Post by Maeri on Apr 29, 2024 21:54:20 GMT 2
PARIS ASTRA
Talonpoikaisperheeseen kolmanneksi pojaksi Ranskassa, Bordeauxissa, 21. helmikuuta 1846 syntynyt lapsi sai nimekseen Marius Gillard edesmenneen isoisänsä muistoksi. Perhettä vuonna 1867 koetellut tragedia sai ihmisnuorukaisen värväytymään sotilaaksi Ranskan ja Preussin väliseen epäonniseen sotaan, joka koitui kohtalokkaaksi luodin lävistettyä rinnan Sedanissa. Kuoleman sijaan Marius heräsi uuteen elämään vampyyrina tultuaan puhdasverisen Imperia Acardon muuttamaksi – ihmiselämän lisäksi historiaan jäi syntymässä suotu nimi luojan annettua vastaluodulle lemmikilleen uuden identiteetin: Paris Astra.
Imperian kädenjatkeena vuosisadan kulkenut ja naisen kuvakseen muovaama muunnettu kiskaisi itsensä irti luojansa otteesta vasta 1900-luvun lopulla, ja vaikka kaksikko löysi toisensa myöhemmin uudelleen, ovat välit yhä ailahtelevat. 2000-luvun alun maksullisena seuralaisena ihmismaailman rikkaille toiminut vampyyri elättää itsensä nykyään pääasiassa näyttelijänä – rooli ranskalaisessa saippuasarjassa on poikinut muutamassa vuodessa Parisille lojaalin ihailijakunnan kotimaassaan. Tällä hetkellä mies jakaa aikansa kahden kaupungin välillä, asuen kuvausten ajan Pariisissa ja muun väliin jäävän ajan Lontoossa. Paris on myös ollut vuodesta 2011 Komitean tappolistalla vaarallisuutensa vuoksi.
Imperian kädenjatkeena vuosisadan kulkenut ja naisen kuvakseen muovaama muunnettu kiskaisi itsensä irti luojansa otteesta vasta 1900-luvun lopulla, ja vaikka kaksikko löysi toisensa myöhemmin uudelleen, ovat välit yhä ailahtelevat. 2000-luvun alun maksullisena seuralaisena ihmismaailman rikkaille toiminut vampyyri elättää itsensä nykyään pääasiassa näyttelijänä – rooli ranskalaisessa saippuasarjassa on poikinut muutamassa vuodessa Parisille lojaalin ihailijakunnan kotimaassaan. Tällä hetkellä mies jakaa aikansa kahden kaupungin välillä, asuen kuvausten ajan Pariisissa ja muun väliin jäävän ajan Lontoossa. Paris on myös ollut vuodesta 2011 Komitean tappolistalla vaarallisuutensa vuoksi.
I’ll be your
slaughterhouse
your killing floor,
your morgue and final resting
slaughterhouse
your killing floor,
your morgue and final resting
voimat & maine
Ihmiseksi aikanaan syntyneenä ja kohtalokkaiden tapahtumien kautta muuttuneena ei Paris omaa erityisvoimia kuten sankkaverisemmät lajitoverinsa. Puutetta ei ole koskaan nähty sellaisena, tuntuuhan kuolemattomuudella nyt siunattu olemus monin verroin vahvemmalta ja elinvoimaisemmalta kuin koskaan ihmiselämän aikana; terävät aistit, nopeat refleksit ja lumovoiman vampyyri kokee lahjoina, joita käyttää mielellään hyväkseen. Vaaleaa ihoa rikkovat ruhjeet ja haavat eivät ehkä parane siltä seisomalta suoraan silmien edessä, mutta keho kestää ja sietää silti huomattavan määrän rasitusta ja äärirajoilla tanssahtelua ilman, että jalat alta pettävät. Paris on elänyt lähes koko elämänsä luojansa lähellä, seurannut alati varjona naisen jalanjälkiä, ja vaikka voimakas suhde on eittämättä antanut paljon on se myös luonut mieleen epätodellisen harhan omasta voittamattomuudesta – kuin mikään ei voisi todella koskettaa, saati pysyvästi satuttaa. Verenhimo tuntui uuden elämän alkutaipaleilla ongelmalliselta, mutta ajan varttuessa oli helppo ymmärtää, miten mikäkin ratas tikitti, ja nykyään vain valtoimenaan vuotavat valtimot saavat olemuksen rakoilemaan, onhan Paris ehtinyt harjoittaa hallintaa toinen toistaan absurdimmissa tilanteissa. Tästä huolimatta vampyyri usein antaa haluilleen periksi luoden kuvaa kontrolloimattomuudesta ja arvaamattomuudesta.
Ihmismaailman tuulissa lähes koko elämänsä – niin kuolevaisen kuin kuolemattoman – viettäneenä miehellä ei ole merkittävää mainetta tai jalansijaa yliluonnollisissa seurapiireissä, ainakaan muiden kuin Pariisin liberaalien vähäveristen keskuudessa. Imperia Acardoa uskollisesti vuosikymmenestä toiseen seuranneena suurin osa Parisin pidempiaikaisista kontakteista ja tuttavuuksista on tavalla tai toisella naisen kautta muodostettuja. Arvojärjestykset sekä Komitean ja Neuvoston kaltaiset instituutiot tuntuvat kaukaisilta asioilta, joiden hän ei koe koskettavan omaa elämää juuri lainkaan, ja niistä jälkimmäisiä vampyyri halveksii lähinnä korvaan kuiskuteltujen mielipiteiden vuoksi sen sijaan, että olisi jaksanut vaivautua muodostamaan organisaatioista oman näkemyksen. Ne, jotka vähäverisen paremmin tuntevat, vertaavat tätä usein liimaan, takiaiseen tai purukumiin, mihin tahansa sellaiseen, mikä kerran tarttuessaan on lähes mahdotonta saada irtoamaan.
Mies on yliluonnollisen maailman sijasta suunnannut katseensa ihmisten seurapiireihin ja soluttautunut sen yltäkylläisesti elävän etuoikeutetun massan keskelle kaikesta iilimadon lailla hyödyn imeäkseen. Huulilta karannutta nimeä on vaihdettu tasaisin väliajoin ja siksi jälkiä on ehkä vaikeaa historiankirjoista erottaa; silti varsinkin 1900-luvun alun ja puolivälin tienoilla taakse on jäänyt useampi rikkauksista yhdessä Imperian kanssa ryöstetty ruumis. 2000-luvun alussa työ maksettuna seuralaisena oli Parisin ainoa – joskin varsin tuottoisa – tulonlähde teknologian kehityksen helpotettua kalastelua entisestään ja räjäytettyä kysynnän suuremmaksi kuin koskaan ennen. 2010 vampyyri teki uuden aluevaltauksen onnistuttua keplottelemaan itselleen roolin ranskalaisessa saippuaoopperassa, jonka jo ennestään merkittävä katselijakunta otti uuden ja korean tulokkaan avosylin vastaan: ensimmäiset jaksot ilmestyivät vuoden 2011 keväällä ja loppuvuodesta ihailijakunta oli jo tarpeeksi suuri hivelläkseen egoa ja huomiosta nauttivaa sydäntä. Kotimaansa ulkopuolella Paris ei edelleenkään ole järin tunnettu, eikä yksityiskohta toistaiseksi ole kirvellyt liiaksi, mahdollistaahan se kaksoiselämän elämisen Lontoossa tuotantokausien kuvausten väleihin jäävinä ajanjaksoina.
Paris on ollut vuodesta 2011 Komitean tappolistalla kiitos räväkän ja impulsiivisen käytöksensä. Hänen nimensä on luultavasti annettu useammalle kuin yhdelle metsästäjälle takeena siitä, että joku onnistuisi vampyyrilta hengen riistämään, ja ensimmäinen läheltä-piti-tilanne osui kohdalle 2012 Lontoossa, kun August Godfrey onnistui upottamaan metsästäjäluodin vähäverisen olkapäähän. Osuma olisi muuten saattanut olla kohtalokas, mutta Imperia pelasti muunnettunsa juuri ajoissa. Nykyään haava on jo näennäisesti parantunut, mutta magia on jättänyt jälkeensä vaalean arven ja ajoittain vihlovana iskevän säryn olkapään ollessa eräänlainen heikko piste.
I touch myself, I dream
Wearing your clothes or
standing in the shower for
Wearing your clothes or
standing in the shower for
over an hour,
pretending that this skin is your skin,
these hands your hands
pretending that this skin is your skin,
these hands your hands
historia
Alaluokkaiseen talonpoikaisperheeseen kolmanneksi pojaksi kevään kynnyksellä syntynyt lapsi sai nimekseen Marius – nimi, joka myöhemmin lähes ironiset piirteet merkityksineen sai, kun hontelo olento kasvaessaan osoittautui veljiään pehmeämmäksi, liian naiiviksi eletylle ajalle. Viinitila ja sen mittava hedelmätarha eivät koskaan kuuluneet vanhemmille, jotka vuokrasivat sitä maanomistajalta; tuottavuus piti kuusihenkisen perheen kiinni leivässä, mutta ei kerryttänyt henkilökohtaista omaisuutta tai tuonut sellaista vaurautta, jonka harjalla olisi leveämmin voinut elää. Siksi lapsilta oletettiin osallistumista kaiken pyörittämiseen ja arkisiin tehtäviin – koulutus ei ollut olennaista ja se vähä, minkä jälkikasvu oppi, opetettiin kotona kaiken muun ohella. Vaikka uskonto kuului elämän normeihin aamu- ja iltarukouksineen, sunnuntaikirkkoineen ja päivittäisine hartauksineen, ei varttuva poika kokenut sitä itselleen äärettömän tärkeänä, lähinnä vain jonain kyseenalaistamattomana ja tavallisena. Jumalan vihaa kuului pelätä ja armoa rukoilla, mutta samaa olisi kai voinut sanoa myös perheen isästä, Constantinista: oliko kahdella edes todella eroa? Aamun ensisäteiden vasta hiipiessä esille horisontin takaa oli Marius usein jo kiipeilemässä hedelmäpuihin, juoksemassa viiniköynnösten seassa ja näpistelemässä rypäleitä viinitarhasta kenenkään huomaamatta, askareista kerta toisensa jälkeen myöhässä ja kiinnostuneena haaveilusta käsillä olevan hetken sijaan. Raakaan realismiin kaksin käsin nojaava perheen pää yritti kitkeä turhan unelmoinnin ja pehmeyden nuorimmasta pojastaan ainoalla tavalla, jonka tiesi, mutta väkivaltainen kuritus onnistui kuitenkin ajamaan lasta vain etäämmälle eikä tehnyt pinnasta toivotulla tavalla kovettunutta, saati saanut leukaa kohoamaan tai poikaa karaistanut.
Lapsi etsi tukea ja turvaa kiireisen ja yhtä lailla ymmärtämättömän äidin sijasta vanhimmasta veljestä, jonka kintereillä tiiviisti juostiin – kaksikko kasvoi vuosien mittaa läheisiksi, toistensa jatkeiksi, Bastienin asettuessa toistuvasti isän voimakkaan lyöntikäden eteen nuorempaa suojellakseen, eihän neljä vuotta vanhempi ja vahvatahtoinen veli pelännyt kiivasluonteista miestä samalla tavalla kuin Marius. Perheeseen syntyi vielä ihastuttava tummapiirteinen ja tähtisilmäinen Cosette pojan ollessa seitsemän, koki ennestään hutera dynamiikka uuden notkahduksen; pikkusisar varttui vaalituksi kevään kukaksi, vanhempien varjelemaksi ja lempeydellä kohtelemaksi ihmeeksi, herättäen katkeruutta ja ahdinkoa pettymykseksi osoittautuneessa nuorimmassa pojassa. Siinä missä suhteet muihin perheenjäseniin muuttuivat etäisemmiksi ja erinäisten negatiivisten tunteiden sävyttämiksi, tuntui Bastien entistä tärkeämmältä, ainoalta uskotulta ja luotetulta – kaikki veljen huomio oli saatava omaksi tavalla tai toisella. Eikä pelkkä henkinen läheisyys lopulta enää riittänyt varttuvan kehon kaivatessa fyysisyyttä tavalla, jota Marius ei koskaan ymmärtänyt vääräksi tai kielletyksi, vastasihan kaipuun kohde kiihkoon jopa yllättävän samanlaisella halulla. Yön pimeydessä samojen peitteiden alle livahtava ja viereen painautuva veli tuntui siunaukselta, joka synneistä suurimmaksi olisi kai tuomittu, mikäli kukaan koskaan tietää olisi saanut. Eikä kyseessä ollut pelkkä lapsekas ihastus tai ihailu, vaan jotain paljon syvempää, enemmän kuin rakkaudelta tuntuvaa ohitse kuluvien vuosien vahvistuessa tunnetta yhteenkuuluvuudesta.
Elämä murtui peruuttamattomasti palasiksi vuoden 1867 sydäntalvella tulirokon vaatiessa perheen esikoisen hengen. Suru kosketti koko perhettä, mutta pahiten Bastienin kuolema ravisutti Mariusta, joka menetti enemmän kuin pelkästään veljen – syöksylasku pohjamutiin oli karu ja kolkko ja tuntui repivän nuorukaisen ja muun perheen välille entistä syvemmän kuilun, jota kukaan ei osannut paikata. Samaa aikaa tyhjäksi jäänyt paikka piti täyttää, vaatihan viinitila työpanosta menetetyn tilalle, ja päivät sulautuivat yhteen kuin sumussa muuttuen yhdeksi pitkäksi ja loputtomaksi taisteluksi, kohtuuttoman syväksi epätoivoksi, josta ei ollut ulospääsyä. Vasta Ranskan ja Preussin välisten suhteiden tulehduttua lopullisesti ja puhjettua sodaksi vuoden 1870 heinäkuussa, elämä sai uuden ja yllättävän suunnan – armeijaan värväytyminen oli aluksi pelkkä ohikiitävä idea, josta muovautui hetkessä päähänpinttymä ja itsekäs teko, kuvittelihan naiivi ja omaan suruunsa hukkuva poika haluavansa mieluummin kuolla taistelukentän luoteihin kuin kitua loppuelämänsä menetetyn veljen haamua kaivaten. Vaan vähänpä itsesäälissä uiva olento ymmärsi siitä, miten raakaa ja sielutonta sota todellisuudessa olikaan. Miten kaikkialla ympärillä pelkkää tuskaa ja kuolemaa, räjähdysten irti repimiä raajoja, haavoihinsa menehtyviä ystäviä ja sotilaita, niin tovereita kuin vihollisia, ja verta verta verta silmänkantamattomiin puroina virtaamassa, lammiksi kenkien alle muodostumassa. Tuskin nuorukainen oli koskaan kuvitellut pitkään kestävänsä janotessaan vain rintaansa luotia, jota ei kuitenkaan koskaan kuulunut, kun arvoton elämä vain jatkui jatkumistaan. Alkoholi sumensi aisteja ja turrutti ajatuksia, ja sitä nautittiin jokaisen tilaisuuden kohdalle osuessa – kunnes matkan varrelle sattuneessa kapakassa liian monen kumotun lasillisen jälkeen katse kohtasi epätodelliselta tuntuvan, satumaisen kauniin ja lumoavan olennon, ja Marius allekirjoitti tietämättään sopimuksen demonin kanssa.
Vaaleapiirteinen nainen oli luvattoman kiehtova soljuvine tavuineen ja elämää hehkuvine olemuksineen, ja kaipa omia ajatuksia tälle huomaamatta ääneen liiaksi lausuttiin ja jumalointi ymmärtämättä suoraan paljastettiin, sillä vihertäviin silmiin syttyi kaiken keskellä kummallinen tuike, jonka merkitys ei kuolevaiselle hetkessä avautunut. Kun kaunispiirteinen olento seuraavana aamuna oli tiessään, kuviteltiin tämä pelkäksi harhaisen mielen salakavalaksi tempuksi, epätodelliseksi uneksi. Vääjäämätön tuho häämötti horisontissa vain päiviä myöhemmin sotilaiden muodostaessa viimeisen rintaman Sedanissa, laakson pohjalle rakennetussa kaupungissa, jonka Preussin joukot kauttaaltaan saartoivat – ja vihdoin kehon lävisti se luoti, jota nuorukainen oli viimeiset kuukaudet niin nälkäisenä odottanut. Mutta kaikkialle kehoon valuva kylmyys tuntui yhtäkkiä liian lopulliselta ja sai kehdossaan rimpuilevan sydämen huutamaan apua; ehkä Marius ei halunnutkaan kuolla, ei tällä tavalla taistelukentän mutaan maatuvana, lohduttomana ja yksin. Kuiviin vuotava ja elämässä viimeisillä voimillaan roikkuva poika kuvittelikin silmien eteen äkkiä ilmestyvää hahmoa suojelusenkeliksi ennen kuin pelosta täyttynyt katse huomasi tuntevansa piirteet. Oliko nainen sittenkin viikatemies? Sumeneva mieli ymmärsi vain vähän siitä, mitä seuraavien päivien aikana tapahtui – viiltävä kipu sykki kaikkialla ja nostatti tuskan maun kielelle, muuntui äänteiksi ja rukouksiksi, kunnes kaikki lopulta pimeni. Ruskea katse aukeni seuraavan kerran uudenlaisena ja iäksi muuttuneena vierellä viipyneen enkelin kuiskatessa korvaan nimen, jota kadotukselta pelastettu ja uudelleensyntynyt nuorukainen tästä eteenpäin saisi kantaa. Paris.
Marius ei ollut koskaan edes ohimennen pyöritellyt mielessään yliluonnollisen maailman olemassaoloa ja ehkä siksi muuttunut olemus tuntui alkuun niin vieraalta ja kummalliselta, jopa luonnottomalta, unenomaiseltakin. Kuoleman kielissä kitunut keho oli entistä vahvempi ja hehkui elämää, mutta rintalastan alla veljen kuolemasta saakka ammottanut aukko oli täyttynyt omituisella ja mielipuolisella janolla. Nuorukainen osoittautui hallitsemattomaksi ja yllätti kyltymättömällä verenjanollaan luojansakin – vaan ei muunnettu ollut kuin luojansa tuntiessaan ainoastaan katumusta jokaisen verettömäksi valutetun ruumiin jälkeen, mutta hämmennykselle ei löytynyt oikeaa kanavaa, saati ymmärrystä. Kävi nopeasti selväksi, miten paljon Imperia Acardo nauttikaan kaaoksesta sen kaikissa sävyissä; miten katse kimmelsi seuratessaan vierestä, kun vastaluotu peto repi auki kaulasuonia, maalasi mennessään maan rubiininpunalla ja kylpi hekumassa, jolle ei vertaista löytynyt. Ja miten pohjatonta olikaan se huomio, jota Paris osakseen sai, kuinka sormenpäät viistivät vereen tahriutunutta leukapieltä kuin maailman kauneinta veistosta ja vertaansa vailla olevaa taideteosta, ylpeinä ja omistavina. Maisemat vaihtuivat seuraaviin, mutta luoja oli ja pysyi ja muuttui kohtuuttoman nopeasti koko elämän keskiöksi, jonka ympärillä kaikki pyöri; ehkä tämä oli se tarkoitus, jota nuorukainen oli kaiken aikaa odottanut ja toivonut. Vampyyritarta haluttiin miellyttää kaikin mahdollisin tavoin ja niin kyltymättömällä palolla, ettei millekään muulle jäänyt sijaa, ja mitä enemmän aikaa ohitse kului, sitä merkityksettömämmiksi omat tarpeet muuttuivat – ajatuksilla oli vain yksi raide, luojan nimellä siunattu.
We're shooting the scene where I
swallow your heart
and you make me
spit it up again
swallow your heart
and you make me
spit it up again
I swallow your heart and it crawls
right out of my mouth
right out of my mouth
Samalla avautuivat ovet aivan uudenlaiseen loistoon, jollaista ei koskaan ennen ollut koettu: yltäkylläisiin juhliin, joissa virtasi kaikkea alkoholista oopiumiin ja vereen, saattoi heittäytyä kenen tahansa käsivarsille ja lausua oodin ikuiselle elämälle ja nautinnolle, tanssahdella kunnes jalat eivät enää kantaa jaksaneet ja aamun säteet verhojen raoista sisälle varkain hiipivät. Ei ollut rajoja, saati rajoitteita, ei vaatimuksia tai pakotteita, jotka vuorokausia omakseen olisivat orjuuttaneet – raamit kaikelle antoi ainoastaan mielen oikut ja se, kuinka pitkälle yksilö saattoikaan olla valmis itseään ja ympärillään olevia venyttämään jotain taivaallista kokeakseen. Luojansa luotsaamana Paris oppi vaatimaan haluamansa ja manipuloimaan hellämielisiä typeryksiä, kietomaan itseään hennompia pikkusormensa ympärille, ja miten voittamattomalta olo tuntuikaan, kun muut edessä polvilleen valahtivat sen sijaan, että omaa rankaa olisi tarvinnut kaarelle taivuttaa. Aamun hämärässä ajatukset saattoivat toisinaan laineilla taakse jätetyn perheen pariin arvuuttelemaan sitä, oliko äiti kenties kyynelehtinyt saatuaan tietää, ettei nuorin poika sodasta koskaan takaisin palaisi – jopa kuvittelemaan isän katumuksen ja syyllisyyden alemmas painamat hartiat, kun tämä vihdoin ehkä ymmärsi, että hellyys olisi ollut monin verroin palkitsevampaa kuin nyrkkiin puristetut sormet, jotka vain tummuvia jälkiä vaaleaan ihoon olivat kerta toisensa jälkeen jättäneet. Maallista valuuttaa oli äkkiä enemmän kuin koskaan olisi toivoa edes uskallettu, eikä mikään pyyntö ollut liikaa – Imperia oli salliva ja koreudesta nauttiva, halusi aina elää reunalla tavalla tai toisella, eikä Paris esteeksi koskaan asettunut myötäillessään naisen jokaista oikkua. Toisinaan pintaan kohoavaa ja jo nuorena selkärangan nikamille nakutettua suuremman voiman pelkoa ja katumusta tunnettiin niin voimakkaasti, että nuori vampyyri pelkäsi sen alle jo hukkuvansa, mutta paikalleen pysähtyminen ei koskaan ollut vaihtoehto eikä vierellä seisova puhdasverinen kummallista syyllisyyttä ymmärtänyt pyytäessään luotuaan aina vain syvemmälle sukeltamaan, korvaamaan koetun tuskan uudella nousulla ja hekumalla.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen Euroopassa tuhoaan tekevän maailmansodan tieltä oli päästävä karkuun ja sulauduttava varjoihin, joiden suojista kaikkea saatettiin sivusta seurata kuin teatterinäytöstä. Veriset taistelukentät muistuttivat jo eletystä elämästä, kuolevaisesta ja niin hauraasta, ja ehkä siksi katsetta sivuun huomaamatta käännettiin – toisin kuin luojansa, joka hävityksen jäljistä niin luvattomasti nautti tympääntyen lähinnä siitä, miten kaikki olisi vielä suurempaa ja tuhoisampaa voinut olla. Räikeästä rietastelusta jouduttiin ehkä hetkellisesti luopumaan, mutta kaksikko singahti uuteen nousuun jo 1920-luvulla siirtäessään näyttävän elämäntyylinsä merten taakse Amerikkaan. Perheen ei ollut kuviteltu olevan järin lähellä Imperian epävakaata sydäntä ja siksi tavoitteeksi muovautuva isoveljen etsiminen sai kulmat kohoamaan, eikä Paris voinut mitään syvältä kumpuavalle mustasukkaisuudelle, joka hitaasti sisuksia tutulla tavalla syövytti. Muistot Bastienin menetyksestä kummittelivat kai yhä mielen perukoilla – miten sisarusten väliselle siteelle koskaan vertainen vastus kyettäisi antamaan? Eikä nuorukainen typerä ollut; kyllä tarkkaavainen katse oli huomannut kuinka eroava oli tapa, jolla puhdasverinen oman sukupuolensa edustajia mittasi ja ihaili. Mitä mahdollisuuksia hänellä oli kaiken sen keskellä? Long Island seurapiireineen ja railakkaine juhlineen auttoi upottamaan murheet, ainakin hetkellisesti. Vauraudesta oli ehtinyt jo syntyä omanlaisensa pakkomielle, kun sen oli huomattu avaavan minkä tahansa oven, eikä nuori muunnettu halunnut elää pelkästään muiden armosta heitetyillä tähteillä. Rikkaita ja rahassa kylpeviä riitti silmänkantamattomiin, vain odottamassa ottajaansa – ensimmäinen armottoman viettelyksen uhri oli lapseton ja omaisuutensa ainoa perijä, leskeksi jäänyt kreivitär, jolla leikiteltiin siihen saakka, että mittavista rahavaroista osa omaksi saatiin. Kreivitärtä seurasivat lukuisat muut varakkaat, niin miehet kuin naiset ja pian Paris huomasi olevansa maksullinen seuralainen, milloin minkäkin käsivarren jatkeena mielihyvää yksinäisille jakamassa.
Kaikki eivät suinkaan selvinneet kuolettavasta seurasta hengissä. Imperia näki kaikessa mahdollisuuden kaaokselle ja niin kartanot ja palatsit syttyivät ilmiliekkeihin toistuvien tuhoisien tulipalojen päästessä jopa lehtien otsikoihin – ehkäpä ikävöity velikulta nyt naisen vihdoin huomaisi? Ja niin lopulta kävikin, nopeammin kuin Paris olisi toivonut. Tunteikas jälleennäkeminen sai nuorukaisen vetäytymään kauemmas, purkamaan omia mustanpuhuvia tunteitaan viattomiin, jotka sattuivat tielle vahingon kautta osumaan. Sen sijaan, että olisi pysähtynyt hengittämään ja selvittämään mietteitään, tahri onneton olento kyntensä ja hampaansa uudelleen ja uudelleen vereen jonkinlaisen vapautuksen toivossa – kuolevaisen elämän itsetuhoiset ajatukset olivat kasvaneet ja kehittyneet, muuttuneet sairaalloiseksi tarpeeksi kylvää tuskaa ympäristöön oman ihon sijaan. Käytösmallille saatiin myös vahvistusta: Imperian jakamaton huomio tuntui auringonsäteiltä kaiken pimeyden keskelle langetessaan, kun puhdasverinen luomustaan haltioituneena ihasteli ja aikaansaannosta pehmein sanoin ylisti, olihan Paris jo lähes peilikuvan kaltainen. Paluumatka Eurooppaan nostatti mieltä entisestään, ja mitä pidemmäksi välimatka sisarusten välillä kasvoi, sitä keveämmäksi kantaa muuttui myös sydän. Ympäröivä ihmismaailma eli ja vavahteli finanssikriisin kourissa, mutta sen vaikutukset eivät koskaan nuorta vampyyria suoraan koskettaneet luojan vedellessä hallussaan olevien narujen verkkoa niin taidokkaasti, ettei kiivas elämäntyyli tuntunut osumaa juuri nimeksikään ottavan. Kaksikko päätyi jopa ikuistamaan toisensa sormuksiin, joita kaiken kimalluksen keskellä useammin kuin kerran vaihdettiin – avioparina esiintyminen oli ennen kaikkea käytännöllistä, mutta merkitsi luodulle jotain vielä enemmän.
Toinen maailmansota syttyi hiipien, mutta vaikutti jo alkumetreillä monin verroin tuhoisammalta kuin edeltäjänsä ja tällä kertaa sen verisyydestä osattiin jopa nauttia. Kuolevainen elämä oli muuttunut pelkäksi kaiuksi, jonkun toisen läpikäymäksi kaukaiseksi heijastukseksi eikä Paris enää kokenut yhteenkuuluvuutta ihmisraukkojen ja tienposkille unohtuneiden ruumiiden kanssa. Piittaamaton juhlinta jatkui jatkumistaan sekasorron keskelläkin, joskin ehkä jo reunoistaan tylsistyneenä toisintona kaikesta jo moneen kertaan koetusta kärsineenä – luojan ja luodun suhde oli tiiviimpi kuin koskaan, kieroutunutta ja vinoon kasvanutta symbioosia muistuttava, mutta silti nuorukainen poti kuulumattomuuden tunnetta. Imperia oli jumalolennon kaltainen ja niin valovoimainen, oman elämän kiistaton keskiö ja loputtoman palvonnan kohde, mutta kaikesta siitä saatiin takaisin vain murto-osa, kun puhdasverinen kärkkäine kielineen ja ristiriitaisine ulosanteineen vuorotellen antoi itsestään kaiken ja seuraavassa sekunnissa ei mitään jättäen onnettoman sielun nuolemaan rakkautta muistuttavia murusia lattioiden pinnoilta. Sotavuosien jälkeinen seurapiirien uusi nousu poiki lisää viettelyä ja ihmispoloisilla leikittelyä ja henkilökohtaiseen umpikujaan päätynyt Paris tuskaili turhautuneisuuden kanssa – oliko hän tuomittu iäisyydeksi puhdasverisen tähteitä omikseen metsästämään? Alkukantainen helpotus löytyi vahingon kautta, kun alun perin uudeksi taloudellisen riiston kohteeksi summamutikassa valikoitunut nuorehko miljoonaperijä Leon Maes osoittautuikin miellyttävämmäksi seuraksi kuin nuorukainen oli odottaa edes osannut. Mies täytti jonkin kummallisen tyhjiön, joka oli rintalastan alle ajan saatossa muodostunut ja vain jatkanut kasvuaan – yhteys oli pelkkää fyysisyyttä syvempää ja ensimmäistä kertaa iäisyyteen vampyyri tunsi olevansa tarvittu ja tärkeä, ei vain haluttu ja itsekkäästi omistettu.
Autuaalle onnelle oli kuitenkin asetettu päivämäärä jo sinä samaisena hetkenä, kun katseet olivat toisensa juhlaväen keskellä löytäneet. Todellisuuden salailu ei tuottanut tulosta, eihän Paris lopulta osannut luojalleen tarpeeksi tyydyttävästi valehdella, kun toinen hänet niin läpikotaisin ja päästä varpaisiin tunsi, eikä luotu ollut oikeutettu jakamaan palvontaansa, joka yksinomaan Imperialle kuului. Niinpä Leon kohtasi tuskan täytteisen ja karun loppunsa 1957, puhdasverisen oikeuttaessa tekonsa tietämättömyydellä, eihän luotu ollut koskaan ennen keneenkään peruuttamattomasti kiintynyt – mistä nainen olisi voinut tietää, että tämä yksilö olikin erityinen? Kadotuksen ja menetyksen keskelle muodostui armoton ja ilmiliekkeihin saakka yltyvä riita, jonka verisyys jätti jälkensä molempiin. Paris, joka oli aina kuvitellut olevansa liian heikko koskaan itseään vapaaksi näkymättömästä talutusnuorasta kiskaisemaan, karkasi taakseen katsomatta yön selkään jättäen jälkeensä ainoan henkilön, jonka vuoksi ja armosta sydämen kuviteltiin yhä ylipäätään edes lyövän. Mielen sokaisseesta raivonsekaisesta surusta havahduttiin todellisuuteen vasta paljon myöhemmin, kun yksinäisyyden kylmä avokämmen iskeytyi vasten kasvoja. Ensimmäistä kertaa elämässään muiden huomiolle elävä olento oli täysin vailla minkäänlaista tukirankaa ja käsivarsia, joiden otteeseen olisi saattanut kiemurrella. Kuka hän todella edes oli? Tähän saakka kaikkea oli sävyttänyt sokea halu mielistellä ensin veljeä, sitten luojaa ja lopulta tuoreinta ihastusta, eikä yksikään ollut johtanut haluttuun lopputulokseen – mutta mitä muuta Paris olisi osannut, janonnut ja kaivannut?
Itsesääliin sukellettiin pää edellä aivan kuten oli tehty monta kertaa ennenkin, lohduttomasti ja itsetuhoisesti. Rikki raadeltu sydän upposi loputtomiin lasillisiin kuplivaa, turtui huumausaineiden tuomaan euforiaan, tukehtui silkkilakanoihin ja kuristui vaihtuvien sormien otteeseen – mitä tahansa, kunhan mennyttä, nykyisyyttä tai tulevaa ei tarvinnut ajatella. Yksin oleminen tuntui mahdottomalta ja siksi seuraa oli löydyttävä vuorokauden jokaiselle tunnille minuutille sekunnille; samasta yksinäisyydestä kärsivien rikkaiden ja etuoikeutettujen annettiin repiä rangasta kaiken, minkä irti saivat ja kietoa keho toinen toistaan prameampiin kankaisiin, jotka toivat mukanaan vain ohikiitävän helpotuksen. Ulkopuolisen silmiin Paris kaiketi eli unelmaa, vaan miksei se siltä tuntunut? Mitä lähempänä vuosituhannen loppu häämötti, sitä suuremmaksi muuttui kaipuu takaisin luojan luokse päästä ja itsensä jälleen merkitykselliseksi tuntea. Nuorukainen olisi ollut ikävän ajamana valmis vaikka koko maailman ympäri kääntämään, jos Imperia ei olisi olinpaikkaansa suostunut paljastamaan, mutta lopulta pelkkä sekasorron ja tragedian kylväminen riitti, kyllähän naisen tiedettiin olevan perso vereen tahriutuneille, niin ruumiille kuin tappajille. Elämä palasi urilleen, mutta mikään ei tuntunut täysin samalta kuin vuosikymmeniä sitten. 2000-luvun alku oli pelkkää matelua, mielistelyä ja entistä hävyttömämpää elostelua saaden taakse jätettyjen elottomien olentojen määrän ponnistamaan lähes räjähdysmäisesti tähtitaivaallisiin lukemiin, kun Paris päätyi jälleen purkamaan pahaa oloaan ja epävarmuuttaan muihin samalla huomiota puhdasveriseltä toinen toistaan raaemmilla teoilla kerjäten – ja saaden lopulta nimensä metsästäjien Komitean tappolistalle saakka ikuistumaan.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen Euroopassa tuhoaan tekevän maailmansodan tieltä oli päästävä karkuun ja sulauduttava varjoihin, joiden suojista kaikkea saatettiin sivusta seurata kuin teatterinäytöstä. Veriset taistelukentät muistuttivat jo eletystä elämästä, kuolevaisesta ja niin hauraasta, ja ehkä siksi katsetta sivuun huomaamatta käännettiin – toisin kuin luojansa, joka hävityksen jäljistä niin luvattomasti nautti tympääntyen lähinnä siitä, miten kaikki olisi vielä suurempaa ja tuhoisampaa voinut olla. Räikeästä rietastelusta jouduttiin ehkä hetkellisesti luopumaan, mutta kaksikko singahti uuteen nousuun jo 1920-luvulla siirtäessään näyttävän elämäntyylinsä merten taakse Amerikkaan. Perheen ei ollut kuviteltu olevan järin lähellä Imperian epävakaata sydäntä ja siksi tavoitteeksi muovautuva isoveljen etsiminen sai kulmat kohoamaan, eikä Paris voinut mitään syvältä kumpuavalle mustasukkaisuudelle, joka hitaasti sisuksia tutulla tavalla syövytti. Muistot Bastienin menetyksestä kummittelivat kai yhä mielen perukoilla – miten sisarusten väliselle siteelle koskaan vertainen vastus kyettäisi antamaan? Eikä nuorukainen typerä ollut; kyllä tarkkaavainen katse oli huomannut kuinka eroava oli tapa, jolla puhdasverinen oman sukupuolensa edustajia mittasi ja ihaili. Mitä mahdollisuuksia hänellä oli kaiken sen keskellä? Long Island seurapiireineen ja railakkaine juhlineen auttoi upottamaan murheet, ainakin hetkellisesti. Vauraudesta oli ehtinyt jo syntyä omanlaisensa pakkomielle, kun sen oli huomattu avaavan minkä tahansa oven, eikä nuori muunnettu halunnut elää pelkästään muiden armosta heitetyillä tähteillä. Rikkaita ja rahassa kylpeviä riitti silmänkantamattomiin, vain odottamassa ottajaansa – ensimmäinen armottoman viettelyksen uhri oli lapseton ja omaisuutensa ainoa perijä, leskeksi jäänyt kreivitär, jolla leikiteltiin siihen saakka, että mittavista rahavaroista osa omaksi saatiin. Kreivitärtä seurasivat lukuisat muut varakkaat, niin miehet kuin naiset ja pian Paris huomasi olevansa maksullinen seuralainen, milloin minkäkin käsivarren jatkeena mielihyvää yksinäisille jakamassa.
Kaikki eivät suinkaan selvinneet kuolettavasta seurasta hengissä. Imperia näki kaikessa mahdollisuuden kaaokselle ja niin kartanot ja palatsit syttyivät ilmiliekkeihin toistuvien tuhoisien tulipalojen päästessä jopa lehtien otsikoihin – ehkäpä ikävöity velikulta nyt naisen vihdoin huomaisi? Ja niin lopulta kävikin, nopeammin kuin Paris olisi toivonut. Tunteikas jälleennäkeminen sai nuorukaisen vetäytymään kauemmas, purkamaan omia mustanpuhuvia tunteitaan viattomiin, jotka sattuivat tielle vahingon kautta osumaan. Sen sijaan, että olisi pysähtynyt hengittämään ja selvittämään mietteitään, tahri onneton olento kyntensä ja hampaansa uudelleen ja uudelleen vereen jonkinlaisen vapautuksen toivossa – kuolevaisen elämän itsetuhoiset ajatukset olivat kasvaneet ja kehittyneet, muuttuneet sairaalloiseksi tarpeeksi kylvää tuskaa ympäristöön oman ihon sijaan. Käytösmallille saatiin myös vahvistusta: Imperian jakamaton huomio tuntui auringonsäteiltä kaiken pimeyden keskelle langetessaan, kun puhdasverinen luomustaan haltioituneena ihasteli ja aikaansaannosta pehmein sanoin ylisti, olihan Paris jo lähes peilikuvan kaltainen. Paluumatka Eurooppaan nostatti mieltä entisestään, ja mitä pidemmäksi välimatka sisarusten välillä kasvoi, sitä keveämmäksi kantaa muuttui myös sydän. Ympäröivä ihmismaailma eli ja vavahteli finanssikriisin kourissa, mutta sen vaikutukset eivät koskaan nuorta vampyyria suoraan koskettaneet luojan vedellessä hallussaan olevien narujen verkkoa niin taidokkaasti, ettei kiivas elämäntyyli tuntunut osumaa juuri nimeksikään ottavan. Kaksikko päätyi jopa ikuistamaan toisensa sormuksiin, joita kaiken kimalluksen keskellä useammin kuin kerran vaihdettiin – avioparina esiintyminen oli ennen kaikkea käytännöllistä, mutta merkitsi luodulle jotain vielä enemmän.
You swallow my heart and flee but
I want it back now, baby
I want it back
I want it back now, baby
I want it back
Toinen maailmansota syttyi hiipien, mutta vaikutti jo alkumetreillä monin verroin tuhoisammalta kuin edeltäjänsä ja tällä kertaa sen verisyydestä osattiin jopa nauttia. Kuolevainen elämä oli muuttunut pelkäksi kaiuksi, jonkun toisen läpikäymäksi kaukaiseksi heijastukseksi eikä Paris enää kokenut yhteenkuuluvuutta ihmisraukkojen ja tienposkille unohtuneiden ruumiiden kanssa. Piittaamaton juhlinta jatkui jatkumistaan sekasorron keskelläkin, joskin ehkä jo reunoistaan tylsistyneenä toisintona kaikesta jo moneen kertaan koetusta kärsineenä – luojan ja luodun suhde oli tiiviimpi kuin koskaan, kieroutunutta ja vinoon kasvanutta symbioosia muistuttava, mutta silti nuorukainen poti kuulumattomuuden tunnetta. Imperia oli jumalolennon kaltainen ja niin valovoimainen, oman elämän kiistaton keskiö ja loputtoman palvonnan kohde, mutta kaikesta siitä saatiin takaisin vain murto-osa, kun puhdasverinen kärkkäine kielineen ja ristiriitaisine ulosanteineen vuorotellen antoi itsestään kaiken ja seuraavassa sekunnissa ei mitään jättäen onnettoman sielun nuolemaan rakkautta muistuttavia murusia lattioiden pinnoilta. Sotavuosien jälkeinen seurapiirien uusi nousu poiki lisää viettelyä ja ihmispoloisilla leikittelyä ja henkilökohtaiseen umpikujaan päätynyt Paris tuskaili turhautuneisuuden kanssa – oliko hän tuomittu iäisyydeksi puhdasverisen tähteitä omikseen metsästämään? Alkukantainen helpotus löytyi vahingon kautta, kun alun perin uudeksi taloudellisen riiston kohteeksi summamutikassa valikoitunut nuorehko miljoonaperijä Leon Maes osoittautuikin miellyttävämmäksi seuraksi kuin nuorukainen oli odottaa edes osannut. Mies täytti jonkin kummallisen tyhjiön, joka oli rintalastan alle ajan saatossa muodostunut ja vain jatkanut kasvuaan – yhteys oli pelkkää fyysisyyttä syvempää ja ensimmäistä kertaa iäisyyteen vampyyri tunsi olevansa tarvittu ja tärkeä, ei vain haluttu ja itsekkäästi omistettu.
Autuaalle onnelle oli kuitenkin asetettu päivämäärä jo sinä samaisena hetkenä, kun katseet olivat toisensa juhlaväen keskellä löytäneet. Todellisuuden salailu ei tuottanut tulosta, eihän Paris lopulta osannut luojalleen tarpeeksi tyydyttävästi valehdella, kun toinen hänet niin läpikotaisin ja päästä varpaisiin tunsi, eikä luotu ollut oikeutettu jakamaan palvontaansa, joka yksinomaan Imperialle kuului. Niinpä Leon kohtasi tuskan täytteisen ja karun loppunsa 1957, puhdasverisen oikeuttaessa tekonsa tietämättömyydellä, eihän luotu ollut koskaan ennen keneenkään peruuttamattomasti kiintynyt – mistä nainen olisi voinut tietää, että tämä yksilö olikin erityinen? Kadotuksen ja menetyksen keskelle muodostui armoton ja ilmiliekkeihin saakka yltyvä riita, jonka verisyys jätti jälkensä molempiin. Paris, joka oli aina kuvitellut olevansa liian heikko koskaan itseään vapaaksi näkymättömästä talutusnuorasta kiskaisemaan, karkasi taakseen katsomatta yön selkään jättäen jälkeensä ainoan henkilön, jonka vuoksi ja armosta sydämen kuviteltiin yhä ylipäätään edes lyövän. Mielen sokaisseesta raivonsekaisesta surusta havahduttiin todellisuuteen vasta paljon myöhemmin, kun yksinäisyyden kylmä avokämmen iskeytyi vasten kasvoja. Ensimmäistä kertaa elämässään muiden huomiolle elävä olento oli täysin vailla minkäänlaista tukirankaa ja käsivarsia, joiden otteeseen olisi saattanut kiemurrella. Kuka hän todella edes oli? Tähän saakka kaikkea oli sävyttänyt sokea halu mielistellä ensin veljeä, sitten luojaa ja lopulta tuoreinta ihastusta, eikä yksikään ollut johtanut haluttuun lopputulokseen – mutta mitä muuta Paris olisi osannut, janonnut ja kaivannut?
Itsesääliin sukellettiin pää edellä aivan kuten oli tehty monta kertaa ennenkin, lohduttomasti ja itsetuhoisesti. Rikki raadeltu sydän upposi loputtomiin lasillisiin kuplivaa, turtui huumausaineiden tuomaan euforiaan, tukehtui silkkilakanoihin ja kuristui vaihtuvien sormien otteeseen – mitä tahansa, kunhan mennyttä, nykyisyyttä tai tulevaa ei tarvinnut ajatella. Yksin oleminen tuntui mahdottomalta ja siksi seuraa oli löydyttävä vuorokauden jokaiselle tunnille minuutille sekunnille; samasta yksinäisyydestä kärsivien rikkaiden ja etuoikeutettujen annettiin repiä rangasta kaiken, minkä irti saivat ja kietoa keho toinen toistaan prameampiin kankaisiin, jotka toivat mukanaan vain ohikiitävän helpotuksen. Ulkopuolisen silmiin Paris kaiketi eli unelmaa, vaan miksei se siltä tuntunut? Mitä lähempänä vuosituhannen loppu häämötti, sitä suuremmaksi muuttui kaipuu takaisin luojan luokse päästä ja itsensä jälleen merkitykselliseksi tuntea. Nuorukainen olisi ollut ikävän ajamana valmis vaikka koko maailman ympäri kääntämään, jos Imperia ei olisi olinpaikkaansa suostunut paljastamaan, mutta lopulta pelkkä sekasorron ja tragedian kylväminen riitti, kyllähän naisen tiedettiin olevan perso vereen tahriutuneille, niin ruumiille kuin tappajille. Elämä palasi urilleen, mutta mikään ei tuntunut täysin samalta kuin vuosikymmeniä sitten. 2000-luvun alku oli pelkkää matelua, mielistelyä ja entistä hävyttömämpää elostelua saaden taakse jätettyjen elottomien olentojen määrän ponnistamaan lähes räjähdysmäisesti tähtitaivaallisiin lukemiin, kun Paris päätyi jälleen purkamaan pahaa oloaan ja epävarmuuttaan muihin samalla huomiota puhdasveriseltä toinen toistaan raaemmilla teoilla kerjäten – ja saaden lopulta nimensä metsästäjien Komitean tappolistalle saakka ikuistumaan.
You swallow matches and
suddenly I’m yelling
strike me! strike anywhere!
suddenly I’m yelling
strike me! strike anywhere!
I swear, I end up feeling empty,
like you’ve taken something out of me,
and I have to search my body for the scars, thinking
like you’ve taken something out of me,
and I have to search my body for the scars, thinking
Did She find that
one last tender place
to sink her teeth in?
one last tender place
to sink her teeth in?
persoona
On toisinaan vaikeaa kuvitella, että ikuisesta elämästään hävyttömällä tavalla nauttiva olento olisi koskaan mitään muuta kuin kuolematon edes hetken verran ollut, aivan kuin Paris olisi alun perin tähän kehoon ja tätä uutta tarkoitusta varten syntynyt. Se hyväuskoinen, aavistuksen kömpelö ja ujoksikin nimitettävissä oleva ihmispoika, joka ei uskaltanut katsoa taivaanrantaa kauemmas, saati unelmoida mistään suuremmasta kuin mitä jo valmiiksi otteessa piteli, tuntuu hukkuneen maailman meriin iäisyys sitten – kai osa siitä kuoli jo luotiin, jonka oli tarkoitus henki lopullisesti Sedanissa viedä. Kerran viaton sisin hehkuu nyt väkevää halua, elinvoimaa ja ehdotonta läsnäoloa nälkäisenä huomiolle kuin olisi sen eteen valmis mitä tahansa tekemään odottamatta muiden luokse saapuvan hyökätessään varmistamaan, ettei mikään tielle osunut mahdollisuus ehdi ohitse vahingossakaan lipua. Niin tutut kuin tuntemattomat saavat osansa loputtomasta energiasta ja elämänjanosta, joka pyrkii esiin arastelematta ja roihuten jättäen kuitenkin jälkeensä kylmiä pintoja ja yhtä viileänä hohkavia sydämiä. Kimmeltävä ja pramea ulkokuori ei tunnu ensivaikutelmalla läpäisemättömältä ja Paris on kaikkea muuta kuin vaikeasti lähestyttävä kiitos ylitsepursuavan elehdinnän ja ehkä liiankin näppärän kielen, joka osaa täyttää syntyvät hiljaisuudet niin merkityksettömällä sanahelinällä kuin tähdellisemmillä huomioilla tarjotessaan aina jotain mihin tarttua. Silti jokin tuntuu usein puuttuvan tai olevan aavistuksen vinossa, omituisessa epäharmoniassa, pienen äänen kuiskiessa viisaimpien ja tarkkasilmäisimpien korvanjuurella olemaan varuillaan.
Ne, joiden elämänlankaa Paris on joskus koskettanut – ehkä jopa ohimennen – luonnehtivat häntä mieluusti pinnalliseksi ja sisältä ontoksi tyhjiöksi, jolla tuskin on mitään tähdellistä annettavaa kaiken varastamansa tilalle, kuin maanpinnalla tanssahteleva olento ei sielua lainkaan omistaisi ja siksi elinvoimaa muilta itselleen imee. Ailahteleva vampyyri muistuttaa kaiketi joidenkin silmissä käärmettä kaikessa selkärangattomuudessaan luodessaan nahkaansa uudelleen ja uudelleen seurasta riippuvaisena ja kykenemättömänä pysymään muuttumattomana. Voimakas tarve hyväksynnälle ja kuuluvuudentunteelle leimaa persoonaa vampyyrin ollessa valmis tekemään ja olemaan mitä tahansa, mikäli se jollain tavalla hänet lähemmäs muita työntää. Sisuksissa ammottaa tyhjyyttään huutava aukko, jota Paris täyttää kaikella ulkoa saatavalla sen sijaan, että yrittäisi sen reunoja umpeen itse tikata – ylpeys ei hartialinjaa juuri pakota, eikä mies koe ongelmaksi madella, rukoilla ja manipuloida saadakseen haluamansa. Kaikesta huolimatta mieli on varsin mustavalkoinen ja miellytyshalu kohdistuu kaikessa järjettömässä loputtomuudessaan vain niihin, jotka pakkomielteeksi ovat tavalla tai toisella muodostuneet. Välinpitämättömyys kaikkeen itsestä irralliseksi koettuun on aivan yhtä pohjatonta eikä näennäisesti vajavainen empatiakyky ole kyvykäs levittäytymään kovin kauas heijastellessaan vain itsekkäistä lähtökohdista kumpuavia tunteita – tai niin vähäverinen ainakin itselleen uskottelee. Huomion ja energian kohdistaminen on ennen kaikkea pakonomaista ja aina yhteen kerrallaan keskittyvää ja Paris on valmis antamaan itsestään kaikki viimeistä pisaraa myöten. Tarve omistaa kasvaa helposti rajat ylittäväksi ja hallitsemattomaksi epätoivoksi, kun samaa odotetaan vastalahjaksi toistuvasti vääriltä henkilöiltä ja tilanteissa, joissa se ei ole koskaan mahdollista ollut.
Miehen maailmankuva on aina ollut kapea eikä ole järin laajaksi muuntumisenkaan jälkeen kasvanut. Omassa kuplassa eläminen on antanut oikeutuksen monille asioille ja teoille moraalin ollessa häilyvä käsite, eikä suoraselkäinen rehellisyys tai peräänantamaton periaatekeskeisyys istu olemukseen. Äkkipikaisuus ja impulsiivisuus ovat puolestaan saaneet lisää vahvistusta ympäristöstä, kun niiden toimivuuteen on luojan seurassa ehdollistuttu: mitä suurempi ja yllätyksellisempi räjähdys, sitä hyväksyvämpi vastaanotto. Tunteisiin ja tunnereaktioihin pohjaava toiminta on arvaamatonta, eikä kulje ennalta määriteltyjä polkuja pitkin – ennakoiminen on miltei mahdotonta, kun yllykkeiden ohjaama olento uhmaa johdonmukaisen ajattelun lakeja toinen toistaan omituisemmilla päättelyketjuilla ja reaktioilla. Mielialojen toisinaan rajutkin vaihtelut ovat suoria johdannaisia ympäristöstä ja muiden reaktioista, joko positiivisesta vahvistuksesta lisää energiaa ottavia tai negatiivisesta vastineesta hallitsemattomasti räjähtäviä, vain harvoin hiljaa hiipuen kuolevia. Suuttumus ei jää pelkäksi sisältä nakertavaksi turhautuneisuudeksi vaan leimahtaa hetkessä liekkimereksi saaden viimeisetkin veteen piirretyt rajat haihtumaan Parisin ollessa ilmaisultaan arkailemattoman fyysinen ja purkaessa tunteensa niin elottomiin kuin elollisiin kahta kertaa miettimättä. Katumus nousee jälkikäteen pintaan useammin kuin vampyyri koskaan suostuu myöntämään, ja erityisesti silloin, kun purkauksen seuraamukset eivät ole itselle mieluisia miltei lapsekkaan harmistuksen tuntuessa rinnalla häpeän poltteena. Tekojen ja virheiden jälkiseuraamuksien käsittely on onnetonta ja vajavaista ja niitä yritetään usein paikata pinnallisin metodein aivan kuin laastari avohaavan päällä jonkin ihmeen kautta saisi vuodon tyrehtymään. Intensiivinen persoona tarrautuu kokemiinsa vääryyksiin kiinni kynsin ja hampain, eikä ole kykeneväinen unohtamaan kerran sydäntä viiltänyttä karvautta kylpiessään ylimitoitetut raamit saavassa katkeruudessa, kunnes tunteista ja ajatuksista muovautuu kostonhimoinen pakkomielle, joka ei tyydyty ennen kuin on haluamansa saanut – tai uuden ja voimakkaamman ärsykkeen tiellä suuntaansa vaihtanut.
Parhaimmillaan Paris on poikkeuksetta sosiaalisissa tilanteissa, jotka noudattavat pinnallista rankaa. Kirjava ja sävähdyttävä ulosanti saa muut helposti ihastumaan, kun kieli taipuu ties millaisille mutkille ja eläviltä tuntuviin kertomuksiin, joita aina mielellään väritetään realismin tuntuessa liian harmaalta. Toisin kuin ehkä kuvitella saattaisi, vampyyrilla on taipumus kertoa totuus kuin totuus kirkkain silmin ja täysin häpeilemättä ilman, että sitä kysymyksin tarvitsee anella. Pinteestä pelastava räiskyvä ja estoton huumori saadaan istumaan mihin tahansa tilanteeseen eikä Paris varo sanojaan tai lipsautuksiaan huvitellessaan niin omalla kuin muiden kustannuksella. Mies yrittää karkottaa liiallisen vakavuuden parhaan taitonsa mukaan, mikä saa hänet usein vaikuttamaan välinpitämättömältä ja piittaamattomalta ympärillään olevien huolista, vaikka todellisuudessa synkkyys ei ole omaan tyhjyyden kuiluunsa ajoittain vajoavalle kaukainen käsite. Vuoristorataa muistuttava tunne-elämä aiheuttaa jatkuvasti jyrkkiä nousuja, joiden aikana koko maailma näyttää paistattelevan miljoonissa eri väreissä, mutta nousuja seuraa aina väistämättä aivan yhtä raju lasku, joka syöksee epävakaan mielen suoraan kuilun pohjalle. Ihmiselämässä suurta osaa näytellyt itsetuhoisuus on ajan saatossa kääntynyt ulkoiseksi ja ympärillä oleviin kohdistuvaksi, kun Imperia ehdollisti riutuvan sielun saamaan tyydytyksensä mieluummin muiden raahaamisesta mukanaan syvyyksiin. Näinä hetkinä omia valintoja ja elämänlaatua kyseenalaistetaan rankimmin, kyllähän Paris tiedostaa itsekin olevansa hukassa kuin tuuliajolle avomerellä ajautunut lautta. Itsesäälistä riuhdotaan lopulta aina väkivalloin irti vampyyrin syöksyessä suoraan vellomisen jälkeiseen maniaan, joka näyttäytyy ylitsevuotavana itsevarmuutena, estottomuutena ja piittaamattomuutena, ja sosiaalisista suhteista tulee jälleen kaiken keskiö, kun vähäverinen etsii tuntemalleen tyhjyydelle parannuskeinoa huomion avulla samalla koko itseään toistavan noidankehän alusta aloittaen.
Paris ei ole koskaan ollut erityisen tarkka seurastaan, saati ennakkoluuloinen lähelleen eksyviä kohtaan – kai jossain sielun sopuloissa edelleen asustava naiivius ulottuu syvemmälle kuin kuvitella saattaisi. Rajojen, niin omien kuin muiden, hahmottaminen taas tuntuu vaivalloiselta osoittautuen silti kerta toisensa jälkeen kompastuskiveksi, kun mieli ei kykene erottamaan kieltoja, käskyjä tai pyyntöjä toisistaan kuvitellessaan, että jokaisen taakse piiloutuu jokin sanomatta jätetty merkitys. Vaihtuvia mielenkiinnonkohteita hemmotellaan kyltymättömällä palolla ja toisinaan Paris uskottelee itselleen tietävänsä muita paremmin sen, mikä milloinkin on toivottua ja kaivattua pysähtymisen ja kuuntelemisen ollessa ehdottomia haasteita levottomalle sielulle. Samalla omien todellisten tarpeiden tunnistaminen ja hahmottaminen on tuskallisen vaikeaa ja ulkoa tuleville mielipiteille, näkemyksille ja ehdotelmille annetaan aivan liikaa painoarvoa jopa siihen pisteeseen saakka, että persoona alkaa muovaamaan itseään niiden kaltaiseksi. Vampyyri on naurettavan helppo syöstä minkä tahansa kuilun reunalle ja yllyttää hyppäämään – elämyshakuisuus kumpuaa tarpeesta aina kokea jotain säväyttävää. Paris pitää kuolematonta elämää suuressa arvossa, mutta siitä huolimatta toisinaan vastaan saapuu hetkiä, joina ihmiselämää kaivataan lähes haikeasti. Terävä mieli kykenee erottamaan tapahtuneet muutokset luonteessa ja tiedostaa, miten paljon pehmeyttä on vuosien kuluessa karannut liitosten välistä ja kuinka nykyinen persoona muistuttaa lähinnä tilkkutäkkiä kaikkine yhteen liimattuine ja muilta varastettuine siivuineen ja piirteineen. Riippuvuussuhde luojaan on muovautunut vuosien varrella lähes sairaalloisen tiiviiksi: missä oma olemus loppuu ja Imperian alkaa? Irti päästäminen on sula mahdottomuus, asustaahan kaiken pakkomielteisyyden alla myös vahva lojaliteetti, joka ei salli miestä itselle tärkeitä hylkäämään. Silti Paris kaipaa jotain omaksi kutsuttavaa niin kiivaasti, että se tuntuu toisinaan fyysiseltä kivulta, eikä syvälle kaikkien kerrosten alle haudattu herkkyys ole yrityksistä huolimatta suostunut kokonaan katoamaan.
but I think I’d rather keep
the bullet this time
It’s mine
you can’t have it, see,
I’m not giving it up
the bullet this time
It’s mine
you can’t have it, see,
I’m not giving it up
ulkonäkö
Jos lapsekkaasta nuoruudestaan vain hädin tuskin irti pyristelemään ehtineeseen Mariukseen sattui ennen muutosta törmäämään, kuvailtiin ihmispoikaa lähinnä viattomalla tavalla silmää miellyttäväksi ja suloiseksi, ennen kaikkea harmittomaksi – kaipa pehmeä ja naiivi luonne puski lävitse piirteistä ja eleistä. Aavistuksen verran liian solakka keho oli hontelo ja kaurismainen omituisine kulmineen ja pitkine raajoineen, yleisilme aina enemmän tekemisestä sotkeentunut kuin huoliteltu aivan kuin käytössä ei olisi ollut tarpeeksi aikaa peiliin katsomiselle. Ulkonäkö oli vain vaivoin asia, joka nuorukaista kiinnosti; maalaistilan arjessa turhalle pinnallisuudelle ei ollut sijaa eikä tarvetta, eikä raameja peittävien kuluneiden kankaiden tilalle ollut rahaa uusia ja koreampia ostaa – ja jos olikin, eivät ne puhtaina, saati ehjinä kauaa pysyä ehtineet. Huulille herkästi kohoava hymy sulatti vanhempien sydämet, mutta ei välttämättä ollut omiaan herättämään palavia tunteita oman ikäisten keskuudessa – siitä uupui särmä, viekkaudesta kielivä pilke, jota yli pehmeyden niin herkästi vaalitaan. Samat raamit ovat ehkä muutoksen jälkeen pysyneet paikallaan, mutta silti kaikki tuntuu muuttuneen, kuin molekyylit olisivat toisin itsensä järjestäneet. Nykyään itsetietoinen olemus huokuu varmuutta ja viehätysvoimaa kuplien elämää – 186 senttimetrin korkeuteen kohoava vartalo kantaa ryhtinsä poikkeuksetta mallikkaasti ja raajat löytävät paikkansa luonnollisesti samalla, kun lähes huomaamattomat eleet korostavat sulavaa liikehdintää entisestään. Hontelo rakenne on muovautunut jänteväksi ja kestävämmäksi menettämättä kuitenkaan luontaista solakkuutta, joka kaikkea määrittää. Kasvojen pehmeissä piirteissä on ripaus rosoa, selittämätöntä veistoksellisuutta, jota vampyyri käyttää värähtämättä hyväksi tilanteen tullen etenkin ihmisillä leikitellessään ja itselleen ominaisesti valokiilaa etsiessään hävyttömän persoonan nauttiessa kaikesta saamastaan huomiosta. Ovaalinmuotoisten kasvojen kulmikkuus korostuu leveissä leukapielissä ja terävässä leuassa, joiden asettamaa symmetriaa vahva luusto, kapea ja pitkä nenä, korkeat kulmat ja leveä otsa jäljittelevät. Vaalea iho on puolestaan luontaiselta sävyltään aavistuksen keskivertoa lämpimämpi ja ehkä siksi paljastaa pintaansa saamat haalistuneet arvet ja viillot herkemmin; kasvojen ainoa näkyvä virhe onkin oikean posken reunalla häilyvä vanha arpi, jolla on oma muistijälkensä.
Luontaista tummuutta on joskus vuosien aikana yritetty keinotekoisesti vaalentaa, mutta sen turvaan on taas palattu takaisin – muotoillut kulmat kohoavat elävästi ilmeiden mukana eivätkä jätä alleen pikimustien ripsien reunustamia pähkinänruskeita sielunpeilejä, jotka tuntuvat alati pilkehtivän. Suupielet kaartuvat aavistuksen ylemmäs luoden ilmeeseen lisää pehmeyttä, joka ei aina välttämättä ole kaivattua; hymyyn hetkessä sulava suu paljastaa myös herkästi valkean hammasrivistön, mikä kaiketi on omiaan muovaamaan vampyyrista muiden mieliin miellyttävän ja avoimen kuvan aivan kuin pinnan alla ei mitään petollista piiloteltaisi. Piirteitä reunustavat karheat suortuvat kaartuvat luonnostaan laineille ja asettuvat helposti haluttuihin tyyleihin, ja niitä on vuosikymmenten aikana leikattu ja suittu lyhyemmälle mallille sitten taas pidemmäksi kasvatettu, mutta nykyään kiharat ovat kaiketi kuvailtavissa keskimittaisiksi; ne työnnetään yleensä taaemmas ilmavaksi kaaokseksi eikä Paris turhaan kursastele hoitotuotteissa tai muotogeelissä. Olemus halutaan poikkeuksetta pitää huoliteltuna ja siksi mies käyttää peilin ääressä huomattava määrä aikaa pinnallisuuttaan ruokkien. Elämänvaiheilla ja mielenliikkeillä on jo pitkään ollut taipumus heijastua ulkonäköön ja siihen, millaiseksi vampyyri itsensä milloinkin muovaa – mitä suurempi kriisi, sitä suurempi muutos, kunnes sisäinen rauha taas saadaan takaisin. Samankaltaisia impulssien ajamia päätöksiä ovat myös olleet ihoon vuosien aikana ikuistetut tatuoinnit, joita on kertynyt jo kiitettävä määrä eri puolille ylävartaloa ja käsivarsia, niin pieniä kuin suurempia, eikä Paris enää pidä niiden määrästä edes lukua. Molemmilta korvanlehdiltä löytyy lävistykset ja niissä pidettävät korut ovat lähes poikkeuksetta eripariset; ehkä silkasta päättämättömyydestä, ehkä symmetristä yleisilmettä rikki repiäkseen. Vampyyri on vuosikymmenten lävitse suosinut parfyymeissaan maanläheisiä tummia ja täyteläisiä, mutta makeita aromeja Damaskinruusun, neilikan ja agaripuun ollessa erityisiä suosikkeja, yhdisteleväthän ne aistikkaasti maskuliinista ja feminiinistä vaikutelmaa. 2011 lähtien Jo Malonen Velvet Rose & Oud -tuoksu on näytellyt nimikkotuoksun roolia löytyen poikkeuksetta hyllystä.
Tyylitaju on vuosikymmenten aikana muovautunut varsin pettämättömäksi kaikessa räikeydessään, eikä vampyyri ole yksi hillitsemään mielitekojaan vaatekertoja valitessaan. Pitkä ja virtaviivainen keho on helppo vaatetettava ja näyttää poikkeuksetta hyvältä missä tahansa kankaissa, mutta estoton elämäntyyli on tehnyt vampyyrista nirson sekä person kimallukselle. Paris janoaa räikeitä värejä, kirkkaita sävyjä toisiinsa yhdisteltyinä, eläinprinttejä, ruutua ja raitaa, kimmeltävää kultaa ja jalokiviä – mikään ei ole suuruudesta nauttivalle liikaa. Omituiset linjat ja leikkaukset tuntuvat enemmän omilta kuin klassiset ja aikaan jämähtäneet vastineet, ja ilmavat ja liikkeitä näyttävästi myötäilevät luomukset herättävät usein mielenkiinnon, mutta samaa aikaa omaa siluettia ei myöskään pelätä esitellä – paidat ovat syvään uurrettuja, puvuntakit toisinaan harteilla ilman paitaa laisinkaan, kun taas kauluspaidat miltei poikkeuksetta vain puoliksi napitettuina. Ei liene salaisuus, että tyyli ratsastaa seksuaalisuuden aallolla ja on toisinaan jopa liioitellun provosoiva ja huomiota herättävä, eihän Paris itseään tai halujaan häpeile. Juhlia tai suurempia tapahtumia ei tarvita tekosyyksi sille, että kehon kaaret prameuteen kiedotaan ja luojaltaan oppineena mies nauttii sävähdyttämisestä, ylipukeutumisesta ja katseiden vetämisestä puoleensa magneetin lailla. Vaatekaapin sisus koostuu mittatilauksena teetetyistä puvuista ja kokonaisuuksista, maltaita maksaneista silkkipaidoista ja loputtomasta määrästä kenkiä, koruja, mitä tahansa kiiltävää ja mahtipontista. Sormukset sujahtavat pitkiin ja kapeisiin sormiin miltei huomaamatta, mutta yksi niistä pysyy aina paikallaan symbolina siitä, miten oma sydän tulee kaiketi aina Imperia Acardolle kuulumaan: sen sisäpinnalle on jopa kaiverrutettu nimi ja teksti ikuisesti sinun ranskaksi, omalla äidinkielellä. Asusteet vaihtelevat mielialojen mukana eivätkä noudata muuta kuin oikukkaiden ajatusten omaa kaavaa.
Paris haluaisi kuvailla itseään sulavaksi, mutta todellisuudessa viehkeys on lähinnä opeteltua ja pintaan liimattua; synnynnäinen koordinaatiokyvyn olemattomuus puskee toisinaan edelleen esille kaiken muun lävitse ja saa varmoiksi itsensä naamioineet askeleet horjumaan varsinkin kasvoille asetellun naamion rakoillessa. Kiillotettu olemus hehkuu kontrollia ja hillittyä hallintaa terävin ja ilmavin liikkein, ja dramatiikalle ja vauhdille elävä olento on omaksunut huomattavan määrän maneereistaan luojaltaan – ehkä siksi kaikessa yhdistyy tasapainoinen määrä niin maskuliinisia kuin feminiinisiä piirteitä. Ylitsevuotava fyysisyys ei ole aina kuulunut tapoihin tai ollut ominaista, olihan Paris entisessä elämässään varsin yksinkertainen ja huomaamaton ripauksella huolimattomuutta, mutta yltäkylläisyys ja seurapiirielämä ovat kasvattaneet persoonaa ja tuoneet eleisiin ja ilmeisiin uusia sävyjä, silmäniskuja, liioiteltuja kulmakohoja ja harkittuja kielen liikkeitä, kun huulet viekoittelevasti raolleen avautuvat huomiota kerjäten. Suuremmassa seurassa Paris on usein räväkkä, kahden kesken taas yllättävän pienieleinen herättäen ristiriitaisia tunteita kanssaeläjissään. Henkilökohtainen tila luokitellaan vähäpätöiseksi eikä vampyyri epäröi tanssahdella muiden tilaan ja hiipiä huomaamatta aivan viereen, kunnes iho kaltaistaan koskettaa tai hengitys hyväilee paljaan niskan nikamia – röyhkeyden tiedetään yllyttävän esiin reaktioita, joita ei muuten saataisi, ja ehkä juuri siksi mies näytelmästään niin nauttii.
and with this bullet lodged in my chest,
covered with your name
I will turn myself into a gun, because
it’s all I have
covered with your name
I will turn myself into a gun, because
it’s all I have
because I’m
hungry and hollow
and just want something
to call my own
hungry and hollow
and just want something
to call my own
nippelitiedot
Horoskoopilta kalat / Puheääni
- Nimi Paris sai inspiraationsa kreikkalaisesta mytologiasta, itsensä Troijan kuninkaan Priamoksen pojasta ironiaa jäljitellen – perheensä hylkäämä ja tapettavaksi määrätty, silti kaikista vastoinkäymisistä huolimatta selviytyjä, joka aiheutti suuren sodan myöhemmillä teoillaan. Kielitieteet julistavat Parisin viisaiden kiveksi, myyttien alkemian materiaaliksi, jolla on voima muuttaa alkuaineita kullaksi ollen samalla elämän eliksiirin ehtymätön lähde, joka tekee haltijastaan kuolemattoman. Sukunimen virkaa jäljittelevä Astra juontaa puolestaan juurensa latinasta, karkealta käännökseltään 'tähdistä oleva' tai 'tähtien tähti', ja niinpä koko nimi on merkitykseltään varsin ylitsevuotava julistaessaan kantajansa taivaalliseksi, joksikin toivoa tuovaksi ja suuntaa näyttäväksi.
- Puhuu äidinkielenään ranskaa, mutta on oppinut vuosien saatossa muutaman muunkin kielen. Yleisimmässä käytössä ovat italia ja englanti, joita molempia lausutaan lähes natiivin elkein vampyyrin kyetessä käymään keskustelua myös venäjäksi ja saksaksi. Synnynnäinen ja kohtalaisen täyteläinen aksentti puskee pintaan etenkin silloin, kun käytetty kieli ei ole täysin tuttu; tietyt vahvat fraasit ja kiroukset manataan poikkeuksetta aina ranskaksi ja Paris on myös taipuvainen käyttämään äidinkieltään yllätykselliset raamit saavissa tilanteissa.
- Omistaa kaksi asuntoa, toisen Pariisissa ja toisen Lontoossa. Lontoon hulppea kattohuoneisto on varsin vaikuttava näky miehen vuorattua sen ylettömällä materialla, eikä Pariisin keskustan kaupunkiasuntokaan kovin paljon kalpeammaksi jää.
- Alkoholi ja huumeet ovat kuuluneet elämään varsin tiiviisti jo vuosikymmenten ajan eikä niiden käyttöä pidetä ongelmallisena, päinvastoin. Räävittömän hedonistinen ja materialistinen elämäntyyli on suurimmaksi osaksi opittu luojalta ja sitä kohtaan on vuosien aikana muotoutunut voimakas, joskin miltei pakkomielteinen, kiintymyssuhde. Sekakäyttö värittää päiviä ja öitä, muovaa tilanteesta kuin tilanteesta paremman ja tekee valmiiksi estottomasta olemuksesta entistä räväkämmän.
- Vaikka työ näyttelijänä on mahdollistanut mittavat tulot kiitos saippuaoopperan suuren suosion Ranskassa, ei Paris ole täysin luopunut elämästään seuralaisena. Sivubisnestä harjoitetaan kuitenkin lähinnä Lontoossa kausien kuvausten väleissä, eikä mies ole enää yhtä aktiivinen kuin aiemmin. Vakioasiakkaiksi on muotoutunut muutama vanhempi ja varakkaampi rouva, mutta toisinaan vampyyri viihdyttää itseään nuoremmilla miehillä kaiketi toisenlaista huumaa etsien.
- Harrastuksia on kertynyt loputon määrä, mutta suurimmaks ihastukseksi ovat jo pitkään lukeutuneet urheiluautot ja niiden mukanaan tuoma vauhdin huuma. Ei liene yllätys, että Paris on eksynyt kilpa-ajamisen pariin; laillisten kisojen sijasta kaasua painetaan toisinaan laittomissa kaupunkiajoissa, joita järjestetään ympäri Eurooppaa, mikäli vain tietää mistä etsiä.
I'm walking around
with this
bullet
inside me
cause I couldn’t make you love me
and I’m tired of
pulling your teeth
with this
bullet
inside me
cause I couldn’t make you love me
and I’m tired of
pulling your teeth
Hahmo luotu 04/2021 / Kasvojaan lainaa Shawn Mendes / tekstit & koodit Maerin käsialaa