Post by Maeri on Jul 7, 2018 17:06:30 GMT 2
VAMPYYRINMETSÄSTÄJIEN KOMITEA
Tunnettu myös nimellä Metsästäjien Komitea tai tutummin arkikielessä pelkkä Komitea.
HISTORIAA JA YLEISTIETOA
Komitea organisoitui nykyisellään tunnettuun muotoon vasta 1500-luvun puolivälissä monien suurien metsästäjäsukujen tuhouduttua massamurhissa. Sitä ennen metsästäjät toimivat pääsääntöisesti alueittain omina pienempinä ryhminään, jotka tarpeen tullen konsultoivat maageista ja vanhemmista metsästäjistä koostuvaa, pimennossa elävää pientä piiriä, joka piti hallussaan vampyyrienvastaista magiaa sekä metsästäjien kirjaamaa muinaista perimätietoa. Tuhansia vuosia sitten, jolloin puhdasverisiä sukuja oli enemmän, metsästäjät toimivat lähinnä ihmisten suojana omilla kotiseuduillaan puuttumatta liikaa vampyyrimaailman asioihin. Vasta puhtaiden sukujen vähentyessä ja vampyyrikannan lisääntyessä merkittävästi aiheuttaen enemmän ongelmia ja kauhua ihmisten keskuudessa, alkoivat metsästäjät harjoittaa ammattiaan järjestäytyneemmin siirtäen oppejaan systemaattisesti jälkipolvilleen. Nykyisessä muodossaan Komitea on näkyvämpi organisaatio, joka vaalii tarkasti vanhoja arvojaan ja perinteitään.Komitea on ainoa vampyyrinmetsästäjien virallinen taho, joka sekä kouluttaa että työllistää metsästäjiä. Sen toimintaperiaatteisiin kuuluu pitää matalaa profiilia eikä toiminta ole samalla tavalla hallitsevaa kuin Vampyyrien Neuvostolla. Monet vanhat metsästäjäsuvut toimivat automaattisesti verenperimänsä kautta Komitean alaisuudessa, mutta sukunimen sijaan metsästäjät ovat ensisijaisesti yksilöitä, jotka ovat omistautuneet omalle tehtävälleen, jonka he ovat syntymässään saaneet. Komitean alaisuudessa voivat työskennellä myös metsästäjät, jotka eivät ole syntyjään kuuluneet metsästäjäsukuun.
Ne metsästäjät, jotka kuuluvat Komitean vaikutuspiiriin, saavat organisaatiolle tekemistään töistä & palveluksista rahallista korvausta, joka mahdollistaa sen, ettei useimpien metsästäjien tarvitse tehdä lainkaan ihmismaailman töitä tai huolehtia taloudestaan Komitean ulkopuolisten tahojen avulla. Toki palkkiot eivät tavallisten rivimetsästäjien kohdalla ole erityisen suuria.
ARVOJÄRJESTYS JA VIRAT
Metsästäjät eivät asetu erityiseen hierarkkiseen järjestykseen sukunsa perusteella. Yksilötasolla toisilla metsästäjillä voi olla parempi maine kuin toisilla, ja Komitealla on tapana palkita maineikkaita metsästäjiä suurista saavutuksista. Varsinainen Komitea järjestäytyy johtajasta alaspäin selvärajaisesti omaksi hallintoelimekseen, johon metsästäjät eivät luonnollisesti kuulu. Komiteassa eivät hallitse tietyt suvut, vaikka luonnollisesti monilla vanhoilla metsästäjäsuvuilla on paljon arvovaltaa sen sisällä. Itse Komiteassa työskentelee johtohahmojen lisäksi neuvonantajia, kouluttajia ja henkilöitä, jotka organisoivat metsästäjien toimintaa ja toimivat yhteyksissä Neuvoston kanssa. Niin sanottu Komitean “sisäpiiri” pysyy yleensä pimennossa, eivätkä aktiiviset, kentällä toimivat metsästäjät puutu sen hallinnollisiin asioihin. Maineikkaimmat ja kuuluisammat metsästäjät eivät välttämättä koskaan ole kunnolla kontaktissa fyysisesti Komitean kanssa, vaan keskittyvät pelkästään saamiensa tehtävien suorittamiseen ja vaarallisten vampyyrien eliminoimiseen. Onkin syytä erottaa Komitean alaisuudessa työskentelevät metsästäjät Komitean sisäisestä hallintopiiristä, joka on pääasiassa vastuussa toiminnasta, jota metsästäjät konkreettisesti toteuttavat. Toiminta on rakenteellisesti vuosisatojen saatossa jonkin verran korruptoitunut.
KOMITEAN JOHTAJA | ||
sinun hahmosi? | ||
KOMENTAJAT | ||
sinun hahmosi? | Elias Hargrove (npc) | sinun hahmosi? |
RYHMÄNJOHTAJAT | ||
sinun hahmosi? | Theo Sinclair (nepa ) | sinun hahmosi? |
TIEDONKERÄÄJÄT & DIPLOMAATIT | ||
sinun hahmosi? | Diego Ciervo (npc) | sinun hahmosi? |
KOULUTTAJAT | ||
Maggie Corley | Benjamin Waldgrave | sinun hahmosi? |
RIVIJÄSENET | ||
Seela Brígh | Elijah Brundell | Maximiliano Ciervo |
PALKKATAPPAJAT | ||
Echo Blue |
1. Johtaja. Virkaansa nimitetty, poikkeuksetta erittäin kokenut ja lähes aina vanhasta metsästäjäsuvusta; tavalliset itseoppineet metsästäjät eivät tähän asemaan kykene kuin hyvin harvoin kohoamaan. Johtaja nimitetään yleisessä äänestyksessä ja vaikka yleisin normi onkin, että kerran nimitetty johtaja hallitsee kuolemaansa saakka, voivat komentajat ja mahdollisesti myös ryhmänjohtajat tuoda tyytymättömyytensä julkisesti esille aikaisemmin, mikäli kokevat nykyisen johtajan olevan kykenemätön työhönsä. Ketä tahansa ei virkaan voida ehdolle asettaa; johtajalla on oltava kokemusta vähintään ryhmänjohtajana, mielellään myös komentajana.
2. Komentaja. Komitean johtajan ympärillä tiiviisti työskentelevä ryhmä huippuunsa hiottuja metsästäjiä, joilla kaikilla on poikkeuksetta varsin mittava ansioluettelo ja rutkasti käytännön kokemusta. He välittävät käskyjä eteenpäin ja nimittävät uusia ryhmänjohtajia silloin, kun näistä on pulaa toimien samalla myös neuvonantajina ja eräänlaisina tukipilareina johtajalle. Yleensä kaikkein tunnetuimmat metsästäjät ovat juurikin komentajia ja heidän meriittinsä voivat olla hyvinkin vaikuttavia.
3. Ryhmänjohtaja. Vain hyvin kokeneet ja pidemmän uran luoneet metsästäjät voivat yletä tähän asemaan; heidät nimittää yleensä komentaja. Ryhmänjohtajalla on luonnollisesti oma pieni iskuryhmänsä, jonka muodostaa kahdesta yhdeksään koulutettua metsästäjää.
4. Rivimetsästäjät. Tavallisia metsästäjiä, jotka hoitavat omaa, Komitean heille osoittamaa tappolistaansa. Osa kuuluu ryhmänjohtajan johtamaan ryhmään, osa taas ei koskaan ole suoraan tekemisissä Komitean kanssa.
5. Toimipisteiden johtajat. Vaikka Komitean päämaja sijaitsee Lontoossa, on sillä jaostoja ympäri maailmaa.
6. Tiedonkerääjät. Työskentelevät lähinnä kerätäkseen tietoa eliminoiduista kohteista suoraan tavallisilta rivimetsästäjiltä ja välittävät ne eteenpäin yleiseen tietokantaan ja mahdollisesti aina Neuvostolle saakka, mikäli kyseessä on ollut heitä koskeva tehtävä. He myös ottavat vastaan Neuvostolta saadut erinäiset pyynnöt ja kohteet, jotka jaetaan kentällä työskentelevien metsästäjien keskuuteen sattumanvaraisesti.
7. Kouluttajat. Nimensä mukaan vastaavat uusien ja ajoittain myös vanhojen metsästäjien koulutuksesta. He ovat joko uraa itse rivimetsästäjinä aikanaan luoneita taikka varta vasten työnkuvaan koulutettuja; he kouluttavat monia metsästäjäryhmiä samanaikaisesti.
LIITTYMINEN
Suurin osa metsästäjistä liittyy Komiteaan heti täytettyään 18 vuotta, mutta sitä ennen uusien tulokkaiden on pitänyt läpikäydä noin muutaman vuoden kestävä alkukoulutus, jonka aikana tuoreille metsästäjille opetetaan tärkeitä taitoja aina taistelutekniikoista aseiden käyttöön ja riimutietouteen. Ensimmäinen vuosi koostuu lähinnä teoriaosuudesta, päämajalla käydyistä koulutuksista ja useista intensiivisistä otteluista, joiden aikana koulutettavilla on mahdollisuus osoittaa kykynsä ja ansaita lisäpisteitä kouluttajien ja ylempiarvoisten silmissä. Kaikkein parhaiten koulutuksen aikana menestyvät saattavat päästä muita aikaisemmin kentälle, mutta yleisesti ottaen kaikki kokelaat siirtyvät ensimmäisille harjoitustehtävilleen ensimmäisen vuoden jälkeen. Kokelaat voivat liittyä Komitean täysivaltaisiksi jäseniksi vasta sen jälkeen, kun ovat läpikäyneet koulutuksen alusta loppuun ja ovat täysi-ikäisiä.Ne metsästäjät, jotka ovat harjoittaneet metsästäjän elämäntapaa omatoimisesti ilman Komitean opastusta tai apua, ovat myös oikeutettuja liittymään; heille tehdään alustava taitojen kartoitus, jonka jälkeen metsästäjät ohjataan joko suoraan uusiin tehtäviin tai lisäkoulutukseen sen mukaan, mitkä taidot kaipaavat vielä hiomista.
SISÄINEN KOMMUNIKAATIO
Vanhahtavasta yleisolemuksesta huolimatta Komitea on yllättävän moderni organisaatio. Vaikka sen toimintatavat ovat peräisin monen sadan vuoden takaa, ovat ne uudistuneet maailman mukana. Monet metsästäjät saattavat vaikuttaa hyvinkin vanhoillisilta periaatteidensa puolesta, eikä Komitean yleinen suuntaviiva ole muuttunut mihinkään, mutta muilta osin toimintaelin on hyvinkin nykyaikainen. Kenttätyössä vaikuttaville metsästäjille lähetetään kohdelistat sähköisessä muodossa suoraan Komitean heille järjestämiin puhelimiin. Periaatteessa vampyyrinmetsästäjien ei ole tarpeen edes vierailla päämajassa tai sen muissa toimipisteissä, ellei heitä sinne erikseen kutsuta. Kohteiden eliminointi ilmoitetaan itsenäisesti raportoimalla, minkä jälkeen Komitean alaisuudessa työskentelevät tiedonkerääjät päivittävät saadut tiedot yleiseen tietokantaan. Metsästäjien on ilmoitettava jokaisesta tekemästään taposta erikseen, vaikka kyseinen vampyyri ei olisikaan listalla. Tällaiset omin päin tehdyt eliminoinnit vaativat myös paljon tarkemman kuvauksen ja selityksen, sillä yleinen oletus on, etteivät metsästäjät poikkea saamastaan kohdelistasta.
Metsästäjät ovat hyvin vähän yhteydessä toisiinsa saatikka Komiteaan itseensä. Jokainen jäsen tietää oman tehtävänsä ja Komitean sisäistä arvojärjestystä pidetään absoluuttisena.
YHTEISTYÖ VAMPYYRIEN NEUVOSTON KANSSA
Komiteaa eivät hallitse suvut samalla tavalla kuin Neuvostoa, vaan Komiteaa johtaa kerrallaan yksi metsästäjä, jonka ympärille on valittu johtajan toimesta oma pieni hallitus ja luotettavimmat henkilöt. Johtoportaat muodostuvat silti yleensä hyvin vanhojen metsästäjäsukujen edustajista tai yksilöistä, jotka ovat tehneet merkittävän uran Komitean alaisuudessa.Toisin kuin vampyyrien maailmassa, Komitean toiminta on tarkoin suojattua, eivätkä sen toimista tiedä muut kuin alaisuudessa työskentelevät metsästäjät, jotka vastaanottavat komentoja ja listoja mahdollisista kohteista. Vaikka monet vanhat metsästäjäsuvut tai erityisen maineikkaat yksilöt saattavat olla vampyyrien tiedossa, yleisesti ottaen monet metsästäjäsuvut kuin Komiteankin arvovaltaiset jäsenet pitävät mielellään matalaa profiilia ja pidättäytyvät omissa tehtävissään. Komitean päämaja sijaitsee Lontoossa, mutta metsästäjien toiminta on levittäytynyt kaikkialle maailmassa.
Vaikka kahden organisaation toiminta onkin pääsääntöisesti itsenäistä ja välit lähinnä muodolliset, auttavat ne toisiaan tarvittaessa. Komitea pyytää lisäapua Neuvostolta, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi tai kyseessä on jokin suurempi kohderyhmä, mutta tätä ei tapahdu yleisesti ottaen turhan usein, sillä osapuolet pyrkivät toimimaan omillaan niin paljon kuin mahdollista. Tavallisempaa on, että Neuvosto lähettää kohdelistoja Komitean toteutettavaksi mittavaa palkkiota vastaan. Organisaatioiden välillä liikkuu jonkin verran valuuttaa ja Neuvosto usein maksaa metsästäjille, jotka suorittavat tärkeiksi luokiteltuja tehtäviä. Palkkioiden suuruus riippuu täysin eliminoitavien yksilöiden määrästä ja vaaditusta nopeudesta sekä siitä, kuinka hiljaisin elein tehtävä toivotaan suoritettavan. Vaikka yhteystyö on kohtalaisen jouhevaa ja mahdollisimman poliittisesti korrektia, eivät Komitea ja Neuvosto yhdistä kunnolla voimiaan kuin suuremman uhan edessä.