Post by norppa on Apr 13, 2020 17:38:53 GMT 2
Benjamin Darrell Waldgrave
Laji: Ihminen, vampyyrinmetsästäjä
Komitean 3. komppanian johtaja
Ikä: 36-vuotias, syntynyt 13.5.1977
Horoskooppi: Härkä
Suuntautuneisuus: Hetero
Kansallisuus: Englantilainen (isä unkarilainen)
Kielitaito: Englanti, Unkari, Latina
Peiteammatti: Yksityisetsivä
ULKONÄKÖ
Ensimmäisenä rähjäiseltä näyttävässä miehessä pistää silmään hänen siistimättömyytensä; olemus on usein huolimaton, ja ryysyiseksi kutsuttavat vaatteet ovat likaiset sekä rikkinäiset. Ben ei näytä monenkaan silmissä henkilöltä, jota mielellään lähestyy. Vieroksuttavan kokonaisuuden kruunaa renttumaisen risuinen sänki sekä tummat puolipitkät hiussuortuvat, joilla ei ole minkäänlaista kuria. Tuntumaltaan siistimättömät, karkeat hiuskiekurat ovat kihartuvat, päässeet kasvamaan aavistuksen liian pitkiksi. Ulkonäöllinen piittaamattomuus näkyy kauas, mutta jos miestä katsoo lähempää, saattavat päivettyneeltä iholta paistavat turkoosia etelämerta muistuttavat silmät olla kiehtovan kaunis ja puhtoisen viaton yksityiskohta muuten niin juroissa piirteissä. Pikimustien ja tuuheiden ripsien takaa paistava katse on kuitenkin usein pidättäytynyt, vaikka tummansinertävien silmänalusten yllä lepäävä silmäpari onkin ilmeikkäämpi kuin suupielten horisontin suoruutta muistuttava viiva. Vivahteikas katse on elävä, toisin kuin paremmin salaisuutensa peittävä suu; Benjamin on yleisesti hyvä piilottamaan tunteensa. Jopa itseltään.
Elämän kolhima mies ei ole järin ilmeikäs, vaan pikemminkin nyreä sekä kankea. Hänen elekielensä on laiskaa, eikä Benjamin usein käytä esimerkiksi käsiään puhettaan korostaakseen. Suuttumuksen tunteet hän ilmaisee selkeästi rehellisemmin sekä helposti silmin nähden, eikä ole äärimmäisen harvinaista nähdä vampyyrinmetsästäjällä mustelmia rystysissä tai poskipäissä. Ben ei kuitenkaan ole varsinaisesti väkivaltainen, vaikkei hän kavahdakaan käyttää voimaa.
Komeiksi kuvailtavat kasvonpiirteet ovat sopusuhtaiset, luovat selkeän kontrastin tummasävyisten hiusten ja sängen välille. Silmäkuopat ovat syvähköt ja erottuvat, korostavat raskaan elämän tyylisuuntaa: luonnolliset, selkeälinjaiset kulmakarvat ovat perusilmeeltään painautuneet suhteellisen alas, tekevät neutraalistakin ilmeestä vakavan.
Kasvojen keskiö, sielun peilinä pidettävät silmät, ovat suurehkot, aavistuksen sopusuhtaisen mantelin muotoiset ja sävyltään kiehtovaan turkoosiin taittuvat. Erottuvia silmäpusseja ei ole, mutta silmänaluset ovat sinertävät, tietyssä valossa hieman sairaan lilahtavat. Rankka elämä sekä alkoholismi näkyvät kasvonpiirteiltä, joille lohduttomat vuodet ovat uurtaneet silmien alle ja korkealle otsalle muutaman raskaan uoman. Katseessa lepää jatkuvasti tietynlainen loppumaton väsymys. Nenä on suora ja selkeälinjainen, johdattelee katseen sulavasti suun tuntumaan. Huulten alakaari on vastapariaan isompi ja muodokkaampi; kokonaisuus on kuitenkin tasapainoinen ja silmiä miellyttävä. Suupielten lepoasento on vakaa, ei juuri taitu ylös tai alaspäin: ainakaan, jos ei lasketa tiettyjä poikkeustilanteita.
Työnsä puolesta Benjamin on fyysisesti hyvässä kunnossa; lihasrajat erottuvat silmäilemällä ja vartalo on rakenteeltaan ennemmin jykevän vanttera kuin nuori ja hento. Ihossa risteilevät lukuisat erikokoiset arvet, kiitos vaarallisen työn. Suurin osa arvista on tullut pienistä pintahaavoista, mutta pari arpiverkoston vanhaa haavaumaa ovat kooltaan huomattavasti muita mittavampia. Nämä ovat selkeästi tulleet niistä historian tarinoista, jotka ovat vieneet Benjaminin lähelle kuolemanportteja. Lisäksi alaselän vasemmalla puolella on selkeästi veitsenkärjellä piirretty jälki, jonka parantuneesta haavasta on vaikeaa saada selkoa; on kuitenkin selvää, ettei vastaava symboli ole voinut syntyä taistelussa sattumalta. Tatuointeja löytyy muutama, mutta näistä merkillisin on mustalla musteella hakattu isohko riimutatuointi oikeassa lapaluussa. Merkki on ex-vaimon suunnittelema magiatatuointi, joka kätkee metsästäjän todellisen luonnon vampyyreilta; näin Benjaminin on helpompi sulautua ihmismassaan sekä esiintyä tavallisena kansalaisena.
Benillä ei ole erityistä tai ikonisen muistettavaa vaatetyyliä; vaatekappaleet valitaan ennen kaikkea käytännöllisyyden kuin hienouden mukaan, ja yleensä päällä roikkuvat vaatteet ovat vuosia vanhoja. Materiaalina mies kuitenkin suosii aitoa nahkaa sekä käyttöä kestäviä kankaita. Vaatekappaleet ovat lähtökohtaisesti aina tummia tai maanläheisiä väriltään, kantajansa tyyliin sopivia. Päiväsaikaan mies käyttää hänelle tavaramerkiksi muodostuneita pilottiaurinkolaseja. Koruja käytetään satunnaisesti, mutta ainoa aina päältä löytyvä poikkeus on hopeinen kaulakoru, jonka varassa keinuu miehen vanha vihkisormus. Vampyyrinmetsästäjän aseet ovat piilossa povitaskussa tai vaatteiden alla, eikä Benjaminia helposti ulkoisesti tunnista vampyyrinmetsästäjäksi.
LUONNE
Johtajana mies on monipuolinen, hän osaa eläytyä kunnioitettavasti kuhunkin tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Johtamistapa on kuitenkin ennemminkin tiukan kova kuin lempeän pehmeä, vaikka mies onkin huomattavasti armeliaampi kuin kolkko ulkonäkönsä tai karkean karheat sanavalintansa antavat ymmärtää. Vuosikymmeniä vietetty elämäntapa muiden metsästäjien seurassa näkyy selkeästi käytöstavoista, eikä pikkupukuinen herrasmies kuvaa alkuunkaan vampyyrimetsästäjän luonnetta tai olemusta. Hän on realisti, usein karun totuudenmukainen, mutta yleensä muiden kunnioitus kuuluu osaksi käytösmalleja. Benjamin arvostaa lojaalisuutta sekä vakautta ja hän pitää vahvoista persoonista, joilla on taito tuoda esille oma kantansa perustetulla tavalla. Benjamin on vaativa, mutta hän myös antaa kunnioituksensa sen ansainneille. Hän osaa myöntää olevansa väärässä, mikäli toinen pystyy perustelemaan näkökulmansa. Rääväsuita mies ei kunnioita, vaan ylenkatsoo.
Benjamin antaa helposti valheellisen ja vääristyneen ensivaikutelman itsestään. Hän vaikuttaa pikaiselta silmäykseltä masentuneelta, flegmaattiselta sekä lannistuneelta; tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Metsästäjä ei aina ole kahlannut menneisyyden alati virtaavassa joessa, ei aina ole pitänyt vedenpintaa peilaamattoman mustana. Hänen tarinansa on pitkä, niin monisivuinen, ettei väsynyt mieli aina jaksaisi selittää itseään ja tarinaansa muille. Silti joka päivä Benjamin nousee ryppyisiltä lakanoilta, on lojaali ja kunniallinen – pyrkien olemaan sellainen ihminen, jota hän itse arvostaa. Millaisena hän lapsena halusi itsensä nähdä. Ja vaikka miehen luonne kuulostaa karkealta, on Benjamin myös äärimmäisen ymmärtäväinen; hän käsittää asioita paljon monisyisemmin kuin häntä huonommin tuntevat osaavat edes aavistaa. Hän ei näe hyvää ja pahaa, vaan kokonaisuuden. Kuitenkin, vaikka hänellä on kyky nähdä maailma mustavalkoista värillisempänä, kompuroi mies jatkuvasti omiin jalkoihinsa. Tekee valintoja, joita edes hänen itsensä on vaikeaa hyväksyä. Kun tulevaisuutta on vaikeaa nähdä, katse käännetään usein menneisyyteen. Aikaan, jonka Benjamin muistaa hyvänä. Totuus ei välttämättä ole muistikuvien lumivalkea, ja tähän perisyntiin mies lankeaa aina uudestaan ja uudestaan. Suru on alati läsnä, katumus painaa hartioita alas, mutta kova luonto auttaa nostamaan leuan uudelleen.
Miehellä on tapana vajota usein omiin maailmoihinsa, olla hiljainen ja aatteiltaan mystinen. Beniä voisikin kutsua introvertiksi. Kuitenkin Benjaminin puhuessa on hänen äänessään usein elämää nähnyt sävähdys; lempeän varma ja johtajalle sopivan karismaattinen. Sanat ovat harkittuja, useaan kertaan mielessä pyöriteltyjä, ennen kuin ne määrätietoisesti liikkuvilta huulilta lasketaan ilmaan. Miehellä on yleisesti ymmärrystä erilaisille ihmisille sekä pitkä pinna. Äänessä ei yleensä soi katkeruuden karvaus tai vihaisuus, vaikka niin saattaisi kuvitella. Aina vampyyrinmetsästäjä ei kuitenkaan ole täysin oma itsensä, vaikka hän usein väittääkin silloin olevansa juuri luonteensa keskiössä; alkoholismi on Benille vakava ongelma, ja huumaavan nesteen vaikutus näkyy miehen jokapäiväisessä elämässä. Humala muuttaa miehen luonnetta rajusti: yleensä parempaan suuntaan, mutta joskus pahempaan. Mieliala sanelee säännöt pitkälle, mutta yleensä itsekuri sekä itsesuojeluvaisto katoavat täysin askeleen muuttuessa tarpeeksi kepeäksi. Eikä miestä vie tällöin eteenpäin kuin halujen määrätiedottomuus ja hetkellinen tyydytyksen kaipuu; läheisyys on aina ollut Benjamille tärkeää. Humalassa hän haluaa harvoin olla yksin. Jos päihtyneet huulet kääntyvät leppoisaan hymyyn, on mies hyvinkin tuttavallinen ja iloinen sekä avautunut. Positiivinen käytös on useimmiten humalatilan tuotos, mutta joskus piittaamattomuus elämää kohtaan korostuu ja miehestä tulee melkein itsetuhoinen. Epävakaa käytös on muuttunut pahemmaksi Benjaminin vanhetessa.
Todellisuudessa harva asia jaksaa enää syvällisemmin liikuttaa miestä, ja ehkä siksi hänen käytöksensä on pakonomaista silloin, kun jokin häntä suuremmalti kiinnostaa. Toiminta saattaa olla melkein pakkomielteistä ja tietyistä päähänpinttymistä on liki mahdotonta päästä eroon. Niille altistuminen vaikuttaa sumentavan Benjaminin järjen täysin. Harkitsematon radikaalisuus ei mielen heikoimmalla hetkellä ole mahdotonta. Käytös saattaa myös olla lapsellista muuten niin järkevän ja pohdiskelevan oloiselle miehelle. Harva kuitenkaan on mieleltään niin vakaa kuin antaa olettaa, eikä Benjamin ole poikkeus. Yleisesti hän kiintyy ihmisiin, jotka lähellään työskentelevät, ja metsästäjä saattaa olla hyvinkin uhrautuvainen heidän puolestaan. Ben haluaa olla luotettava ja hyvä johtaja, mutta ei aina kykene täyttämään tavoitteitaan. Onneksi hänet muistetaan pääasiassa hyvistä hetkistä, jolloin hän on laukonut tilanteeseen sopivia pisteliäitä vitsejä, tai on ollut hyväntuulinen ja katsonut elämää oikeasta kulmasta. Benjamin tunnetaan metsästäjäpiireissä kannustavana johtajana, jolla on yhä taito inspiroida alaisiaan ja tarpeen tullen näyttää muille esimerkkiä.
MENNEISYYS
Nuoruutensa pienehkössä Englannin Barnstaples-kaupungissa varttunut Ben ei kuvailisi lapsuuttaan erityisen ikimuistoiseksi tai onnelliseksi. Hän kasvoi oman ydinperheensä ainoana lapsena ja kärsi suuresti Kaplony-isänsä jatkuvasta poissaolosta sekä Edith-äitinsä lohduttomuudesta elämää kohtaan; perheriidat olivat yleisiä ja usein syynä oli vampyyrimetsästäjäsuvusta olevan isän juominen tai aviomiehen yleinen välinpitämättömyys. Kyseenalaisen maineen lisäksi Kaplony oli tunnettu naisten naurattaja – Benjamin tosin ymmärsi tämän vasta paljon myöhemmin tajuttuaan, kuinka monta sisaruspuolta hänellä oli. Aluksi tieto oman isän jopa kohtalokkaiksi kuvailtavista valinnoista aiheutti häpeää, mutta myöhemmin vanhempansa valintoja kaihtanut oppi ymmärtämään syyt lankeemuksen takana. Osaltaan nämä johtivat siihen, että lähtiessään seuraamaan isänsä polkua Vampyyrinmetsästäjien komitean opeissa, onnistui nuorukainen pysymään pitkään oikealla polulla. Oli onnistunut valaistumaan vanhempansa erheistä, jotka lopulta johtivat turmiollisen isän kuolemaan.
Ennen Vampyyrinmetsästäjien komitean oppeihin siirtymistä, auttoi Ben usein äitiään sukuun kuuluvan Barum Brewery -panimon pyörittämisessä. Tietysti hänen lapsenrooliinsa kuuluivat hyvin yksiselitteiset tehtävät, mutta Benjamin oli nuorena tuntenut suurta ylpeyttä omasta panostuksestaan ja ahkeruudestaan. Myöhemmällä iällä hän onnistui useamman kerran anastamaan puolikkaan oluttynnyrin mukaansa ollen täten melko suosittu muiden ikäistensä teini-iän saavuttaneiden vampyyrimetsästäjien seurassa. Nuorempana Benjamin onkin ollut melko miellyttämishaluinen ja joutunut useamman kerran ongelmiin tehdessään väärin tavoitellessaan muiden hyväksyntää. Suvussa kulkenut panimo oli kuulunut äidin puolelta tulevalle Barum-suvulle jo useamman sukupolven ajan ja Benjaminin eno toimi pienolutpanimon johtohahmona. Muutama muukin äidin suvun puolelta työskenteli panimossa, mutta eno jätti nuorukaiseen aivan erityisen jäljen, sillä mies toimi varttuvan pojan esikuvana pitkään. Cal-eno oli leikkisä, hänellä oli kyky nähdä kaikessa hopeareunus; hän onnistui harhauttamaan pojan aatteet pois ahdistavasta arkielämästä. Valitettavasti eno kuoli Benin ollessa melko nuori. Erittäin huono-onnisessa tapahtumasarjassa mies oli saanut puukonterästä syvälle rintakehäänsä, alkoholisoituneiden patajuoppojen yritettyä ryöstää Barum Breweryn olutkellarista hieman juomaa janoisille kurkuilleen. Enon kuolema oli huomattavasti suurempi isku Benjamille kuin hänen isänsä kuolema.
Benjamin ei aloittanut metsästäjäkoulutusta heti pikkulapsesta, eikä hän ollut kuuluisasta metsästäjäsuvusta tai edes tajunnanräjäyttävän lahjakas, mutta siitä huolimatta tummahiuksinen pääsi pitkälle; yksi suurimmista syistä oli miehen luotettavuus. Hyvin ja lojaalisti tehty työ puhui tasapainoisuuden puolesta: ominaisuudesta, joka ei ole erityisen yleinen yleensä niin kovapäisten ja mielellään yksinään toimivien vampyyrimetsästäjien joukossa. Benjaminiin saattoi tukeutua, hän ei tehnyt radikaaleja päätöksiä, vaan hän teki juuri niin kuin piti ollen harkitseva ja punnitsi valintansa. Kuitenkin hänellä oli myös taito tuoda mielipiteensä ilmi, olla into- ja kunnianhimoinen. Hän näki asioita eri tavalla, mutta toteutti ne säännösten rajoissa; oli visionääri. Yksi hänen nuoruuden keksinnöistään oli yhdistää karhunraudan näkymättömän magia-ansan kanssa. Uusi ase osoittautui erinomaiseksi vampyyrien kahlintakeinoksi riimuansan murtaessa ensin pahaa aavistamattoman vampyyrin sääriluun ja sitten magian kahlitessa voimiaan menettäneen pedon näkymättömään rinkiin. Keksinnöstä tuli paljolti kiitosta ja Benjamista käytettiin pitkään nimitystä Raatelija. Nykyään kutsumanimi on harvinainen, mutta jotkut saattavat edelleen muistaa alkuperän.
Benjamin ei kerennyt kauaa työskennellä vampyyrinmetsästäjänä, kunnes sai kuulla isänsä menehtymisestä; ilmeisemmin mies oli joutunut vampyyrin murhaamaksi. Lähtötapa ei ollut yllätys, mutta kuoleman syy oli moniselitteinen, tarinaltaan petoksen ja ahnaan intohimon värittämä – kaikki yksityiskohdat eivät ole tänä päivänäkään selvinneet. Ben hyvästeli isänsä laskiessaan vihreän ruusun arkulle, jossa tuhkat haudattiin pienelle kukkulalle, suojaisen metsän reunalle. Hyvästellessään isänsä, muutti mies perimänsä sukunimen Szőkenistä Waldgraveksi. Hän ei enää kävelisi tahraantuneen nimen alla – viha oli hetkessä viisautta vahvempaa, eikä Benjamin ole oikeastaan vuosien saatossa palannut hetkeen, jolloin viimeisen kerran osoitti kiintymyksensä isäänsä kohtaan. Hän on kuitenkin antanut anteeksi.
Nuorena Benjamin törmäsi sattumalta Anahita-nimiseen noitaan eräällä työreissullaan Berliinissä. Oli ollut rauhaisa lämmin syysilta, kadut olivat tuikkineet kuin tähtitaivas, eikä kohtalo ollut antanut muuta vaihtoehtoa kuin saattaa toisiltaan kielletyt yhteen. Sekä noita että metsästäjä olivat tunteneet toisessa jotain erityistä, nuoruuden rakkauden huuma oli sokeuttanut heidät ja kielletty eksotiikka oli ollut viimeistelevä ripaus suhteelle. Pari rakastui nopeasti ja suhde syveni kihlauksella, ennen kuin he menivät naimisiin sukulaisten läsnä ollessa. Yhteiselo kukoisti, kunnes vahinkotytär syntyi maailmaan. Kahden voimakkaan luonteen suhde alkoi rakoilemaan erimielisyyksistä johtuen. Benjamin keskittyi liikaa intohimonaan pitämäänsä metsästäjäntyöhön, Anahita koki raskausmasennusta, eikä salassa eläminen noita- ja vampyyrinmetsästäjäyhteisöltä tehnyt elämästä helpompaa. Lopulta he päätyivät antamaan alle vuoden ikäisen tyttären adoptioon Benjaminin painostuksesta, sillä heidän tarjoama elämä ei olisi ollut miehen mielestä riittävä. Silloin valinta tuntui oikealta, mutta nykyään Benjamin ei ole varma, oliko päätös hätiköity. Ex-parin tytär on nykyisin teini-ikäinen, eikä henkilöllisyys ole miehen tiedossa. Hän ei ole koskaan rohjennut selvittää tyttärensä nimeä.
Yhteisestä lapsesta luopuminen oli tikki, josta jäi parantumaton haavauma. Nuoren aikuisuuden saralla aloitettu avioliitto kesti lapsesta luopumisen jälkeen vielä pari vuotta, mutta elämä alkoi käydä hankalaksi vuosien vieriessä; avioparin elintavat eivät vain sopineet yhteen. Lisäksi Benjaminin salattu suhde noidan kanssa tuli julki vampyyrinmetsästäjien yhteisössä; johtoporras vaati eroamista. Ja vaikkei aviomies koskaan vaimolleen myöntänytkään, oli Komitean määräys yksi raskauttavista syistä, miksi Benjamin lopulta luovutti ja myöntyi eroon. Eroaminen, Komitean vaatimuksiin alistuminen, oli yksi ensimmäisistä todellisista arvista, joista Ben ei ole tänä päivänäkään toipunut. Sillä huolimatta siitä, kuinka ahdistunut, pahoinvoiva ja vihainen Benjamin kaikista erimielisyyksistä vaimonsa kanssa oli, ei hän koskaan ole päässyt eroon Spree-joenvarren muistoista. Ensitapaamisesta vaimonsa kanssa, rakkaudesta ja hetkistä, jotka vielä tänä päivänäkin lämmittävät epätoivoisimmilla hetkillä. Miten Benjamin haluisikaan palata aikaan, jolloin onnellisuus oli kukkinut; kaksi nuorta olivat autuaisuutta hehkuneet.
Erottuaan vaimostaan, kaatui Benjamin ensimmäistä kertaa luotisuoran polkunsa ohitse, iski otsansa vasten tietä seuraavia pikkukiviä. Otti askeleen isänsä suuntaan, kenen turmiontie oli alkanut jatkuvasta janosta. Vuotavat haavat saatiin tyrehdytettyä alkoholilla ja ero oli yksi syistä, miksi mies lopulta lankesi – oli hetkessä valmis heittämään hukkaan kaikki uransa vuoksi tekemänsä uhraukset. Tuskaisesta erosta, hylätystä lapsesta ja häpeästä alkanut noidankehä paheni, kunnes Benjamin sai komppaniajohtajan paikan noin kymmenen vuotta sitten. Arvostettu virka, joka otettiin kiitollisena vastaan, sisälsi sisintä korventavan salaisuuden; yleneminen oli oikeastaan palkinto avioerosta. Metsästäjien ja noitien suhde oli tabu, eikä Komitea halunnut asian paljastuvan laajemmin; Benjamin oli tehnyt oikean valinnan erottuaan Anahitasta. Lisäksi Komitea oli saanut vihiä noitien aikeista, kun suhde tuli julki. Tietoa käytettiin väärin ja itsensä hyväksikäytetyksi tuntenut Benjamin kääri voitot tahtomattaan. Komitean juoni oli raskas hyväksyä tuntuen tappiolta, sielua rikki repivältä vääryydeltä.
Selvittyään tapahtumaketjun aikaansaamasta masennuksesta, onnistui Benjamin pari vuotta johtamaan komppaniaansa kunnialla ja sillä samalla ylpeydellä kuin mitä hänen nuori minänsä oli haaveillut. Olihan tämä ollut miehen salainen unelma, toive – ei hän voinut muuta kuin antaa kaikkensa – varsinkaan nyt, kun avioelämä oli karissut leveiltä hartioilta ja ainoa elämän merkitys oli enää vampyyrinmetsästäjän ura. Hetken Benjamin panostikin täysillä työhönsä, oli melkein pakonomainen, kunnes Komitea häneltä uudelleen kyseli Anahitan olinpaikkaa – halusi hyväksikäyttää noitia uudestaan. Benjamin ei suostunut antamaan tietoja, ei edes painostuksen alla. Yhteistyöhaluttomuudesta huolimatta hän sai jatkaa esimiesroolissaan, mutta usko omaan yhteisöön horjui, ja lohtu löytyi jälleen pullonsuusta.
Komppanian työskentelyjoukko vaihteli, mutta miehen tiimiin kuuluivat pidemmän aikaa luottoystäviksi vuosien saatossa muodostuneet Roman Reyes sekä River Cassidy. Miehet kävivät useilla samoilla komennuksilla ja yksi ikimuistoisimmista oli kerta, jolloin Benjamin kävi kuilun pohjalla onnistuttuaan luisumaan raiteiltaan; hän oli etsinyt lohtua vampyyrien huumaavilta huulilta – pinnalta, joka oli ehdottomasti kielletty. Tällä kertaa mies oli onnistunut ajautumaan todellisiin ongelmiin. Hupi oli muuttunut kidutukseksi, mutta onneksi ystävät riensivät apuun huomattuaan Benjaminin kadonneen, ja löysivät tilanteeseen helpon ratkaisun; luoti keskelle lumoavan vampyyrin ohimoa. Kolmikko peitti jälkensä huolellisesti välttääkseen joutumasta tilille teostaan; jaloverisen vampyyrin murha ei ollut Komitean hyväksymä eikä ollenkaan säännönmukainen.
Ryhmän toiminta jatkui tapauksesta huolimatta normaalisti, kunnes viisi vuotta sitten Roman yleni ja sai oman ryhmänsä, eikä mieskolmikko toiminut enää niin tiiviisti yhdessä Riverin liittyessä Romanin johtamaan komppaniaan. Hetken Benjamin tunsi yksinäisyyttä vaihtuvien tiimiläisten keskellä, kunnes kohtasi eräällä tehtävällään Rico Farell. Kyseinen metsästäjä halusi eroon elämäntavastaan, pois metsästäjäyhteisöstä ja yksi legendaarisen ryyppyreissun ideoista johti mitä parhaimpaan älynväläykseen: Benjamin auttoi Ricoa epäonnistumaan miehen yksinäisen suden tehtävässä. Kun työtehtävä meni pieleen, oli Benjamin ensimmäinen, joka raportoi virheestä ja ehdotti Ricon erottamista Komiteasta. Suunnitelma toimi, ja Ricon viimeisen kerran poistuessa Komitean narisevien porttien läpi, tunsi Benjamin ensimmäistä kertaa halua tehdä samoin. Jättää vaarallinen, petollinen ja sydämetön ura taakseen. Mies turtui, ei osannut enää arvostaa arvonimeään, ei enää tuntenut tarvetta johtaa joukkoaan tavalla, jonka se olisi ansainnut.
Raskaat vuodet olivat jo murtaneet Komiteaa kohtaan joskus tunnetun ylpeyden. Kuitenkin viimeinen niitti uskoon oli nuoren metsästäjänaisen kuolema; missio Valkovenäjällä epäonnistui Komitean virheellisen käskyn saattelemana. Benjaminia ylempi ei kuunnellut miehen sanoja, teki täysin mielivaltaisen päätöksen, joka johti nuoren metsästäjän elävältä palamiseen. Virhe oli ollut törkeä, eikä sitä koskaan käsitelty, sillä lopullisessa vastuussa ollut henkilö oli asemassa, jossa vastuusta saattoi helposti riisuutua. Sen lisäksi, että Ben oli kantanut taakkaa vampyyrimetsästäjänaisen turvallisuudesta, oli hän myös muutaman yhteisen työskentelyvuoden aikana kiintynyt tyttöön; tämä oli muistuttanut miestä omasta menetetystä tyttärestään. Kokemus oli emotionaalisesti raskas, ja tapahtumasarja on käsitelty mielessä useasti. Ryhmänvetäjän velvollisuudessa Benjamin jaksoi taistella pitkään kuolleen alaisensa oikeuksien puolesta, mutta kiivas prosessi johdatteli miehen jälleen venyville ryyppyreissuille. Eräällä kerralla Benjamin oli päätynyt humalassa tatuoijan pakeille, pyytänyt kirjailemaan hänen oikean hauiksensa alle sanat ”Long Live Vampires”. Kapinointi ei loppunut pelkkään tatuointiin, mutta todettuaan Komitean ohittavan kaikki valitukset surutta, ei vampyyrimies ole enää tehnyt uutta virallista kantelua tapahtuneesta.
Nykyään Benjamin tunnetaan edelleen yhtenä Komitean johtohahmoista, mutta hänen asemaansa on alettu hiljalleen kyseenalaistaa erityisesti johtoportaan suunalta. Kaikkien sattuneiden erimielisyyksien lisäksi hänen alkoholisoitumisensa, elämää kohtaan kuihtunut asenteensa ja kunnianhimottomuutensa ovat alkaneet tulla yleisempään tietoon. On selvää Benjaminin pitäisi puolustella itseään ja perustella valintojaan, mutta ollakseen täysin rehellinen hän ei tiedä, kiinnostaako häntä enää. Komitea näki tilaisuutensa ja tarttui miehen asennevammaan tarjoten vielä yhden keikan ennen mahdollisuutta eläköityä arvokkaasti – lupaus oli sanallinen, mutta Ben luottaa sen varaan. Arvomaailmansa osin jo sormiensa lävitse valuttanut mies valitsi ryhtyä Yorkissa tapahtuvaan tehtävään vielä kerran kolmesta syystä:
1. Tämän jälkeen hänen ei tarvitsisi kestää metsästäjäyhteisöä ja sen tekopyhyyttä. Hän voisi myös lopettaa uransa kunniallisella tavalla.
2. Hän sai sattumalta tietää yhden isänsä lehtolapsista opiskelevan Willingtonin Akatemiassa. Eläköitymishetki tuntui sopivalta ajankohdalta ottaa yhteyttä tuntemattomiin sukulaisiin.
3. Ex-vaimo Anahita asuu Yorkissa. Kymmenen vuotta sitten eronnut pari on törmännyt vuosien saatossa pariin kertaan. Benjaminista kuitenkin tuntuu edelleen, että heillä on asioita käsittelemättä.
Metsästäjäjoukon tehtävänä on selvittää Willingtonin Akatemiassa sattuneet murhat; ovatko vampyyrit vastuussa ja kuinka tilanne ratkaistaan? Benjamin kokosi tehtävään kokonaan uuden ryhmän, jonka jokainen metsästäjä on tarkkaan tietyistä omista syistä mukaan valittu – oli aika vielä kerran astua rinkiin.
SUHTEET
Ex-vaimo: Anahita (noita), pakkomielle
Tytär: Annettu pienenä adoptioon, henkilöllisyys ei Benjaminin tiedossa
Rico: Vanha ystävä. Benjamin auttoi häntä pääsemään eroon Vampyyrinmetsästäjien komiteasta, ja he kuuluvat samaan yorkilaiseen moottoripyöräkerhoon
River: Työkaveri, tarkka-ampuja
Roman: Työkaveri, ryyppykaveri, second in command 3. komppaniassa
Nick: Velipuoli (sama isä)
Shea: Sisarpuoli (sama isä)
MUUTA
– Käyttää usein äänenvaimentimella varustettuja pistooleja tai muita aseita, joilla pääsee helposti yllättämään vastustajan. Metsästäjän työskentelytapa on hyvin taktinen ja yleensä Benjamin soluttautuu vaivihkaa ympäristöön, käyttää sitä etunaan.
– Tatuointeja löytyy muutama, mutta näistä merkillisin on mustalla musteella hakattu isohko riimutatuointi oikeassa lapaluussa. Merkki on ex-vaimon suunnittelema magiatatuointi, joka kätkee metsästäjän todellisen luonnon vampyyreilta; näin Benjaminin on helpompi sulautua ihmismassaan sekä esiintyä tavallisena kansalaisena.
– Ei vihaa vampyyreja, muttei myöskään luota näihin sokeasti (tai ylipäätään kehenkään muuhunkaan).
– Erikoistunut vampyyreja vangitseviin magia-ansoihin. Ymmärtää hyvin vanhoja merkkejä ja osaa piirtää niitä.
– Kuuluu yorkilaiseen moottoripyöräjengiin The Reckless Boys (toiminnassa ei ole mitään laitonta, yhdistyksen tarkoitus on enemmänkin ajanvietto saman henkisten kesken). Benjaminin moottoripyörä on uskollinen ja ikoninen Harley Davidson Sportster.
– Liikkuvan työn vuoksi ei nykyään omista kuin välttämättömän (jos sitäkään).
– Ei ole koskaan ollut erityisen hyvä kokkaamaan ja Ben oikeastaan syökin aina ulkona. Ranskalaiset ovat hänen paheensa. Ainoa ruokalaji, jonka hän osaa valmistaa ylpeydellä, on ankanrinta.
– Yksityisetsivänä esiintyessään käyttää väärennettyjä papereita, jotka takaavat yleensä pääsyn paikkoihin, joihin miehellä ei muulloin olisi asiaa. Peiteammatti onkin valittu täysin vampyyrinmetsästäjän työtä tukemaan.
– Harrastaa nyrkkeilyä energiaa purkaakseen.
