ohitseen niin vauraudessa kuin arvovallassakin. Isännästä oli tullut renki, ja erityistä huolta Montecuccolin patriarkassa herättivät Báthory-Nádasdyjen uuden matriarkan määrätietoiset yritykset kasvattaa perheensä vaikutusvaltaa integroimalla sukuaan vahvasti osaksi Neuvostoa sen sijaan, että olisi isänsä tavoin pyrkinyt ylläpitämään status quo -tilaa perheen mahdin kustannuksellakin. Mies suhtautui varauksella etenkin Elisabetin henkilökohtaiseen agendaan, johon kuuluivat selkeät pyrkimykset lähentyä Neuvoston perustajaperheiden kanssa. Pelkoja vahvisti erityisesti tieto kreivittären enemmän tai vähemmän yhteyksistä Christopher Waylandiin ja Julia Antovaan.
Asia päätettiin ratkaista niin, että 1660-luvulle tultaessa kreivitär kutsuttiin Montecuccolin kotikartanolle puhutteluun, jonka tarkoituksena oli tehdä tiettäväksi, että naisen tehtävä Neuvostossa ei ollut ajaa oman sukunsa, vaan sukunsa ikiaikaisen liittolaisen asiaa, eikä niskurointia katsottaisi hyvällä. Huolimatta perheensä vuosien saatoksi alisteiseksi muuttuneesta asemasta Elisabet kuitenkin ymmärsi, että hänen takanaan oli paljon niin poliittista kuin taloudellistakin pääomaa, joka tarjosi lujan neuvotteluposition suhteessa vanhaan liittolaiseen huolimatta siitä, että ainakin toistaiseksi Montecuccolit olivat liian vahvoja raa'alla voimalla eliminoitaviksi. Niinpä kreivitär suostui neuvotteluihin, ja lopulta salassa tehtiin sopimus kihlauksesta, jossa suvut liittyisivät päämiestensä kautta yhteen ja muodostaisivat klaanin, joka olisi mahtavampi kuin kumpikaan osansa yksin. Ilmeistä kuitenkin oli, että Elisabet liittolaisineen jäisi järjestelyssä alakynteen, eikä niin kyynisyydessä kuin ylpeydessäkin kasvaneella matriarkalla ollut aikomustakaan alistua jälleen yhden pöyhkeän houkan käsikassaraksi.
Ennen muodollisia kihlajaisia perheet järjestivät yhteisen juhlan, jonka tarkoituksena oli liennyttää välejä. Tilaisuuden aluksi kreivitär vetäytyi tulevan puolisonsa kreivi Ernesto Montecuccolin kanssa yksityisiin tiloihin. Ennen pitkää Elisabetin miehet syöksyivät sisään juhlasaliin tarkoituksenaan surmata jokainen vihollisklaanin jäsen siinä missä nainen katkaisi omin käsin käärmeen pään irti vain liittyäkseen ovien takana riehuvaan taisteluun. Verilöyly oli hetkessä ohi, ja Montecuccolin Unkarin sukuhaara kokonaisuudessaan hävitetty. Sotatantereella seisova ja keppiinsä nojaava aristorkaatti saattoi vihdoinkin hengittää vapaasti katkottuaan viimeisetkin häntä pidättelevät siteet. Nousu vallan huipulle saattoi vihdoinkin alkaa.
VALTAPELIN LAAJENTUMINEN JA SALALIITTO
Montecuccolien turman jälkeen kreivitär otti haltuunsa kuolleen perheen rikkaudet ja levitti puhdistuksensa laajemmalle vihollistensa unkarilaisiin liittolaisiin jättäen kuitenkin likeisemmin Neuvostoon linkittyvät tukijat rauhaan, sillä edes toistaiseksi suuntaansa hakevan ja kaukaisen organisaation johdon kärsivällisyyttä ei haluttu liiaksi koetella. Kilpailevissa tukijaperheissä ja etenkin Montecuccolien eurooppalaisissa liittolaisissa veriteot eivät jääneet huomiotta, vaan "veriseksi kreivittäreksi" ristityn naisen häikäilemätön nousu herätti kateutta, kostonhimoa ja jopa suoranaista pelkoa. Elisabetia vastaan alettiinkin kyhätä jo 1600-luvun loppupuolella salassa viiden perheen salaliittoa, jonka pyrkimyksenä oli kreivittären murskaamisen kautta hidastaa pelikentän ja Neuvoston muutosta suuntaan, joka olisi ollut tuhoisa osallisten liiketoimille.
Vuonna 1705 kreivitär oli osallistumassa Yorkissa järjestettyihin seurapiirijuhliin tarkoituksenaan rakentaa suhteita organisaation voimahahmoihin ja perustajaperheisiin. Vain hetkeä ennen sisäänastumista tumma nainen astui Elisabetin tielle naista henkeä uhkaavasta iskusta varoittaen, ja vain täpärästi aristokraatti pakeni välttäen attentaatin yrityksen sillä kertaa. Vaikka kreivittären miehen saivatkin salamurhaajan kiinni ja hävittivät tuon maan päältä, salaliittoa koskevaa hyödyllistä tietoa tuosta ei saatu irti, vaan huomio oli käännettävä mystisen väliintulon tehneeseen naiseen, joka tiedustelutietojen valossa onnistuttiin tunnistamaan Shani Castroksi.
Elisabet kävi vahvistamaan lähes vainoharhaisella maanisuudella oman henkensä turvaksi rakennettuja järjestelyjä, mutta samalla naisen oli reagoitava akuuttiin uhkaan, jonka johdosta hän ilmestyi yllättäen Hercule I Lebeaun isännöimiin juhliin Ranskassa ainoana tarkoituksenaan selvittää lisää henkeään uhkaavasta salaliitosta ja naisesta, jolla oli ollut mystinen tarve estää veriteko. Shani Castro ei kuitenkaan osoittautunut vain yhdeksi niistä pienistä pelinappuloista, jotka kreivitär oli jo tottunut pyyhkäisemään pelilaudalta sirosti syrjään - ei, tummaverikössä oli viehkeällä tavalla viekasta, harkittua pidättyväisyyttä ja jopa leikittelevää piruilevuutta. Nuorempi kaappasi peruuttamattomasti Elisabetin huomion, ja nainen huomasi jopa nauttivansa siitä pitkästä kissanhännänvedosta, jota seurasivat syvenevät välit ja lopulta vuodesta 1707 tiukasti salattu suhde, jonka kylkiäisinä kreivitär sai haltuunsa Shanin tiedot. Nuorempi paitsi paljasti miehensä suvun osallisuuden koko farssissa, myös välitti kreivittärelle seurapiireistä ovelasti onkimaansa informaatiota, joka osoittautui naisen ambitioiden edistämisessä mitä hyödyllisimmäksi.
Osana keskinäistä sopimusta Elisabet teki siirtonsa rakastajattarensa perhettä kohtaan tarkoituksenaan niin järkyttää vihollisiaan kuin vapauttaa Shani alistavan miehensä otteesta. Kylmää kostoaan kauan vaaninut kreivitär tapatti vuonna 1729 Castron suvun avainhenkilöt ajaen samalla sen vähäisemmät jäsenet maanpakoon siinä missä näennäisen surullinen leski peri Matias Castron omaisuuden. Samat lakanat jakava kaksikko saattoi vihdoinkin hengittää vapaampaa ilmaa salaliittolaisten nuollessa haavojaan. Informaatin ja rakastajattaren ohella Shanista sukeutui Elisabetille aidosti oleellinen liittolainen, jonka oivaltavat mielipiteet ja näkemykset nauttivat kenties suurempaa arvoa kuin yhdenkään muun naisen sisäpiiriin kuuluvan.
Kreivitär pelasi kuitenkin koko vuosisadan halki useammassa pöydässä, ja pidätellessään salaliittoa yhdellä kädellä, hän ojensi toista yhä määrätietoisemmin Neuvostoa kohti solmien uusia liittolaisuuksia ja laajentaen poliittisia ambitioitaan. Kenties oleellisimman voiton organisaation harmaaksi eminenssiksi Christopher Waylandin siunauksella nouseva nainen sai, kun hänen keskimmäinen tyttärensä Orsolya iski silmänsä Joseph Lebeauhun, vaikutusvaltaisen perustajaperheen manttelinperijään. Jos tytär kuvittelikin kohdanneensa vertaisensa avioliitossa, Elisabet löysi itsensä neuvottelemasta ehdoista hyvinkin lujatahtoisen yksilön kanssa. Josephin isä Hercule osoittautui karismaattisuudessaan temperamenttiseksi, vahvaksi ja vaikeasti hallittavaksi yksilöksi, jonka kanssa kreivittären särmikäs luonne otti ajoittain kovastikin yhteen.
Asiat mielensä mukaan junailemaan tottunut ja omilla tavoillaan toisiinsa mieltynyt kaksikko löysi kuitenkin yhteisen sävelen ja antoi siunauksensa liitolle; olihan Elisabet nähnyt suuresti vaivaa salatakseen vaikeutensa jopa vampyyrimaailman eliitiltä, padoten salaliittoa vielä vuonna 1713 tanssittujen häiden jälkeenkin vielä vuosikymmeniä. 1700-luvun puoliväliin tultaessa Báthory-Nádasdyjen ahdinko kuitenkin syveni, ja todellinen asianlaita selvisi myös Hercule Lebeaulle, joka antoi raivoissaan mahtikäskyn irtaantua kreivittären perheestä perustajaperheeseen jo naitua Orsolyaa lukuun ottamatta. Elisabet ei kuitenkaan voinut antaa sen tapahtua, ei, vaikka asian estämiseksi olisi riistettävä perustajaperheen patriarkan henki. Herculen oli aika poistua näyttämöltä, ja kreivitär varmisti korkeimman omakätisesti, että näin myös tapahtui.
RANSKAN SUURI VALLANKUMOUS JA KIIHKEÄ 1800-LUKU
Lebeaun patriarkan surmattuaan Elisabet riensi vävynsä tueksi. Hän kutsui pitkäaikaisen ystävättärensä Julia Antovan tutkimaan Neuvoston puolesta tapahtunutta, ja yhteisen sopimuksen myötä syy vieritettiin paikallisen alempitasoisten vampyyrien yhteisön harteille. Kreivitär hahmotteli myös yhteyksiä itseään vastaan kyhättyyn salaliittoon, Josephin suostuessa anoppinsa kanssa liittoutumaan isänsä kuoleman kostamiseksi. Báthory-Nádasdyjen ja Lebeaun perheen johtama koalitio iski täydellä voimalla Elisabetin horjuttamiseen tähdänneitä tahoja vastaan, nujertaen armottomasti kaiken vastarinnan taistossa kuolleiden määrästä piittaamatta. Lopulta kyse oli yksi niistä keskeisimmistä eskalaatioista, jotka lopulta johtivat Ranskan suureen vallankumoukseen vuosina 1789 - 1799, jonka yhteydessä kreivitär pyrki myös rakentamaan suhdettaan tyttärensä myöhemmin kabinettiin nousseen esikoispojan kanssa.
Lebeaun perhe vetäytyi Englantiin, mutta kreivitär ei jättänyt mannerta. Sitä vastoin vallankumouksen raivo johdettiin myöhemmin giljotiiniin junaillun Maximilien Robespierren avulla naisen vihollisten jäänteitä vastaan. Valtaosan ajastaan hän vietti Pariisin maaseudulla, odottaen pölyn laskeutuvan uuden uljaan maailman tieltä. Kun järjestys lopulta palautui Napoleonin muodossa ja Lebeaut palasivat kotiseuduilleen, Elisabet saattoi viimeinkin sanoa nujertaneensa vihollisensa ja nousseensa siihen asemaan, jota oli 1600-luvulta asti määrätietoisesti tavoitellut. Elisabet Báthoryn nousun sinetöi kuvainnollisesti rinnalla jo lähes vuosisadan seisseen Shanin nostaminen julkiseksi rakastajattareksi ensin Lebeauiden ja sitten muun maailman edessä 1800-luvulla, kun kaksikon suhde oli ehtinyt jo syventyä huomattavasti.
Vihdoinkin vihollistensa vainiolla yksin seisova ja ennennäkemättömän vaikutusvaltainen kreivitär saattoi viimeinkin kääntää katseensa pääpalkintoon; hänen äitinsä 1600-luvulla pelastaneeseen Ilya Antoviin. Kreivitär ei ollut unohtanut kostonhimoaan saati epäröinyt toteuttaa sitä edes vaikutusvaltaista perustajaperheen vesaa vastaan. Käärmeen tavoin hän iski miestä vastaan, murhauttaen häikäilemättömästi tuon vaimon Franciskan kostoksi kreivitär Annan suojelemisesta. Ensimmäistä kertaa vuosisatoihin nainen joutui kuitenkin huomaamaan joutuneensa vastakkain itselleen vertoja vetävän vihollisen kanssa - Ilya kosti puolisonsa kuoleman tapattamalla Elisabetin nuorimman tyttären Katalinin. Raivonsa sokaisemana kreivitär oli käymään täydellä voimallaan avoimeen sotaan vihollistaan ja tuon johtamaa rikollisjärjestöä vastaan, mutta tässä vaiheessa Neuvoston johtaja Christopher Wayland puuttui arvovallallaan peliin ja taivutti ystävättärensä luopumaan sotatoimista ennen kuin lisää verta olisi vuodatettu. Tämä oli kolmas ja toistaiseksi viimeinen aalto, jossa kreivitär vahvisti merkittävästi henkensä turvaavia toimia, mutta Ilyan ja Elisabetin vihanpito muuttui tästäkin huolimatta lopulta kylmäksi sodaksi, joka ei vaatinut enempää merkittäviä kuolonuhreja.
Ennen pitkää Elisabetia pidätellyt käsi tarjosi kuitenkin uutta mahdollisuutta. Tyttärensä Jean Crawfordille luovuttanut mies ei ollut varma perustajaperheen jalansijasta, ja kehotti ystävätärtään pitämään joukkoa silmällä - antaen samalla rautarouvan hyödyntää Crawfordeja omien tarkoitusperiensä ajamiseksi. Tilaisuutensa nähnyt nainen tarttui epäröimättä tarjoukseen, vietellen suvun kabinettiin istutetun vesan, William Crawfordin. Suhteenpoikasen seurauksena kreivitär ajautui raskaaksi, synnyttäen 1870-luvulla iltatähtensä Sebastian Crawfordin, josta tuli samalla isänsä ainoa miespuolinen perijä ja äitinsä valttikortti. Pojan kasvatus uskottiinkin idättären vastuulle, ja nainen antoi aiemman suhteen viilentyä. Sen sijaan Elisabet keskittyi kasvattamaan kuopustaan kaikessa hiljaisuudessa ja valmistelemaan nuorukaista omia suunnitelmiaan silmällä pitäen. Sebastianille opetettiin yhtä aikaa salonkikelpoisen käytöksen kanssa poliittisen pelin ja juonittelun salat, eikä yksikään läheisistä voi sanoa saaneensa naiselta yhtä intensiivistä huomiota kuin tiukasti varjeltu poika.
Yksi näistä yksilöistä oli Shani, joka oli vielä reaalipoliittisesta näkökulmasta sallinut Elisabetin ja Williamin suhteen, mutta jolle kaksikon lapsen äidiltään saama lähes jumaloiva huomio oli liikaa. Asiaa ei auttanut, että jo nuoresta iästä lähtien ja kenties äitinsä vaikutuksestakin johtuen Sebastian suhtautui Elisabetiin omistavasti ja Shaniin vastaavasti inhonsekaisella ärtymyksellä. Lopulta tilanne eskaloitui siihen, että nuorempi jätti vuonna 1892 kreivittären taakseen ja lähti hakemaan elämäänsä uutta suuntaa, kun Elisabet taas sitoutui menetyksestä kärsien entistäkin intohimoisemmin poikansa kasvattamiseen.
Niin mielellään kuin kreivitär olisi keskittynyt täydellisen aseensa hiomiseen, Lebeaun suvun miehet aiheuttivat hänelle päänvaivaa. Ensiksi Elisabetin oli palautettava ruotuun vävynsä, jonka salasuhde alkoi heittää varjoja perheen maineen ylle. Sittemmin Josephin ja Orsolyan poika Dyenes aloitti isoäitinsä silmissä tuomittavan suhteen Théa Ayvellesin kanssa. Elisabet ylitti aluksi taivutella molempia osapuolia luopumaan leikistä - jopa noidaksi tiedettyä ja siksi inhottua naikkosta - mutta kun maanittelu ja uhkailu eivät tuottaneet haluttua tulosta, kreivitär antoi tyttärenpojalleen mahtikäskyn päättää suhde. Nuorempi epäili isoäitinsä tahtoa ja päätti vastustaa vanhempaansa kohtalokkain seurauksin, sillä lopulta Elisabet vei ukaasinsa väistämättömään päätökseen ja murhautti Ayvellesin tytön vuonna 1910, mikä jätti kaksikon välit rappiolliseen alennustilaan.
1900-LUVUN POLIITTISET SELKKAUKSET
1900-luku oli kreivittären näkökulmasta tapahtumarikasta, joskin verrattain rauhallista aikaa. Maailmansodista ja muista kriiseistä huolimatta varsinkin vuosisadan alkupuoli käytettiin hyvin pitkälti iltatähden kasvattamiseen ja lopulta esittelemiseen seurapiireille. Tässä vaiheessa omia suunnitelmia miestä koskien ei suinkaan paljastettu, vaikka Elisabet kiistatta punnitsikin, mitä pojan isän katoaminen piireistä merkitsisi perimysjärjestyksen kannalta. Toisaalta huomiota kuitenkin vaati kreivittärenkin henkeä tavoitellut palkkamurhaaja, jonka kanssa päädyttiin lopulta häikäilemättömästi sopimus vanhan vihollisen kiusaksi solmimaan. Alkujaan sopivan tilaisuuden tullen teurastettavaksi tarkoitettu mies osoitti kuitenkin arvonsa, ja kaksikko muodosti löyhän liittolaissuhteen tulevien vuosikymmenten ajaksi.
Järjestely osoittautui hyödylliseksi, kun varjojen aristokraatin huomio kääntyi tyttärentytär Valériaan, josta kreivitär kaavaili suhteidenlujittajaa vaikutusvaltaisen tukijaperheen kanssa. Hän neuvotteli asianosaisten välille poliittisesti tuottoisan kihlauksen välittämättä Orsolyan taikka Valérian hanakasta vastustuksesta; rautarouva oli tehnyt päätöksensä, eikä aikonut perääntyä siitä. Tällä kertaa kreivitär ajautui kuitenkin eriskummalliseen tilanteeseen sulhon menettäessä vahingossa henkensä kihlattunsa kautta. Osin strategisista syistä, mutta kiistatta osaltaan myös vähemmän selkeästi tulkittavista syistä Elisabet riensi tyttärentyttärensä tueksi, piilottaen huolellisesti inhan sattumankaupan jäljet ja hävittäen kontaktinsa avulla ruumiin. Vastapuolen suku peloteltiin siekailematta ruotuun, minkä lisäksi villeimmissä huhuissa syyn mystisestä katoamisesta niskoilleen saanut isoäiti jätti Valérian ainakin toistaiseksi naimakauppojen osalta rauhaan. Osaltaan näitä haluja hillitsi myös myöhemmin toteutunut ongelmallisena pidetyn tyttärenpoika Marcel Lebeaun yllätyksellinen kihlaus, jolle suotiin kuitenkin lopulta vain varsin vähän huomiota.
2000-LUVUN MULLISTUKSET
2000-luvulle tultaessa Elisabet oli hankkinut tietoonsa Middeltonin puhdasverisen perheen murhan yksityiskohdat, joissa nähtiin Williamin isän tuhon siemenet ja vastaavasti Sebastianin nousun edellytykset. Poliittisen nostalgian hengessä kreivitär solmi uuden sopimuksen De Villiersin tukijasukuun avioliiton kautta liittyneen Shanin kanssa, joka lupasi hänelle informaatiota vastineeksi siitä, että nainen vahvistaisi entisen rakastajattarensa perheen asemaa Ranskassa. Järjestelyyn suostuttiin hyötypoliittista lähtökohdista huolimatta siitä, että kauan sitten päätökseensä tullut suhde oli jäänyt kummittelemaan tavalla, jollaisesta varjojen aristokraatin muut rakastajat, joista useimmat olivat jo pelikentältä hävinneet tavalla taikka toisella, saattoivat vain unelmoida.
Poliittisessa pelissä kreivitär oli salannut Williamin asemaa horjuttamaan kykenevän korttinsa sopivaa hetkeä odottaen, kun vuonna 2005 lapsenlapsista nuorin, Marcel, katosi Huntin verilöylyn jälkimainingeissa. Middelton-tilanteen eläessä kabinetin puolella Elisabet päätyi lopulta osin tyttärenpoikaansa suojellakseen aikaistamaan suunnitelmaansa, vuotaen omalta osaltaan tietonsa Williamin osallisuudesta ilmi vuoden 2008 kieppeillä. Tähän mennessä kreivitär oli solminut Christopher Waylandin kanssa sopimuksen poikansa nostamisesta kabinettiin, ja isänsä tuhon myötä Sebastian saattoi vihdoinkin ottaa paikkansa vampyyrimaailman eliitin joukossa. Kreivittären pitkäjänteinen kaavailu ja juonittelu olivat tuottaneet tulosta. Sittemmin naisen mielihyvää lisäsi vanhalta ystävältä saatu tieto siitä, että Sebastianin isä oli kaikessa hiljaisuudessa eliminoitu ulkomailla Neuvoston sisäpiirin toimesta, eikä mies voisi enää koskaan haastaa poikansa asemaa.
Verrattain suotuisasti alkaneen vuosituhannen tuulet kuitenkin kääntyivät alkuvuodesta 2010, kun Ezekiel Linwood ilmestyi Elisabetin kynnykselle paljastaen Marcelin katoamisen taustoista uutta tietoa. Kuten vastikään Unkarin Lontoon suurlähettilääksi noussut nainen oli ounastellutkin, hankalasti hallittava nuorikko oli todella verilöylyn takana, mutta sitä vastoin hänet saattoi raivon partaalle tieto siitä, että Orsolyan iltatähti oli mennyt vehtaamaan isoäitinsä pahimman vihollisen, Ilya Antovin, kanssa. Vihastunut nainen onnistui iskemään tyttärensä avulla loven rakastavaisten väleihin, mutta hairahdusta ei ole tähän päiväänkään mennessä unohdettu saati sitten annettu anteeksi.
Vuonna 2010 Elisabet oli uuden edessä, kun ilmeni, että hänen tyttärenpoikansa Dyenes oli saanut kaksi aviotonta lasta Camille Lavigne -nimisen seurapiirikasvon kanssa. Hiukan yllättäenkin Elisabet piti miehen valintaa hyvänä, ja kreivitär tunnusti lapsenlapsenlapsensa tehden osaltaan samalla piireille selväksi, että noiden aseman kyseenalaistamisella olisi seuraamuksia. Samalla muiden lapsenlastensa tempauksista suivaantuneena kreivitär päätti tehdä korjausliikkeen vastaten Valérian kapinointiin jyrkästi. Kun nuorempi häpeilemättömästi ilmoitti vuonna 2013 lähtevänsä Willingtonin Akatemiaan, johon Neuvosto ei suhtautunut mainittavan suopeasti, kreivitär jyräsi epäilemättä läpi kihlauksen tyttärentyttärensä ja Ezekiel Linwoodin välille alkuvuodesta 2014. Sittemmin perhe sai aidomminkin iloisia uutisia, kun Dyenes ja Camille ilmoittivat puolestaan omasta kihlauksestaan.
Uudenvuodenyönä 2014 Waylandeja kohdanneen tragedian jälkimainingeissa Elisabet päätti jäädä muodollisesti Yorkiin arvioidakseen paremmin Akatemian toimintaa.
[kuva puuttuu]
Muuta oleellista tietoa
"Let them hate me As long as they also fear me.”
‧ Puhuu natiivin elkein unkaria, slovakkia, puolaa, ranskaa ja englantia sekä sujuvasti arabiaa, espanjaa ja venäjää, mutta myös välttävämmin saksaa; ymmärtää lisäksi latinaa
‧ Nimen kirjoitusasu on vaihdellut edellä mainittujen kahden vaihtoehdon ohella muutenkin kansallisuuden ja aikakauden mukaan - esimerkiksi slovakit tuntevat Elisabetin nimellä Alžbeta Bátoriová
‧ Suosii punaviiniä ylitse muiden alkoholijuomien, mutta nauttii mielellään myös väkeviä
‧ Viimeiset kaksi vuosisataa ovat naisen verisestä menneisyydestä huolimatta kuluneet näennäisesti verrattain hillitysti huolimatta siitä, että kulisseissa rumankaan jäljen tekemistä ei kavahdeta
‧ Uhkaavasta maineestaan huolimatta nainen on hyvin painetta sietävä, verbaalisesti lahjakas ja yleensäkin taitava neuvottelija, joka osaa halutessaan niin madaltaa tavallisesti jyrkkää habitustaan kuin löytää toimivia kompromissejakin
‧ Huomattavan sukuvarallisuutensa ja harkittujen siirtojensa myötä kreivitär on vaikutusvaltainen kasvo myös kuolevaisten maailmassa
‧ Omistaa joukon kiinteistöjä ympäri maailmaa, mukaan lukien useita vanhoja linnoituksia Itä-Euroopassa ja Skotlannissa; käteisvaroista valtaosa taas on sijoitettu erilaisiin rahastoihin, velkakirjoihin, säätiöihin ja yrityksiin
‧ Nauttii päivittäin kuuman kylvyn vasemman jalkansa kiputiloja helpottaakseen
‧ Pitää arvossa monia vanhoja traditioita, ja tästä syystä esimerkiksi naisen pukeminen uskotaan yhä edelleen palvelusväen vastuulle
‧ Huolimatta teräksisestä ulkokuorestaan Elisabet on useimpia lajitovereitaan alttiimpi veren houkutuksille ja joutuu näkemään enemmän vaivaa säilyttääkseen itsehillintänsä
‧ Tupakoi aina ajoittain, suosien yleensä hyvää sikaria herraseurassa
‧ Magian aiheuttamien vammojen vuoksi Elisabetin hiukset ovat olleet 1600-luvun puolivälistä alkaen raudanharmaat, mutta alkaneet saavuttaa viime vuosina jälleen alkuperäistä punaansa
PELAAJA: ARKKI | KUVISSA: CATE BLANCHETT | PELI: INHUMANE
